Paitsi molempia päälliköitä, olivat ainoastaan aniharvat roomalaiset
kaatuneet tässä lyhyessä kahakassa, sillä ennen hyökkäystä oli
bajuvarilaisten herttua komentanut: "Tänään vankeja! Ei kuolleita!
Tietäkää, te miehet, että jokaisesta kuolleesta on tappiota, mutta
jokaisesta vangista voittoa maan uudelle herralle."
Niissä joukoissa, joita Severus oli vienyt bajuvareja vastaan, olivat
myöskin Crispus ja Fulvius.
Kun heidän rivinsä olivat hajoitetut, huusi Fulvius sedälleen.
"Felicitaan luo virran yli!" ja nyt juoksivat molemmat vieretysten,
samoinkuin olivat sotarinnassakin seisoneet vieretysten, jokea kohti;
sillalle he eivät uskaltaneet, sillä sitä vartioi bajuvarilaisparvi.
Mutta vähitellen jäi paksu Crispus jälkeen, vaikka hän oli heittänyt
pois niin keihään kuin kilvenkin; vikkelä kivenhakkaaja juoksi jo
kaukana hänestä.
Alemannilainen ratsumies ja hänen vieressään jalkaisin juokseva
nuorukainen ajoivat heitä takaa.
Pian saavuttivat he Crispuksen.
Ratsastaja sivalsi keihäänsä varrella hänen kypärän kaltaisella padalla
peitettyä päätään, joka ehdottomasti herätti naurua ja pilkantekoa.
Keittoastia lennähti ääneensä kiljahtavan miehen silmille ja hänen
nenästään puhkesi verivirta. Hän kaatui maahan ja luuli itsensä
kuolleeksi.
Mutta hän palasi taas suloiseen tietoisuuteen elämästään, kun
nuorukainen, joka jäi häntä katsomaan, jotenkin epäystävällisesti
tempasi pois kattilan hänen kasvoiltaan. Crispus hypähti pystyyn,
vetäen kiihkeästi ilmaa keuhkoihinsa; alemannilainen nauroi hänelle
makeasti vasten kasvoja, vasten noita leveitä, lihavia, hämmästyneitä
kasvoja.
"Hei! tämä roomalainen sankaripa vasta on hyvällä ruokolla ollut!
Eipä tuo nenä taida ainoastaan omasta verestä noin punainen olla, ei
vedestä myöskään. Helei, ystävä kulta, minä päästän sinut vapaaksi,
jos tunnustat minulle, mistä minä löydän parhainta viiniä Juvavumissa.
Minusta näyttää, että juuri sinä olet se mies, joka siitä voit
todistuksen antaa."
Näin suopeasta puhuttelusta virkistyi Crispus pian, ja tultuaan
vakuutetuksi siitä, ettei hän ollut kuollut ja ettei isänmaan edestä
tarvinnutkaan kuolla, oli hän heti entisellään.
Hän veti syvään henkeänsä ja sanoi, kohottaen kättään kuin valan
merkiksi:
"Minä vannon roomalaisena kansalaisena, että parasta viiniä on
Jaffalla, eräällä juutalaisella lähellä basilikaa. Sitä miestä ei ole
kastettu -- eikä myöskään hänen falernolaista viiniänsä."
"Oivallista!" huusi alemannilainen. "Tänne, veikkoset!" Suuri lauma
alemanneja ja bajuvareja kokoontui hänen ympärilleen, käsiään
mielihyvästä hieroskellen. -- "Jaffa-juutalaisen luo kiittämään
Ziu-jumalaa iloisesta voitosta! Ja sinä, leveä leili, sinä johdat
meidät sinne -- ja, jos vastoin vannottua valaasi se on hapanta, tuo
juutalaisen viini, niin upotamme sinut siihen."
Tästä ei Crispus hämmästynyt; hän päinvastoin iloitsi ajatellessaan
kallista, kauvan säilytettyä kyprosviiniä, jota hän aina oli nähnyt
ainoastaan rikkaitten juovan, vaan jota hän nyt maksutta oli mielin
määrin ryypiskelevä. Se ei tehnyt viiniä huonommaksi, että sitä
aiottiin juoda Ziu-jumalan kunniaksi. Paitsi sitä tuumasi hän
sen olevan Jumalalle otollisempaa, kun tyhjennettiin juutalaisen
juomaleilit eikä koskettu oikeauskoisen tavaraan.
