(Katujen kulmaus: perällä suurempi kivitalo, jossa on kaksoisovi,
oikealla sekä vasemmalla pienempiä taloja, jotka perällä poikkipäin
käyvään leveämpään katuun päättyvät. On paraillaan iltahämärä, perällä
oleva talo on jo valaistu.)
I:n KOHTAUS.
(Ihmisiä tulvaa perällä olevan talon ovesta,
pyhävaatteissa, virsikirjat kainalossa.)
LIISA. (Huokaa syvään.) No, se on mies hampaan rakoon, ei.
MIINA. Niin, kyll' on hänellä puheenlahja.
LIISA. Ja mikä henki, mikä syvyys hänen saarnassaan!
MIINA. Kun ei vaan änkyttäisi niin pahasti.
LIISA. Se on totta, niin, änkkää tuo vähäsen, änkyttää. Mutta mitä
Luoja on kerran ihmiselle antanut, siihen saa hän tyytyä.
MIINA. Siihen saa hän tyytyä, siihen.
LIISA. Oikein minua välistä rupesi vavistamaan, kun hän oikein
haltioihinsa pääsi ja äänensä paisumaan laski.