oikealta ja Tarzan vasemmalta, sydämen puolelta. He olivat tähän
mennessä metsästäneet jonkun aikaa yhdessä, joten he työskentelivät
yhteisymmärryksessä toistensa kanssa, antaen vain matalalla,
kehräävällä äänellä merkkejä toisilleen.
Hetken ajan he olivat aivan hiljaa saaliinsa lähellä, ja sitten Sheeta
hyppäsi apinamiehen merkistä eläimen selkään ja iski vahvat hampaansa
härän niskaan. Eläin ponnahti heti pystyyn, päästäen tuskan ja raivon
karjunnan, ja samassa hetkessä Tarzan syöksyi kiviveitsineen sen
kimppuun vasemmalta puolelta, survaisten sitä yhä uudestaan lapaluun
taakse.
Apinamies tarttui toisella kädellään eläimen paksuun niskavillaan, ja
kun härkä syöksyi mielettömänä kaislikon yli, laahautui sen henkeä
uhkaava olento perässä. Sheeta tarrautui itsepäisesti kiinni eläimen
niskaan ja selkään ja koetti päästä hampainensa sen selkärankaan.
Mylvivä härkä laahasi villejä vihollisiaan useita satoja metrejä
mukanaan, kunnes veitsenterä lopulta osui sen sydämeen, jolloin se
sortui suinpäin maahan, päästäen loppumölähdyksen, joka oli puoleksi
valitusta. Sitten Tarzan ja Sheeta nauttivat juhla-aterian.
Aterian jälkeen he ryömivät yhdessä tiheikköön, ja miehen
mustatukkainen pää kallistui pantterin keltaisenruskeata kylkeä vasten.
Hiukan päivänkoiton jälkeen he heräsivät ja söivät taas, minkä jälkeen
palasivat rannikolle, jotta Tarzan toisi joukon muutkin jäsenet saaliin
luo.
Kun ateria oli lopussa, asettuivat eläimet nukkumaan, jolloin Tarzan ja
Mugambi lähtivät etsimään Ugambi-jokea. He olivat tuskin kulkeneet sata
metriä, kun äkkiä tulivat leveälle virralle. Neekeri tunsi sen heti
samaksi, jota pitkin hän ja hänen soturinsa olivat onnettomalla
retkellään meloneet merta kohti.
Tarzan ja Mugambi kulkivat nyt virtaa alaspäin valtamerelle ja
huomasivat, että se laski lahdelmaan, joka ei ollut kuin kilometrin
päässä siitä kohdasta rannikolla, mihin kanootti oli ajautunut
edellisenä iltana.
Tarzan oli hyvin mielissään tästä huomiosta, sillä hän tiesi suuren
joen tienoilla löytävänsä alkuasukkaita ja joltakin näistä hän
epäilemättä saisi tietoja Rokoffista ja lapsesta -- hän näet piti
jokseenkin selvänä, että venäläinen jättäisi lapsen uusille
kasvatusvanhemmille mahdollisimman pian sen jälkeen kun oli päässyt
eroon Tarzanista.
Hän ja Mugambi varustivat nyt kanootin kuntoon ja laskivat sen vesille,
vaikka se oli perin vaikeata, kun hyrskyt vyöryivät yhtä mittaa
rannalle. Mutta vihdoin he onnistuivat aikeessaan ja meloivat pian
jälkeenpäin rannikkoa ylös Ugambin suuta kohti. Täällä he huomasivat
melkoisen hankalaksi päästä joen suusta sisään, kun sekä virta että
luode olivat heitä vastaan. Mutta käyttäen hyväkseen rannan likellä
kulkevaa vastavirtaa he saapuivat hämärän tullen paikkaan, joka oli
melkein vastapäätä sitä kohtaa, mihin olivat jättäneet seuralaisensa
nukkumaan.
