Nämä kauheat sanat kuullessamme seisoimme siinä kuin kivettyneinä
emmekä voineet ainakaan minuuttiin liikuttaa jäsentäkään. Kun olimme
hiukan toipuneet säikähdyksestämme, nostimme vanhuksen ylös ja asetimme
hänet takaisin tuolilleen; hän antoi Bennyn silitellä ja suudella
itseään, ja täti raukkakin koetti rauhoittaa häntä. Mutta he olivat
molemmat niin hämmentyneet ja suunniltaan, että tuskin tiesivät mitä
tekivät. Mutta kaikkein onnettomin oli Tom itse. Häntä kauhistutti
ajatus, että hän oli ehkä syössyt setänsä turmioon. Jollei hän olisi
ollut niin kunnianhimoinen ja halunnut tulla kuuluisaksi ja jos hän
olisi jättänyt ruumiin etsimisen, niinkuin muutkin ihmiset, niin eihän
lopultakaan olisi tullut milloinkaan mitään ilmi. Mutta ei kulunut
aikaakaan, kun hän malttoi mielensä ja muutti ajatuksensa.
"Älä sano sitä enää toistamiseen, setä Silas; tuollaiset puheet ovat
vaarallisia, ja myöskään ei niissä ole siteeksikään totta", vakuutti
hän päättävästi.
Täti Sally ja Benny hengähtivät helpotuksesta nämä sanat kuullessaan;
mutta setä pudisti surullisesti päätään.
"Ei, ei -- minä sen tein -- Jupiter raukka -- minä sen tein!" -- sanoi
hän epätoivon äänellä, kyynelten valuessa alas pitkin poskia. Se oli
kauheata kuulla.
Sitte hän kertoi edelleen, että se oli tapahtunut samana päivänä,
jona Tom ja minä tulimme, auringon laskun aikaan. Jupiter oli häntä
kiduttanut ja suututtanut, kunnes viha sai hänessä vallan ja hän löi
häntä sauvalla päähän, niin että hän kaatui maahan. Hän katui heti
tulisuuttaan; hän polvistui Jupiterin viereen, nosti ylös hänen päänsä
ja pyysi, että hän toki puhuisi ja sanoisi, ettei hän ollut kuollut.
Hän virkosikin pian; mutta kun hän näki, kuka piteli hänen päätään,
hyppäsi hän ikäänkuin kuoliaaksi säikähtyneenä ylös, oli yhdellä
harppauksella aidan toisella puolella, juoksi metsään päin ja katosi.
Silloin setä luonnollisesti toivoi, ettei hän ollut tuottanut hänelle
mitään vahinkoa.
"Mutta voi", jatkoi hän, "vain pelko oli puhaltanut häneen tuon
viimeisen kipinän elinvoimaa, joka pian sammui; hän vaipui sitte maahan
pensaikossa, missä ei kukaan voinut häntä auttaa, ja heitti henkensä."
Vanha mies vaikeroi ja itki; hän sanoi, että hän oli murhaaja,
kantoi Kainin merkkiä ja saattoi perheensä huutoon ja häpeään. Hänen
rikoksensa keksittäisiin, ja se veisi hänet hirsipuuhun.
"Siitä ei ole puhettakaan", sanoi Tom. "Sinä et ole häntä lainkaan
tappanut. Yksi ainoa isku ei kuoleta. Murhan on tehdyt joku toinen."
"Ei, minä sen tein eikä kukaan muu. Kelläpä muulla, paitsi minulla,
olisikaan ollut mitään häntä vastaan?"
Hän katsoi meihin, ikäänkuin olisi toivonut, että me olisimme voineet
mainita jonkun, jolla olisi ollut kaunaa tuota vaaratonta ihmistä
vastaan. Mutta se oli turhaa; meidän kaikkien täytyi vaieta. Kun hän
näki sen, valtasi hänet suru uudelleen; oli vallan sääli nähdä hänen
surkeata katsettaan.
"Mutta odottakaahan", huudahti Tom äkkiä, "jonkun on toki täytynyt
haudata hänet. Kuka se sitte lienee --"
Pidemmälle hän ei päässyt. Tiesin kyllä miksi, ja minua puistatti.
