(Vuono jyrkkine vuoriseinämineen. Vanha, ränstynyt kirkko
pienellä kummulla läheistössä. Myrsky lähenee.)
Kansaa, miehiä, naisia ja lapsia on joukottain rannalla ja mäkilöillä.
VOUTI istuu keskellä näyttämöä kivellä; KIRJURI auttaa häntä
siemenjyväin ja elintarpeiden jaossa. EINAR ja AGNES seisovat joukon
ympäröimänä hiukan loitompana. Muutamia venheitä keinuu vuonolla,
BRAND tulee kirkkomäelle kenenkään huomaamatta.
EKÄS MIES (tunkeutuu kansan keskestä).
Pois tieltä!
EKÄS NAINEN.
Viel' ei vuoro sun!
MIES (tyrkkää hänet syrjään).
Pois tieltä! (tunkeutuu voudin luo) täss' on säkki siis!
VOUTI.
Sä varro!
MIES.
Kotiin täytyy mun,
Siell' lasta itkee neljä, viis!
VOUTI (leikillisesti).
Et määrää tarkoin tunnekkaan?
MIES.
Kun läksin, yks jäi kuolemaan.
VOUTI.
Odota! listassa kai liet?
Et; -- kyllä. Siis sä saakkus viet.
(Kirjurille.)
Ja'a kuutoselle annokset!
Soh, vartokaahan, ihmiset!
Nils Snemyr!
ERÄS MIES.
Täällä!
VOUTI.
Tällä kertaa
saat niukemmin sä puolta vertaa.
Teit' onhan vähemmän?
MIES.
Niin on,
Juur' Ragnhild vaipui kuolohon.
VOUTI (kirjoittaa ylös).
Yks poissa. Säästön eestään löytää.
(Miehelle joka poistuu.)
Mut älä sentään kohta töytää
taas uusiin naimisiin.
KIRJURI (nauraa).
He, hee!
VOUTI (terävästi).
Sä niille naurat?
KIRJURI.
Vouti kun
noin naljaella suvaitsee.
VOUTI.
Ei täällä nauraa sovi sun!
On leikki lääke suruhun.
EINAR (tulee Agneksen kanssa esille joukosta).
Nyt taskut kaikk' on tyhjät jo
ja kukkaro ja lompakko; --
jos mielin alkaa matkani,
mä panttaan kellon, keppini.
VOUTI.
Saavuitte aikaan oikeaan.
Ma kokoon tuiki vähän sain,
se hätään tällaiseen ei riitä;
jos köyhä köyhist' aitoistaan
jakaakin vaikka puolittain,
niin riittämään ei kartu siitä.
(Huomaa Brandin ja viittaa ylös.)
Yks vielä! terve tulemaan!
Nyt kuulkaa, ellette jo tiedä,
sai täällä halla viljat viedä
ja nälkäkuolo uhkaa meitä,
siis auttamaan mä pyydän teitä!
Jo varat pyrkii loppumaan
vaikk' kalaa viis, ken antaa vois!
kai hälle siit' ei haittaa ois.
BRAND.
Viistuhatta ei taida auttaa,
jos jaat ne epäuskon kautta.
VOUTI.
Ken sanan suo, kun köyhä pyytää,
se nälkäiselle kiven syytää.
EINAR.
Et tunne -- onhan mahdotonta --
sä tätä kansaa onnetonta!
Brand, täällä nälkään näännytään
ja rutto raivoo --
BRAND.
Sen mä nään.
Nuo valjut silmät tulkitsee,
ken täällä kansaa tuomitsee.
Ja kova sentään voitte olla?
VOUTI.
Hän haukkuu meitä almuistamme?
BRAND (laskeutuu väkijoukkoon ja puhuu pontevasti).
Jos tääll' ois kaikki rappiolla
ja hätä arkipäivän oisi,
se sydäntäni viiltää voisi.
Ken nelinryömin konttaa maata,
sen voi jo eläimeksi taata.
Jos viikko vierii hiljaksittain
kuin ruumissaatto askelittain,
niin silloin käyt jo uskomaan,
sun Herra pyyhki kirjastaan.
