RÄSÄNEN. Mutta, veli veikkoseni, mitä sinä pidät siitä tytöstä?
MAISTERI. Oi, se on varsin miellyttävä tyttö -- -- -- Hyvästi, hyvästi!
RÄSÄNEN. No, minkä vastauksen hän antoi?
MAISTERI. Sen, sen saat häneltä itseltään kuulla -- -- -- Anna
anteeksi! -- -- -- Minulla on kiire.
RÄSÄNEN. Eikö se ole soma tyttö? Mutta vastaa toki, veikko!
MAISTERI. Hyvästi, hyvästi. Voalaa! (Menee).
RÄSÄNEN. Eihän hän vain liene päästänsä paleltunut. Puhuu kielillä kuin
meidän Rikina. (Menee).
EMÄNTÄ (Tulee). Ei täällä ole ketään. Tule tänne, Karoliina. Minulla on
sinulle jotakin sanomista.
KAROLIINA. Minä kuulen.
EMÄNTÄ. Meillä on tänä iltana paljon ylhäisiä vieraita, kuten tiedät.
On pormestarin rouva, tohtorin herrasväki ja posmestarin, on kaikki
raatimiehet, sihteerit ja poliisit ja muut paremmat virkamiehet.
KAROLIINA. Aha, se tahtoo sanoa koko kaupunkimme High life, niinkuin
Englantilaisella herrasväellä Peelhamissa. (Istuvat, emäntä
keinutuolissa).
EMÄNTÄ (Katsoo häneen kun muistellen). Missä semmoista herrasväkeä on?
Kuulepas! Sinä olet paljon nähnyt herrasväen elämätä. Kerropas minulle
siis, mitenkä sivistyneen naisen tulee olla sivistyneissä seuroissa!
KAROLIINA. Ei se mikään konsti ole sille, joka siihen on tottunut. Ei
pidä olla kaino kuin maalaistyttö eikä liian rohkea kuten kurtisaani.
On vain vapaa ja iloinen, haastaa kaikista aineista eikä mistäkään.
EMÄNTÄ. Häh? Mitä se tahtoo sanoa?
KAROLIINA. Niin, se on vaikeata tehdä ja vielä vaikeampi selittää.
Oletteko, armollinen rouva, lukenut "Ernst Maltraversiä?"
EMÄNTÄ. En minä ole lukenut runoja enkä värsyjä. (Kärsimättömästi) En
minä ole lukenut kuin Genovevaa ja Sipillan ennustusta. Mutta kysymys
oli, miten ylimysnainen käyttäytyy sivistyneitten parissa.
KAROLIINA. Armollinen rouva. On mahdoton sitä selittää. Mutta kyllä
minä tahdon olla likellänne ja varoittaa teitä footeista.
EMÄNTÄ. Varoittaako? Mitenkä sinä sitä teet?
KAROLIINA. Oh, se ei ole vaikeata. Kun ryöväreitä on uhkaamassa Italian
maanteillä, niin viheltää tienosoittaja.
EMÄNTÄ. Mutta se ei sovellu, että sinä vihellät.
KAROLIINA. Sitä en teekään; minä vain yskin tai rykäisen, jos puheenne
alkaa luisua väärälle tolalle.
EMÄNTÄ (Käskevästi nousten seisoalleen). Minä käsken sinua aina
istumaan vieressäni kuin varjo. (Istuu sohvaan, vetää Karoliinan
viereensä. Luutnantti näkyy etuhuoneessa). Aha! (Mennessään erikseen)
Minun täytyy sanoa luutnantille, että hän odottaa tyttöä täällä, istu
sinä siinä.
LUUTNANTTI (Tulee). Hän sanoi, että kohtaisin täällä Hannan. (Näkee
Karoliinan) Aha, onko se tuo? (Katsoo laseillaan) Ei juuri pahan
näköinen, räikeät värit, koruja ja kasvonpunaistusta -- Porvarillista
(Ääneen) Ihana neiti, oletteko nyt täällä?
KAROLIINA (Nousten). Niin, herraseni, tässä minä olen.
LUUTNANTTI. Saanko luvan, armollinen neiti, puhua hetken teidän
kanssanne? Sydämeni on niin täynnä (Käsi rinnalla).
KAROLIINA. En tiedä, jos -- -- -- Mitä teillä olisi minun kanssani
puhumista? -- Te olette vieras minulle.
LUUTNANTTI. Oh, heittäkää tuo liiallinen kainous. Eihän se meidän
välillämme ole tarpeellista. Meidän sydämillämme on salainen yhteys, on
sympatiaa.
