tosiaankin niin tietämätön, että uskoi typerää valhetta, jonka hän
aikoi tekaista. "Niin, katsos, ymmärräthän, että jokaisessa
sotalaivassa on laitos, jota sanotaan langattomaksi. Niiden avulla he
voivat puhua toisiin laivoihin satojen kilometrien päähän ja kuunnella
kaikkea, mitä sanotaan näissä toisissa laivoissa. Nyt kun te toverit
ammuskelitte _Cowriella_, puhuitte te samassa kovalla äänellä, ja
epäilemättä tuo sotalaiva oli meistä silloin etelään kuunnellen koko
ajan. Tietystikään he eivät voineet kuulla laivan nimeä, mutta he
kuulivat tarpeeksi paljon tietääkseen, että jonkun laivan miehistö oli
kapinassa ja tappoi päälliköitään. Nyt ymmärrät, että he pysyvät kauan
paikoillaan ja tutkivat jokaisen laivan. Nytkään he eivät luultavasti
ole kaukana."
Lakattuaan puhumasta ruotsalainen koetti näyttää tyyneltä, ettei hänen
kuulijansa alkaisi epäillä juuri esitettyjen asioiden totuutta.
Momulla istui jonkun aikaa vaiti ja katseli Gustia. Lopulta hän nousi.
"Sinä olet suuri valehtelija", sanoi hän. "Jollet ala kuljettaa meitä
huomenna pois, et pääse milloinkaan enää valehtelemaan, sillä minä
kuulin kahden miehen sanovan, että he mielellään iskisivät veitsensä
sinuun ja tekevätkin sen, jos vielä pidätät heitä tässä loukossa."
"Mene kysymään Kai Shangilta, eikö ole olemassa langattomia", vastasi
Gust. "Hän sanoo sinulle, että sellaisia on ja että laivat voivat puhua
toisilleen merellä satojen kilometrien päähän. Sitten sano niille
kahdelle miehelle, jotka tahtovat tappaa minut, että jos he tekevät
sen, eivät he voi milloinkaan nauttia saalisosuudestaan, sillä
ainoastaan minä voin turvallisesti viedä teidät johonkin satamaan."
Momulla meni Kai Shangin luo ja kysyi häneltä, oliko olemassa
langattomaksi sanottuja laitteita, joiden avulla laivat voivat puhua
toistensa kanssa pitkän matkan päästä. Kai Shang sanoi sellaisia
olevan.
Momulla oli ymmällä, mutta hän halusi kuitenkin lähteä saarelta ja
tahtoi mieluummin uskaltautua aavalle merelle kuin jäädä kauemmaksi
aikaa leirin yksitoikkoisuuteen.
"Jospa meillä vain olisi joku toinen, joka osaisi ohjata laivaa!"
valitti Kai Shang.
Sinä iltapäivänä Momulla meni metsästämään kahden muun maorin kanssa.
He astelivat etelään päin, eivätkä olleet kaukana leiristä, kun
hämmästyksekseen kuulivat ihmisääniä edestäpäin viidakosta.
He tiesivät, ettei kukaan heidän omista miehistään ollut mennyt heidän
edellään, ja kun kaikki olivat vakuutettuja siitä, että saari oli
asumaton, aikoivat he paeta kauhuissaan, luullen viidakossa olevan
kummituksia -- ehkä _Cowrien_ murhatun päällystön ja miehistön haamut
olivat siellä.
Mutta Momullan uteliaisuus oli vielä suurempi kuin hänen taikauskonsa,
joten hän tukahdutti luontaisen halunsa paeta yliluonnollista ilmiötä.
Viitaten tovereilleen, että he seuraisivat hänen esimerkkiään, hän
alkoi nelinryömin hiipiä eteenpäin varovasti ja sydän läpättäen
viidakon läpi siihen suuntaan, josta näkymättömien puhujien äänet
kuuluivat.
