Se oli rouvan paras helpoituksen huokaus. Ja se aika ei ollut vielä
tullut, jolloin äitien kesken syntyi kysymys siitä, eikö myöskin olisi
velvollisuuksia oman persoonallisen elämänsä suhteen.
Vaan lapsilla oli lupapäivä, ja heti aamiaisen jälkeen syöksivät he
edustupaan. Siellä seisoi pelipöytä seinälle siirrettynä ja sen päällä
olivat kortit huiskin haiskin heitettyinä eräälle paperille, jolle
pelatessa oli laskuja tehty. Sitä oli viimeiksi kääritty kokoon ja
toisesta päästä poltettu kuin sikaria; ja sen vieressä ajelehti kolme
puhdistamatonta piippua. Toista ikkunaa pidettiin vielä auki,
huolimatta siitä, että tuuli sitä renkutteli.
Tässä huoneessa oli jotain omituista, -- joku kaikkiin esineisin
tarttunut haju, joka ... ei ollut juuri hyvä, ei, ... vaan siinä oli
kuitenkin jotain merkillistä, -- jotain, joka muistutti päättyneestä
juhlallisuudesta!...
Ikkunan ulkopuolella seisoi Iso-Ola, nojaten lapioonsa, jolla oli lunta
luomassa, ja kuunteli Maritin kertomusta siitä, miten kapteeni aamulla
oli jättänyt juomarahaksi kiiltävän puolentaalarin vieraskamarin
pöydälle ja luutnantti oli pistänyt kaksi kahdentoista killingin
kappaletta kynttilärautain alle, ja mitenkä rouva sitte aamulla oli ne
piikojen välille jakanut.
"Luutnantti se kehtasi olla niin kitsas", tuumasi Marit.
"Etkö tiedä, sinä tyttö, että luutnanttia haukutaan, jos hän antaa
yhtä paljon kuin hänen kapteeninsa!" tokasi Iso-Ola Maritin jälkeen,
kun tämä kiiruhti aitan-avain kädessä ja jauhovakkanen kainalossa
kyökin ovelle.
Kapteenin makuuhuoneesta röhisi hänen kuorsaamisensa koko aamupuolen.
Vieraat eivät olleet panneet siis levolle ensinkään ja olivat kuuden
aikaan aamulla, jolloin kyytihevonen saapui pihaan, lähteneet matkaan,
-- ensin nautittuaan myöskin toisen pullon Rönnovin intialaista
aarakkia, ja kun ryypyllä, siansyltyllä ja vasikanpaistin lopuilla
varustettu aamiainen oli heitä taaskin vahvistanut päivän matkaa
varten. --
Mutta lupapäivää piti käyttää hyväkseen! sisaret kolisivat suksineen
porstuassa, ja Jörgen harjoitteli sellaista vaarallista tepposta, että
lasketteli alas portaita.
Pian he olivatkin pitkän, jyrkän mäen päällä navetan taustalla, --
porkka vaakasuorana kumpasessakin kädessä tasapainoa kannattamassa ja
nauha takana niskassa. Poukkopaikassa ei Inger-Johanna voinutkaan
ylläpitää tasapainoa ja oli -- ei, hän jäikin seisomaan!
Tuo tuli siitä, että hän vilkasi makuukamarin ikkunaan, nähdäkseen,
josko isä häntä katselisi.
Tämä siellä käyskenteli ja puki päälleen. -- Äiti oli vihdoinkin
puolenpäivän aikana uskaltanut häntä herättää.