Kiinnitettyään aluksensa veden yli riippuvaan oksaan he tunkeutuivat
viidakkoon ja kohtasivat pian muutamia apinoista, jotka söivät hedelmiä
vähän toisella puolella kaislikkoa, missä puhveli oli kaatunut. Sheetaa
ei näkynyt missään, eikä hän palannut ollenkaan tuona yönä, joten
Tarzan alkoi uskoa, että hän oli mennyt etsimään omaa heimoaan.
Aikaisin seuraavana aamuna apinamies vei joukkonsa joelle ja huudahti
mennessään useita kertoja kimeästi. Pian kuului hyvin kaukaa heikko
vastaushuuto, ja puoli tuntia myöhemmin Sheetan notkea hahmo loikkasi
näkyviin, kun joukon muut jäsenet juuri olivat varovasti kiipeämässä
kanoottiin.
Suuri peto, joka tuli selkä köyryssä ja hyrräten kuin tyytyväinen
kissa, hieroi kylkeänsä apinamiestä vasten ja hypähti sitten tämän
käskystä keveästi entiselle paikalleen kanootin kokkaan.
Kun kaikki olivat paikoillaan, huomattiin, että Akutin apinoista
puuttui kaksi, ja vaikka sekä apinakuningas että Tarzan huutelivat
niitä melkein tunnin ajan, ei vastausta kuulunut, joten vene läksi
lopulta liikkeelle ilman niitä. Kun nuo kaksi puuttuvaa apinaa
sattuivat olemaan juuri samoja, jotka olivat vähimmin osoittaneet halua
lähteä retkelle saareltaan ja enimmin pelänneet matkalla, oli Tarzan
varma siitä, että he olivat tahallaan mieluummin jääneet pois kuin
uudestaan tulleet kanoottiin.
Kun joukkue laski maihin hiukan puolenpäivän jälkeen etsiäkseen
ravintoa, tarkasteli muuan hoikka, alaston villi-ihminen heitä hetken
ajan joen rantaa reunustavan tiheän lehväverhon takaa ja katosi sitten
virran yläjuoksulle päin, ennenkuin kukaan kanootissa olija huomasi
häntä.
Hän kiiti hirven tavoin pitkin kapeata polkua ja syöksyi vihdoin
oudoista uutisista kiihdyksissään alkuasukaskylään, joka oli useiden
kilometrien päässä siitä kohdasta, mihin Tarzan oli joukkoineen
pysähtynyt metsästämään.
"Toinen valkoinen mies on tulossa!" huudahti hän päällikölle, joka
istui kyykkysillään pyöreän majansa ovella. "Toinen valkoinen mies ja
hänen kanssaan on monta soturia. He tulevat suuressa sotakanootissa
tappaakseen ja rosvotakseen meitä kuten sekin mustapartainen, joka
juuri on lähtenyt."
Kaviri hypähti pystyyn. Hän oli aivan äsken saanut maistaa valkoisen
miehen antimia, ja hänen villi sydämensä oli täynnä katkeruutta ja
vihaa. Seuraavassa hetkessä kuului kylästä sotarumpujen pärrytys,
kutsuen metsästäjiä metsästä ja kyntäjiä pelloilta.
Seitsemän sotakanoottia laskettiin vesille, ja niihin astui
maalauksilla ja sulilla koristettuja sotureita. Pitkiä keihäitä pisti
esiin karkeatekoisista aluksista, kun ne äänettömästi liukuivat
vedenpinnan yli vahvojen käsivarsien kuljettamina, joissa
jättiläislihakset pullistuivat kiiltävän, mustan nahan alla.
Nyt ei kuulunut rummun ääntä eikä alkuasukasten torvien toitotusta,
sillä Kaviri oli taitava soturi, eikä hän aikonut antautua mihinkään
vaaraan, joka vain oli vältettävissä. Hän syöksyisi äänettömästi
seitsemän kanootin kanssa valkoisen miehen yhden ainoan kanootin
kimppuun ja musertaisi vihollisen miestensä suuren lukumäärän avulla
ennenkuin sen pyssyt ennättäisivät saada paljoa vahinkoa aikaan hänen
väkensä keskuudessa.
