WILLE. No mitä?
KALLE. Katsos, jos rupeammekin tappelemaan, niin en minä uskalla lyödä
tällä----
WILLE. Et uskalla!--Kasvoihin sinun pitää koettaa, että mustenemat
jäävät.
KALLE. Mutta kun heillä ei ole nahkanauhoja, eikä kiviä. Se olisi
vääryyttä, jos me----
WILLE. Sinä nyt aina.----Olkoot tulematta sitten.
KALLE. Sinähän se heitä ensin haukuit.
(Kolme herraspoikaa juoksee esille. Wille ja Kalle rupeavat
nahkanauhoillaan viuhtomaan. Yksi herraspojista rupeaa
voivottelemaan, silmäänsä hieroen.)
WILLE. Ähä! Siinä on sinulle.
VIII:s KOHTAUS.
RAHIKKA. (Tulee oikealta.) Mitä, mitä tämä on. Pojat! Onko tuo nyt
laitaa.
(Tarttuu Willen kaulukseen, herraspojat juoksevat pois.)
WILLE. Anna minun olla. Nuohan ne meidän päällemme--.
KALLE. Hyvä herra, laskekaa hänet!
RAHIKKA. (Katsoo tutkivasti Kallea.) Missä olen tuon pojan nähnyt! Kuka
sinä olet?
KALLE. Minä olen Kalle, Selman veli.
RAHIKKA. Niin, niin.
KALLE. Olettehan te Selman sulhanen?
RAHIKKA. Olen.
KALLE. (Katsoo epäilevästi Rahikkaa.) Herra, saisinko minä sanoa teille
jotakin.
RAHIKKA. Sano vaan.
KALLE. (Pienen tuumailun jälkeen.) Vaikka minä olen niin paha, pidän
minä kuitenkin suuresti, niin suuresti sisarestani. Hän on niin hyvä,
niin herttainen. Minulla on niin hirveän ikävä häntä.----Ettehän te tee
pahaa hänelle. Olettehan te hyvä häntä kohtaan. Teidän pitää olla hyvä.
RAHIKKA. (Silittää Kallen päätä.) Sinä olet hyväsydämminen poika. Sääli
että olet kadulle joutunut. (Itsekseen.) Tuostakin voisi kelpo mies
tulla, jos hänestä huolta pidettäisiin.
KALLE. Lupaatteko olla hyvä häntä kohtaan?