Mut teille suo hän armoansa,
kun lyönyt noin on pelvollansa,
hän teitä koittaa, hylkää ei,
min kalliist' antoi, sen Hän vei --
USEITA ÄÄNIÄ (keskeyttäen häntä uhkaavasti).
Hän pilkkaa meitä puutteessamme!
BRAND (ravistaen päätänsä).
Mun sydänveret kuohumaan
jos nälkähänne saisin vaan,
ne soisin kuiviin vuotavan,
jos tietäisin sen huotavan!
Vaan teitä auttaa synti ois,
kun Luoja itse etsii teitä
ja suopi murheen kyyneleitä.
Näät voimaa aina elinkansa
se juopi kyynelvirroistansa,
sen katse tylsä terän saapi,
mi kaukomaihin kannattaapi,
sen tahto veltto oikiaa
ja taisto voiton varmistaa;
jos miest' ei puute aateloi,
hän itkemättä kuolla voi!
ERÄS NAINEN (vuonolle katsoen).
Nyt alkaa tuolla myrskysää,
kuin synnyttäis sen sanat nää.
TOINEN NAINEN.
Hän selvään Herraa pilkkailee!
BRAND.
Ei ihmeit' teidän Luoja tee.
NAISET.
Kas, myrsky kiihtyy!
ÄÄNIÄ VÄKIJOUKOSTA.
Seudultamme
me roiston puukoin karkoitamme!
(Väkijoukko kertyy uhkaavana Brandin ympärille.
Vouti astuu väliin. Hurjana ja repaleisena
juoksee eräs nainen mäkeä alas.)
NAINEN (huutaa väkijoukkoon).
Ken auttaa, kautta Kristuksen?
VOUTI.
Sä tarvitset kai annoksen?
NAINEN.
Ei leipää nyt ois tarvis mun;
tät' aatellessa kauhistun.
VOUTI.
Siis mitä? kerro!
NAINEN.
Sit' en voi!
On missä pappi? -- Luoja, oi!
VOUTI.
Hän poistui jo!
NAINEN.
Voi, kadotus!
miks' tullut on tää rangaistus?
BRAND (lähestyy).
On täällä yksi, kukaties.
NAINEN (tarttuu häntä käsivarteen).
Siis hänet kutsu, hyvä mies!
BRAND.
Jos vaivas kerrot, voi hän tulla.
NAINEN.
Kas tuolla --
BRAND.
Niin?
NAINEN.
-- on koti luulla
ja kolme pientä näännyksissä,
niin mieheni -- -- hän hätäyksissä --
BRAND.
No?
NAINEN.
Rinnat mull' on kuivuneet,
ei auta Luoja, ihmiset --
ja pientä nälkä, syöpä söi --
se häneen koski, niin hän löi --!
BRAND.
Hän löi --!
VÄKIJOUKKO (kauhistuen).
Löi omaa lastaan, ui!
NAINEN.
Hän työtään kohta kauhistui!
Ja katui, ratkes itkemään,
sai puukon, viilsi itseään.
Voi, hälle sielu pelasta,
näin kuolla ei hän uskalla,
hän makaa, ruumis vierellään
ja huutaa pahaa nimeltään.
BRAND (hiljaa).
Siis, täss' on hätä.
EINAR (kalpeana).
Hirveätä!
VOUTI.
Hän mun ei kuulu hoitolaisiin.
BRAND (väkijoukolle).
Ken venheellä mun yli vie?
ERÄS MIES.
Sellaista täällä tuskin lie?
VOUTI.
Käy polku vuonon rantamaata.
NAINEN.
Mut sitäkään ei mennä saata.
Mun tullessani äsken juuri
vei tieltä sillan tulva suuri.
BRAND.
Siis venhe reilaan!
ERÄS MIES.
Mahdoton
on päästä läpi karikon.
ERÄS TOINEN.
Kas, kuinka myrsky raivoaa,
nyt koko vuono sauhuaa!
KOLMAS.
Kun moinen myrsky raivoo milloin,
rovasti messut lukee silloin.
BRAND.
Kun syntinen käy kuolemaan,
ei myrsky estä auttajaa.
