Käsitteet isänmaa ja kansa, isänmaassa asuva kansa, kuuluvat niin
läheisesti yhteen, että toista ei voi ajatella ilman toista. Jos
ihminen asuu sellaisen kansan keskuudessa, johon hän ei ole yhdistetty
sukulaisuuden, veren ja yhteisten kohtaloiden siteillä, tuntuu tyhjältä
puheelta, jos hän sanoo isänmaakseen aluetta, jolla tämä kansa elää.
Vasta omistamalla tuon kansan tavat, kunnioittaen sen menneitä
vaiheita, sen yhteiskunnallista ja valtiollista elämää, rakastamalla
sitä ja ottamalla osaa kaikkiin sen vaiheisiin hän ikäänkuin sulautuu
yhteen sen kanssa ja silloin hän ja hänen lapsensa voivat syystä puhua
isänmaastaan ja kansastaan.
* * * * *
Suomen tultua yhdistetyksi Venäjään oli maamme sivistyneen ruotsalaisen
säädyn asema omituinen. He, ruotsalaiset, olivat tottuneet pitämään
isänmaanaan Ruotsia. Nyt Suomi oli Ruotsista erotettu. Niiden
isänmaana, jotka pysyvästi jäivät Suomeen, ei Ruotsi enää voinut olla.
Mutta toiselta puolen nämä sivistyneet eivät katsoneet kuuluvansa
Suomen suomalaiseen kansaan. He päinvastoin sitä halveksivat. Oliko
heillä näin ollen isänmaata? Oli, sillä he itse sanoivat Suomea
isänmaakseen. Mutta käsitys isänmaasta, isänmaan kuva oli heillä hyvin
hämäränä, koska heidän suhteensa kansaan ei ollut oikea.
Johan Ludvig Runebergin tehtäväksi tuli kirkastaa isänmaan kuva
sivistyneelle väestöllemme ja näyttää sille, että Suomen kansa ansaitsi
sen rakkauden. Tällä tavalla Runebergkin otti osaa siihen suureen
kansalliseen herätystyöhön, jota Lönnrot ja eritoten Snellman ajoi.
Lapsuus ja nuoruus.
Johan Ludvig Runeberg syntyi 5 p. helmik. 1804 Pietarsaaressa. Isä oli
merikapteeni ja koti verrattain köyhä. Mutta kuitenkin siellä luettiin
kirjallisuutta. Isä oli aikoinaan ollut ylioppilaana Turussa, joten
sivistysharrastukset kodissa eivät olleet vieraat. Poika pantiin aluksi
pikkulastenkouluun kotikaupunkiin ja sitten hän siirtyi Ouluun, jossa
asui setänsä luona. Sedän perhe oli ylen hieno. Siellä täytyi pojan
oppia uusia tapoja, toisellaisia kuin mihin hän oli kotona tottunut.
Kotona oli häntä kutsuttu Janneksi, mutta sekään ei kelvannut, vaan
hän sai hienommalta kuulostavan Ludvigin nimekseen. Pari vuotta
siellä oltuaan hän pääsi Vaasaan jatkamaan koulunkäyntiään ja tuli
ylioppilaaksi Turkuun jotenkin yhtaikaa Lönnrotin ja Snellmanin kanssa
1822.
Aivan pikkulapsena Runeberg oli sairas ja kivulloinen, mutta kun
hän ennätti vähän kasvaa, tuli hänestä erinomaisen terve ja reipas.
Kouluajastaan hän lienee kuluttanut suuremman osan leikkeihin toverien
parissa kuin kirjojen ääressä. Reippaus ja rohkeus, jotka ovat meren
rannikolla asuvan väestön yleisiä ominaisuuksia, tulivat hänenkin
luonteensa piirteiksi.
Koulupoikana ollessaan hän jo tutustui moniin runoilijoihin. Tällöin jo
hän alkoi itsekin kirjoitella runoja. Jotkut hänen lukemistaan runoista
olivat sellaisia, että hän arveli voivansa kirjoittaa samallaisia
tai parempiakin. Hänen ensimäiset säilyneet runonsa, sanotaan, eivät
kuitenkaan osottaneet, että hänestä kerran tulisi koko Pohjoismaiden
kuuluisin runoilija.
