SAARA. (Katselee kenkiä.) Aivan kuin tehty minua varten... No saitko
rahaa?
NIILO. (Ottaa kukkaron taskustaan.) Tuossa.
SAARA. (Ottaa rahat, pistää sanaakaan sanomatta taskuunsa.) Tule kahvia
juomaan. (Ovelta sisään.) Selma, tule tänne.
SELMA. (Tulee.) Mitä?
SAARA. Mene ostamaan yksi »korvapuusti».
NIILO. Mutta miksikä--?
SAARA. (Silittää Kallen päätä.) Tahtoohan lapsikin jotain tuomisiksi.
(Antaa Selmalle rahan, menee sisään Kallen kanssa.)
VI:s KOHTAUS.
NIILO. Selma. Tahdon sanoa sinulle yhden asian, jotta voit sitä itse
ajatella.
SELMA. Minkä, rakas isä?
NIILO. (Silittää poskea.) Eikö sinusta tunnu raskaalta olla täällä
meidän luonamme?
SELMA. Hm!
NIILO. Älä salaa sitä minulta, rakkahani, olenhan sinun isäsi. Olisko
se kumma, jos tämä elämä sinusta raskaalta tuntuisi, muistellessasi
entisiä onnellisia aikoja äitisi puhtaassa, lämpimässä kodissa.
(Huokaa.) Kun varamme ovat nyt niin vähiksi käyneet---
SELMA. Minä tyydyn, isä, kohtalooni.
NIILO. Sen kyllä tiedän. Mutta kun minä olen niin paljon poissa ja
äitipuolesi on niin tulinen luonnoltaan... Etkö sinä tahtoisi mennä
mieluummin palvelukseen.
SELMA. Mutta Kalle.
NIILO. Mitä hänestä?
SELMA. Kuka häntä silloin silmällä pitää, jos minä hänet jätän?
(Katsahtaa pelokkaasti ovelle päin.)