SELMA. Hyvä Jumala! Hän käski sinut menemään matkoihisi ja haukkui
sinua----
RAHIKKA. Niin kyllä! Eikö se ollut tahtosi?
SELMA. Oo! Silmäni aukenevat. Rakas Pekka, anna minulle anteeksi. En
minä mitään sellaista aikonut. Tekeysinhän vaan kylmäksi sinua kohtaan,
koettaakseni uskollisuuttasi. Iina minut petti. Hän tahtoi päästä
sinusta, saadakseen minut--
RAHIKKA. Minä en ymmärrä!
SELMA. Hän sanoi niitä herroja kosijoikseen ja pyysi minua neuvomaan,
kumpi hänen oli ottaminen itselleen. Oo sitä ilkiötä!
RAHIKKA. Sinä jouduit siis petoksen uhriksi.
SELMA. Minä kärsin äärettömästi siitä teeskentelystä ja riensin heti
Iinan sisään tultua, sinua puhuttelemaan, sinulle selittämään kaikki,
mutta olit silloin jo mennyt pois. Jos olisin sinut silloin tavannut,
en olisi tähän häpeään joutunut.
RAHIKKA. No mutta mahdotontahan sitten on, että sinä olisit
langennut----
SELMA. (Katsoo riemuitsevin silmin häneen.) Mutta jos olisin
epätoivossa----?
RAHIKKA. Ei! Se on mahdotonta! Jos sinä vaan koetukseen tahdoit minua
panna; niin sinä rakastit minua, mutta jos _sinä_ rakastit, on
mahdotonta, että olisit sallinut----
SELMA. Rahikka, Pekka! Nyt sinut tunnen! Sinä olet parempi, paljon
parempi kaikkia noita muita. Ethän usko minua saastaiseksi!
RAHIKKA. Vaikka nyt itse sanoisit, sitä en usko.
SELMA. (Heittäytyy hänen kaulaansa.) Oma armahani! Niin minä olen
puhdas. Kun sinä sen uskot, täytyy minun olla.
RAHIKKA. Vaikka kuulin sitten, kuinka teidän oli käynyt, vaikka koko
kuukauden olit kadoksissa, sanoi sisällinen ääni minussa: se on
mahdotonta, Selma ei sitä ole voinut tehdä. Sitten vasta kun itse sen
sanoit, täytyi minun uskoa.
SELMA. Kuule nyt selitys! Huomaat että se ääni puhui totta. Meidät
vietiin poliisikamariin. Minä kiven kovaan vakuutin, ettei minulla
ollut mitään tekemistä niitten vieraitten herrojen kanssa. Häpeästä ja
kauhistuksesta pyörryin sitten. En tiedä mitä lie tapahtunut. Kun
heräsin taasen, sanoi konstaapeli ystävällisesti: »Neiti te saatte
mennä. Antakaa anteeksi, että asianhaarat ja viranvelvollisuudet ovat
saattaneet minut loukkaamaan teitä tällä tavoin». Minä läksin sieltä,
mutta en uskaltanut kaupunkiin jäädä--häpesin kaikkia ihmisiä.--Minä
menin Vanhaan kaupunkiin, sain siellä satunnaista pesutyötä ja olin
koko kuukauden siellä. Kun sitten en enää siellä voinut työtä saada,
täytyi minun palata. Rupesin etsimään palveluspaikkaa.
RAHIKKA. Kiitos Luojan! Mutta miksi et minulle heti asianlaatua
ilmoittanut!
SELMA. Kun tänne tulin, oli huhu häpeästäni jo kulkenut suusta suuhun.
Että olin viattomaksi julistettu, siitä ei kukaan tiennyt tahi
huolinut. Kaikki minua kammosivat, kaikki näyttivät sormellaan. Se
tuntui niin hirveältä, mutta, kun luulin sinun ne poliisit
toimittaneen, en tietysti voinut ajatellakaan sinulta lohdutusta
saavani. Ja sitte taasen, kun kuulin että et ollutkaan sitä tehnyt,
osoitit uskovasi, että olin todella langennut. Sen jälkeen en voinut
liioin selityksiin ruveta.
RAHIKKA. Minähän vaan sanoin sääliväni kurjaa kohtaloasi.
SELMA. Nyt ymmärrän kuinka saatoit sellaista uskoa. Luulithan minun
käskeneen Iinan sinua pois ajamaan. Sen jälkeen ei se kumma ollut.
Mutta nyt olemme saaneet toisemme takaisin. En huoli vähääkään muista,
kun sinä vaan minut puhtaaksi, uskolliseksi tiedät.
RAHIKKA. Nyt menemme naimisiin. Voimmehan toki jollakin tavoin toimeen
tulla.
SELMA. Niin! Minä en tahdo sinusta enää erota. Minä käyn työtä
tekemään, kyllä minä omasta leivästäni huolen pidän----
RAHIKKA. Mutta missä olisit siksi. Tuolta näkyy tulevan ihmisiä.