Pian hän pysähtyi pienen aukeaman reunalle ja päästi syvän helpotuksen
huokauksen, sillä hän näki selvästi edessään kaksi todellista miestä,
jotka istuivat kaatuneella puunrungolla ja puhelivat vakavasti
keskenään.
Toinen oli Schneider, _Kincaidin_ perämies, ja toinen oli
Schmidt-niminen merimies.
"Luullakseni voimme tehdä sen, Schmidt", sanoi Schneider. "Hyvä
kanootti ei ole vaikea tehdä, ja kolme miestä voisi päivässä meloa sen
mannermaalle, jos tuuli olisi suotuisa ja meri kohtuullisen tyyni. Ei
hyödytä odottaa, kunnes miehet saisivat valmiiksi niin suuren laivan,
että koko joukko mahtuisi siihen. Hehän ovat nyt jo tyytymättömiä ja
sairaita, kun saavat orjina raataa kaiket päivät. Ei meidän asiamme ole
pelastaa englantilaista. Pitäköön itse huolta itsestään, sanon minä."
Hän pysähtyi hetkeksi ja katsoi sitten toveriinsa nähdäkseen, minkä
vaikutuksen hänen seuraavat sanansa tekisivät: "Mutta me voisimme,
ottaa naisen mukaamme. Olisi häpeä jättää hänen kaltaistaan sievää
tyttöä tällaiseen Jumalan hylkäämään loukkoon kuin tämä saari on."
Schmidt katsoi toveriinsa ja irvisti.
"Vai sieltä päin tuuli puhaltaa", sanoi hän. "Miksi et sanonut sitä
heti? Mitä minä saan, jos autan sinua?"
"Hänen pitää maksaa meille hyvin siitä, että viemme hänet takaisin
sivistyneihin seutuihin", selitti Schneider. "Minä sanon sinulle, mitä
aion tehdä. Minä ja'an saaliin niiden kahden miehen kanssa, jotka
auttavat minua. Minä otan itse puolet ja he voivat jakaa toisen puolen
-- sinä voit tulla toiseksi heistä. Olen kerrassaan väsynyt tähän
paikkaan, ja mitä pikemmin pääsen pois, sitä parempi. Mitä sanot?"
"Sopii kylläkin", vastasi Schmidt. "En osaisi itse mennä mannermaalle
ja tiedän, ettei kukaan tovereistakaan osaa. Koska sinä olet ainoa,
joka ymmärrät merenkulkua, liityn minä sinuun."
Momulla heristi korviaan. Hän ymmärsi hiukan kaikkia kieliä, joita
puhutaan merillä, ja oli useita kertoja purjehtinut englantilaisilla
laivoilla, joten hän käsitti jokseenkin hyvin kaikki, mitä Schneiderin
ja Schmidtin kesken oli sanottu siitä lähtien kun hän huomasi heidät.
Hän nousi pystyyn ja astui aukeamalle. Schneider ja hänen toverinsa
hätkähtivät pelokkaasti ikäänkuin haamu olisi ilmestynyt heidän
eteensä. Schneider tavoitteli revolveriaan. Momulla kohotti oikean
kätensä, kämmen eteenpäin, rauhallisten aikeittensa merkiksi.
"Olen ystävä", sanoi hän. "Minä kuuntelin teitä, mutta älkää pelätkö,
että ilmaisen, mitä sanoitte. Minä voin auttaa teitä ja te voitte
auttaa minua." Hän kääntyi Schneiderin puoleen. "Te osaatte ohjata
laivaa, mutta teillä ei ole laivaa. Meillä on laiva, mutta ei ketään,
joka ohjaisi sitä. Jos tahdotte tulla kanssamme kyselemättä mitään,
annamme me teidän viedä laivan minne haluatte, kun ensin viette meidät
erääseen satamaan, jonka nimen sanomme myöhemmin. Te voitte ottaa
puhumanne naisen mukaanne, emmekä me puolestamme kysele mitään.
Suostutteko ehdotukseen?"
