"Rakkaat vanhempani!
"Vihdoinkin saan hetkisen aikaa kirjoittaakseni teille! Kapteeni
Rönnov matkusti täältä eilen, enkä ole vielä ehtinyt oikein
levätä näiden kahden kolmen viikon alituisesti kestäneitten
huvien jälkeen, joita on ollut hänen täällä ollessaan.
"Suloiselta tuntuu tämän hyörinän jälkeen päästä ensi viikolla
Tilderödiin! täällä kaupungissa alkaakin jo olla niin kuuma ja
tukala.
"Ei päivääkään ole kulunut, jolloin emme olisi olleet kutsuissa,
joko päivällisillä tahi illallisilla, mutta paraat kaikista olivat
kuitenkin tädin omat pienet päivälliskutsut; hänen taitonsa onkin
siinä suhteessa yleensä tunnettu. Puhuimme yksinomaisesti ranskaa
ja puheleminen käy niin helposti sillä kielellä; siinä on niin
monenlaisia puhetapoja ja hienosta viittauksesta voi jo arvata
toisen ajatuksia. Rönnov puhuu todellakin loistavaa ranskaa.
"Mies, joka käyttäytyy hänen laillaan, tekee jalon, ylhäisen
vaikutuksen; silloin ikäänkuin joutuu ritarilliseen, miehuullisen
arvollisuuden ilmapiiriin ja kuulee kannusten kilahtavan, -- olin
sanoa soitannollisesti -- ja vähällä unohtaa, että ne maata
polkevatkaan.
"Kun vertaa niitä kummallisia kömpelöitä kohteliaisuuden puheita,
joita usein tanssijaisissa sanotaan suoraan vasten silmiä,
kapteeni Rönnovin puhetapaan, sillä jos hän puhuu tahi on ääneti
saa hän kuitenkin asiansa perille, niin en kiellä, että minua
silloin valtaa iloisen juhlallinen mieliala. Hän sanoi mielellään
tahtovansa istua vastapäätä minua pöydässä, sillä minä olen muka
erään historiallisen naisen kuvan näköinen, jonka hän oli nähnyt
Louvressa ja jolla tietysti oli musta tukka ja niska ylpeästi
kenossa ja jonka itsetietoinen hymy ikäänkuin sanoi: 'Minä odotan,
-- ja hylkään, -- kunnes se tulee, joka minut voi asettaa oikealle
paikalleni!'
"No, jos häntä todellakin huvittaa keksiä sellaista, niin otan
mielelläni vastaan kohteliaisuuden osoituksen. Löytyyhän kummia
tahi setiä, jotka ovat aivan ihastuneet kummilapsiinsa ja
pilaavat heitä puheillaan ja turhilla imarruksillaan! Minä
pelkään, että niin on Rönnovin laita minua kohtaan, sillä vaikka
hän muuten onkin niin ymmärtäväinen ja järkevä, käyttää hän
kuitenkin aina minun suhteeni superlatiivia ja minä en tietysti
voi olla näyttämättä, että minusta on hauskaa ja imartelevaa,
kun hän alituisesti sanoo että minä olen oikein luotu esiintymään
seuroissa korkeasukuisten herrojen ja naisten joukossa.
"Hän ajattelee minusta parempaa kuin todellakin ansaitsen,
siitä syystä luultavasti, kun hän huomaa, että minä olen
suorempi ja vähemmän teeskennelty kuin muut tytöt ja ett'en
tahdo aina salata ajatuksiani, vaikka olen seuroissakin.
"Niin, niin, siinä saatte kiitoksen siitä, että aina olette
minua hemmotelleet; mutta minä en kuitenkaan kohta ryömi
pöydän alle, vaan koetan niin kauan kuin mahdollista pysyä
paikallani!
"Mutta minkätähden sellainen mies ei ole mennyt naimisiin? Jos
hän olisi nuorempi ja minä olisin vähä turhamaisempi, olisi
hän melkein voinut tulla minulle vaaralliseksi. Hänellä on
vielä kauniit, mustat hiukset, tosin vähän hienot ja harvat.
Mutta sitä seikkaa en voi ihmisissä kärsiä, että he koettavat
salata ikäänsä"...
Kapteeni kynsäsi peruukkiaan:
"Niin, niin, kun kulkee kosimistuumissa, äiti!" sanoi kapteeni
naurahtaen. --
Pari päivää sen jälkeen palasi hän postikonttorista kädessään äidille
pitkä kirje täti Alettelta. Täti Alette ei ollut kapteenin suosiossa...
Ensiksikin oli hän liian "säädyllinen ja oppinut", toiseksi oli hän
liian "suloinen" ja päälle päätteeksi oli hän -- "vanha piika!"
