Mr Brown oli tullut Roomaan ja liittynyt mrs Kingin seuraan. Eräänä
iltana ehdoitteli hän matkaa osteriaan, missä suuremmaksi osaksi kävi
vaan käsityöläisiä ja taiteilijoita, erittäinkin skandinaaveja ja
saksalaisia. Ehdoitus vastaanotettiin ilolla; se oli ainakin, vaihtelua
amerikkalaisille teekutsuille.
Mrs King ja Saara, sekä heidän matkatoverinsa suuntasivat siis kulkunsa
osteriaan. Ensimmäinen huone, jonne tulivat, oli jotensakin suuri
ja maalaamatoin. Kaksi riviä viiniastioita oli pystytetty seinän
nojalle ja isäntä tepasteli tyhjien, kokonaisten ja puolipullojen
kanssa varustaakseen janoovia vieraitaan, jotka istuivat sisimmässä
huoneessa kahden pöydän ympärillä, muutamat syöden, toiset laulaen ja
puhuen, virvokkeella. Pohjoismaiset taiteilijat olivat valloittaneet
toisen pöydän. Käsityöläisiä lapsineen ja vaimoineen istui toisen
pöydän ääressä. Näiden huoneiden takana oli keittiö, jonka ovet
olivat auki, kokki valkeaan mekkoon, esiliinaan ja lakkiin puettuna
paistoi lihakotletteja. Kulkeva posetiivinsoittaja valitteli sävelissä
vaivojaan taiteilijoille; miehen tunteellisuus vietteli taiteilijat
nauramaan.
-- Tänä iltana sinä olet entistäsi oivallisempi, Beppo, -- huusi yksi
heistä; sinun pitäisi esiintyä apolloteaatterissa, eikä näin kurjalle
kuulijakunnalle; sinun taivaalliset säveleesi kohottavat pois maailman
murheista. Kaksikymmentä centesimoa Bepolle, herrani, taiteilija
Bepolle! -- Hän antoi hattunsa kiertää ympäri pöydän ja taiteilijat
pistivät siihen roponsa. -- Kas tässä, jalo ystäväni, -- sanoi hän
ojentaen hatun Bepolle. -- Tulkoon sinun taivaallinen soittosi
ylitsevuotavasti palkituksi maallisella hyvyydellä! Kas niin, käy nyt
toisiakin ilahuttamaan ihanilla sävelilläsi!
Beppo otti hatun päästään, kiitteli kumarrellen. Häntä huvitti nämät
taiteen lapset, jotka olivat siksi valistuneita, että heti keksivät
neron ja hengenheimolaisensa, vaikka se kätkeytyi kuluneenkin takin
verhossa.
Isäntä oli ihastuksissaan amerikkalaisen seurueen tulosta, --
erään amerikkalaisherran paksut kultavitjat tekivät hänet erittäin
kohteliaaksi. Ihastuksissaan antoi hän kantaa toisen pöydän huoneesen,
missä viiniastiat olivat ja pyysi nyt seuruetta istumaan, odotellen
tilauksia.
Sitä suurempi oli pettymyksensä, kuin amerikkalaiset tilasivat vaan
kuusi lasillista lämmintä vettä; ei hän ymmärtänyt oliko se pilaa, vai
tottako. Hän tuli kumminkin lohdutetuksi, kun kultavitjalla varustettu
mies huonolla englannin kielellä selitti, että siitä maksettaisi sama
hinta kuin viinistäkin. Sisimmässä huoneessa, jonka ovi oli auki,
jatkettiin iloa edelleen. Useammat äänet huusivat yhteen aikaan sekä
norjaksi että tanskaksi:
-- Falk, Falk! Pystyyn mies! Hänen täytyy puolustaa mielipidettään!
Tämän nimen kuultuaan jännitti Saara kuulokalvoansa ja hän näki nuoren
miehen, lyhyine, punaisenruskeine partoineen, sinisine silmineen ja
hyväntahtoisine hymyineen nousevan pöydästä.
Ei mitään epäilystä; se oli hän. Saara tarttui suonenvedon tapaisesti
mrs King'iä kädestä.
Tämä kääntyi ja katsoi huoneesen.
-- Mutta ystäväiseni, onhan se Tuomas Falk!
-- Te tunnette hänet? -- kuiskasi Saara kalveten.
-- Enkö tuntisi häntä, joka Chicagossa oli jokapäiväinen vieraani?
-- Onko hän koskaan puhunut minusta?
-- Ei koskaan. Tunnetko sinä hänet, Saara?
-- Hän on se maalari, josta puhuin ja jonka nimeä en tahtonut mainita.
-- Oh, onko se mahdollista?... Luulen että menen häntä tervehtimään.
