RAHIKKA. Enkä minä voi pyytää, kerjätä. Mitä itse en voi hankkia, sitä
olen vailla.
SELMA. Mutta onhan Herra sanassaan käskenyt itseään rukoilemaan.
RAHIKKA. Minä en ole ollut hänen sanojaan kuulemassa.
SELMA. Pekka! Kuinka sinä voit?
RAHIKKA. Älä suutu minuun. Ne ovat minulle vieraita asioita, minä en
niihin pysty.
SELMA. Mutta kuinka et?
RAHIKKA. Minulla ei ollut jumalista äitiä, niinkuin sinulla.
SELMA. Opetettiinhan meille Jumalan sanaa koulussa.
RAHIKKA. Siellä opin pelkäämään tuota äkästä vanhusta, mutta en
rakastamaan, pakenemaan häntä, enkä lähestymään.
SELMA. Pekka parka. Niin, sinulla ei ole ollut sellaista äitiä kuin
minulla. Jospa olisit ollut kuulemassa kuinka hän puhui kauniisti
Jumalasta, kuinka laupiaaksi hän häntä kuvasi.
RAHIKKA. Jos hän laupias, hyvä on, niin kuinka hän sallii tuhansien
lasten kasvaa kurjuudessa, kuinka sallii hän vanhempain turmella
viattomain lastensa sydämmet, juurruttaa heihin paheita, joista he
sitten ei enää voi irtaantua, jotka heidät tavallisesti vievät
auttamattomaan turmelukseen. Kuinka sallii hän sen? Mitä minä sille
voin, ettei minua koskaan ole opetettu Jumalaa rakastamaan. Vai
itsestäänkö ihmisen on sitä opittava. Jos niin on, niin ovat pakanat,
jotka ei koskaan ole sanaakaan kuulleet Jumalasta, myöskin
rikoksellisia.
SELMA. Voi kuinka sinä puhut! Usko minua, hyvä hän on, hyvä ja laupias.
Luota häneen, niin pääset katkerista ajatuksistasi.
RAHIKKA. (Katkerasti.) Siinä tapauksessa on häntä minulle väärin
kuvattu, sillä jos hän hyvä on, jos hän kaikille, onnettomillekin hyvää
suopi, niin eiköhän hän antane siellä leveän ja kaidan tien ristissä
saarnata vielä sellaisille. Ehkä minäkin saan siellä muitten takana
kuunnella, oppia häntä tuntemaan ja rakastamaan.
SELMA. Lakkaa jo! Kuinka voit sinä tuolla tavoin puhua.
RAHIKKA. Minä tulen aina katkeraksi, kun rupean noita asioita
ajattelemaan.
SELMA. Minua kammoksuttaa sinun ivallinen äänesi, minä en voi käsittää
kuinka ihminen voipi tuolla tavoin Jumalasta puhua. Mutta minä iloitsen
kuitenkin siitä, että sinä noin avonaisesti ilmaiset minulle sielusi
tilan,--sillä--sillä minussa herää tunne, jota minulla ei ennen ollut.
Minä huomaan jossakin olevani etevämpi sinua.
RAHIKKA. Sen minä kyllä tiedän. Kuinka voisin sinua rakastaa, jollen
sinulla näkisi ominaisuuksia, joita sinussa voin ihailla.
SELMA. Äitini rakasti isääni, mutta hän valitti kuitenkin usein sitä,
ettei isäni häntä ymmärtänyt. Mitähän jos nyt meillä kävisi samoin
jollen minä ymmärtäisi sinua tahi sinä minua.
RAHIKKA. Olkaamme avosydämmisiä ja antakaamme kunnioitusta toistemme
mielipiteille, niin pysyy sopusointu aina.
SELMA. Kunnioitusta! Aivan oikein! Mutta sinun täytyy sitten myöskin
myöntää, että ainakin tahdot oppia Jumalaa tuntemaan.
(Joku katsoo ikkunasta.)
RAHIKKA. Niin, koeta minua opettaa!
XVII:s KOHTAUS.
R. SILAN. (Tulee vasemmalta.) Vai niin! Niinkö suuresti olen erehtynyt?
Ja minä kun luulin niin luotettavan, niin siveellisen tytön saaneeni.
RAHIKKA. Arvoisa rouva--!
R. SILAN. Vieläkö tässä puollusteleimaan rupeaisitte. Minä sanon sinut
irti heti paikalla.
SELMA. Armahtakaa, hyvä kenraalska.
R. SILAN. Ei sanaakaan! Pois silmistäni!
(Menee oikealle.)
XIX:s KOHTAUS.
SELMA. Hyvä Jumala!
(Itkee.)
RAHIKKA. Vereni rupeaa kiehumaan! Mokomaa hävyttömyyttä--!
Siksi, että me--
SELMA. (Heittäytyy hänen kaulaansa.) Minne joudun minä nyt?
RAHIKKA. Kirottua siveellisyyden valvontaa. Syöksevät nuoren tytön
tällä tavalla kadulle.
SELMA. (Panee tavaransa pussiin, itkeä tihustaen.) Mikä minusta vielä
tulleekaan! Mitä ihmiset sanovat? Missä yösijan saan? Kotiin en lähde,
en voi sinne mennä.
RAHIKKA. Rohkeutta, Selma.
XX:s KOHTAUS.
(Rouva tulee takasin.)
RAHIKKA. Tiedättekö, mitä te teette? Tiedättekö mikä vaara köyhää,
nuorta tyttöä uhkaa, kun hän tällä tavoin leivättömäksi, kodittomaksi
joutuu?
R. SILAN. Minä--.
RAHIKKA. Ja kehtaatte sitten puhua siveellisyydestä! Saarnaatte
epäsiveellisyyttä vastaan, huudatte turmelusta, turmelusta!
Koettaisittepa laskeutua korkeudestanne katsomaan elämää täällä
alhaalla, täällä köyhän väestön kesken!
R. SILAN. Ulos, ulos!
SELMA. Pekka!
RAHIKKA. Tule Selma. Älä pelkää.
(Menevät.)