Kavirin oma kanootti kulki vähän matkaa toisten edellä, ja kun se
kiersi joessa jyrkän mutkan, missä nopea virta kiidätti sitä, tuli
äkkiä vastaan se, mitä Kaviri etsi. Molemmat kanootit olivat niin
likellä toisiaan, että neekeri tuskin ehti huomata valkoiset kasvot
vastaantulevan aluksen kokassa, ennenkuin veneet törmäsivät yhteen ja
hänen omat miehensä nousivat pystyyn kiljuen aivan mielettömän
raivokkaasti ja ojensivat pitkät keihäänsä toisessa kanootissa olevia
vastaan.
Mutta hetkeä myöhemmin, kun Kaviri sai selville, minkälainen miehistö
valkoisen miehen kanootissa oli, olisi hän antanut kaikki omistamansa
helmet ja rautalankakoristeet päästäkseen turvassa takaisin kaukaiseen
kyläänsä. Alukset olivat tuskin tulleet vierekkäin, kun Akutin kamalat
apinat nousivat muristen ja karjuen kanootin pohjalta ja kurottaen
pitkiä karvaisia käsiään riistivät uhkaavannäköiset keihäät Kavirin
sotureilta.
Neekerit joutuivat kokonaan kauhun valtaan, mutta heidän täytyi
kuitenkin ryhtyä taisteluun. Nyt tulivat nopeasti muut sotakanootit
taistelevien luo. Niiden miehistö halusi innokkaasti päästä otteluun,
sillä neekerit luulivat, että heidän vihollisensa olivat valkoisia
miehiä ja heidän palveluksessaan olevia alkuasukaskantajia.
He kiersivät Tarzanin aluksen ympärille, mutta nähdessään keitä
viholliset olivat, kääntyivät kaikki, yhtä lukuunottamatta, ja meloivat
nopeasti jokea ylöspäin. Jälelle jäänyt vene oli tullut liian likelle
apinamiehen alusta, ennenkuin siinä olijat huomasivat, että heitä ja
heidän tovereitaan vastassa oli paholaisia eikä ihmisiä. Kun vene
kosketti Tarzanin kanoottia, virkkoi apinamies matalalla äänellä jonkun
sanan Sheetalle ja Akutille, ja ennenkuin hyökkäävät soturit saattoivat
peräytyä, hyppäsi heidän kimppuunsa suuren suuri pantteri
vertahyytävästi kiljuen, samalla kun kanootin toiseen päähän kiipesi
iso apina.
Veneen toisessa päässä teki pantteri julmaa jälkeä mahtavilla
kynsillään ja pitkillä, terävillä torahampaillaan, kun taas Akut
toisessa päässä iski keltaiset hampaansa niiden kurkkuun, jotka tulivat
hänen tielleen, ja viskeli tyrmistyneitä neekereitä mereen, edetessään
kanootin keskipalkkaa kohti.
Kavirilla oli täysi työ hänen omaan alukseensa tulleiden paholaisten
kanssa, ettei hän voinut ollenkaan auttaa toisessa veneessä olevia
sotureitaan. Jättiläismäinen valkoinen paholainen oli temmannut häneltä
keihään, ikäänkuin hän, mahtava Kaviri, olisi ollut vain pikku vauva.
Karvaiset hirviöt olivat pääsemässä voitolle hänen sotureistaan ja hän,
musta päällikkö, taisteli mieskohtaisesti edessään olevaa hirveätä
joukkoa vastaan. Kaviri otteli urheasti vastustajiensa kanssa, sillä
hän tunsi jo olevansa kuoleman oma, ja näin ollen hän saattoi vain
myydä henkensä mahdollisimman kalliisti; mutta pian kävi selville,
että hänen parhainkin ponnistelunsa oli aivan turha sen olennon
yli-inhimillistä voimaa ja notkeutta vastaan, joka lopulta sai kiinni
hänen kurkustaan ja painoi hänet selälleen kanootin pohjalle.
