SAARA. Huuti akka. Jollet laita siitä luitasi--! Senkin lutka.
WIGREN. Mi-minä! Vai niin, vai olen minä----Minä olen laillisen
laitoksen vörestonterska.
SAARA. Yhden tekevää!
WIGREN. Nyt tästä tehdään loppu kaikeksi onneksi. Kyllä minä näytän
sinulle, ketä sinä haukut. Tähän asti säälin teitä vielä. Jollette
maksa heti velkaanne, saatte mennä matkoihinne. Sanon ylös heti
paikalla.
SAARA. Sinä sanot ylös meidät.
WIGREN. (Kädet mahtavasti kupeilla.) Minä, juuri minä, sillä olen
ostanut tämän talon jo viikko sitten. Ähä! Miltä nyt maistuu!--Mutta en
minä varastakaan sikseen jätä. Jo minä ajattelin minne niitä kapineita
katoaa.
(Menee.)
IV:s KOHTAUS.
NIILO. Kuulitko.
SAARA. Korvat minullakin on.
NIILO. Olisiko hän ostanut?
SAARA. Valehteli.
NIILO. Kyllä minä kuulin sivumennen Sjömanin puhuvan, että hän aikoo
myydä, mutta--
SAARA. Olisko se mahdollista.
NIILO. Mitä nyt on tehtävä!
SAARA. Hanki rahaa.
NIILO. Mistä minä ne hankin.
SAARA. Että se juuri tuon riivatun haltuun joutui.
NIILO. Kyllä sinun pitää mennä armoa pyytämään.
SAARA. Minunko tuolta--?
NIILO. Mutta ajattelehan. Mihin joudumme me jos hän vasaran alle panee
velasta sen vähänkin, mitä meillä vielä on?
SAARA. Niin. Siinä nyt ollaan. Minä olen tehnyt mitä minä voin. Tee
sinä nyt oma osasi.
NIILO. Rakas Saara. Älä viivyttele. Mene pyytämää armoa häneltä. Kyllä
hän sentään on hyvä ihminen kun hänelle kauniisti puhuu. Onhan sinulla
niin hyvä puheenlahja--
SAARA. Älä luulekaan. Rahat se tahtoo. Oli vaan mielissään, kun sai
hyvän syyn. Ihmisten tähden ei ennen viitsinyt.
NIILO. Kyllä hän odottaa, kun oikein pyydämme. Ja kun Jumala taasen
minulle työtä antaa ja Selmakin----
SAARA. Mitä--Selma----?