(Hän, itsepettäjä virui olkivuoteellaan ja pimeä oli hänen
kidutuskammionsa, hän katsoi sieluunsa kuin hämärään huoneeseen ja
painiskeli itsensä kanssa, sillä hän oli pettänyt itsensä ja
hyljännyt hyvyytensä ja korskeuden henki puhui hänen kauttansa):
1.
Minä hämärästä kuiskeen kuulen
läpi huurun ja harmaan sauhun,
ja äänet solisee, loiskaa ja soi,
min'en huutaa voi,
näen pimeän partaalla keltaisen kalvon
ja pimeän pohjassa kahleissa kauhun
ma yksin yössä valvon.
Mun allani avaruus aukee,
näen vihreän, limaisen portaan,
sieltä sekava helvetti heijastaa, --
pois valuu maa,
näen laihat kädet, ne toisiaan kaulaa,
siellä kirotut henget sortuu ja sortaa,
ja kimeä kuoro laulaa.
2.
Ma katselin usviin ja uumeniin,
ma veteliä vesiä näin,
näin pitkän varjon vuorella,
se liikkui ja leijui päin.
Mun sieluni vajosi varjoihin,
ma silmäni käänsin pois,
ma kuulin äänen himmeän
kuin kaukaa käynyt se ois.
Ja kiperän männyn runkoa
mun käteni kiemuroi,
en tahtonut syöksyä syvyyteen
ja pohjaton pimeys soi.
Läpi yön kimakirous kimposi,
tuli varjosta luokseni mies,
hän kädestä otti ja kuiskasi.
Ken syvimmät syntini ties? --
3.
Ja kuoro se lauloi pohjasta yön:
Kirotut olkoot äitien kohdut,
sielt' olen täyteisen tuskani tuonut,
kirotut valkeanviekkaat rinnat,
niist' olen myrkkyistä maitoa juonut!
Kirottu maa, joka nesteitä siittää,
kirotut siementä kantavat tuulet,
kirottu yö, joka lempehen vihkii,
hekkuman valtaan kun yhtyvi huulet!
Kirottu taivas ja taivahan taatto,
synnin tarhaan sä ihmiset suorit,
kukkien kevättä valheella höystät,
syksyllä lehdet kylmällä kuorit!
Miksikä päivänpaistetta lupaat,
miksikä houreita helmaamme kannat,
miksi on armas aamuinen taivas,
miksi on kaameat kuoleman rannat?
Miksikä matojen maireeksi tänne
loit sinä kurjat mustahan multaan,
miksikä lietsoit liekkejä rintaan,
jotta se kiroisi kimmaista tultaan?
Kirotut luonnon tuhannet tuskat,
kirottu valhe ja kiiltävä kuori,
tulkoon ihana, ikuinen tyhjyys,
kaatuos päälleni korkein vuori!
4.
Selin vuoteella tuijotan tummuuteen
ja rinnassa polttaa ja pistää,
omantunnon tulta mä suitsutan,
en apua löydä mistään.
Läpi kammion pimeys keinuilee
ja lattia allani häilyy,
alas, ylös mä taivaan tanssivan nään
ja tähdet sekaisin väilyy.
Ma pimeään astun ja horjahdan
ja yössä ma etsin juomaa,
jääkylmä henkäys huoneessa käy,
ovensuussa ma varjon huomaan.
5.
Hän jalkapäähäni istahtaa,
ja vihreät, häijyt silmät kiiltää,
häntä välttää on turha työ,
hän himoo ja sielua saartaa;
mun suoneni sairaasti lyö
ja vilu mun viiltää,
ja kammo kaartaa,
nyt on tullut mun elämäni kiirastulen yö.
Hän valvoo kiihkoja kannustain,
kun houreesta hirmu-uneen herään,
salapaulaan hän langettaa,
hän tarkoituksensa salaa
ja hiipii vuoteeni taa;
ma luontoni kerään
ja tahdon alaa
ja paljastan kaikki ja kutsun salamaa.
6.
Soi, soi, synti soi,
mä verellä velkani maksan,
mut vielä ma seista jaksan,
et iskeä voi!
Pois, pois multaan vie,
Manan maille on ihana tulla
ja sulla kuin kurjalla mulla
myös lepo lie!
Pois, pois maahan lyö,
sinä suuri ja syntinen henki,
vie toivoni viimeinenki
ja tule yö!
7.
Ma otsaani löin
ja makasin suin,
kuin ennen öin
ma syntejä luin
ja kidutuspenkissä huutaen hourin.