Pian alkoi Kavirin päätä huimata, -- esineet kävivät epäselviksi ja
hämäriksi hänen silmissään, -- hän tunsi rinnassaan suurta tuskaa
taistellessaan elähdyttävän henkäyksen puolesta, jonka hänen päällään
oleva olento aikoi ainiaaksi riistää. Sitten hän kadotti tuntonsa.
Kun hän taas avasi silmänsä, huomasi hän suureksi hämmästyksekseen,
ettei ollutkaan kuollut. Hän makasi lujasti sidottuna oman kanoottinsa
pohjalla. Suuri pantteri istui hänen vieressään katsellen häneen.
Kaviriä värisytti ja taas hän sulki silmänsä odottaen, että raju peto
hyppäisi hänen kimppuunsa ja lopettaisi hänen kurjuutensa ja hirmunsa.
Hetken perästä, kun raatelevat hampaat eivät olleet iskeytyneet hänen
vapisevaan ruumiiseensa, uskalsi hän taas avata silmänsä. Pantterin
takana oli polvillaan valkoinen jättiläinen, joka oli hänet nujertanut.
Mies käytteli airoaan, ja aivan hänen takanaan Kaviri näki muutamia
omista sotureistaan samanlaisessa työssä. Heidän toisella puolellaan
taas oli kyyryssä useita karvaisia apinoita.
Kun Tarzan näki, että päällikkö oli tullut tuntoihinsa, alkoi hän puhua
tälle.
"Soturisi sanovat minulle, että olet lukuisan kansan päällikkö ja että
nimesi on Kaviri", sanoi hän.
"Kyllä", vastasi neekeri.
"Miksi kävit kimppuuni? Minä tulin rauhallisissa aikeissa."
"Toinenkin valkoinen mies tuli rauhallisissa aikeissa kolme kuukautta
sitten", vastasi Kaviri, "ja kun olimme tuoneet hänelle lahjaksi
vuohen, kassavaa ja maitoa, kävi hän kimppuumme pyssyinensä ja tappoi
monta kansastani ja meni sitten tiehensä ottaen kaikki vuohemme ja
moniaita nuorista miehistämme ja naisistamme."
"Minä en ole sen toisen valkoisen miehen kaltainen", vastasi Tarzan.
"En olisi tehnyt teille pahaa, jollette olisi käyneet kimppuumme. Sano
minulle, millaiselta se paha valkoinen mies näytti! Minä haen erästä,
joka on tehnyt minulle vääryyttä. Ehkä tämä mies on juuri etsimäni."
"Hänellä oli ilkeät kasvot suuren mustan parran peitossa ja hän oli
hyvin, hyvin häijy -- niin, oikein häijy."
"Oliko hänen mukanaan pieni valkoinen lapsi?" kysyi Tarzan, ja hänen
sydämensä miltei lakkasi sykkimästä hänen odottaessaan neekerin
vastausta.
"Ei, _bwana_", vastasi Kaviri, "valkoinen lapsi ei ollut tämän miehen
matkassa -- se oli toisessa joukossa."
"Toisessa joukossa!" huudahti Tarzan. "Missä toisessa joukossa?"
"Siinä, jota paha valkoinen mies ajoi takaa. Siihen kuului valkoinen
mies, nainen ja lapsi sekä kuusi mosula-kantajaa. He kulkivat jokea
ylöspäin kolme päivää ennen pahaa valkoista miestä. Luulen heidän
paenneen häntä."
