HANNA. Tietättekö, mitenkä asianlaita on Amerikassa? Siellä naiset ovat
päässeet samoihin oikeuksiin kuin miehet. Siellä ovat naiset lääkärejä,
pormestareita, pappeja, merikapteeneja, vieläpä upseerejakin. Niin
Amerikassa on. (Nousee kävelemään).
LUUTNANTTI. Minä olen kuullut siitä.
HANNA (Kävelee edestakaisin kädet selän takana). Mutta minä en sitä
suvaitse. Naisen vapauttaminen -- niin miksei! Mutta se on kielletty
sanassa. Ja minä en salli juoppoutta, irstaisuutta ja muuta
kevytmielisyyttä, ei, siveyttä minä harrastan ja tahton, että myöskin
mieheni on siveä ja nuhteeton.
LUUTNANTTI. Siveä ja nuhteeton. (Erikseen). Uff!
HANNA. Mieheni pitää olla harras kirkonkävijä ja sanan kuulija. Se on
semmoinen asia. Mutta älkää toki luulko, että liioittelen siinäkään. Ei
hänen kuitenkaan tarvitse olla körttiläinen. Ei, hän saa myös lukea
romaaneja, mutta ei ranskalaisia, minä itse luen Retrika Remeriä ja
Valter Kottia. -- Niitä tahton, että miehenikin lukee. Sillä sillä
tavoin ei hän joutu kiusallisiin aatoksiin.
LUUTNANTTI (Erikseen). Kun hän kerran sanoisi amen!
HANNA (Istuu, viittaa luutnanttia pallille). Mutta se on totta, nyt
eksymme kokonaan asiastamme. Äitini kertoi minulle, että teillä on
aikomus kosia minua, pyytää minua akaksenne.
LUUTNANTTI. Niin se oli aikomukseni -- En voi kieltää sitä -- -- -- ja
jos en ole liian halpa (Polvilleen).
HANNA (Taputtaa päätä). Halpa, herra luutnantti. Mikä sana se oli? Ei
kukaan ihminen ole halpa. Yksi on rikas, toinen köyhä, mutta rikkaus on
vain ulkonaista hyvää, jota ruoste raiskaa ja koi syö, mutta henkiset
tavarat ovat meitän yhteiset rikkautemme -- -- eikö niin?
LUUTNANTTI (Istuu pallille). Oikein sanottu. Raha on vain välikappale
ja sentähden en minä panekaan sille mitään arvoa.
HANNA. Arvoa? Ei kyllä rahalle täytyy arvonsa antaa, muuten saapi
velkoja.
LUUTNANTTI (Erikseen). Velkoja. Eihän kukaan liene käynyt kantelemassa?
HANNA. Minä olen kuullut, että te olette hurskas ja ajatteleva
nuorukainen.
LUUTNANTTI. Niin, hyvin hurskas -- -- -- Ihmiset valehtelevat minusta
kaikenlaista.
HANNA. Minä siis suostun pyyntöönne ja otan teität ukokseni, tässä on
käteni sen päälle -- -- --. (Nousee) Ja se soveltuu hyvin, että te
olette niin siveytellisesti ansiollinen nuori mies, sillä minä tahton
käyttää omaisuuteni hyviin tarkoituksiin.
LUUTNANTTI. Hyviin tarkoituksiin?
HANNA. Niin, minä tahton tehtä paktumin eli vakuuttaa itselleni
oikeuten panna rahani ja perintöni minne itse tahton.
LUUTNANTTI. Aha!
HANNA. Minulla on aikomus laittaa koti, jossa köyhät, mutta hurskaat ja
jumaliset lesket saavat turvapaikan viimeisesi elonpäivikseen, ja olen
minä ajatellut, että te, herra luutnantti, rupeaisitte johtajaksi tähän
laitokseen.
LUUTNANTTI. Minä?
HANNA. Niin, te. Eikö se ole kiitettävä työ tämä? Ja tässä laitoksessa
pitettäisiin samassa lastenkoulua, ja te kun olette taitava laulaja ja
sävelten tuntija, voisitte opettaa lapsia soittamaan urkuja ja
laulamaan äänissä.
LUUTNANTTI. Urkuja (Erikseen) Mitenkä pääsisin tästä helvetistä!
HANNA. Niin olisi musiikkitirehtöörin palkka säästetty. -- Mitä
sanotte?
LUUTNANTTI. Minä olen mykkä paljaasta ihmettelemistä. Te olette?
-- -- -- nerokas nainen.
HANNA (Kädet ristiin). Siitä kiitän taivasta. Olen minä vähäsen
runoilijakin, herra luutnantti. Minä olen kirjoittanut värsyjä ja
runoelmia monenlaisista aineista. Antakaahan olla! Minä luen teille
muutamia. (Vetää esille suuren pakan papereita taskustaan).
LUUTNANTTI. Runoelmia -- - -- Se on turha vaiva minun tähteni.
HANNA. Ei, ei! Kuulkaa nyt joitakuita. -- -- -- Te voitte
tuomita -- -- --
LUUTNANTTI. Antakaa anteeksi -- -- -- Minä en ole tuomari -- --
Sallikaa minun (Ottaa hattunsa).