SELMA. Tule sisään. Nyt tahdon isälleni sen sanoa. Häntä käy minun niin
sääliksi.
(Menevät sisään.)
X:s KOHTAUS.
NIILO. (Tulee oikealta alakuloisena.) Ei se ajattelemisesta näy
paranevan. Mitä minä hänelle voin. Oma syynsä. Ei hän enää kumminkaan
Helenani puhdas tytär ole. Pitäköön huolen itsestään kuten voipi.
(Saara ja Wigren tulevat.)
WIGREN. Niin no. En minä tahdo kovasydämminen olla. Olkoon unohdettu.
Tekeehän sitä jos jotakin kiivaudessa. Tulin vaan lähettäneeksi
poliisia noutamaan--
SAARA. Tuossa on mieheni.
(Niilolle.)
Rouva Wigren suostuu ehtoihin.
WIGREN. Käsirahaksi saatte velkakirjan takasin ja tyttö sitoutuu
sitten--
NIILO. Mutta Saara!
SAARA. (Mulauttaa silmiään.) Itsehän pyysit minua sopimaan asiasta
rouvan kanssa!
NIILO. (Itsekseen.) Hyvä Jumala. Minä pesen käteni puhtaaksi.
WIGREN. Tässä on kontrahti valmiina. Siihen kirjoittaa ensin tyttö ja
sitten te----
SAARA. Mitä siinä tytön nimi vielä tekee.
WIGREN. Se se pääasia onkin, Kuinkas muuten. Laki on sellainen. Siinä
on seitsemät mutkat ja kommervenkit. Mutta kun kontrahti kerran on
tehty ja allekirjoitettu, niin se pitää. Missä on tyttö?
SAARA. Eiköhän se sisällä liene.
(Menee ovelle.)
WIGREN. (Itsekseen. Ivallisesti.) Kontrahti! Mutta on se sentään hyvä
olemassa.
SAARA. Selma! Oletko siellä? Tule tänne.
SELMA. (Tulee ulos.) Mitä?
SAARA. Sinä menet nyt tämän rouan palvelukseen. Kirjoita nimesi tuohon
kontrahtiin.
SELMA. Minä en mene kenenkään palvelukseen.
(Wille ja Kalle tulevat. Kuuntelevat uteliaina seuraavaa.)
SAARA. Yhäti sama röyhkeys, sama hävyttömyys. Uskaltaa mokoma äidilleen
sillä tavoin vastata.
SELMA. Sinä minun äitini!
SAARA. Kas, kas! No tuo lie ainakin isäsi. Kuudetta käskyä et enää
muista; muistatko neljännen?
SELMA. Isäni ei minua milloinkaan sellaiseen käske.
SAARA. Niilo, sano hänelle!
NIILO. (Taistelee sisällisesti. Itsekseen.) Hyvä, laupias isä. Auta
minua!
SAARA. No mitä sinä töllötät? Etkö voi avata suutasi!
SELMA. Rakas isä, sano, eihän tuo sinun tahtosi ole. Muistatko vielä
sen yön, jona äitini minut siunasi vuoteellaan ja sanoi sitten: »Niilo,
sinä olet ollut hyvä aviomies ja kristillinen isä, sinun haltuusi jätän
minä lapseni; minä luotan sinuun! Puhdas on hänen sielunsa, säilytä
hyvin aarrettasi?»
NIILO. (Purskahtaa itkemään.) Rakas, armas tyttäreni.
(Rahikka tulee ulos.)
XI:s KOHTAUS.
KONSTAAPELI. (Tulee.) Rouva Wigren. Te kutsuitte minua.
WIGREN. (Rypistää kontrahdin, pistää taskuunsa.) Niin, minä kutsuin
teitä herra konstaapeli. Minulta on varastettu kukkaro.
KONSTAAPELI. Varastettu! Mistä?
(Wigren selittää hiljaa konstaapelille.)
SELMA. (Rahikalle.) Sanoinhan minä, että isäni ei sitä tee.
SAARA. (Itsekseen,) Nyt on kaikki hukassa.
KALLE. (Hiljaa Selmalle.) Selma. Etkö tahdo näitä rahoja.
SELMA. Mutta Kalle! Mistä olet sinä--?
KALLE. (Konstaapelin luo mennen.) Minä varastin ne rahat yhdessä Willen
kanssa.
(Yleinen hämmästys. Kalle käy itkemään, Wille karkaa.)
Mutta minä lupaan parantaa itseni.
XII:s KOHTAUS.
(Rouvat Silan ja Sten tulevat.)
SILAN. Asuuko Selma Kaukonen----Vai niin tässähän te olette kaikki.--
Lupauksemme mukaan tulemme--
NIILO. Minä olen hyvin kiitollinen teitä kohtaan.
SILAN. Olemme puhutelleet langenneita naisia varten perustetun kodin
johtajatarta. Hän voipi nyt ottaa vastaan tyttärenne.
KONSTAAPELI. Langenneita naisia varten--?