Valkoinen mies, nainen ja lapsi! Tarzan oli ymmällä. Lapsi oli varmaan
hänen pikku Jackinsa, mutta kuka oli nainen -- ja mies? Olisiko ehkä
joku Rokoffin liittolaisista ollut yksissä tuumin jonkun naisen kanssa
-- joka oli seurannut venäläistä -- varastaakseen lapsen tältä?
Jos asianlaita oli niin, aikoivat he epäilemättä tuoda lapsen takaisin
sivistyneeseen maailmaan ja sitten joko vaatia palkintoa työstään tai
pitää pientä vankia hallussaan lunnaiden saamiseksi.
Mutta nyt, kun Rokoffin oli onnistunut seurata heitä kauas sisämaahan,
tuntematonta jokea ylöspäin, saavuttaisi hän heidät epäilemättä
lopuksi, jollei, mikä oli vielä luultavampaa, juuri ne ihmissyöjät
ylempänä Ugambin varrella ottaisi heitä kiinni ja tappaisi, joiden luo
Rokoff oli -- Tarzanin varman vakaumuksen mukaan -- aikonut viedä
pienokaisen.
Hänen puhuessaan Kavirin kanssa olivat kanootit yhtä mittaa kulkeneet
jokea ylöspäin päällikön kylää kohti. Kavirin soturit käyttelivät
airoja noissa kolmessa kanootissa, luoden kauhistuneita syrjäsilmäyksiä
hirveihin matkatovereihinsa. Kolme Akutin apinaa oli surmattu
ottelussa, mutta Akut mukaan laskettuna oli vielä jälellä kahdeksan
julmaa petoa, ja sitten oli Sheeta-pantteri, Tarzan ja Mugambi.
Kavirin soturit eivät olleet mielestään milloinkaan elämässään nähneet
niin pelottavaa laivamiehistöä. He odottivat joka silmänräpäys, että
heidän vangitsijansa syöksyisivät heidän kimppuunsa ja repisivät heidät
kappaleiksi; itse asiassa olikin Tarzanilla, Mugambilla ja Akutilla
täysi työ pidättäessään murisevia, sisukkaita petoja käymästä kiinni
kiiltäviin, alastomiin ruumiisiin, jotka silloin tällöin hipaisivat
heitä soutajien liikkuessa, varsinkin kun miesten pelko vain lisäsi
eläinten hyökkäyshalua.
Kavirin leirille Tarzan pysähtyi vain siksi aikaa, että ehti syödä
mustien valmistaman aterian ja saada päälliköltä kaksitoista miestä
soutamaan kanoottia.
Kaviri suostui hyvinkin mielellään apinamiehen pyyntöihin, toivoen että
myöntyväisyys jouduttaisi kamalan joukon lähtöä. Mutta hän huomasi
olevan helpompaa luvata miehiä kuin antaa niitä, sillä kun hänen
alamaisensa saivat kuulla aikomuksen, kiiruhtivat ne, jotka eivät vielä
olleet paenneet viidakkoon, viipymättä tekemään sen. Näin ollen, kun
Kaviri kääntyi osoittaakseen keiden tuli seurata Tarzania, huomasi hän
olevansa heimonsa ainoa kylään jäänyt jäsen.
Tarzan ei voinut pidättää hymyään.
"He eivät näytä halukkailta seuraamaan meitä", sanoi hän, "mutta jää
rauhallisesti tänne, Kaviri; pian saat nähdä kansasi taas parveilevan
ympärilläsi."
Sitten apinamies nousi ja kutsuen joukkonsa luokseen käski Mugambin
jäädä Kavirin luo sekä katosi viidakkoon Sheeta ja apinat
kintereillään.
Seuraavan puolen tunnin aikana ei synkän metsän hiljaisuutta häirinnyt
muu kuin siellä uhkuvan elämän tavalliset äänet, jotka vain lisäävät
sen synkkää yksinäisyyttä. Kaviri ja Mugambi istuivat yksin
paalukylässä ja odottelivat.