(Laskeutuu erääseen venheeseen ja irroittaa purjeen.)
Kai venhees kestää?
OMISTAJA.
Kyllä, vaan --
BRAND.
Se mukaan, joka uskaltaa.
ERÄS MIES.
En lähde minä.
TOINEN MIES.
Enkä mie!
USEAT.
Se oiskin selvä kuolontie!
BRAND.
Ei _teidän_ Herra auttaiskaan,
mä _omaan_ luotan Jumalaan.
NAINEN (käsiänsä väännellen).
Hän kuolee ilman lohdutusta!
BRAND (huutaa veneestä).
Jos _yhdell'_ ois vaan uskallusta,
ett' äyskärin ja nuoran hoitais,
me tästä varmaan päästä voitais
Yks antajista tänne tuokaa,
hädässä henkennekin suokaa!
USEAT (väistyen takaisin).
Se liikaa on!
JOKU JOUKOSTA (uhkaavasti).
Pois, maalle, pois!
Tuo liikaa Herran pilkkaa ois!
USEITA ÄÄNIÄ.
Kas, myrsky kiihtyy!
TOISET.
Katkes nuora!
BRAND (pitää keksillä rannasta kiinni ja huutaa äskeiselle
vieraalle naiselle).
Sa tullos siis, on tästä suora.
NAINEN (peräytyy).
Minäkö? kun ei miehet voi --?
BRAND.
He jääkööt!
NAINEN.
Min' en voi, en voi!
BRAND.
Et voi?
NAINEN.
Ja entäs lapset mun --!
BRAND (hymyillen).
On heikko, vaimo, uskos sun!
AGNES (kääntyy hohtavin poskin äkkiä Einariin, laskee kätensä hänen
käsivarrelleen ja sanoo).
Sä _kaikki_ kuulit!
EINAR.
Hän on mies!
AGNES.
Nyt, Herran nimeen, tiedät ties!
(Huutaa Brandille.)
Yks tääll' on kyllin arvokas
sun tielläs olla auttajas!
BRAND.
Hän tulkoon!
EINAR (kalpeana).
Minä?
AGNES.
Sinä juuri!
Jos suur' on työ, on uhri suuri!
EINAR.
Jos sua kohdannut en oisi,
en tässä kauvan eperoisi --
AGNES (peljäten).
Vaan nyt!
EINAR.
Nyt sit' en voi, en saata,
on elo kallis, minä nuori.
AGNES (peräytyen).
Siis kiellät!
EINAR.
Tuot' en tehdä saata!
AGNES (parahtaen).
Nyt välillemme nousi vuori
ja vuoren alle merta viis!
(Brandille.)
_Ma_ lähden kanssas!
BRAND.
Joudu siis!
NAISET (kauhistuen, kun hän juoksee veneeseen).
Oi, Jeesus auta!
EINAR (koettaa epätoivoisena estää häntä).
Agnes!
KOKO VÄKIJOUKKO (juosten rantaan).
Seis!
BRAND.
Sun talos missä?
VAIMO (viittaa ulapalle).
Ohitseis
jos katsot, vallan edessäs!
(Venhe lähtee rannalta.)
EINAR (huutaa heidän jälkeen).
Voi, Agnes, muista äitiäs!
Pois tullos!
AGNES.
Tääll' on _kolme_ nyt!
(Vene laskee purjeissa. Väki keräytyy kukkuloille
ja katselee jännityksellä heidän jälkeensä.)
ERÄS MIES.
Hän niemen kiertää!
TOINEN.
Eipäs!
ENSIMMÄINEN MIES.
Noin
hän niemen kiers', sen nähdä voin.
TOINEN.
Kas tuulispäätä vuoristoin!
VOUTI.
Se hält' on hatun pyyhkäissyt!
ERÄS NAINEN.
Kuin korpin siipi ilmassa
nyt tukka liehuu hurjana!
ENSIMMÄINEN MIES.
Ja koko vuono vaahtoaa.
EINAR.
Ken myrskyn halki kiljahtaa?
ERÄS NAINEN (viittaa vuoristoon).