Schneider halusi lisää tietoja ja saikin niin paljon kuin Momulla
katsoi sopivaksi antaa. Sitten maori ehdotti, että he puhuisivat Kai
Shangin kanssa. Molemmat _Kincaidin_ miehet seurasivat Momullaa ja
hänen tovereitaan viidakkoon sellaiseen paikkaan, joka oli aivan
kapinallisten leirin vieressä. Momulla kätki heidät sinne ja meni
hakemaan Kai Shangia, kehoitettuaan ensin maori-tovereitaan vartioimaan
merimiehiä, etteivät he muuttaisi mieltään ja yrittäisi pakoon.
Schneider ja Schmidt olivat itse asiassa vankeja, vaikka he eivät
tienneet sitä.
Momulla palasi pian Kai Shangin kanssa, jolle hän oli lyhyesti kertonut
sen onnenpotkauksen yksityiskohdat, mikä heille oli sattunut.
Kiinalainen puhui kauan Schneiderin kanssa, ja lopulta hän, vaikka
epäilikin luonnostaan kaikkien rehellisyyttä, tuli täysin vakuutetuksi
siitä, että Schneider oli yhtä suuri roisto kuin hän itsekin ja tahtoi
kiihkeästi päästä saarelta.
Kun näistä kahdesta asiasta oli saatu selvyys, oli jokseenkin varmaa,
että Schneider osoittautuisi luotettavaksi, mitä tuli päällikkyyteen
_Cowriella_. Kai Shang tiesi kyllä vastaisuuden varalle keksivänsä
keinoja, joilla pakottaisi perämiehen kuuliaisuuteen.
Kun Schneider ja Schmidt lähtivät heidän luotaan ja suuntasivat
kulkunsa omaa leiriään kohti, tunsivat he paljon suurempaa helpotusta
kuin moneen päivään. Nyt he lopultakin olivat keksineet hyvän keinon
päästä kunnollisella aluksella saarelta. Nyt ei tarvinnut enää raataa
laivan rakentamisessa eikä jättää henkeään alkeellisesti kyhätyn
laitoksen varaan, jolla oli yhtä suuret mahdollisuudet mennä pohjaan
kuin päästä mantereelle.
He saisivat myöskin apua naisen tai oikeammin naisten vangitsemisessa,
sillä kun Momulla oli saanut kuulla, että toisessa leirissä oli musta
nainen, oli hän vaatinut, että tämä otettaisiin mukaan samoin kuin
valkoinenkin.
Kun Kai Shang ja Momulla tulivat leiriinsä, olivat he varmoja siitä,
etteivät enää tarvitsisi Gustia. He menivät suoraan siihen telttaan,
jossa he todennäköisesti tapaisivat hänet tähän aikaan päivästä. Vaikka
koko seurueen olisi ollut mukavampi jäädä laivaan, olivat he yhteisesti
päättäneet, että olisi kaikille turvallisempi pystyttää leiri rannalle.
Jokainen tiesi toisten sydämissä olevan niin paljon petollisuutta, että
seurueen yksityisen jäsenen oli vaarallista mennä maihin ja jättää
_Cowrie_ toisten valtaan. Sentakia sallittiin kahden tai kolmen miehen
mennä kerrallaan laivaan, jollei koko joukko ollut siellä.
Kun nuo kaksi miestä astuivat Gustin telttaa kohti, tunnusteli maori
pitkän veitsensä terää likaisella ja känsäisellä peukalollaan.
Ruotsalainen ei olisi ollenkaan tuntenut oloansa mukavaksi, jos olisi
nähnyt tämän merkityksellisen liikkeen tai tietänyt, mitä liikkui
ruskean miehen julmissa aivoissa.
Nyt sattui niin, että Gust oli tällä hetkellä kokin teltassa, joka oli
vain muutaman jalan päässä hänen omastaan. Näin hän kuuli Kai Shangin
ja Momullan tulon, vaikka ei tietystikään osannut arvata, että sillä
oli mitään erikoista merkitystä hänelle.