Sitten kuului hyvin etäältä kauhistava ääni. Mugambi tunsi apinamiehen
kolkon uhmanhuudon. Heti kuului eri paikoista ympärillä samanlaista
karmivaa huutoa ja kiljuntaa, jota silloin tällöin korosti nälkäisen
pantterin vertahyytävä ulvonta.
SEITSEMÄS LUKU
Petos
Nuo kaksi villiä, Kaviri ja Mugambi, jotka istuivat kyykkysillään
Kavirin majan edessä, katsoivat toisiinsa; Kaviri salasi vain huonosti
levottomuutensa.
"Mitä se on?" kysyi hän.
"Bwana Tarzan ja hänen joukkonsa", vastasi Mugambi. "Mutta en tiedä,
mitä he tekevät, jolleivät he mahdollisesti ole surmaamassa paenneita
miehiäsi."
Kaviria värisytti ja hän pyöritteli pelokkaasti silmiään, katsellen
viidakkoon päin. Pitkän elämänsä aikana ei hän ollut villistä metsästä
milloinkaan kuullut niin kaameata huhuilua.
Äänet tulivat yhä likemmäksi ja likemmäksi, ja pian sekoittui niihin
naisten, lasten ja miesten kauhistuneita huutoja. Vertahyytävä ulvonta
jatkui kaksikymmentä pitkää minuuttia, kunnes se tuntui olevan vain
kivenheiton päässä paalutuksesta. Kaviri nousi paetakseen, mutta
Mugambi tarttui häneen ja pidätti häntä, sillä Tarzan oli käskenyt
niin.
Hetkeä myöhemmin syöksyi viidakosta joukko vapisevia alkuasukkaita,
rientäen majojansa kohti turvaan. He juoksivat kuin pelästyneet lampaat
ja heidän takanaan tulivat Tarzan ja Sheeta ja Akutin julmannäköiset
apinat, ajaen heitä eteenpäin.
Pian ilmestyi Tarzan Kavirin eteen, huulillaan vanha rauhallinen
hymynsä.
"Alamaisesi ovat palanneet, veljeni", sanoi hän, "ja nyt voit valita
ne, joiden pitää seurata minua ja meloa kanoottiani."
Kaviri kompuroi väristen pystyyn ja kehoitti miehiään tulemaan
majoistaan, mutta kukaan ei vastannut hänen kehoitukseensa.
"Sano heille", ehdotti Tarzan, "että jolleivät he tule, lähetän
seuralaiseni hakemaan heitä."
Kaviri teki kuten käskettiin, ja samassa hetkessä kylän koko väestö
tuli esiin. Kaikkien suuret ja pelästyneet silmät vilkuivat milloin
sinne milloin tänne heidän katsellessaan villejä olentoja, jotka
vaeltelivat kylätiellä.
Kaviri osoitti nopeasti kaksitoista soturia, joiden tuli seurata
Tarzania. Mies-rukat kävivät miltei vaaleiksi kammosta, ajatellessaan
kuinka likellä he tulisivat olemaan pantteria ja apinoita ahtaissa
kanooteissa. Mutta kun Kaviri selitti heille, ettei voinut päästä
pakoon -- että bwana Tarzan ajaisi heitä takaa yrmeine joukkoineen, jos
he koettaisivat välttää velvollisuuttaan -- menivät he lopulta synkkinä
alas joelle ja asettuivat kanootteihin.
Päälliköltä pääsi helpotuksen huokaus, kun hän näki matkueen katoavan
joen yläjuoksulle päin erään niemekkeen taakse.
Kolmen päivän ajan omituinen seurue jatkoi matkaansa sen villin
maan sydämeen, joka on kummallakin puolella melkein tutkimatonta
Ugambi-jokea. Kolme soturia kahdestatoista karkasi sinä aikana mutta,
kun monet apinoista olivat lopuksi oppineet airojen käyttelyn
salaisuuden, ei Tarzan tullut tappiosta levottomaksi.