Olimmehan molemmat nähneet tuona yönä setä Silasin pitkä lapio olalla.
Bennynkin oli täytynyt huomata hänet; hän oli kerran maininnut siitä
jotain. Tom koetti nyt innokkaasti taivuttaa setää olemaan ilmaisematta
itseään; me muut olimme samaa mieltä ja sanoimme, että jos setä olisi
vaiti, ei sitä saataisi tietää milloinkaan, eikä hänen pitäisi itse
syyttää itseään, koska meidän kaikkien sydän murtuisi, jos hänelle
tapahtuisi jotain pahaa. Se ei tuottaisi kenellekään hyötyä ja tekisi
vain hänen omaisensa onnettomiksi. Viimein hän lupasikin sen, ja nyt
koetimme lohduttaa ja ilahuttaa häntä, mikäli voimme. Koko juttu
painuisi pian unhotuksiin, sanoimme, eikä kukaan ihminen ajattelisi
sitä enää. Ei kenenkään päähän pälkähtäisi edes unissakaan ruveta
epäilemään setä Silasia; hän on siksi liian hyvässä maineessa ja on
niin lempeä ja ystävällinen jokaista kohtaan.
"Ajatelkaahan vain", sanoi Tom suurella ponnella, "sehän on vallan
selvää: setä Silas on ollut täällä niin ja niin monta vuotta
saarnaajana ilman penninkään palkkaa; hän on tehnyt kaikkea mahdollista
hyvää; nuoret ja vanhat rakastavat ja kunnioittavat häntä. Kuinka hän,
rauhallisin ihminen maailmassa, joka ei milloinkaan ole sekaantunut
vieraisiin asioihin, kuinka hän olisi tullut tehneeksi väkivaltaa
jollekin. Häntä vastaan ei voi syntyä mitään epäluuloa; se on yhtä
mahdotonta kuin -- --"
"Arkansasin valtion nimessä ja määräyksestä vangitsen minä teidät
Jupiter Dunlapin murhaajana", huusi samassa silmäräpäyksessä sheriffi
ovelta.
Se oli kauheata. Täti Sally ja Benny tarttuivat itkien ja huutaen
setä Silasiin eivätkä tahtoneet päästää häntä menemään; neekeritkin
juoksivat ulisten paikalle; se oli sydäntäsärkevä kohtaus, ja laitoin,
että jouduin ylös huoneeseeni.
Kun häntä vietiin pieneen kylävankilaan, saatoimme häntä kaikki,
sanoaksemme hänelle jäähyväiset. Tomilla oli jo päässään valmiina ja
selvänä suunnitelma, miten vapauttaisimme hänet sankarillisesti jonakin
pimeänä yönä. Mutta kun hän hiukan vihjaisi siitä sedälle, kävi hänelle
nolosti. Vanhus parka arveli, että hänen velvollisuutensa oli kärsiä
rangaistus, minkä laki hänelle määräisi; vaikka vankilan ovi olisi
selkosen selällään, ei hän poistuisi sieltä. Tietysti Tom oli hyvin
pettynyt, mutta hänen piti mukautua siihen. Mutta ajatuksesta pelastaa
setänsä hän ei silti vielä luopunut; hän katsoi sen velvollisuudekseen,
sillä hän tunsi olevansa tavallaan vastuussa hänestä.
Hän lupasi myös täti Sallylle, ettei hän lepäisi päivällä eikä yöllä,
ennenkuin saisi setänsä viattomuuden toteennäytetyksi; hänen ei
pitäisi olla huolissaan. Täti syleili häntä hellästi, kiitti häntä ja
sanoi olevansa vakuutettu, että hän tekisi kaikki, mitä hän suinkin
voi. Sitte hän pyysi meitä vielä auttamaan Bennyä talouden ja lasten
hoidossa, ja kun olimme kyynelsilmin ottaneet häneltä jäähyväiset,
palasimme farmille. Täti aikoi jäädä asumaan vanginvartian vaimon luo,
kunnes lokakuussa asian käsittely oikeudessa alkaisi.