Pori. Anna. Ahokas. Ihaksinen.
ANNA (kiirehtii Porin luokse). Isäni! isäni!
AHOKAS. Kaikki mitä lääkintö-tiede ja kaikkein hellin sydämellisyys
mahtavat — käytämme, häntä parantaaksemme; rohkaiskaa siis mieltänne,
Anna! antakaa muistin menneestä ajasta hävitä surullisena unena ja
toivokaa kaikki Jumalalta ja tulevasta ajasta.
ANNA (ojentaa hänelle kätensä). Ahokas?
AHOKAS. O, Annani! nyt vasta voin minä sanoa kuinka paljon minä lemmin
sinua, nyt uskallan sinulta itseltäsi pyytää tämän käden, jonka
omistaminen tekisi minut onnellisimmaksi maailmassa.
ANNA. Mutta minä olen niin köyhä, Ahokas, minulla ei ole nytkään
enempää, kuin sinun minua hoitaessa katalassa luhti-kamarissa.
AHOKAS (likistää hänet syliinsä). Rikkaana tahi köyhänä, ylhäisenä
tahi alhaisena, olet sinä ainiaan sydämelleni yhtä kallis.
IHAKSINEN (itsekseen, painaa kätensä silmiä vasten). Älä ole mikään
raukka, Ihaksinen! kuinka hän olisi voinut sinua lempiä. (Ääneensä).
Kuulkaa, herra tohtori, minä aion huomenna jälleen ryhtyä työhön, ja
luvatkaa hoitaa rahat, jotka työstäni saan Porille, minä en voi maksaa
hänelle, minkä hän minun kauttani hävitti, mutta jos hän kerran saapi
järkensä takaisin, niin tahdon minä, että hänellä kuitenkin on joku
markka elääksensä.
(Ahokas puristaa hänen kättänsä.)
JOKI (ojentaa käsiänsä ulos, innolla). Rikas! (antaa käsiensä langeta
tuskalla). Köyhä!
IHAKSINEN. Niin maailma luulee niinkuin hänkin, että rikkaudessa on
kaikki ilo ja onni, ja köyhyydessä vaan surua, vaivaa ja tuskaa; mutta
ken on sovinnossa Hänen kanssaan siellä ylhäällä, hänellä lie toki
tässä (panee kätensä rintaan) paras rikkaus.
(Esirippu lankee.)