SAARA. Selmako paikan--Mokomasta enää kuka huolisi. Yksi virka hänellä
enää on.
NIILO. Yksi virka.
SAARA. Nyt pöllähti päähäni hyvä tuuma.
NIILO. No.
SAARA. Pitäähän Wigren tuollaista----hm--laitosta.
NIILO. (Säikähtäen.) Ja sinä tahtoisit--?
SAARA. Jos saamme Selman sinne menemään, pyyhkii hän edeltäkäsin velan
pois--tahi odottaa ainakin--
NIILO. Mutta Saara!
SAARA. Sinä olet sellainen akka! Mihin muuhun hänestä kumminkaan enää
on? Pitäähän hänen kuitenkin--
NIILO. Hyvä Jumala. Minun tyttäreni!
SAARA. Mitä siinä höpiset. Sellaisten kirjoillahan hän jo kuitenkin
on--
(Niilo pudistaa epätoivoisena päätään.)
Nyt olen valmis menemään!
NIILO. Saara-kulta. Älä mene, minä pyydän. Ajattelehan sitä hirmuista
syntiä. Möisimme tyttöraukan--
SAARA. Möisimme! Hullu. Emmehän me häntä orjaksi pane. Parempi hänen
siellä on olla, kuin tehdä työtä ja olla ihmisten pilkkana, meidän
häpeänämme.
NIILO. Ei, ei. Sitä emme voi tehdä. Sitä en minä salli.
SAARA. Vai et salli.--No pidä sitten huoli itsestäsi ja hänestä.
Minulta et saa enää leivän kyrsääkään. Myyköön Wigren taloutemme,
ajakoon kadulle. Kyllä minä vielä, kiitos Luojan, ystävieni luona katon
alle voin pääni kallistaa.
NIILO. Hyvä, rakas Saaraseni. Älähän kiivastu. Pitäähän meidän
kuitenkin tälläistä asiata ajatella.
SAARA. Ajattele sinä vaan, kun mielesi tekee, minä sylen koko asialle.
Ei siitä minulle mitään hyötyä ole.
NIILO. Kenralska Silan kun vielä lupasi tänään tulla tyttöä
puhuttelemaan.
SAARA. Mitä se tekee. Tehdään asia selväksi sillä aikaa.