Hän sattui kuitenkin vilkaisemaan ulos kokin teltan oviaukosta aivan
sillä hetkellä, jolloin Kai Shang ja Momulla lähestyivät hänen
telttaansa, ja hän luuli huomaavansa heidän liikkeissään varovaisuutta,
joka ei oikein sopinut ystävällisiin tarkoitusperiin. Ja juuri kun nuo
kaksi livahtivat telttaan, näki Gust väläykseltä pitkän veitsen, jota
maori silloin piti selkänsä takana.
Ruotsalaisen silmät kävivät suuriksi, ja hän tunsi omituista kutkutusta
hiustensa juurissa. Hän kalpeni ahavoituneesta ihostaan huolimatta ja
lähti aivan suin päin pakosalle. Hänelle ei tarvinnut perusteellisesti
selvittää toisten aikomuksia, jotka olivat liiankin selvät.
Hän tiesi, että Kai Shang ja Momulla olivat tulleet riistämään häneltä
hengen -- tiesi sen yhtä varmasti kuin jos olisi kuullut heidän
keskustelevan asiasta. Tieto, että hän yksin osasi ohjata _Cowrieta_,
oli tähän asti riittänyt turvaamaan hänen henkensä, mutta nyt oli
ilmeisesti tapahtunut jotakin hänelle tuntematonta, minkä nojalla hänen
toverinsa katsoivat sopivaksi raivata hänet tieltään.
Pysähtymättä hetkeksikään Gust syöksyi ranta-aukeaman poikki
viidakkoon. Hän pelkäsi viidakkoa -- rannan takana olevan salaperäisen
maan sokkeloisista pimennoista kuului kaameita ääniä, jotka tosiaan
pelottivat häntä.
Mutta joskin Gust pelkäsi viidakkoa, pelkäsi hän vielä paljon enemmän
Kai Shangia ja Momullaa. Viidakon vaarat olivat enemmän tai vähemmän
epätietoisia, mutta vaara, joka uhkasi häntä toverien puolelta, oli
hänelle täydelleen selvillä: se uhkasi joko kylmän teräksen tai ohuesta
nuorasta tehdyn silmukan muodossa. Hän oli nähnyt Kai Shangin
kuristavan erään miehen Pai-shassa Loo Kotain torin takana, pimeässä
kujassa. Hän pelkäsi sen takia nuoraa enemmän kuin maorin veistä, mutta
hän pelkäsi kumpaakin liian paljon jäädäkseen kummankaan ulottuville.
Siksi hän piti armotonta viidakkoa parempana.
KAHDESKYMMENESYHDES LUKU
Viidakon laki
Uhkauksilla ja palkinnonlupauksilla oli apinamiehen lopulta onnistunut
saada jokseenkin ison aluksen runko valmiiksi. Hän ja Mugambi olivat
omin käsin tehneet suuren osan työstä, vaikka he samalla olivat
hankkineet leirille ruokaa.
Perämies Schneider oli melko lailla murissut vastaan ja tehnyt lopulta
ilmeisen lakon, lähtien Schmidtin kanssa viidakkoon metsästämään. Hän
sanoi tarvitsevansa lepoa, eikä Tarzan tahtonut lisätä epämieluista
tunnelmaa, joka nytkin jo teki leirielämän melkein sietämättömäksi,
vaan salli vastaansanomatta noiden kahden miehen mennä pois.
Seuraavana päivänä Schneider kuitenkin teeskenteli katumusta ja alkoi
innokkaasti puuhailla laivan rakentamista. Schmidt teki myös työtä
säyseänä, ja loordi Greystoke onnitteli itseään siitä, että miehet
olivat lopulta käsittäneet heiltä vaaditun työn välttämättömyyden ja
velvollisuutensa seurueen muita jäseniä kohtaan.
