Vastenmielisesti ojensi vapautettu syytöskirjan takaisin tuojalle:
"Nielköön maa tuon papin! Hän tietää sellaista, mikä ei hänelle kuulu.
Minä tulen itse puhumaan herrasi kanssa. Käy edelläni! -- Sinä onnut
kamalasti, Kottys!" naurahti hän. "Mutta se keino auttoi kuitenkin. Me
luulimme sinut parantumattomaksi ja möimme sinut sentähden tuomarille.
Mutta senjälkeen kun uusi herrasi antoi leikata poikki jänteitäsi, olet
jättänyt kaikki pakenemis-yritykset ja tullut kesyksi, aivan kesyksi."
Näin puhuen jätti Calvus Kottys-orjan kanssa pihan.
* * * * *
Tunnin kuluttua palasi Zeno kylpypaikalta; kun hän kulki pihan yli,
istuivat orjat, sekä kahleettomat että kahlehditut, nauttimassa niukkaa
päivällis-ateriaansa, johon kuului pieniä ohraleivän palasia ja
sipulia, sekä huonoa, etikaksi hapannutta viiniä.
Hän lähti kirjoitushuoneeseensa laskuja tekemään.
Siellä ei kukaan uskaltanut häntä häiritä -- sen jokainen tiesi.
Muissa huoneissa oli esirippu, ainoastaan tässä oli lukolla varustettu
puu-ovi.
Matala ikkuna ei ollut pääkadulle päin, vaan ahtaalle kujalle.
Pian tavattoman kova hälinä, ikäänkuin ihmisjoukon huudoista ja
juoksusta aiheutunut, kajahti kaukaa hänen korviinsa.
Samassa aukaistiin ovi aivan hiljaa.
Hämmästyneenä ja samalla häiritsijälle suuttuneena kääntyi Zeno oveen
päin.
Hän hämmästyi vielä enemmän, sillä vanha Thrax seisoi kynnyksellä.
Tämä veti varovaisesti oven kiinni, väänti sen avaimella lukkoon ja
nosti sormensa varoittavasti huulilleen, siten kehoittaen herraansa
vaikenemaan, sillä tämä oli karjaissut hänelle vihoissaan.
"Pakene, herra! Pakene joutuisasti! Ikkunan läpi! Sinä olet kuoleman
oma, jos he saavat sinut kiinni."
"Ketkä? Ovatko barbarit jo täällä?"
"Orjasi! He ovat nostaneet kapinan, kaikki koko kaupungissa. Kohta he
ryntäävät tänne."
Byzantilainen kauhistui. Hän tunsi kyllä minkälaiseen kostoon hän oli
heitä yllyttänyt.
Nyt kuuli hän jo rajua melskettä pihasta.
Hän survoi suuren pussin täyteen kultakappaleita ja samoin pienen
kukkaron kalliita kiviä, joita hän juuri oli levitellyt pöytänsä
kivikannelle ja aikonut laskea; vanhus tempasi tuolin ikkunan luo, että
Zenon olisi ollut helpompi kiivetä.
Hän säpsähti; hämmästyksellä huomasi hän, miten hänen orjansa koetti
häntä pelastaa.
"Miksi teet sinä tämän minulle?"
Orja vastasi juhlallisesti: "Sen teen Vapahtajan tähden. Johannes on
opettanut minulle, että minun Herrani Jeesus Kristus on käskenyt meidän
kostaa pahaa hyvällä."
"Mutta mihin, mihin voin paeta?"
"Basilikaan! Johannes on sinua suojeleva."
"Johannes!"
Zeno mietti, olikohan tribuno jo ehtinyt tehdä hänen verisen neuvonsa
mukaan.
Hänen polvensa horjahtivat. Hänellä ei ollut voimia kiivetä edes
matalalle ikkunalaudalle.
Rähisevä meteli tuli yhä lähemmäksi.
Hän kuuli Calvuksen huutavan: "Armoa! armoa!" ja samassa kuului
kumahdus.
"Voi minua!" ähkyi Zeno päästyään viimeinkin vanhuksen avulla
ikkunalle, "jos he löytävät minut piilostani --"
"Herra, kukaan muu ei tiedä siitä kuin minä! Ja minä --"
"Ja sinä et anna minua ilmi!" huusi byzantilainen, tempasi tikarin
tupestaan, upotti sen aina kahvaan asti vanhuksen kurkkuun sekä
heittäysi alas kujalle.