Rouva Haakuna. Häävieraita (perältä). Entiset.
ROUVA HAAKUNA (vieraille). Suokaa anteeksi, hyvät vallat! se oli vaan
vähäinen kipu, joka oppineen tohtorimme hoidolla kohta paranee.
(Vieraat vetäytyvät takaisin.)
ROUVA HAAKUNA (ryöpsähtää huoneesen). Katala! (hoksaa Porin). Ah! te
täällä! (tarttuu hänen käteensä). Te näette mitä täällä tapahtuu,
tyttärenne kieltäytyy noudattamasta teidän tahtoanne, kuuletteko,
teidän tahtoanne!
IHAKSINEN (on mennyt Annan luo, joka vähitellen tointuu pyöreyksestään;
hän panee kätensä Annan päähän sanoen:) Lapsi rukka.
EMILO. Käskekää häntä! pakoittakaa häntä!
ROUVA HAAKUNA. Käyttäkää isällinen kurinne!
(Pori tirkistää heihin molempiin).
ROUVA HAAKUNA. Mikä teitä vaivaa? miksikä minua tuolla tavalla
katselette? vastatkaa edes!
ANNA (väristen). Minun isäni!
EMILO. Ettekö tiedä täällä häitä pidettävän, tyttärenne häitä?
PORI. Häitä! — — — vai niin; no, sitte minun täytyy antaa morsian-lahja
(ottaa pieniä kiviä taskustansa ja panee ne Emilon käteen). Kas tuossa.
EMILO. Mitä tämä merkitsee?
PORI. Oh, minulla on vielä paljon enemmän, vaan sitä ette nyt tällä
kertaa saa; ei, täytyy olla säästäväinen.
ROUVA HAAKUNA. Pori, mikä pilkka tämä on?
PORI (ottaa hänen kädestänsä kiinni). Oletteko köyhä? tiedättekö mitä
on tekeminen köyhäksi tultua? Niin, silloin täytyy lähteä etäälle, pois
etäälle, pimeään metsään, ja kaivaa hyvin syvästi multaan. Katselkaa
käsiäni, ne ovat tukkunaan kuluneet pelkästä kaivamisesta; siellä on
paljo kultaa, tiedättekö? vaan minä en saanut mitään, sillä yhä oli
toinen minun edessäni; yks, kaks, kolme, ja sitte hän vei kaikki. Ha,
ha, ha! vaan ei se mitään tee, me alotamme huomenna uudestaan.
AHOKAS (syvästi liikutettuna), Tuo onnetoin on kadottanut järkensä.
ANNA (peittää pään käsihinsä). Ah, Jumalani!
ROUVA HAAKUNA (huudahtaa). Ha! — — — (malttaa mieltänsä paikalla,
raivossa). Se ei ole kuuna päivänä totta! täm' on tehty liitto minua
pettääksensä (heiluttaa Porin kättä). Pori! missä setelit ovat? ne
ovat teidän tallessa, minä sen kyllä tiedän, mutta mihinkä te olette
ne piilottaneet?
PORI (kohottaa itseänsä ja tirkistää häneen). Haha! nytpä minä oikein
muistankin; te ne minulta otittenkin, te ne minulta varastitte! minun
rahani! ha, ha, ha! (kauhistuttavalla tuskalla). Minun rahani! (vaipuu
tuoliin).
IHAKSINEN (rouva Haakunalle). No; sanoinhan minä teille hänen
kadottaneen rikkautensa, mutta te ette uskoneet minua.
ROUVA HAAKUNA (kovimmassa raivossa). Ah! kaikki toivot ovat siis
hävinneet!
EMILO. Me emme ainoastaan ole köyhtyneet, meidän sukumme kunniaa on
myös pilkattu; se on teidän vikanne, äitini!
ROUVA HAAKUNA (vetää sormuksen Emilon kädestä ja viskaa sen Annan
jalkoihin). Kas tuossa! (ryöpsähtää ulos peräovesta).
EMILO (irvistäen Ahokkaalle). Saan teille toivottaa onnea, herra
tohtori! (menee peräovesta).