Kodistaan hänellä ei ollut surua: "Vanhalle ancillalleni ei tehdä pahaa
-- hänen kasvojensa kurtut suojelevat häntä paremmin kuin monet kilvet.
Rahoja on vähän ja nekin kätkössä. Kipsisiä kuvapatsaita he eivät
sieltä rupea kuljettamaan; tosin he tällaisissa tiloissa hakkaavat
niiltä aina erinomaisella halulla nenät, vaan siitäkään ei ole suurta
vahinkoa -- ne voi jälleen liimata kiinni."
Mutta hän suri Fulviusta, suri Felicitasta. Hän tähysteli
pakolaistoveriansa, mutta tätä ei näkynyt kaatuneitten eikä myöskään
vangittujen joukossa; olisi voinut luulla maan nielleen hänet;
ratsastaja, joka oli häntä ajanut takaa, ohjasi jo ratsuansa aivan
toiseen suuntaan, pakenevia roomalaisia kohti.
Crispus toivoi senvuoksi, että nuori aviomies olisi pelastunut; mutta
Felicitasta ei hän voinut auttaa, sillä hänen voittajansa tarttui
häneen kovin kourin ja työnsi hänet sillalle päin. "Eteenpäin! Sinä
et aavistakaan, roomalainen, kuinka jano voi polttaa alemannilaisen
kurkkua. Basilikan ääressä sanoit? No niin! Sieltähän löydämme kaiken
lisäksi vielä kultaisia ja hopeisia maljoja, joista kelpaa juoda."
Ja koko meluavan, naureskelevan, riemuitsevan joukon etupäässä
tepasteli nyt orjantapaisena juomaveljenä paksu Crispus niin nopeasti
kuin hän suinkin lyhyillä säärillänsä jaksoi. Siten he kulkivat sisään
kaupungin portista, jonka kautta hän vasta oli kypäröitynä soturina
ylpeästi astunut. Kattilan oli hän jättänyt sinne, mihin se oli
viskattu, sillä yksin sen muistokin koski kipeästi hänen nenäänsä.
* * * * *
Sillävälin oli Fulvius todellakin kadonnut.
Hän ei ollut heittänyt pois kilpeään ja keihästään, kuten hänen
tukeva toverinsa, sillä hän oli nuori, väkevä ja pelkäämätön ja hän
ajatteli sitä lupausta, jonka hän vapaaksi päästessään oli antanut
kelpo Severukselle. Hän oli nyt saapunut virran reunalle ja seisoi sen
nevaisella rannalla.
Kun hän kuuli nelistävän ratsun kavioin töminän yhä enemmän lähestyvän,
kääntyi hän päättäväisesti viholliseen päin, katsoi häneen tuimasti,
kohotti heittokeihäänsä, tähtäsi tarkkaan ja heitti sen sitte
käsivartensa koko voimalla alemannin kasvoja vasten.
"Hyvästi tähdätty!" huusi tämä ja päästi suitset vasemmasta kädestään,
jolla hän koppasi suhinalla tulleen keihään suoraan lennosta.
Kilpi ei olisi Fulviusta tällä kertaa paljo hyödyttänyt, sillä hänen
päälleen ryntäävä ratsastaja tähtäsi nyt molemmilla keihäillä, omalla
ja anastetulla, yhtaikaa roomalaisen päätä ja vatsaa. Mutta ennenkuin
nuo kuolettavat peitset lennätettiin, oli niiden maali äkkiä kadonnut.
Hypähtäen taaksepäin korskuvan ratsun edestä, joka seuraavassa
tuokiossa olisi kaatanut hänet kumoon, ei hän voinut ylläpitää
tasapainoa, vaan kompastui niljakkaaseen rantaruohoon ja syöksähti
selin virtaan, johon korkealle räiskähtävät aallot hänet peittivät.
Kumartuen alaspäin hevosen selässä katseli alemannilainen häntä, ja
nauroi kun aallot tempasivat hänet mukaansa.
"Tervehdä Danubiota minulta", huusi hän, "kun olet uinut hänen
luokseen".
Kääntäen ratsunsa ympäri, karahutti hän taas täyttä laukkaa kentälle.