Tuntien suurempaa huojennusta kuin moneen päivään hän lähti keskipäivän
aikaan metsästysretkelle kauas viidakkoon ajamaan kaurislaumaa, jonka
Schneider ilmoitti Schmidtin kanssa nähneensä edellisenä päivänä.
Paikka, jossa Schneider oli sanonut nähneensä eläimet, oli lounaassa,
ja sille suunnalle apinamies kulki nopeasti metsän vihreiden
sokkeloiden läpi oksalta oksalle.
Hänen mennessään lähestyi pohjoisesta puoli tusinaa häijynnäköisiä
miehiä, jotka samosivat varovasti viidakon läpi kuten ainakin pahoilla
retkillä olevat.
He luulivat kulkevansa kenenkään huomaamatta, mutta heidän jäljissään
hiipi pitkä mies melkein siitä asti, kun he lähtivät omasta leiristään.
Miehen kasvoissa kuvastui vihaa ja pelkoa ja suurta uteliaisuutta.
Miksi Kai Shang, Momulla ja muut pyrkivät niin salaperäisesti etelää
kohti? Mitä he toivoivat löytävänsä sieltä? Gust pudisti kummastuneena
matalaotsaista päätään. Mutta hän pääsisi kyllä asiasta perille. Hän
seuraisi heitä ja ottaisi heidän suunnitelmistaan selvän ja tekisi ne
tyhjiksi, jos voisi -- se oli aivan varma.
Aluksi hän oli luullut heidän etsivän häntä itseään; tarkemmin
ajateltuaan hän tuli varmaksi siitä, että asianlaita ei ollut niin,
koska he olivat saavuttaneet kaiken haluamansa ajaessaan hänet leiristä
pois. Kai Shang ja Momulla eivät ryhtyisi milloinkaan sellaiseen
vaivaan hänen tai jonkun muun tappamiseksi, jollei siitä tulisi rahaa
heidän taskuunsa, ja koska Gustilla ei ollut rahaa, oli ilmeistä, että
he etsivät jotakin muuta. Pian hänen väijymänsä joukko pysähtyi. Sen
jäsenet kätkeytyivät pensaikkoon sen riistapolun varrelle, jota pitkin
he olivat tulleet. Gust kiipesi erään puun oksille heidän takanaan
voidakseen pitää heitä paremmin silmällä ja kätkeytyi huolellisesti
lehvien suojaan entisten tovereittensa katseilta.
Hänen ei tarvinnut odottaa kauan ennenkuin näki vieraan valkoisen
miehen lähestyvän varovasti polkua pitkin etelästä päin.
Nähdessään tulijan Momulla ja Kai Shang nousivat piilopaikastaan ja
tervehtivät häntä. Gust ei voinut kuulla, mitä he puhuivat keskenään.
Sitten mies palasi samalle taholle, josta oli tullut.
Hän oli Schneider. Lähestyessään leiriä hän kiersi sen vastakkaiselle
puolelle ja juoksi sitten sinne henki kurkussa. Hän riensi kiihtyneenä
Mugambin luo.
"Nopeasti!" huudahti hän. "Nuo teidän apinanne ovat ottaneet Schmidtin
kiinni ja tappavat hänet, jollemme kiiruhda apuun. Sinä yksin voit
kutsua heidät pois. Ota Jones ja Sullivan mukaasi -- sinä voit tarvita
apua -- ja kiiruhda hänen luokseen mahdollisimman pian. Kulje
riistapolkua etelään päin noin kilometrin verran. Minä jään tänne. Olen
liian uupunut juoksemisesta voidakseni tulla kanssasi takaisin." Ja
_Kincaidin_ perämies heittäytyi maahan huohottaen aivan kuin
menehtyneenä.
Mugambi epäröi. Hänet oli jätetty noiden kahden naisen vartijaksi. Hän
ei tietänyt, mitä tehdä, ja sitten Jane Clayton, joka oli kuullut
Schneiderin kertomuksen, yhtyi perämiehen pyyntöihin.