Kapteeni istuutui mukavasti nojatuoliin ja kädet ristissä vatsan yli
kuunteli hän, kun äiti luki kirjettä, vaan nähtävästi hän piti sitä
ikävystyttävänä.
"Rakas Gittani!
"Tällä kertaa et sinä suinkaan työntänyt minun, vanhan neidin
niskoille helpointa tehtävää, vaan todellakin sangen vaikeaa
ja mutkikasta -- vaikka olenkin sinun alati uskollinen tätisi.
Jos olisimme saaneet suullisesti puhella keskenämme, niin olisit
pian ymmärtänyt tarkoitukseni; mutta nyt ei minulla ole muuta
neuvoa rauhoittaakseni omaatuntoani kuin kirjoittaa sinulle,
siksi kuin olen sanonut kaikki, mitä on sydämmelläni.
"Kyllähän tiedät ettei kuvernöörin rouva kuulu niihin ihmisiin,
joista minä erittäin pidän, ja jos et olisi pyytänyt minua
Inger-Johannan tähden siellä käymään, niin en todellakaan olisi
vaivannut vanhoja jäseniäni niin kauas täältä vanhasta kaupungista,
jossa vanhat hyvät ystäväni asuvat, käydäkseni vieraissa hänen
luonaan, vaikka hän tosin on aina osoittanut minulle suurta
ystävällisyyttä ja luultavasti on saman tarkoittanutkin.
"Ensiksikin sanon sinulle, eitä Inger-Johanna on kaikin puolin
hieno nainen, vaan hänessä on kuitenkin enemmän voimaa ja ydintä
jos niin saan sanoa, hänellä on lujempi tahto kuin Eleonora
raukallamme! Se on varma että hänellä monessa suhteena on
vaikutusvoimaa kälyysi, vaikka tämän sanotaankin olevan niin
järkähtämättömän ja osaavan hyvin pitää puoltaan. Ja useinkin
täytyy Eleonoran käyttää viekkaita keinoja, kun hän ei tohdi
toimia julkisesti Inger-Johannan nähden; niin on varman
vakuutukseni mukaan ollut laita kapteenin suhteen. Palattuaan
Parisista tuli hän nähtävästi tänne aikeissa kosia, kun ensin
omin silmin olisi ottanut olosuhteista selkoa niinkuin viisas
kenraali ainakin. Ainoastaan siitä tavasta, millä hän kohteli
ja puhutteli Inger-Johannaa, olisi sokeakin voinut selvästi
huomata asian laidan.
"Ainoa, joka ei sitä käsitä, vaikka häntä tuhansin tavoin
siitä ahdistetaan, on juuri itse Inger-Johanna. Hän vaan
istuu tyvenenä tuon hyörinnän keskellä ja hänen luonnollinen
viattomuutensa suojelee häntä maailman monenlaista kavaluutta
vastaan; tuo seikka on kummastuttavaa tuossa tytössä, joka
muuten on kaikkiin niin älykäs, ja vanha täti Alette lisää:
se on ihailtavaa hänessä.
"Enhän kokonaan tahdo kieltää, ett'eikö hän tule vähä pyöryksiin
kaikesta suitsutuksesta, jota kapteeni ja kälysi nykyjään
alituisesti sytyttävät hänen eteensä (ja kuka vanhempi,
kokenut ihminen olisi antamatta sitä anteeksi nuorelle
tytölle!) Mutta suitsutus ei vaan vaikuta toivottavaan
suuntaan, nimittäin rakkauteen, vaan saattaa hänet vähän
ylpeilemään arvostaan ja suosimaan kapteenia ainoastaan
kohteliaana ritarina tai isänsä korkeasti kunnioitettavana
ystävänä.
"Se on juuri tämä, joka vielä tällä kertaa esti kapteenia,
niin että hän taas lähti matkaansa ja se tapahtui varmaankin
kälysi kehoituksesta. Jos eivät vaan vanhat silmäni minua petä
-- ja jotainhan me, rakas Gitta, olemme kumpikin nähneet ja
kokeneet tässä maailmassa sekä erikseen että yhdessä, -- niin
luulen, ett'ei Inger-Johanna vielä ole kylliksi kypsynyt
rakkauden kysymykselle ja hänen ylpeytensä ja turhamaisuutensa
on ainakin tähän asti näyttäytynyt olevan aivan riippumaton
rakkaudesta."
Kapteeni kuorsasi nojatuolissaan ja äiti jatkoi hiljemmin:
"Hän tosin voi jotenkin innokkaasti haluta hienossa salissa
vallita; mutta hän ei vielä voine käsittää, että silloin
täytyisi ottaa omakseen salin omistajakin. Hänen avosydämmisessä
olennossaan on jotain, joka aina pitää näiden molempien
kysymysten välillä olevan juovan liian leveänä, niin ett'ei
ratsuväen kapteenikaan voisi karata sen yli! Jumala häntä
siunatkoon!
"Rakkaus on myöskin tavallaan herätys, jota ilman emme ollenkaan
ymmärtäisi sen pyhää kieltä; ja onnettomat ovat ne, jotka liian
myöhään oppivat sitä tuntemaan, antauduttuaan ensin niin kutsutun
velvollisuuden siteen ohjattaviksi. Luulen melkein varmaan,
ett'ei Inger-Johannassa ole rakkaus vielä herännyt, -- suojelkoon
häntä hyvä enkeli!"
"Mitäs tuollaiset vanhat neidet!" -- huudahti kapteeni heräten
unelmistaan. "Lue enemmän ... lue enemmän ... onko vielä muuta?"
"Voiko nuori ylioppilas, joka on siellä konttoristina, jossain
määrin olla esteenä näille tuumille, sitä en uskalla myöntää,
enkä kieltää. Mutta että kuvernöörin rouva tarkoittaa ja pelkää
jotakin senlaista, sen olen viimeisinä aikoina varmasti huomannut
siitä tavasta millä hän kohtelee Grip'iä, vaikka hän on liian
hieno antamaan Inger-Johannalle edes vähääkään aavistusta
todellisesta tarkoituksestaan...
"Huomasinhan sen aivan selvään, ollessani siellä kahvilla
viime sunnuntaina, ennenkun he lähtivät Tilderödiin, kun rouva
käski sanoa Grip'ille, ett'eivät he muka olleet kotona. Ja
hän ei suinkaan hyvin armahtavaisesti arvostellut Gripin
'sunnuntai-luentoja kapinallisista aatteista', niinkuin hän
niitä nimitti.
"Minä otaksun, että se on jotakin semmoista, jota minäkin
nuoruudessani haaveksin, lukiessani Rousseau'n Emile'ä, joka
minua suuresti huvitti ja joskus vieläkin juohtun mieleeni.
Sillä Eleonora sanoi Gripin pääkatsantotavaksi sen, että hän
hurjuudessaan ja sokeudessaan luuli voitavan parantaa maailmaa
muutamien peri-aatteiden kautta ja saatavan kasvatusta hyväksi,
jos noudatetaan 'luonnon kehitysjärjestystä.' -- Vaan kuinka
onkaan -- mutta kirjeeni jo tulee liian pitkäksi. Sanalla sanoen,
kun Inger-Johanna kiivaasti rupesi Grip'iä puolustamaan, näki
kuvernöörin rouva tässä miehessä ainoastaan puolihullun 'Lurleikin
kadetin' pojan -- siksihän nimitettiin Grip'in isää, joka aikanaan
oli maan enin tunnettuja, hauskimpia ihmistä; mutta Grip'illa
oli muka, paitsi isänsä hurjia mielipiteitä, myöskin taitoa käytellä
tuota pelättyä asetta -- ivaa, -- semmoinen on Grip!
"Tuonlaisia nuorekkaita ylioppilas-aatteita voisi muka kyllä
menestyksellä käyttää jonkinlaisena höysteenä seura-elämässä;
mutta niiden toteuttaminen uskaliaalla tavalla, kysymättä
vanhempain ihmisten ajatusta, se oli liian uhka-rohkea askel,
joka osoitti vaativaisuutta ja samalla kypsymättömyyttä, ja
senlaista ei millään muotoa saisi hyväksyä.
"Olen näin lavealta sinulle tästä jutellut, niin että noista
puheista itse voisit huomata minkälainen rikka on rokassa,
kuten sanotaan.
"Vaan itse ytimestä jos tahdot tietää, niin näyttää Grip minusta
rehelliseltä, kelvolta nuorukaiselta, joka ei teeskentele
olevansa muuta kuin on, ja kaunis leima on hänen kasvoillaan ja
koko olennollaan. Vaan jos hän mahdollisesti unohtaa jotain
tuosta vanhasta sanasta: 'jos tahdot menestyä maailmassa, poikani,
niin pitää sinun osata kumarrella!' niin sehän tuottaa, kuten
tietty, hänelle pahinta vaikeutta, eikä ole luettava miksikään
häpeäksi.
"Minulle oli oikein virkistävä nautinto, niinkuin katsaus
nuoruuden valtakuntaan ja se herätti monenlaisia uusia
ajatuksia, kun puhuin hänen kanssaan niinä kahtena talvi-iltana,
jolloin hän tätä (hänestä kaiketi vähemmän miellyttävää)
vanhusta saatteli kuvernööriltä vanhaan kaupunkiin tuota
pitkää tietä, jota muuten palvelustytön ja lyhdyn kanssa
pelolla kuljen pimeässä."
"Oho, -- ei häntä kukaan huolisi ahdistaa!" mutisi kapteeni
kyllästyneesti.