HANNA (Selailee paksua paperivilikoa). Tässä olisi eräs eepillinen
runoelma sosialistisesta ihannevaltakunnasta viitessäkolmatta laulussa.
LUUTNANTTI. Eepillinen runo. -- -- -- Ah, se mahtaa olla oikea
mestariteos. Mutta minulla ei ole aikaa -- -- --
HANNA. Se on suomeksi kuusijalkaisilla värssyillä kirjoitettu. Minä
lähetän sen sosialistisen kustannusliikkeen painettavaksi, sillä
tietäkää, minä olen raivokas marksilainen.
LUUTNANTTI. Siis sosialisti. Mjukaste tjänare! (Kumarrus, juoksee
ulos).
HANNA (Yksin, yleisölle). Nyt on kumpainenkin kosija paossa.
Enkö minä kelpaisi vaikka näyttelijättäreksi kansallisteatteriin?
(Menee nauraen).
RÄSÄNEN (Ovessa). Olkaa niin hyvät ja menkää salonkiin. Kyllä teitä
ajoissa kutsutaan kuulemaan, että tyttäreni on pois luvattua tavaraa.
Niin, niin. (Puhelua toisesta huoneesta). Koko kaupunki on oikeassa,
minulta se uutinen on kuultu. Vahtimestarit, tarjotkaa tupakkaa ja
lemunaatia, mutta pirtua sekaan. (Sisään, ovi kiinni) Ah, missä
tyttäreni on, missä on Hanna? (Menee toisesta ovesta).
EMÄNTÄ (Ovessa postimestarin rouvalle, jota ei näy). Jaa, jaa. Niin
Hanna totter hoppar kohtsillään i sälonki. Totter pruuva ok taa poo nya
silkkihame, syötä kuppen sööpä te i Viipuri, o te maksa fämtie markkaa.
Ten hame, o te vara pätre kuvernöörskans sunnuntaihametta. Ja, jaa,
rouva posmestarinna. -- Min syötä kuppe vara så arka po talonpoika
parka. Syötä kuppe ok jak ta ti herrasnimi Kröön. Inte Räsänens fruu,
vara tupla fruu Kröön-Räsänen. (Kun vieras aikoo tunkeutua peremmäs,
työntää takaisin lausuen). Inte ti hiit, fruu posmestarinna, syötä
kuppes kamari. Ti sälonki, vaara soo praa. (Vieras pois). Missä on
Hanna?
RÄSÄNEN (Tulee).
EMÄNTÄ (Hienossa puvussa, harsosaali olalla). Sinäkö se oletkin, syötä
kuppe? Miltä (Juoksee ympäri) näytän? Salongissa rouvat taputtivat
käsiään, kun näkivät. Karoliina on hirmuisesti taitava ja opettavainen.
Tämä on Karoliinan huivi. Tänne istun (Istuu keskelle sohvaa ja
levittää hamettaan) ja odotan luutnanttia -- -- -- Käske Karoliina
luokseni.
RÄSÄNEN (Ovelta). Kamarineitsyt!
EMÄNTÄ. Missä on Hanna?
RÄSÄNEN. Kyllä hän tulee, istutaan ja annetaan vierastenkin odottaa. Ne
ovat uteliaita. (Istuu keinutuoliin).
KAROLIINA (Tulee kirje porsliinilautasella, emäntä ottaa ja kääntelee,
suutelee, Karoliina istuu vieressä).
HEIKKI (Tulee yllä pitkä takki, mutta sarkahousut ja saappaat, vetää
kirjeen taskustaan, antaa Räsäselle, menee kiikkutuolin taakse
silmäillen Karoliinaa). Muuan kerjäläisakka antoi mestarille.
RÄSÄNEN (Lukee). Mestari Räsänen. Vä... väliin tul... tulleesta syystä
saan kun... kunnian ilmoit... taa, että tyttä... renne ei mi... minulle
passaa. Antakaa luut... nan... tille! Kunnioittaen Serafinus Amandus
Hellman, filos. maist. Mitä helvettiä! (Nousee ylös, töyttää kumoon
Heikin) Korjaa luusi! (Heikki menee, Räsänen kävelee).
KAROLIINA. Armollinen rouva! Se on ruotsia. Minä luen ja selitän
teille.
EMÄNTÄ (Antaa avatun kirjeen). Lue! Se on rakastetulta luutnantilta.
KAROLIINA. "Matami Räsänen. Minä olen saanut silmäni auki, ja näin
ollen en huolikaan neitsyt Hannaa, joka on moukkamainen ja passaa
vanhalle maisterille. Kunnioittaen entinen luutnantti von Söderhjelm."
EMÄNTÄ. Mitä, mitä? (Nostaa kätensä, kaappaa kirjeen). Mitä tämä?
(Lähtee kävelemään ).
KAROLIINA (Yskii).
EMÄNTÄ. Ei tämä ole mikään footi, korjaa sinäkin luusi!
KAROLIINA (Menee).