"Älkää hidastelko", kehoitti hän. "Me tulemme kyllä toimeen. Herra
Schneider jää luoksemme. Menkää, Mugambi! Mies-raukka täytyy pelastaa."
Schmidt, joka oli piiloutunut erääseen pensaaseen leirin reunaan,
irvisteli siellä. Mugambi totteli emäntänsä käskyä, vaikka hän yhä oli
epätietoinen menettelynsä sopivaisuudesta, ja lähti etelää kohti, Jones
ja Sullivan kintereillään.
Tuskin oli hän kadonnut, kun Schmidt nousi ja kiiruhti viidakkoon
pohjoiseen päin. Muutamia minuutteja myöhemmin Kai Shangin kasvot
näkyivät aukeaman laidalla. Schneider näki kiinalaisen ja antoi hänelle
merkin, että kaikki oli selvänä.
Jane Clayton ja mosula-nainen istuivat Janen teltan oviaukolla, selin
roistoihin. Ensi tiedon siitä, että leirissä oli vieraita, saivat he
silloin kun heidän ympärilleen äkkiä ilmestyi viisi kuusi risaista
lurjusta.
"Tulkaa!" sanoi Kai Shang antaen naisille merkin, että he nousisivat ja
seuraisivat häntä.
Jane Clayton hypähti pystyyn ja haki silmillään Schneideriä ja näki
hänen seisovan tulijoiden takana naama irvissä. Hänen vieressään seisoi
Schmidt. Jane huomasi heti joutuneensa salaliiton uhriksi.
"Mitä tämä tarkoittaa?" kysyi hän kääntyen perämiehen puoleen.
"Se tarkoittaa sitä, että olemme löytäneet laivan ja että nyt voimme
päästä pois Viidakkosaarelta", vastasi mies.
"Miksi lähetitte Mugambin ja toiset miehet viidakkoon?" kysyi Jane.
"He eivät tule kanssamme -- ainoastaan te ja minä ja mosula-nainen
menemme."
"Tulkaa!" toisti Kai Shang ja tarttui Jane Claytonin ranteeseen.
Toinen maori kävi kiinni mustan naisen käsivarteen, ja kun tämä aikoi
huutaa, löi hän häntä vasten suuta.
Mugambi samosi viidakon läpi etelää kohti. Jones ja Sullivan olivat
kaukana jälessä. Kilometrin verran hän jatkoi matkaansa auttaakseen
Schmidtiä, mutta ei nähnyt merkkiäkään etsimästään miehestä tai Akutin
apinoista.
Vihdoin hän pysähtyi ja päästi huudon, jolla hän ja Tarzan tavallisesti
olivat kutsuneet suuria ihmisapinoita. Vastausta ei kuulunut. Jones ja
Sullivan tulivat mustan luo juuri kun tämä kajahdutti kaamean
kutsuhuutonsa. Neekeri kulki vielä puoli kilometriä eteenpäin huutaen
aina silloin tällöin.
Lopulta totuus selveni hänelle, ja silloin hän kääntyi pelästyneen
kauriin tavoin ja lähti kiitämään takaisin leiriin. Tultuaan sinne
hän huomasi heti pahat aavistuksensa tosiksi. Lady Greystoke ja
mosula-nainen olivat poissa. Samoin Schneider.
Kun Jones ja Sullivan ehtivät Mugambin luo, olisi tämä tahtonut
vihoissaan tappaa heidät luullen heidänkin olleen osallisina
salaliitossa. Mutta lopulta heidän onnistui saada hänet osittain
vakuutetuksi siitä, etteivät he olleet tietäneet siitä.
Kun he juuri pohtivat, missä naiset ja heidän ryöstäjänsä mahdollisesti
olivat ja mikä tarkoitus Schneiderillä oli voinut olla viedessään
heidät pois leiristä, heilahti Apinain Tarzan alas erään puun oksilta
ja tuli aukeaman poikki heitä kohti.