Ylioppilaaksi tultuaan täytyi hänenkin elääkseen ruveta
kotiopettajaksi. Niin kauan kuin isä oli terve, ei hänen, yhtä vähän
kuin muunkaan perheen, tarvinnut kärsiä puutetta. Mutta isän tultua
sairaaksi, ennen pojan koulunkäynnin loppua, oli perheen toimeentulo jo
kovin vaikea. Näin ollen ei nuori Ludvig ylioppilaaksi tultuaan voinut
saada kotoaan varoja. Mutta kotiopettajana hän joutui olemaan hienoissa
ja sivistyneissä perheissä ja se oli luonnollisesti erittäin kehittävää
hänelle.
Enimmän vaikutteita lie Runeberg saanut jouduttuaan kotiopettajaksi
Saarijärvelle ja Ruovedelle. Hän oli syntynyt ja kasvanut
ruotsalaisella rannikkoseudulla. Kansastaan hän tunsi vain tällä
rannikolla asuvan väestön. Eikä maankaan tuntemus ollut suurempi.
Nyt hän pääsi sisämaahan. Hänelle avautui aivan toisenlainen luonto.
Pohjanmaan tasankojen sijasta tuli Saarijärven ja Ruoveden mitä kaunein
ja vaihtelevin luonto: ihania järviä ja niiden välillä ja ympärillä
komeata metsää kasvavia harjuja. Rannikon tuulten ja myrskyjen sijasta,
sen asukkaiden virkeän toimeliaisuuden asemesta oli nyt sisämaan tyyni
rauha, äärettömien salomaiden syvä hiljaisuus ja asukkaiden melkein
saamattomuudelta näyttävä rauhallisuus. Ja hän, meren rannalla elänyt,
ei ainoastaan täydellisesti mukautunut uuteen ympäristöönsä, vaan tämä
ympäristö kokonaan voitti hänen rakkautensa. Sisämaan luonnon kauneutta
hän useimmiten runoissaan laulaa. Ja sisämaan suomalaista rahvasta,
joka ensi katsannolta näyttää niin itseensä sulkeutuneelta ja kylmältä,
jopa karkeatekoiselta, hän kuvaa sellaisella antaumuksella ja lämmöllä,
että vielä tänäkin päivänä se lukijan mielen hellyttää.
Runeberg oli ennenkin ihaillut luontoa. Hän rakasti eläimiä,
kesytti ja hoiteli pikkulintuja. Saarijärvellä ja Ruovedellä
hänellä oli tilaisuutta mielinmäärin nauttia suuresta luonnosta.
Metsästysretkillään hän samosi kaukaisia korpia, souti monen lahden
pohjukkaan. Näillä retkillään hän usein poikkesi johonkin taloon,
kaukaiseen torppaan tai yksinäiseen mökkiin. Ja niissä hän tapasi
ihmisiä, joihin hänen täytyi mieltyä. Päältä he kyllä näyttivät
jöröiltä, jäykiltä, mutta pohjaltaan olivat sydämellistä, suoraa ja
rehtiä väkeä. He olivat sellaisia, jollaiseksi hän sitten Saarijärven
Paavon kuvasi: vaatimattomia, vähään tyytyväisiä, mutta sitkeitä, joita
ei mikään vastoinkäyminen saanut masennetuksi.
Siellä hän joutui myöskin välittömään kosketukseen sotamuistojen
kanssa. Hän tapasi siellä upseereja, jotka itse tai joiden sukulaiset
olivat olleet 1808—1809 vuoden sodassa mukana. Hän tapasi siellä nekin
miehet, joista sitten tuli hänen runoissaan »Vänrikki Stool».
Saarijärvellä ja Ruovedellä olostaan Runeberg itse kirjoittaa: »Minulle
näiden vuosien muisto on unohtumattoman kallis. Koska itse olen
maahan asettuneiden ruotsalaisten jälkeläinen, niin olen kuvitellut
suomalaisen sisäiseltä olemukseltaan siksi, miltä hän minusta ulkoapäin
näytti, kun hän joskus tuli tavaroineen syntymäkaupunkiini: kuinka
toisenlaiseksi hänet huomasinkaan hänen kodissaan ja tarkemmin katsoen.