Ma janoon jäin,
mulle muisto toi,
mitä rumaa ma näin
ja korvissa soi,
kun olkivuoteelta seiniä kourin.
Ma ruukkua hain,
mä kättäni tuin,
tasapainon sain
ja nyrkkiä puin;
näin mustan varjon, se kynnystä kiiri.
"Pois nimessä sen,
ken sunkin loi,
sua väistä en,
oi, selaa, oi,
taas levossa leijuu pimeä piiri!"
8.
Taas seestyvi synkeä yö,
näen valkoisten vuorten särmät,
pois aaveeni pakenee huminaan
kuin matalat, harmaat härmät.
Tuli kirkkaus ja ma näin,
näin ihanaa unta, uutta:
ma kuljin suuressa metsässä,
puut kuiskutti salaisuutta,
puron rannalla valkea hirvi joi
sinisilmin ja kaarevin kauloin,
uniyrtit niituilla vihannoi
ja kuninkaanlintu lauloi.
Mun sieluni suli ja laajentui
ja sävelten virrassa tunteeni ui,
soi humisten ilmojen urut,
ja sinne siniseen korkeuteen
pois himmeten haihtui surut.
9.
Ja lähtehen reunalla uinaillen
lepäs hento nainen ja tumma mies
ja silmät ne onnesta välkkyi,
mies soitteli ruokopillillään
ja naisen nauru se helkkyi.
Vaan sitten synkkeni syntihin pois
tämä päivänpäilyvä taulu,
mies nuorta vaimoa kammoksui
ja huulilta sammui laulu.
Tuli yrttitarhaan kaunis kyy,
tuli ikuinen tuska ja surujen syy,
tuli toukka, koi, joka kukkia söi,
tuli kiista ja katkera kauhu,
veli veljeä löi,
kun sauhusi uhrisauhu.
Ja valosta pimeän pitoihin
ja päivästä valheen vaivaan
sai ihminen harhata mieron mailla,
tuli kuoleman suuri kirous
ja itsepetoksen lumous,
ja sydäntä, sääliä vailla
tuli Luoja ja sulki taivaan...
10.
Tule pilvien pitäjä suuri,
tule tulkiten, tuomiten,
vai oletko vaeltava varjo vain
tai valhetta ihmisten!
En köyristä enään selkää,
en sinua pelkää,
sinä hämärä, salainen, suuri,
sano, missä on synnin juuri,
koska alku olet ja loppu myös
ja ääretön on sun työs!
Jos sieluni syntyä hallitset
ja elämän kulkua vallitset,
niin aukaise silmäni mun,
että näkisin sun,
josko olet, olit ja tuleva oot,
sitte taivahat lauetkoot!
Ma herjaten seisoin ja napisin
ja huumeessa huojuin ja vapisin,
ja painoin kuin teuras pääni.
Ei hiiskausta, ei suhinaa,
ei räjähdä taivas, ei horju maa,
ja tuntui kuin vuodet ois vierreet
ja soinut ois
vain kysyjän kolkko ääni.
11.
Ma tahdon käydä kuin aamunkoi
yli sumuisen, maisen saastan,
ma kirkkaan laulun saatossa käyn
yli merten, kun maailma allani soi
ja kääpiöt toisiaan raastaa.
Ma tahdon kulkea korkeuteen,
missä kauniimmat kaaret hohtaa,
ma punaista soihtua heilutan
ja rataa ma muutan hiljalleen,
miss' uusia tähtiä kohtaan.
Ma tahdon laajalti vaeltaa,
sädesuihkuja alas ma heitän
ja kultaisin kimpuin ma kihlaan sun,
sinä pieni, synkeä, syntinen maa
ja sitten sun yöhön peitän.
Sinut poltan ja liekkihin kärvennän,
tulivuoria helmaasi ammun,
sinä ilmanraanana sinkua saat;
sinut avaruuksihin tyhjennän,
kun uusihin urihin sammun.
12.
Sua huusin ma itkussa illoin,
kun suru oli suuri mulla,
oi, täytyykö, Herra, mun herätä
ja luoksesi ryömien tulla!
Ma vuodatin öljyä vuoteellein
ja huoneeni tuleen pistin,
oi, täytyykö voimaa vuotaen
mun vaipua juurelle ristin?
En tahdo armohos luikertaa,
kun hätä on suuri mulla,
ma tahdon yksin kamppailla,
en voi minä ryömien tulla!