Hän olisi kylläkin voinut samota rantaa pitkin paljon nopeammin, mutta
hän ajatteli voivansa pysyttää villin miehistönsä paremmin koossa
pidättämällä heitä mahdollisimman paljon veneessä. Kahdesti päivässä he
menivät maihin metsästämän ja hakemaan ruokaa, ja yönsä he nukkuivat
joen rannalla tai jollakin niistä lukuisista pikku saarista, joita oli
joessa.
Alkuasukkaat pakenivat kauhistuneina heidän edellään, joten he
tapasivat vain autioita kyliä matkallaan. Tarzan halusi päästä
puheisiin jonkun joen rannalla asuvan villin kansa, mutta ei ollut
tähän mennessä onnistunut.
Lopuksi hän päätti itse lähteä maihin ja antaa toisten seurata
jälessään veneellä. Hän selitti Mugambille aikomuksensa ja käski Akutin
totella neekerin määräyksiä.
"Palaan taas luoksenne muutaman päivän kuluttua", sanoi hän. "Nyt menen
pois saadakseni tietää, kuinka etsimäni pahan valkoisen miehen on
käynyt."
Seuraavassa pysähdyspaikassa Tarzan meni rannalle ja katosi pian
joukkonsa näkyvistä.
Ensimmäiset kylät, joihin hän tuli, olivat autioina osoittamassa, että
uutinen hänen joukkionsa tulosta oli kulkenut nopeasti. Mutta
illansuussa hän tapasi rykelmän olkikattoisia majoja, joita ympäröi
korkea paalutus, ja siellä oli parisataa alkuasukasta.
Naiset puuhasivat juuri illallista, kun Apinain Tarzan kiikkui heidän
yläpuolellaan jättiläispuun oksilla, jotka eräässä kohdassa ulottuivat
paalutuksen yli.
Apinamies ei oikein tiennyt, miten päästä keskusteluun näiden
ihmisten kanssa pelottamatta heitä tai herättämättä heidän villiä
taisteluhaluaan. Hänellä ei ollut nyt halua tapella, sillä hänellä oli
liian tärkeä tehtävä voidakseen otella jokaisen heimon kanssa, jonka
hän ehkä kohtaisi.
Lopulta hän keksi erään suunnitelman, ja nähtyään olevansa piilossa
alhaalla olevien katseilta hän murahteli muutaman kerran matalalla
äänellä jäljitellen pantteria. Kaikkien silmät kääntyivät heti ylöspäin
lehvistöön.
Hämärä oli tulossa, eivätkä neekerit voineet nähdä lehtiverhon läpi,
joka suojasi apinamiestä heidän katseiltaan. Samalla hetkellä kun hän
oli kääntänyt heidän huomionsa puoleensa, päästi hän kimeämmän ja
hirveämmän pantterinkiljunnan ja pudottautui sitten maahan paalutuksen
ulkopuolelle liikuttamatta tuskin yhtäkään lehteä pudotessaan ja juoksi
nopeasti kuin kauris kylän portille.
Täällä hän jyskytti porttia, joka oli tehty kuiduilla yhteensidotuista
nuorista puista, ja huusi alkuasukkaille heidän omalla kielellään
olevansa ystävä ja haluavansa ruokaa ja suojaa yöksi.
Tarzan tunsi hyvin neekerien luonteen. Hän tiesi, että Sheetan murina
ja kiljunta puussa heidän yläpuolellaan panisi heidän hermonsa
koetukselle ja että hänen jyskytyksensä pimeän tultua lisäsi heidän
kauhuaan.
Häntä ei hämmästyttänyt, etteivät he vastanneet hänen pyyntöönsä, sillä
alkuasukkaat pelkäävät kaikkia ääniä, jotka tulevat yöllä paalutuksen
takaa, pitäen niitä aina jonkun paholaisen tai muun aaveenomaisen
vieraan aiheuttamina. Mutta hän huuteli yhä edelleen.