Patriarkaalinen yksinkertaisuus, syvä miehekäs kärsivällisyys,
synnynnäinen selvä elämän sisäisten suhteiden ymmärtäminen olivat niitä
ominaisuuksia, joita hänessä tapasin ja joita vain heikosti olen voinut
kuvailuyrityksissäni esittää.»
Säästettyhän siellä vähän rahaa Runeberg palasi Turkuun jatkamaan
lukujaan ja suoritti tutkintonsa, tullen maisteriksi 1827. Hän oli
lukenut varsinkin muinaiskreikkalaista kirjallisuutta. Tutustuminen
kreikkalaisten sivistykseen, heidän tapoihinsa ja heidän elämäänsä
vaikutti suuresti hänen omaan maailmankatsomukseensa. Elämä,
tämä maallinen elämä oli valoisa. Sitä ja maallisia tehtäviä ei
saanut halveksia, vaan oli niille täysi arvo annettava. Ylevästä
kreikkalaisesta runoudesta sai hän aiheita ja esikuvia omaan
runoilijatyöhönsä. Se selvensi hänelle päämääriä, joita hänen tulisi
tavotella, sillä oman aikansa ruotsalainen runous ei häntä tyydyttänyt.
Helsingissä olo.
Kun Turku paloi, muutettiin yliopisto Helsinkiin. Runeberg siirtyi
myös sinne. Hän jatkoi opiskeluaan ja tutkimuksiaan aikoen jäädä
pysyvästi yliopistoon. Hänet nimitettiinkin »kaunopuheisuuden», s.o.
latinankielen ja kirjallisuuden, dosentiksi. Mutta siitä ei hänelle
tullut palkkaa. Elääkseen hänen täytyi hankkia itselleen kaikellaisia
pieniä töitä: yliopiston konsistoorissa hän sai vähäpalkkaisen toimen,
ja edelleen hänellä oli yksityisoppilaita, joiden lukujen opastamisella
hän saattoi vähän ansaita.
Näihin aikoihin perustettiin »Lauantaiseura», josta ennen jo on
kerrottu. Henkevä seurustelu toisten etevien nuorten miesten kanssa
oli omansa kehittämään ja antamaan vakavuutta seuran jäsenten
pyrkimyksille. Tässä seurassa lausuttiin Suomalaisen kirjallisuuden
seuran syntysanat, ja tämän seuran jäsenten toimesta perustettiin
Helsingin yksityinen lyseo, jossa sitten Runebergkin oli opettajana.
Hän sai olla myöskin sanomalehtimiehenä. Hän toimitti Helsingin
Aamulehteä (Helsingfors Morgonblad) ja kirjoitti siihen huomiota
herättäneet arvostelunsa Ruotsin kirjallisuudesta.
Tällä tavalla hän ansaitsi sen verran, että juuri toimeen tuli.
Näinä aikoina hän meni naimisiinkin. Eläminen oli alotettava hyvin
vaatimattomasti. »Vuokrattiin kaksi pientä huonetta, joissa vasta
oli ollut puusepänverstas. Omin käsin morsian paperoitsi ja maalasi
seinät ja katot, osti sitten vanhoja huonekaluja, joita veljensä
kanssa korjaili, sai lahjaksi pari käytettyä hametta, joilla päällysti
huonekalut, ja niin tulivat huoneet vallan hauskoiksi.» Näin puuhasivat
he, vaikka morsian oli arkkipiispan veljentytär ja sulhanen opettajana
yliopistossa. Myöhemmin he vuokrasivat itselleen suuremman huoneuston
ja pitivät luonaan täyshoitolaisia.
Niukoilla tuloilla eläminen Helsingissä kävi kuitenkin ajan pitkään
raskaaksi. Runeberg oli toivonut saavansa pysyväisen viran yliopistossa
ja hän oli tehnyt paljon työtä valmistuakseen siihen. Hän ei kuitenkaan
saanut sitä, vaikka tunnustettiinkin kilpailijaansa pätevämmäksi, sillä
häntä pidettiin nuorisolle vaarallisena kiihkoilijana. Jonkun vuoden
kuluttua hän siitä syystä siirtyi: