Kapteenilla oli ollut täysi työ virassaan aina kesästä asti, kun oli
täytynyt tarkastaa leiriä, johtaa harjoituksia ja nyt oli viimeinen
kokous.
Jotenkin hurjaa elämää olivat tohtori, prokuratori Sebelov, pitkä
Buchholz, nimismies Torff ja luutnantit viettäneet viimeisinä kolmena
iltana kapteenin kanssa emäseurakunnan kievarissa.
Mutta loppupäätös oli ainakin siinä suhteessa loistava, että
kapteenilla nyt kotiinpäin ajaessaan oli Liinukan sijassa oivallinen
kaks-, kolmevuotias musta ohjattavana, jolla oli pieni valkea täplä
otsassa ja valkeat sorkat, ja joka kenties vielä tulisi Pikku-Mustan
arvoiseksi, jos -- jos -- se vaan ei ollut hieman vauhko.
Vastikään, kun vanha ruotimuori nousi pyörtänöltä ylös, niin se
korviansa oudosti lepsahutti ja katseli arasti; senlaista se oli
kokonaan salannut noina kolmena kokous-päivänä. Hän oli varmuuden
vuoksi ampunut sen pään ylitse ja silloinkaan se ei paikaltaan
hievahtanut, ei edes säpsähtänytkään.
Se olisi ollut hävitöntä, -- erittäinkin kun tohtori ja luutnantti
Dunfack olivat olleet aivan samaa mieltä kuin hänkin tämän elukan
suhteen ja kun hän oli päälle päätteeksi maksanut kaksikymmentäviisi
taalaria hevoskauppiaalle väliä.
Mutta nythän se taas juoksi yhtä komeasti ja somasti hänen kiesiensä
edessä. On sillä vähän taipumusta hölköttelemiseen, mutta se lienee
vaan tottumattomuutta, lapsellisuutta ja poistuu kyllä kun sitä vielä
opetetaan.
"Hee-ppa, hep-pa!
"Komeampaa hevosta ei Iso-Ola vielä ole pilttuussa ruokkinut
Pikku-Mustan vieressä.
"Sinä saat hyvin kauan olla minulla, Nuori-Musta, kuulethan! ... saat
kulkea setäsi rinnalla vaunujen edessä kaupunkiin Inger-Johannan --
"No, sen kon-nan-ku-ria!
"Tuoss' saat, he, -- he, -- he!
"Minä sinua opetan!
"So, so, tpruu!" mörisi kapteeni. -- "So, so, so!"...
Suuri liuta iloista väkeä seisoi puhellen, juoden ja mässäten
Bergset'in talon hilalla.
Kun huomasivat kapteenin tunnetun, kookkaan vartalon, tekivät he
kunnioittavaisesti tervehtien hänelle sijaa. He tiesivät, että hän oli
kauan aikaa ollut alamaassa, ja miehet, jotka olivat käyneet arpojansa
nostamassa, olivat eilen palanneet kotiin.
"Eikös ole komea varsa, Halvar Hejen? Vähä vaan liiaks nuori vielä."
"Komea on", vastasi toinen, "kun ei vaan olisi arkaluontoinen?"
"Mitä täällä on tekeillä? Huutokauppako pidetään Ola Bergsetin
jälkeen?"
"Niin, siellä se Bardoni on tuvassa vasaramiehenä."
"Vai niin, vai niin! -- Kuulepas, Söölfest Staale!" sanoi kapteeni,
iskien silmää eräälle nuorelle miehelle, "tiedätkös sinä, käykö Lars
Överstadbräcken tämän talon leskeä kosimassa?... Maat ainakin sopisivat
mainion hyvästi yhteen!"
Sieltä täältä kuului salaista ilkuntaa ja moni joukosta nauraa
hissutti... He huomasivat mitä kapteenin pisteleminen tarkoitti. Tuohan
oli juuri kilpakosija, jota hän puhutteli.
"Olisikohan täällä syksyksi poikivaa lehmää."
"Taitaa kyllä olla", arveltiin.
"Katso sinä vähä hevostani, Halvar, kun minä käväisen tuvassa ja puhun
nimismiehen kanssa."
Väkeä oli kosolta aina taloon asti ja kapteenia tervehti yksi rähisevä
joukko toisensa perästä, miehiä ja vaimoja, poikia ja tyttöjä, joiden
kaikkien kesken viinapullo vaelsi kädestä käteen.
Täpösen täydessä, pahanhajuisessa tuvassa istui nimismies Bardon ja
voimallisella, käheällä äänellään johti hän huutoja, huusi, uhkasi
vasaralla, toisti saman vielä, vaan lupasi jo huutaa aivan viimeisen
kerran, sanoi vielä jonkun kompasanan, kunnes lain voimalla vihdoin
naulasi pöytään peräytymättömän, ikuisen päätöksen.
Kapteenille avattiin tietä, vaikka olisi ollut kuinka ahdasta.
"Oletko sinäkin, Martin, niin hullu, että päästät akkoja
huutokauppaan?" sanoi hän ivallisesti eräälle kiiltonappiselle
keikarille.
Peräkamarissa seisoi kaunis Guro Granlien ja muutamia muita tyttöjä.
"No, Guro!" sanoi kapteeni ja taputteli tyttöä poskelle. "Nythän
Bersvend'in Baage on tullut kotiin harjoituksista! Hän oli niin
hajamielinen ja haaveksiva että olin pistää hänet putkaan... Sinä olet
liian kova hänelle, Guro!" Ja kapteeni nyökäytti päätään
naurahteleville tytöille.
Guro katseli häneen suurin, kirkkain silmin. Mitenkä kapteeni tuostakin
tiesi?
Kapteeni tunsi hyvin tarkoin koko seudun, oikein perin pohjin, kuten
hän itsekin sanoi, ja hän osasi erinomaisen hyvästi saada urkituksi
talonkauppoja, naimisliittoja ja kaikenlaisia seikkoja, jotka koskivat
hänen nuoria sotilaitaan. Guro Granlien ei suinkaan ollut ensimmäinen
tyttö, joka tänlaisesta hämmästyi. Kapteenilla oli urkkimiseensa hyvä
apu viidestä ala-upseeristaan, ja kun hän itse oli aina siitä niin
huvitettu, niin ei tietojen hankinto käynyt hankalaksi.
Syynä siihen, että hän tänään poikkesi ylös taloon, missä huutokauppaa
pidettiin, ei suinkaan ollut "syksyllä poikiva lehmä", vaan hänen oma
halunsa kuulla mitä uutisia pitkän poissa-olonsa ajalta.
Hänestä ei siis ollut yhtään vastenmielistä, kun leski tuli pyytämään
häntä vierashuoneesen, sillä hänen piti muka ennen lähtöään juoda
pisara olutta.
Kapteeni oli utelias kuulemaan aikoiko leski kenties mennä toisiin
naimisiin, -- ja hän olikin nyt tyytyväinen saatuaan puolen tunnin
ystävällisen keskustelun jälkeen urkituksi tämän todelliset tuumat sekä
itsensä että talonsa suhteen.
Siinä suhteessa ei kukaan enää kauemmin voisi kapteenia pettää ...
Bergsetin leski tahtoi siis pitää omaisuutensa jakamattomana ja pysyä
naimattomana! Mutta hän ei tietysti tahtonut sitä ilmaista; hän tahtoi
vaan, että häntä kilvan kosittaisiin, antaisihan miesten vaan toivoa
hyvää naimiskauppaa!
Kapteeni käsitti sen hyvin -- se oli tietty, se!
Mutta pitihän nyt muustakin keskusteltaman ja sentähden sanoi Randi,
niinkuin edellisen jatkoksi:
"Ja voutihan se menee uudestaan naimisiin!"
"Vai niin?"
"Kerrotaan hänen alituisesti käyvän prokuraatori Scharfenbergilla ...
taitaa olla nuorimman tyttären tähden?"
"En tiedä... Hyvästi Randi!"
Katsomatta ympärilleen ja sanomatta hyvästiä kenellekään kiiruhti
kapteeni hevosen luo niin että kannukset helisivät ja miekka kolisi
päällysvaipan alla. Ennenkuin hän nousi rattaille, painoi hän lakin
syvemmälle.
"No niin, kiitos Halvar! Anna minulle ohjakset!... Tuossa ovat, sen --"
Hän lyödä sivahutti ruoskalla Mustaa, joka kavahti pystyyn ja nyt ajaa
karahutettiin eteenpäin täyttä laukkaa, niin että aidan seipäät
lensivät hänen silmiensä ohitse niin kiireesti kuin rumpupalikat.
Tänä tyvenenä, sumuisena syksy-päivänä astuskeli karjaa siellä täällä
pitkin maantietä.
Kapteenia harmitti, kun porsas itsepäisesti juosta nelisti rattaiden
edellä.
"Tuoss' saat! -- varo, että korjaat luusi siitä, sen"... Ja loppupäätös
oli aika sutkaus parkuvan porsaan selkään.
"Kaspas, tuolla makaa lehmäkin keskellä tietä!" tiuskasi hän, purren
hampaitaan.
"Niin, niin, jos et tahdo nousta, samase minulle!... Nouse ... tahi
minä myös olen tyhmä ja ... ajan päällesi!..."
Hän oli nyt niin suuttunut, että olisi ajanut lehmän ylitse, jos tämä
ei juuri viimeisellä hetkellä olisi noussut ylös; vaan kapteenin kiesit
siihen kuitenkin tärähyttivät, niin että kallistuivat ja olivat aivan
kaatua.
"Hm! hm!" mutisi hän vähän rauhoittuneena, katsellen onnistumattoman
kostonsa esinettä.
"Niin, niin, -- annahan luistaa vaan, sinä musta konna ... jos vielä
kerran katsot taaksesi, niin lyön sinut kuoliaaksi! ha, ha, ha, --
juokse sinä vaan aika vauhtia, saat kohta käydä kun vastamaata tulee."
Eilinen kohmelo vielä tänään rasitti kapteenin päätä, vaan ei se ollut
se, joka häntä nyt vaivasi, sen hän tiesi.
Kun hän palasi kotiin, missä häntä levottomasti odotettiin pitkältä
matkaltaan, oli hän hyvin synkän näköinen.
"Ola, sui hevosta ... pyhi sitä ensin olkitukolla. -- Pane peite
hyvästi sen selälle, kuuletkos!... Olen vasta opettanut sitä juoksemaan
ylämaissa."
Iso-Ola katsahti kapteeniin ja pudisti päätänsä, taluttaen hevosen pois
portaitten edestä; -- kapteenia oli varmaankin taas petetty tämän uuden
hevosen ostossa.
"Hyvää päivää, äiti! hyvää päivää!" huudahti hän, suudellen pikaisesti
vaimoaan. "Kyllä minä voin hyvin!"
Hän heitti lakin ja vaipan päältään... "No, etkö anna Maritin kantaa
sisään matkakirstuani ja vaatelaukkuani, ett'ei niiden tarvitse
ajelehtia tuolla portailla!
"No, niin, niin, -- minulla on ollut ikävä matka", sanoi kapteeni
kieltäytyen vähän kylmästi vastaanottamasta Thinkan apua. "Pane miekka
naulaan riippumaan ja tuo laukku ylös makuuhuoneeseni!"
Itse hän meni edellä konttoriin, katsoakseen oliko postissa tullut
hänelle kirjeitä ja sitte talliin, nähdäkseen miten Iso-Ola hoiti
Mustaa.
Mikähän isää vaivasi? Jotain ikävää oli tapahtunut, se oli selvä!...
Äiti katseli häntä ovenraosta tuskastuneen ja huolestuneen näköisenä ja
Thinka hiipi sinne tänne, hiljaisuutta häiritsemättä.
Kun kapteeni astui sisään, oli illallispöytä jo katettuna --
punajuurella ja munalla koristettua sillisalaattia ja sen vieressä
kirkas ryyppy, -- ja lisäksi savustettua lohta ja hyvää pullo-olutta.
Isä ei luultavasti ollut aivan väliäpitämätön näiden herkkujen suhteen,
vaikka hän oli hyvin harvapuheinen. Häneltä ei saatu kuin aivan
lyhyeitä vastauksia, kun silloin tällöin keksittiin joku sopiva
kysymys.
"Sanotaan aivan varmaksi, että vouti menee uudelleen naimisiin!" kertoi
hän vihdoinkin ensimmäisenä hauskana uutisena muka, jonka oli kuullut
ulkoa maailmasta ... "Scharfenbergin nuorimman tyttären kanssa!"
Syvä hiljaisuus vallitsi tämän jälkeen, vaikka ilon loiste samassa
kuvautui Thinkan kasvoille ja hän kiirehti syömistään. Äiti ja hän
tunsivat kumpikin, että isän paha tuuli oli tästä seurauksena.
"Sepä mies vasta voi kerskata tyttäriensä onnesta ... Bina pääsee kohta
pappilaan ja nyt tulee Andreasta voudin vaimo!... Ehkäpä voit, Thinka,
joskus kun tarvitset, saada siellä kotiopettajan tahi talouden hoitajan
paikkaa, Andrean ei suinkaan tarvitse olla talouden toimissa enempää
kuin itse tahtoo, hänellä on kyllä varaa!"
Thinka katsahti tulipunaisena alas lautaseensa.
"Niin, niin, äiti! Sitä saa niittää mitä on kylvänyt!"
Sen enempää ei puhuttu ennenkuin Thinka vei astioita pois pöydältä,
jolloin äiti huoahti:
"Thinka raukka!"
Kapteeni kääntyi häneen, nosti kätensä lantioille ja tokasi
suuttuneena:
"Tiedätkö mitä! tuon päivänvarjostimen ja kaiken kohteliaisuuden
tähden, jota hän pitkin kesää on osoittanut, olisi Thinkan pitänyt
osoittaa miehelle enemmän kiitollisuutta ja ystävällisyyttä... Niinpä
ei olisi käynytkään, jos minä olisin ollut kotona!" ukkosen pilvi
kuvautui kapteenin otsalle... "Mutta minulla näkyy olevankin kodissani
vaan hanhiparvi eikä ymmärtäväistä vaimoväkeä, joka vähän ajattelisi
mitä tulee tehdä! -- Andrea Scharfenberg ei antanut itseänsä kahdesti
pyytää", sanoi hän yhä kiivaammin kun Thinka samassa astui sisään; vaan
ei tainnut olla haitaksi, jos tämä siitä hiukkasen kuulikin!...
Seuraavana päivänä tarkasteli äiti häntä huolestuneena; nyt koetettiin
jos jollakin tavalla isää hemmoitella ja hyväillä, että saataisiin
hänet paremmalle tuulelle. Ja hiljainen Thinka loi ujosti alas
silmänsä, kuullessaan isän ähkivän ja huokailevan.
Kapteeni ei käynyt ulkona kauempana kuin tallissa uutta Mustaa
katsomassa.
Yksi sen jaloista oli tänään polttavan kuuma äskeisen kengittämisen
tähden. Seppä nahjus oli lyönyt naulan liian syvälle. Se täytyi vetää
pois...
Kapteeni seisoi äänettömänä mielipaikallaan nojautuen tallin-ovea
vasten ja katseli, kuinka Iso-Ola veti hohtimilla naulaa, pitäen
Uuden-Mustan takajalkaa reitensä yli. Hevonen pysyi hiljaa, ei edes
kohottanutkaan jalkaansa.
"O-o-ola!" röhisi kapteeni puoleksi tukehtuneella äänellä.
Iso-Ola katsahti ylös.
"Mitä ihmettä!" eikö kapteeni tuolla vaipunut hitaasti aivan alas
maahan, pitäen vielä kiini tallin-ovesta.
Ola katseli hetken neuvottomana isäntäänsä ja päästi hevosen jalan
kädestään. Sitten otti hän sangon ja räiskytti vettä hänen kasvoilleen,
kunnes hän jälleen tointui.
Sitten piti hän sankoa kapteenin suun edessä.
"Juokaa, juokaa, kapteeni! -- Älkää peljätkö... Se on vaan seuraus
harjoituksista ja kaikellaisista tuollaisista... Aivan samalla lailla,
kun liiaksi kauan häitä juodaan"...
"Auta minua ylös, Ola! -- anna minun nojautua sinuun, -- hiljaa,
hiljaa...
"Ohoh! -- tuntuu hyvälle saada hengittää ... hengittää!" ähkyi hän.
"Nyt se on jo ohitse... Aivan varmaan, aivan ohitse -- en ole kuin vähä
väsynyt...
"Kävele vaan, Ola, varmuuden vuoksi minun jäljessäni...
"Hm, hm, hyvinhän tämä käy...
"Niin, niin, voi todellakin olla sillä lailla ... koko syksy
säännötöntä elämää!
"Kas niin, mene kutsumaan rouva tänne. Sano että olen ylhäällä
makuuhuoneessa... Hyvinhän voin astua ylös portaita"...
Peljästys ei suinkaan ollut vähäinen.
Tällä kertaa oli kapteeni itse kaikkein levollisin, hän tahtoi kokonaan
unohtaa tapauksen, vaan äiti lähetti kysymättä hakemaan kylästä
lääkäriä. Jos ei tohtori Rist ollut kotona, piti kääntyä piirilääkärin
puoleen.
Kun Rist tuli ja äiti jo oli porstuassa hänelle surullisesti
valittanut, että Jäger oli saanut helponlaisen halvauksen -- piti tämä
perhettä rauhoittaakseen humoristillisen esitelmän.
Ylipäänsä oli tänlaisessa taudissa monta eri astetta... Sitä, joka joi
ainoastaan niin paljon, että vähän änkytti, vaivaili hervoton kielen
halvaus ... ja siten jok'ikistä miestä, jonka hän tunsi, voisi kohdata
halpaus. Tämä oli vaan hyvin tavallista vereville ihmisille...
Olihan Jäger jo sen verran tointunut, että halusi illalla itselleen
totia -- vaikka ei suinkaan väkevää!... Mutta tupakoidessa ja yhä
uudelleen täyttäessä totilasia jutteli nyt kapteeni Mustasta ja kertoi
kaikellaisia seikkailuja harjoitusmatkoiltaan aina kello kahteen saakka
yöllä.
-- -- Joku päivä sen jälkeen räiskyivät puut konttorin uunissa
kapteenin kirjoittaessa niin, että sulkakynä pärskyi.
Kuten tavallisesti siihen aikaan vuotta, oli hänelle pitkän
poissa-olonsa aikana keräytynyt paljon töitä toimitettavaksi. Thean
norjalainen kielioppi oli oven suussa viheriällä pöydällä; hän oli
juuri lukenut siitä läksynsä ja hyräili nyt itsekseen käytävässä.
Portailla syntyi hälinä ja äiti kuului neuvovan jollekin -- "tuota
tietä -- kapteenin luo!"
Ovelle koputettiin.
"Hyvää päivää, ukkoseni! -- Mitä kuuluu?" virkkoi kapteeni.
Se oli voudin palvelia, sunnuntaivaatteisin puettuna -- ja kirje
kädessä. Se piti annettaman kapteenille itselleen...
"Vai niin? -- Tuleeko tähän vastausta? No, no! ... mene keittiöön, niin
saat jotain virvoketta -- ja ryypyn."
"Hm, hm", rykäsi kapteeni, heittäen sinetillä varustetun kirjeen
pöydälle ja alkoi rauhoittuakseen kävellä edestakaisin huoneessa ...
"varmaankin ilmoitus kihlauksesta ... tahi ehkäpä jo kutsumus häihin!"
Hän avasi kirjeen ja luki sitä seisoallaan ... innokkaasti,
pikaisesti... Hitto vieköön, kuinka pitkä johdatus! ... ei sitä
ehtinyt ... täytyi katsoa ... katsoa jo kolmatta sivua... No,
nyt tuli pääseikka!
Hän löi kädet yhteen, niin että läiskähti ja istuutui.
"Niin, niin, niin, niin, niin, niin, niin!"
Ajatuksissaan napsahutti hän sormiaan yksi, kaksi, kolme kertaa,
raapasi korvallistaan ja sitten peruukiaan...
"Ähä, ähä katsopas vaan! katsopas vaan!
"Ja tyhjää lorua kaikki Scharfenberg'istä!"...
Kapteeni syöksähti ovelle ja avasi sen, mutta hän rauhoittui kuitenkin
ja astui varpaisillaan portaita kohti.
"Kuka on siellä käytävässä -- sinäkö Thea?"
Pikku, lyhyt, ruskeasilmäinen Thea hypähti portaita ylös.
"Käske äidin tulla tänne ylös", pyysi kapteeni.
Thea katsahti isään, sillä hänessä oli jotain tavatointa.
-- Kun rouva Jäger tuli konttoriin, piti hänen miehensä kirjettä
selkänsä takana ja rykäsi. Hän näytti totiselta ja miettiväiseltä,
niinkuin tänlainen tilaisuus saattoi vaatia.
"Kuules, minä olen saanut kirjeen -- voudilta! -- Lue!...
"Tahi luenko minä?"
Hän nojautui työpöytäänsä vasten ja luki kaikki kolme sivua, sanasta
sanaan, hyvin kärsivällisesti, siksi kuin pääsi pääseikkaan, -- silloin
heilutti hän kirjettä ilmassa ja syleili rajusti vaimoaan...
"No, no, mitä nyt sanot?
"Silloin tällöin saamme sitte tehdä huviretkiä vävymiestemme luokse!"
Hän hieroi käsiään.
"Se oli odottamatonta se -- suuresti odottamatonta!...
"Hm! hm!" lisäsi hän, "on parasta, että käskemme Thinkan tulla tänne ja
ilmoitamme hänelle kirjeen sisällyksen... Eikö niin sinunkin
mielestäsi, äiti?"
"Ky-yllä!" sanoi äiti hiljaa, käännyttyään ovelle päin; -- hän ei nyt
keksinyt lapsiraukalleen enää mitään neuvoa!
Kapteeni kulki edestakaisin konttorissaan, odottaen tytärtään. hän oli
arvoisan ja isällisen näköinen ja käsitti täydellisesti hetken
tärkeyttä.
Mutta missä Thinka viipyi?
Ei mistään häntä löydetty, vaikka oli etsitty ympäri koko taloa!
Mutta kapteeni ei tänään ollut hätäinen...
"No, ettekö häntä löydä?" kysyi hän pari kertaa lempeästi.
Vihdoin löysi Thea hänet pimeältä vinniltä... Sinne oli hän paennut
piiloon, nähtyään sanantuojan ja kuultuaan, että voudilta tuli kirje,
jonka sisällön hän kyllä arvasi... Ja hän istui nyt siellä pää syliin
vaipuneena ja esiliina kasvoillaan.
Hän ei ollut itkenyt, häntä vaan oli alkanut kauhistuttaa ja hän halusi
kätkeytyä jonnekin yksinäisyyteen ja sulkea silmänsä, niin että tulisi
aivan pimeä, eikä hänen tarvitseisi ajatella mitään, ei mitään.
Hän näytti vähä hajamieliseltä seuratessaan Theaa konttoriin isän ja
äidin luo.
"Thinka", sanoi kapteeni, hänen astuessaan sisään. "Me olemme tänään
saaneet kirjeen, joka likeisesti koskee sinun tulevaisuuttasi -- se on
voudilta! Turhaa lienee sanoa, mitä se sisältää ... olethan sitä itse
huomannut kaikesta kohteliaisuudesta -- mitä koko vuoden kuluessa olet
sallinut hänen sinulle osoittaa ... ja että äitisi ja minä pidämme sitä
suurimpana onnena, mikä koskaan olisi voinut tulla sinun ... ja
meidänkin osaksi!
"Lue nyt tämä kirje ja mieti tarkalleen...
"Istu lukemaan, lapseni!"
Thinka luki, mutta näytti siltä kuin ei hän koskaan pääsisi loppuun ja
tietämättänsä hän päätänsä pudisti koko ajan.
"Ymmärräthän, ett'ei hän pyydä nuoruuden rakkautta, haaveilemista tahi
muuta sellaista joutavaa! Vaan nyt on kysymys siitä, haluatko saada
hänen luonaan arvollista asemaa -- ja tahdotko olla hänelle hyvä ja
kohtelias ja osoittaa hänelle sitä huolenpitoa, jota miehen sopii
vaimolta vaatia!"
Ei mitään vastausta kuulunut ... ainoastaan hiljaista ähkymistä.
Kapteenin kasvot näyttivät vähä juhlallisilta...
Mutta äiti kuiskasi kyyneleet silmissä:
"Näethän, Jäger, ett'ei hän voi ... ajatella!
"Eikö sinunkin mielestäsi, isä", sanoi rouva ääneen, "olisi parasta
antaa kirje Thinkalle, että hän saisi miettiä asiaa huomis-aamuksi ...
olihan tämä niin odottamatonta."
"Tietysti, jos Thinka itse tahtoo!" kuului suuttunut vastaus, kun äiti
seurasi tytärtään, sulkien hänet makuuhuoneesen...
-- Koko illan istui Thinka siellä itkien pää tyynyyn painettuna...
Hämärässä meni äiti ylös ja istuutui hänen viereensä.
... "Näetkös, ei ole mitään keinoa jolla tästä pääsisi; ethän tahdo
jäädä turvattomaksi ja muiden perheitten taakaksi; ommella, ommella,
niin että silmänsä pilalle saa ja vihdoinkin ajelehtaisit tarpeettomana
jossain sopessa... Sellaista arvokasta tarjoumusta, kuin tämä, pitäisi
moni suurena onnena".
"Voi, mutta Aas! -- Aas, -- äiti!" nyyhkytti Thinka aivan hiljaa.
"Jumala tietää, lapseni! että jos vaan löytäisin jonkun toisen keinon,
niin osoittaisin sen kohta sinulle, vaikka minun sentähden täytyisi
pistää käteni tuleen!"
Thinka laski kätensä äidin laihoihin käsiin ja kätki kasvonsa hänen
syliinsä.
"Isä ei ole enään niin vahva ... hän ei kärsi paljoa mielenliikutusta,
-- niin että synkältä näyttää... Muistathan tuota viimeistä taudin
kohtausta hänen tullessaan kotiin"...
Kun äiti oli mennyt pois, kuului pimeässä yhtämittaa haikeita
huokauksia.
Myöhään illalla istui äiti tyttärensä vuoteella, pitäen kätensä hänen
otsallaan että hän paremmin saisi nukutuksi; tyttö raukka säpsähti vähä
väliä.
Ja nyt kun Thinka vihdoinkin nukkui, kun hengitys tuli tasaiseksi ja
nuo nuoret, kalpeat kasvot rauhallisesti lepäsivät pään-alusta vastaan,
meni äiti pois, kynttilä kädessään ... pahin oli kai ohitse!
Kyllä kapteeni oli hyvällä tuulella nähdessään konttoristaan miten
Aslak, joka varta vasten lähetettiin voudin luo, ajoi veräjän kautta
maantielle, mutta hän tuli vielä iloisemmaksi saatuaan Inger-Johannalta
pienen kirjeen Tilderödistä.
... "Täällä ollaan täydessä työssä kaupunkiin muuttamisen tähden.
Sentähden tuleekin kirjeeni näin lyhyeksi.
"Meillä on käynyt vieraita aamusta iltaan. Yksinäisyys ei ole
tädille eikä enolle voinut tulla kysymykseenkään ja niin kauan ovat
he uudistaneet sanojaan: 'tervetulleet Tilderöd'iin!' kunnes kesän
kuluessa ovat saaneet vieraita alinomaa näkemään muka yksinkertaista
elantoansa, kuten he sanovat. Mutta luulenpa, ett'ei kukaan lähde
täältä huomaamatta, kuinka täti saa 'stiliä' kaikkeen. Kullekin on
täällä vapautensa, oleskellaan kaikkialla, puutarhassa, kuistissa
ja sisällä, niin että vieraat saavat sen tunnon, että heilläkin
on tilaisuutta pauna huvitusta toimeen ja voivat näyttää
parainta taitoaan siinä. Kun täti on läsnä, ei helposti vaivu
jokapäiväisyyteen; -- hän imartelee nyt minua, sanoen, että olemme
siinä suhteessa samallaiset!
"Ja minä en tiedä, miten nyt olen seura-elämästä yhtä huvitettuna
kuin ennen tanssijaisista. Seura-elämässä voi kuitenkin käyttää
ymmärrystään ja vieläpä siinä voi saada itselleen lavean
vaikutus-alan! Kun lukee noista henkevistä ranskalaisista
salongeista, joissa on päähenkilönä nainen, niin saa sen
käsityksen, että hän juuri siellä voi lavealtakin vaikuttaa!
Ja minä olen aina halunnut elää ja vaikuttaa maailmassa, jo
varhaisesta lapsuudestani saakka, jolloin aina surin, ett'en
ollut poika että olisin voinut -- tulla joksikin!
"Näin pitkälle pääsin, rakkaat vanhempani, kun palvelusneiti
Jörgensen tuli minua kutsumaan puutarhaan tädin luo. Posti oli
tullut kaupungista ja pöydällä oli kääre, jossa oli litteä,
punainen sahviaanirasia ja kirje minulle.
"Siinä oli päässä pidettävä kultainen nauha, jonka keskellä
oli keltainen topaasi; kirje ei sisältänyt muuta kuin:
"'Täydellisentämään Louvren kuvaa!