SAARA. No saitko?
NIILO. (Alakuloisesti.) En! Ei ole tarvis sielläkään.
SAARA. Et saanut työtä siis. Vai niin! Ja aivan rauhallisena sen sanot.
Millä aiot ruveta toimeen tulemaan, jollet työtä saa.
NIILO. Mitäs sille nyt voipi, kun on niin huonot ajat. Työmiehiä
vilisee työttöminä.
SAARA. Tuollaiset rentut, niin kuin sinäkin. Kyllä kelpo työmies aina
ansiota saa.
NIILO. Hevosmiehet kyllä työtä saavat. Kun emme olisi myyneet silloin
Pollea----
SAARA. Vai taasen sitä virttä. Kuka teitä on syöttänyt nämä kaksi
kuukautta. Olisinko pesulla voinut sen verran ansaita.
NIILO. Enhän minä väitäkään. Täytyihän se, niin, myydä, jotta olisit
voinut kaupan alottaa vaikka--
(Huokaa.)
SAARA. Syytä sitten hevosen puutetta, kun et mihinkään kykene.
NIILO. Mitä sinä, Saara, nyt suotta äkäilet.
SAARA. Siksi että sinä olet nahjus, oikea patanahjus.
III:s KOHTAUS.
(Kalle juoksee perältä esiin, viskaa kädestään kiven taakse
jotakin. Vigrenin matami juoksee perässä.)
WIGREN. Voi hyvä Jumala mokomia naapureita. Olekin aina varoillasi,
etteivät----Kyllä minä sinulle.
(Tarttuu Kallen tukkaan.)
Seis poika! Annatko tänne sen heti.
SAARA. Mitä nyt?
WIGREN. Mitä? Ette pidä kurissa poikariiviötänne! Varastaa keskellä
päivää----
SAARA. Varastaa minun poikani. Se on valhe.
WIGREN. Vai rupeatte vielä puollustamaan. Annatko tänne sen!
(Etsii pojan taskusta.)
NIILO. Kalle, otitko sinä mitään?
KALLE. En.
SAARA. Antaa pojan olla.
WIGREN. Vai anna olla vain. Anna tänne se tahi pieksän sinut tähän
paikkaan.
NIILO. Jos siinä perää on, niin kyllä me kuritamme. Katsotaan.
SAARA. (Työntää heidät pois Kallen luota.) Jollette anna hänen olla,
niin sären luudan varrella nenänne. Minun poikani varastamaan menisi,
minun oma Kalleni. Älä ole milläsikään, poikaseni. Vedä nurin taskusi,
näytä heille, ettei siellä mitään ole--
KALLE. (Vetää taskunsa nurin.) Katsokaa!