KAROLIINA. Oh, herra, te puhutte sielujen salaisesta yhteydestä,
sielujen magneetista, sitä minä ymmärrän.
LUUTNANTTI. Jos te näkisitte sen puhtaan, vilpittömän rakkauden, jonka
teidän olentonne on sytyttänyt minun rinnassani, niin te
surkuttelisitte minua.
KAROLIINA. Minä kyllä käsitän, kuinka rakkaus raivoaa tunnollisissa
sieluissa. Mutta voisiko se olla mahdollista, että näin lyhyen
tuttavuuden nojalla, heti ensi kohtauksessa ja näin äkkiä tulette
vangituksi rakkauden kukkaiskahleilla?
LUUTNANTTI. Epäilettekö te minun rakkauteni syvyyttä, jalo impeni? Minä
vannon sieluni kautta (Käsi rinnalla, toinen ylhäällä), että teitä iäti
rakastan. Älkää pahastuko minun suoraa puhettani, sillä se on sydämeni
kieltä.
KAROLIINA. Sydämenne kieltä, jalo herra! Te rakastatte siis minua. Ah.
Mikä ihana, viehkeä tunne rientää hermojeni läpi ja saa sydämeni
vapisemaan. (Silittää ruumistaan ylhäältä alas).
LUUTNANTTI (Paatoksella). Antakaa tunteillenne vapaus, sulotar! Minä
rakastan teitä ja pyydän teitä vaimokseni. (Polvilleen).
KAROLIINA. Vaimoksenne minua? Onko se totta, vai valehtelevatko minun
korvani?
LUUTNANTTI. Enkelini!
KAROLIINA. Mikä ihana uni!
LUUTNANTTI. Äitinne on suostunut jo.
KAROLIINA. Äitini? Te luultavasti tarkoitatte isääni?
LUUTNANTTI. Ei. Äitiänne, sitä hurskasta vaimoa.
KAROLIINA (Kirkasee). Ah!
LUUTNANTTI. Mitä nyt, armahani?
KAROLIINA. Te nostatatte vanhan surun minun rinnassani. Äitini kuoli jo
30 vuotta sitten.
LUUTNANTTI. Häh? Ettekö te olekaan -- -- -- tyttö?
KAROLIINA. Tyttö? Totta kai minä tyttö olen. (Rientää kaulaan). Olkaa
varma viattomuudestani.
LUUTNANTTI (Irtautuu). Ettekö te siis olekaan neiti Hanna?
KAROLIINA. En. Olen Karoliina ja olen valmis tulemaan rouvaksenne.
LUUTNANTTI (Sylkee). Fi donk!
KAROLIINA. -- -- -- Rakkaaksi vaimoksenne.
LUUTNANTTI. Se on mahdotonta. Minulla on jo vaimo! (Nauraa).
KAROLIINA (Peräytyy raivoten). Ah, nyt aukeavat silmäni hirmuisesti. Te
olettekin kavala käärme, joka myrkytitte minun viattoman rauhallisen
sydämeni, viskasitten minut epätoivon kamalimpaan pimeyteen ja nyt
nauratte minun tuskalleni. Ah! (Vääntelee käsiään).
LUUTNANTTI. Herran tähden. Tuliko teihin kramppi?
KAROLIINA. Vaiti! (Polkee jalkaa). Te olette itse Lusiferus, te kavala
viettelijä. Te olette viskannut minut nuoruuteni kukkaislaatikosta
epätoivon Saharaan. Vaan minun rauhaton haamuni on seuraava teitä
haudan partaalle asti. (Näyttää kynsiä, ajaa luutnanttia ympäri
huonetta, menee).
LUUTNANTTI. Herra varjelkoon minua tuosta olennosta! Hän on kuin
jalopeura tai tiikeri. Kunpa vain se toinen tulisi! (Peilailee).
HANNA (Hyvin yksinkertainen puku, ruma huivi päässä, sukkaa kutoen,
niiata jumpsauttaa). Hyvvee päivee, herra luutnantti.
LUUTNANTTI. Tuhat kertaa anteeksi. Onko minulla kunnia puhutella neiti
Hanna?
HANNA. Se on minun ristimänimeni, herra luutnantti. Sukunimeni on
(leveästi) Räsänen. Mutta olkee niin hyvä ja istukee. (Istuu
kiikkutuoliin, tuo pallituolin viereensä).
LUUTNANTTI. Kiitoksia, paljon kiitoksia, armollinen neiti!
HANNA (Nauraen). Armollinen neiti, -- mitä turhia te pakisette! Ei
kukaan ihminen ole armollinen, sillä me olemme kaikki yhtenlaisia,
vapaita jäseniä vapaassa yhteiskunnassa.