Se tuli tuolta.
TOINEN NAINEN.
Gerd se noille,
kai hihkuu vuonon kulkijoille!
ENSIMMÄINEN NAINEN.
Hän pukin sarveen puhaltaapi
ja noitanuolin ahdistaapi.
TOINEN NAINEN.
Nyt pois hän viskas torvenkin
ja puhuu pelkkiin sormihin.
ENSIMMÄINEN MIES.
Niin, kilju vain sä, noita, siellä,
on hällä vahdit tällä tiellä.
TOINEN MIES.
Jos kuinka vasta pauhoais,
hän minust' aina seuran sais.
ENSIMMÄINEN MIES (Einarille).
Ken oli hän?
EINAR.
Hän? Pappismies.
TOINEN MIES.
Ken ollut lie, sen lempo ties,
vaan hän on uljas, hän on mies.
ENSIMMÄINEN MIES.
Kas, siinä meille pappi ois!
USEAT.
Niin, siinä meille pappi ois!
(Hajautuvat mäkilöille.)
VOUTI (kokoilee paperinsa ja kirjansa).
Se muodotont' on kuitenkin
sekauta toisten tehtäviin
ja vielä henki uskaltaa,
vaikk' ei oo, mikä aiheuttaa. --
Ma myöskin tehtäväni teen,
sisällä oman alueen.
(Menee.)
(Niemi torpan edustalla. Myöhään päivällä.
Vuono on kirkas ja tyyni.)
AGNES istuu alhaalla rannalla. Hetkisen kuluttua
tulee ulos ovesta.
BRAND.
Nyt hän kuoli, voikin kuolla,
pois sai kauhu otsaltaan;
nyt hän lepää rauhassaan
niinkuin kirkas vuono tuolla.
Voiko liekki virvan heikon
päiväks saada syksy-yön?
Muodoltaan hän mustan peikon
tunsi, tiesi julman työn --
sen, min suulla julki saa,
sen, min käsin koskettaa,
mikä ryöstää mainehen:
lasta kohtaan rikoksen.
Mutta niitä, jotka siellä
istui pelko katseessansa
niinkuin linnut kytän tiellä,
hiljaa liesinurkassansa --
_niitä_, jotka katsoi vaan
ollen vallan tajultaan --
_niitä_, joiden sieluihin
syöpyi tahra kestävin,
jot' ei aika huuhdo pois,
vaikka tukkaan lunta tois --
_niitä_, joiden elon lähde
on tään julman muiston tähde
_niitä_, joilta rikos tää
elon onnen ryvettää, --
joilla tult' ei saata olla
polttaa muistot roviolla --
niit' ei nähdä voinut hän,
joille jätti tehtävän:
työnsä jälkiselvityksen.
Näistä ehkä kuitenkin
uus käy polvi syntihin.
Miksi? teen mä kysymyksen.
Vastuun siihen julman saan:
taattohon on lapset vaan!
Mikä ilman rangaistusta
jää ja saapi armoitusta?
Missä alkaa vastuu sitten
eestä kunkin osingon?
Mikä oikeus tuomaritten
lausuu vihdoin tuomion?
Ken se tutkii, todistaa,
kun on kaikki syylliset;
todistukset tuhruiset
ken se julki tuoda saa?
Käykö silloin vastaus:
taaton velkaa kaikki on? --
Kuilunsyvä arvoitus,
miss' on selko sokkelon?
Mutta kuilun kaltahalla
tanssii joukko, hauta alla;
luulis sielut valtaa kauhu!
Vaan ei _ykskään_ ymmärrä
joukost' tästä hurjimmasta,
jonka hurmaa tanssin pauhu,
minkä synnin vuoren vasta
nostaa sana: _elämä!_
(Muutamia talonpoikia tulee talon takaa
ja lähestyy Brandia.)
ENSIMMÄINEN MIES.
Me kyllä toiste kohdataan.
BRAND.
Ei apu tarpeen, hän jo kuoli.
MIES.
Niin, _hältä_ päättyi tuska, huoli,
vaan kolme viel' on tuvassaan.
BRAND.
Ja siis --?