KENRAALI. Mitä se on! Pitää ottaa selvä tehtävistään.
(Käypi istumaan, ojentaen jalkaansa eteenpäin.)
Vedä pois!
(Selma rupeaa kiskomaan.)
R. SILAN. Eihän hän tiennyt, että me ulos menemme.
KENRAALI. Minun saappaani pitää aina olla harjatut.
(Selma on vetänyt saappaat hänen jalastaan.)
Yhden tekevä, kuka ne harjaa. Mars! Tuo tohvelini!
(Selma kiiruhtaa sisään.)
IV:s KOHTAUS.
R. SILAN. Et sinä saa heti noin äreäksi käydä. Säikytät tyttö paran
pahanpäiväisesti.
KENRAALI. Sinä olet liian hyvä sen sijaan, minun täytyy pitää
tasapainoa. Pilaisit muuten piijat kokonaan.
R. SILAN. Pilaisin? Minä?--Et sinä sellaisia asioita ymmärrä... Ja
muuten voit olla sekaantumatta----
KENRAALI. Respektiä on ylläpidettävä. Kyllä minä tiedän kuinka
palvelijain kanssa on meneteltävä.
R. SILAN. Respektiä voi lempeydellä ylläpitää.
KENRAALI. Vai voi. Kuinka pahoille tavoille opetit sinä esim. Amandan.
Rupeaa kohalta kulkkua nauramaan, siksi että minulta sattui
kyyristyessäni housut repiämään. Oliko se respektiä?
R. SILAN. Aina sinä takerrut tuollaisiin asioihin. Hyi! No ja oliko se
ihme sitten! Rupeaahan sitä nuori vallaton tyttö vähemmästäkin
nauramaan.
KENRAALI. Jaa, siitä sen nyt näkee. Sinäkin pidät aivan luonnollisena
asiana, että--Se on sinusta vaan viatonta vallattomuutta, jos--jos----
Kyllä mä opetan heitä nauramaan minulle!
(Selma tuo tohvelit ja saappaat. Kenraali
pistää tohvelit jalkaansa.)
R. SILAN. (Itsekseen.) Eikö se nyt tule sieltä jo leningin kanssa.
Rupeaa taasen ukko rähisemään jos viivytän--
(Menee oikealle.)
NIILO. (Tulee sisään.) Nyt on viimeinen kuorma levitetty, teidän
armonne.
KENRAALI. (Ottaa kukkarostaan rahaa.) No tuossa. Jos vasta tarvitsen,
niin kyllä minä sinut työhöni otan.
NIILO. Kiitoksia armollinen herra kenraali.
(Kenraali menee oikealle, jättäen sikarin
pätkän pöydän reunalle.)
V:s KOHTAUS.
NIILO. No Selma, mitä arvelet uudesta paikastasi?
(Selma istuu ajatuksiin painuneena.)
Et vastaa... Hyvään perheesen pääsit. Ole nyt siivo ja siveä; muista,
mitä äiti-vainaasi on opettanut. Nyt hänen kalliit neuvonsa sinulle
tarpeen ovat.
(Itsekseen.)
Hän näkyy oudoksuvan vielä uutta tointansa. Jätänpähän hänet rauhaan.
Jumala sinua, lapsukaiseni, varjelkoon, jotta yhtä siveänä ja puhtaana
aina pysyisit. Kuinka suloiselta tuntuu, kun tietää olevansa tuollaisen
lapsen isä.
(Katselee hetkisen äänetönnä Selmaa.)
Hyvää yötä nyt, lapsukaiseni!
SELMA. (Herää ajatuksistaan.) Ai, isä!
NIILO. En minä tahdo sinun ajatuksiasi häiritä. Hyvää yötä vaan.
SELMA. Hyvää yötä. Terveisiä Kallelle ja--ja--äidille.
NIILO. (Itsekseen,) Voi sitä sydäntä, sitä sydäntä!
(Menee.)
VI:s KOHTAUS.
SELMA. (Rupeaa saappaita harjaamaan.) Vai niin! Hän ei siis saa tulla
tänne laisinkaan. Nyt juuri kun tahtoisin hänen kanssaan puhua, oikein
häneen tutustua. Olisko siinä perää mitä rouva sanoo? Olisko hänkin
sellainen? Ja miksei! Ei Paul olisi lukenut sellaista kirjaa kuin hän!
Jumala ties, mitä se lie ollutkin... Minä rupean pelkäämään... Jos hän
todella ei olisikaan niin puhdas, niin rehellinen kuin luulin... Voi
hyvä Jumala! Auta minua tästä hirveästä epätietoisuudesta!...
Menettäisinkö minä ainoan ystäväni, hänet, johon niin kauniit
tulevaisuuden toiveet olen jo liittänyt?... Pettyisinkö niissä! Voi
sehän olisi kauheata!... Mutta kun äitinikin minua niin varoitti...
Tunteehan rouva toki maailman, ihmiset paremmin kuin minä sokea
tyttö!...
VII:s KOHTAUS.
IINA. (Tulee vasemmalta.) Hyvä ilta! Kas, täällähän on jo uusi tyttö.
SELMA. Oletteko ompelija?