Hänen terävät silmänsä huomasivat heti, että jotakin oli hullusti, ja
kun hän kuuli Mugambin kertomuksen, kalahtivat hänen hampaansa
pahaenteisesti yhteen ja hänen silmäkulmansa vetäytyivät miettivään
ryppyyn.
Mitä toivoi perämies saavuttavansa viemällä Jane Claytonin pois
leiristä tällä pienellä saarella, jossa hän ei voinut Tarzanin kostolta
paeta minnekään? Apinamies ei voinut luulla häntä niin typeräksi.
Sitten alkoi totuus hieman selvitä hänelle.
Schneider ei olisi ryhtynyt sellaiseen tekoon, jollei olisi ollut
jokseenkin varma siitä, että oli olemassa joku keino päästä pois
Viidakkosaarelta vankeineen. Mutta miksi hän oli ottanut myöskin mustan
naisen mukaansa? Hänen seurassaan oli varmaan ollut muita, joista joku
halusi tummaa kaunotarta.
"Tulkaa", sanoi Tarzan, "nyt on meillä vain yksi tehtävä edessämme,
nimittäin lähteä seuraamaan heidän jälkiään."
Kun hän oli lakannut puhumasta, ilmestyi pitkä, kömpelö hahmo
viidakosta leirin pohjoispuolelta. Hän tuli suoraan noita neljää miestä
kohti. Hän oli vento vieras heille kaikille, eivätkä he olleet
uneksineetkaan, että Viidakkosaaren epäystävällisillä rannoilla olisi
joku muukin ihmisolento niiden lisäksi, jotka olivat heidän omassa
leirissään.
Tulija oli Gust. Hän kävi suoraan asiaan. "Teidän naisenne on
ryöstetty", sanoi hän. "Jos haluatte vielä nähdä heidät, tulkaa
nopeasti ja seuratkaa minua. Jollemme kiiruhda, lähtee _Cowrie_
merelle, ennenkuin ennätämme sen ankkuripaikalle."
"Kuka sinä olet?" kysyi Tarzan. "Mitä tiedät vaimoni ja mustan naisen
varastamisesta?"
"Kuulin Kai Shangin ja Momulla-maorin neuvottelevan kahden teidän
leiriinne kuuluvan miehen kanssa. He olivat ajaneet minut pois leiristä
ja olisivat tappaneet minut. Nyt minä maksan heille. Tulkaa!"
Gust vei nuo neljä miestä nopeata vauhtia _Kincaidin_ leiristä viidakon
läpi pohjoista kohti. Tulisivatko he ajoissa merelle? Muutaman minuutin
kuluttua he saisivat vastauksen kysymykseensä.
Ja kun pieni seurue vihdoin tunkeutui viimeisen kaihtavan lehtiverhon
läpi ja satama ja valtameri oli heidän edessään, huomasivat miehet,
että kohtalo oli ollut mitä julmin heitä kohtaan, sillä kuunari oli jo
nostanut purjeensa ja kulki hitaasti sataman suusta avoimelle merelle.
Mitä heidän piti tehdä? Tarzanin leveä rinta nousi ja laski kovasta
mielenliikutuksesta. Nyt oli tullut viimeinen isku, ja jos Apinain
Tarzanilla oli milloinkaan ollut syytä luopua toivosta, niin ainakin
nyt, kun hän näki laivan, joka vei hänen vaimonsa jotakin hirveätä
kohtaloa vastaan, liukuvan soreasti pitkin väreilevää vettä, niin
likellä ja kuitenkin kauhistavan kaukana.
Hän seisoi ääneti ja katseli laivaa. Hän näki sen kääntyvän itää kohti
ja lopuksi katoavan erään niemekkeen ympäri tuntematonta päämääräänsä
kohti. Sitten hän lysähti maahan ja kätki kasvot käsiinsä.
