RAHIKKA. Selma-parka. Itkekäämme yhdessä. Se lievittää sydäntämme.
Mikset heti tullut jakamaan onnettomuuttasi minun kanssani.
SELMA. Jakamaan! Kuinka sen olisin tehdä voinut. Sellaisen loukkauksen,
sellaisen rikoksen jälkeen...
RAHIKKA. Mutta minulle.
SELMA. Olihan sinulla niin suuret vaatimukset rakkaudelta. Sanoithan,
että jos minä kerran uskoton sinua kohtaan olisin, et voisi koskaan
anteeksi antaa.
RAHIKKA. Enkeleille ei ole yksikään synti sallittu. Heidän on mahdoton
syntiä tehdä. Sinua pidin maallisena enkelinä, puhtaana, uskollisena.
Minun oli mahdoton otaksua, että sinä voisit edes yhden ainoan
kerrankaan----
SELMA. Mutta nyt on se kumminkin tapahtunut.
RAHIKKA. Itsehän sen olet sanonut.
SELMA. Olenko minä--?
RAHIKKA. Isällesi.
SELMA. Mutta uskoisitko minut puhtaaksi, jos sitä vakuuttaisin.
RAHIKKA. No niin totta kuin--, uskoisin.
SELMA. Miksi tulet sinä kumminkin luokseni, vaikka tiedät, etten ole
kumminkaan enää sinun entinen Selmasi?
RAHIKKA. Miksikö?--Siksi, siksi, että luontoni, sisällinen ääni minua
käskee, siksi että en kumminkaan voi sinutta olla, siksi, etten voi
elää sinutta.
SELMA. Mutta kammoathan sinä kumminkin minua, ajatellessasi mitä
ihmiset minusta sanovat.
RAHIKKA. Ihmiset! Mitä minä ihmisistä.
SELMA. Mitäkö sinä ihmisistä. Ethän epäillyt kumminkaan
rikoksellisuuttani, kuullessasi ihmisten----
RAHIKKA. Enkö epäillyt! Minä! Enhän uskonut sinua uskottomaksi, vaikka
omin silmin näin luoksenne vieraita herroja tulevan, vaikka itse käskit
sanomaan, että menisin matkoihini.
SELMA. Minäkö käskin sanomaan?
RAHIKKA. Niin sinä iltana siellä. Tulihan Iina puolestasi kadulle
sanomaan----
SELMA. Ettäkö sinä menisit matkoihisi!