"Päästäkää minut sisään, ystäväni!" huudahti hän. "Olen valkoinen mies
ja ajan takaa pahaa valkoista miestä, joka kulki tästä muutamia päiviä
sitten. Seuraan häntä rangaistakseni häntä synneistään, joita hän on
tehnyt teitä ja minua vastaan. Jos epäilette ystävyyttäni, osoitan sen
oikeaksi menemällä puuhun kylänne yläpuolella ja ajamalla Sheetan
takaisin viidakkoon, ennenkuin se hyppää päällenne. Jollette lupaa
päästää minua sisään ja kohdella minua ystävänä, annan minä Sheetan
jäädä paikoilleen ja syödä teidät suuhunsa."
Hetken ajan oli hiljaista. Sitten kuului vanhan miehen ääni kylätieltä.
"Jos tosiaan olet valkoinen mies ja ystävä, päästämme sinut sisään,
mutta ensin sinun täytyy ajaa Sheeta pois."
"No hyvä", vastasi Tarzan. "Kuunnelkaa, niin huomaatte, kuinka Sheeta
pakenee minua."
Apinamies palasi nopeasti puun luo ja nousi tällä kertaa suurella
rytäkällä oksille, muristen samalla pahaenteisesti aivan kuin pantteri,
jotta alhaalla olijat luulisivat suuren pedon olevan yhä siellä.
Päästyään kylätien yläpuolella olevalle kohdalle piti hän kovaa
ryskettä, pudisteli puuta rajusti ja huusi pantterille äänekkäästi,
että tämän piti paeta, jollei tahtonut tulla tapetuksi, ja korosti
omien sanojensa vaikutusta vihaisen pedon kiljaisuilla ja murinalla.
Sitten syöksyi hän vastakkaiselle puolelle puuta ja sieltä viidakkoon,
tömisteli mennessään puunrunkoja ja matki pantterin yhä heikommin
kuuluvaa murinaa, edetessään loitolle kylästä.
Muutaman minuutin kuluttua hän palasi kylän portille ja huuteli
alkuasukkaita.
"Olen karkoittanut Sheetan", sanoi hän. "Nyt tulkaa ja päästäkää minut
sisään, kuten lupasitte."
Hetken ajan kuului paalutuksen sisältä kiihkeätä keskustelua, mutta
lopulta tuli puolitusinaa soturia avaamaan porttia. He kurkistelivat
levottomasti ulos, ilmeisesti peläten olentoa, jonka tapaisivat siellä
odottamassa. He eivät suurestikaan rauhoittuneet nähdessään melkein
alastoman valkoisen miehen, mutta kun Tarzan oli tyynnyttänyt heitä
puhuen levollisesti ja vakuuttaen ystävyyttään heitä kohtaan, avasivat
he porttia hieman enemmän ja päästivät hänet sisään.
Kun portti oli taas suljettu, palasi villien itseluottamus, ja Tarzanin
kävellessä kylätietä pitkin päällikön majaa kohti ympäröi hänet joukko
uteliaita miehiä, naisia ja lapsia.
Päälliköltä hän sai tietää, että Rokoff oli kulkenut jokea ylös viikko
sitten; hänellä oli ollut sarvet otsassaan ja häntä oli seurannut
tuhannen paholaista. Myöhemmin päällikkö kertoi, että paha valkoinen
mies oli viipynyt hänen kylässään kuukauden.
Vaikka nämä tiedot eivät pitäneet yhtä Kavirin selostuksen kanssa, että
venäläinen oli vain kolme päivää sitten lähtenyt hänen kylästään ja
että hänen seurueensa oli paljon pienempi kuin nyt sanottiin, ei Tarzan
ollenkaan hämmästynyt eroavaisuuksista, sillä hän tiesi hyvin, kuinka
kummallisesti villien ajatukset toimivat.