Pimeän tultua nuo viisi miestä palasivat leiriinsä itärannalle. Yö oli
kuuma ja painostava. Ei pieninkään tuulenhenki liikuttanut puiden
lehtiä tai väräyttänyt valtameren pintaa. Vain heikko maininki vyöryi
hiljaa rantaan.
Tarzan ei ollut milloinkaan nähnyt suurta Atlanttia niin pahaenteisen
rauhallisena. Hän seisoi parhaillaan rantasomerikon reunalla katsellen
meren yli mannermaalle päin mieli täynnä surua ja toivottomuutta, kun
viidakosta aivan leirin takaa kuului pantterin kolkko valitushuuto.
Kammottavassa kiljunnassa oli tuttu sävy, ja Tarzan kääntyi melkein
koneellisesti ja vastasi. Hetkeä myöhemmin Sheetan keltaisenruskea
hahmo livahti rannikon hämärään. Kuu ei paistanut, mutta taivas oli
tähtien peitossa. Villi peto tuli hiljaa miehen viereen. Nyt oli pitkä
aika siitä, kun Tarzan oli nähnyt vanhan taistelutoverinsa, mutta
hiljainen hyrrääminen riitti vakuuttamaan hänelle, että eläin yhä
muisti siteet, jotka olivat yhdistäneet heidät menneisyydessä.
Apinamies laski kätensä eläimen turkille, ja kun Sheeta painautui hänen
säärtänsä vasten, hyväili ja silitteli hän tuimannäköistä päätä silmät
yhä suunnattuina tutkivasti pimeälle merelle.
Äkkiä hän hätkähti. Mitä se oli? Hän pinnisti silmiään, tuijottaen
yöhön. Sitten hän kääntyi ja huusi miehille, jotka istuivat leirissä
huopiensa päällä poltellen piippuaan. He tulivat juosten hänen
luokseen, mutta Gust vitkasteli nähdessään Tarzanin toverin.
"Katsokaa!" huudahti Tarzan. "Valo! Laivan valo! Siellä on varmaan
_Cowrie_. He ovat jääneet tuulettomaan paikkaan." Ja sitten hän
huudahti uudistunein toivein: "Me voimme saada heidät kiinni! Purtemme
vie meidät helposti."
Gust vastusteli. "He ovat hyvin aseistettuja", varoitti hän. "Me emme
voisi vallata laivaa, -- meitähän on vain viisi."
"Nyt on kuusi", vastasi Tarzan osoittaen Sheetaa, "ja me voimme
puolessa tunnissa saada vielä lisää. Sheeta vastaa kahtakymmentä
miestä, ja ne muutamat, jotka voin vielä kutsua, lisäävät joukkoamme
sadalla miehellä. Sinä et tunne niitä."
Apinamies kääntyi viidakkoon päin ja kallisti päätään. Hänen huuliltaan
kaikui kerran toisensa jälkeen tovereitaan kutsuvan urosapinan inha
huuto.
Pian kuului viidakosta vastaukseksi samanlainen huuto ja sitten yhä
uusia. Gustia värisytti. Minkälaisten olentojen joukkoon kohtalo oli
heittänyt hänet? Eivätkö Kai Shang ja Momulla olisi sittenkin olleet
parempia kuin tämä suuri valkoinen jättiläinen, joka silitteli
pantteria ja kutsui viidakon petoja luokseen?
Muutamassa minuutissa Akutin apinat tulivat oksien ritistessä pensaikon
läpi rannalle, jossa nuo viisi miestä olivat sillä välin puuhanneet
kömpelön purrenrungon kimpussa.
Jättiläisponnistuksilla oli heidän onnistunut saada se vedenpartaalle.
_Kincaidin_ kahden pelastusveneen airot, jotka olivat olleet telttojen
kannatuspuina, -- veneet oli tuuli kuljettanut ulapalle juuri sinä
yönä, jolloin seurue oli tullut maihin, -- tuotiin nyt kiireesti
purteen. Kun Akut ja hänen seuralaisensa tulivat rantaan, oli kaikki.
valmiina merelle lähtöä varten.