RÄSÄNEN (Käveltyään, näyttää kirjettä emännälle). Tuhat tulimmaista!
Ymmärrätkö tätä?
EMÄNTÄ (Vaipuu kiikkutuoliin). Luutnantti ei huolikaan Hannasta!
RÄSÄNEN (Vaipuu sohvalle). Kaunis kunnia! Maisteri ei huolikaan
Hannasta!
EMÄNTÄ. Onko tyttäremme niin halpa nyt?
RÄSÄNEN. Siltä näyttää. Kosijat pelkäävät häntä.
EMÄNTÄ (Menee sohvaan, painaa päänsä Räsäsen olkaan). Tuomas! Mitä on
tehtävä?
RÄSÄNEN. Kuka nyt vävyksi? Vieraat salissa odottavat. Voi minua
onnetonta, kun levitin huhuja kihlajaisista!
EMÄNTÄ. Niin, kuka vävyksi? Voi minua onnetonta! (Melua kuuluu salista,
avaa oven, huutaa). Vaara soo praa! Hanna tyttö hoppar koht' sillään ti
tora kranna sälongi.
IHALAINEN (Tulee Hannan kanssa). Päivää mestari. (Kättelee). Terveisiä
maalta!
RÄSÄNEN. Rikina, Rikina! Nyt olemme autetut! Tuossa on oikea! Terve,
Pekka! Huolitkos sinä Hannasta?
IHALAINEN (Vetää Hannan ovensuusta). Tottakai, kun olen rakastanut
häntä ihan lapsuudestani asti!
RÄSÄNEN. Ja tahdot ottaa hänet emännäksesi?
IHALAINEN. Hän rakastaa myös minua.
RÄSÄNEN. Rikina, Rikina, Ihalainen ottaa Hannan. Tässä on vävy!
EMÄNTÄ (Kättelee Ihalaista). Mutta mitä Hanna sanoo?
HANNA. Ainahan minä olen ollut kuuliainen lapsi. (Nojaa Pekan rintaa
vasten.)
RÄSÄNEN. Mutta merkillistä, kuinka sukkelasti tämä pulma ratkesikin.
Kuule nyt, rakas Rikina! Eikö olisikin parasta, jos heitettäisiin
hiiteen tämä herraselämä ja lähdettäisiin takaisin kotipitäjään tämän
Ihalaisen mukana? Mitä sanot?
EMÄNTÄ. Kait meidän täytyy. Mutta voi surkeutta. Silloinhan sammuisi se
sivistyksen valo ja kirkkaus, joka jo on saavutettu. Täytyykö meidän
koko ikämme olla talonpoikia? (Purskahtaa itkuun).
HANNA (On Pekan kanssa vaihtanut sormukset). Armas äitikulta!
(Hyväilee). Söta mamma!
EMÄNTÄ. Voi, minä tulen onnettomaksi.
HANNA. Onnettomaksi? Ei millään muotoa! Nyt vasta onnelliseksi
tullaankin. Oikea sivistys tarvitsee vapautta. Ulkokuori on sille saman
tekevä. Emmekähän me voi olla vapaita tuommoisen teeskennellyn
sivistyksen kahleissa. Sivistys ei ole koreissa vaatteissa eikä
ruotsinkielen taidossa, kuten tämä kaupunki luulee. Ei, se on
sisällistä laatua, se on etsittävä meistä itsestämme, se on kyvyssämme
oikein täyttää velvollisuutemme siinä asemassa, johon Luoja on kunkin
asettanut.
EMÄNTÄ. Onko se sitten niin, Hanna?
RÄSÄNEN. Usko sinä tyttöä, Rikina. Hän puhuu kuin kirjasta lukisi!
(Erikseen Pekalle). Merkillistä, kuinka paljon se tyttö on oppinutkin.
HANNA. Kyllä se niin on äiti, että me voimme olla sivistyneitä, vaikka
asummekin maalla emmekä osaakaan ruotsia.
RÄSÄNEN. Sen uskon minäkin. Se on totta, enkä enään ikinäni ota ruotsin
tunteja. Minä olen saanut häpeää vain koko hommasta. Ajatelkaa, kun
joku koiransilmä oli ilmoittanut Helsingin lehtilöissä, että ruotsin
opetusta antaa halvalla Tuomas Räsänen Kuopiossa! Ei! Me elämme tästä
lähtien suomalaisina emmekä muuta nimeämme.
HANNA. Oikein isä!
EMÄNTÄ. Sama se. Täytyyhän minun suostua. Mutta ne keltaiset kiesit, ne
viedään maalle; muut saat myödä.
RÄSÄNEN. Ei myödä, rakas Rikina. Nyt olemme siis kaikki onnelliset.
Lähtekäämme julistamaan vieraille tyttäremme kihlautuminen Pekka
Ihalaisen kanssa ja sanomaan jäähyväiset koko moskalle. Ja
Pielavedellä... (Käsillään osottavat yleisölle )
HANNA. Pidämme häät! (Menevät. Esiripun laskettua kuuluu: Eläkööt!
toisista suojista).
Esirippu alas.