Mrs King nousi. Falk seisoi viinilasi toisessa kädessä tehden toisella
liikkeitä puhuessaan.
-- Minä pidän vanhan mielipiteeni, herrani; nainen on arvoitus,
selittämätöin arvoitus. Hän on kuin perhonen...
-- Mutta eilenhän olit itse perhonen, joka kukastasi imit hunajaa, --
sanoi eräs seurueesta.
-- Vait, lörpöttelijä, elä keskeytä minua -- jatkoi Falk. -- Nainen on
selittämätöin...
Hän vaikeni äkkiä ja tuli kasvoiltaan tulipunaiseksi ja tuijotti
toiseen huoneeseen, kuin olisi siellä tapahtunut ilmestys.
-- No mitä nyt? Falk näkee näkyjä; varmaankin joku vanha
"selittämätöin"; tätä sanotaan jumalan tuomioksi herrani! -- sanoi eräs
tovereista pilkaten.
-- En voi oikein hyvin, -- sanoi Falk ja istui. Samassa astui mrs King
sisälle ja kävi pöydän luo.
-- Anteeksi, herrani, -- sanoi hän ystävällisesti hymyillen -- en
voinut olla tervehtimättä vanhaa tuttavaa, jonka sattumalta keksin
täällä. Herra Falk!
Falk katsoi ylös.
-- Mitä näen! Mrs King! Täällä Roomassa!
-- Minulla on muassani norjalainen ystävätär, jonka kuulin teidänkin
tuntevan... Mrs Saara Holte.
Saaran täytyi tulla esille. Falk kumarsi hämillään. Esiteltiin koko
seurue.
-- Eivätkö naiset kunnioita meitä hetkisen istumalla seuraamme? --
kysyi yksi taiteilijoista englannin kielellä ja alkoi muitta mutkitta
takin hihalla kuivata pöytää. -- Una foglietto di vino bianco...
dolce!... Otaksun, että naiset mieluummin juovat makeata viiniä.
Mrs King istui.
-- Vanhat tuhmuudet ovat unhotetut, eikö totta, herra Falk -- kuiskasi
Saara sopivan tilaisuuden tultua Falkille. Hän oli kerrassaan
saavuttanut hillitsemiskykynsä.
Nämä sanat nostivat kuormaa Falkin sydämmeltä. Hän loi Saaraan
loistavan, kiitollisen katseen.
-- Näette, että minä kumminkin olen tullut tänne, vaikka ei se
tapahtunutkaan teidän seurassanne, -- lisäsi hän veitikkamaisesti.
-- Enkä minä ollenkaan epäile, että teillä nyt on paljon mieluisampi
matkatoveri, -- sanoi Falk ihastuneena.
-- Se on varma, se, -- vastasi Saara.
Nyt tunsi Saara, ett'ei hän koskaan ollut Falkia rakastanut. Ei sydän
tavallista nopeammin ollenkaan sykkinyt, kun ensi hämmästys oli
asettautunut. Nyt oli hän aivan tyyne, tuntuipa oikein hupaiselta nähdä
häntä taas.
Falk ja mrs King olivat vaihtaneet muutamia sanoja, mutta nyt sai hän
häiritsemättä puhua Saaran kanssa, sillä eräs tovereista, joka ihaili
rikkaita amerikkalais-naisia ja kernaasti loisti englannin kielen
taidossaan, oli tykkänään valloittanut mrs King'in.
-- Voitte ymmärtää, että tuntui omituiselta teitä niin äkkiä kohdata
-- sanoi Falk. -- Oli kuin sydämmeni olisi tauonnut tykkimästä. Jos
meteoori olisi eteeni pudonnut, en olisi voinut enemmän hämmästyä. Minä
etsin teitä kaksi päivää turhaan Chicagosta, sitte matkustin heti.
-- Ja samassa unhotitte kaikki?
-- Luuletteko minua todellakin niin kevytmieliseksi, Saara?...
Uskallanhan vielä käyttää tuota nimitystä?... Minä vakuutan kärsineeni
suuria omantunnon tuskia teidän takianne; ja kumminkin pidän, että
toisella tavalla en olisi voinut käyttäytyä.
-- Ei, te teitte aivan oikein, -- vastasi Saara. -- Se olin minä,
joka käyttäydyin narrimaisesti. Mutta silläkin hulluudella oli hyvää
mukanansa; ja nyt olen onnellinen.
-- Ette aavista kuinka se minua ilahuttaa. Oletteko olleet kauankin
Roomassa? Nyt rupean minä kernaasti teille oppaaksi täällä ja käyn
tervehtimässä teitä, jos suvaitsette.
Falk ja Saara keskustelivat innokkaasti; taiteilija, joka tilausten
toivossa valloitteli mrs King'iä huonolla englannin kielellään,
ylisteli hänelle Amerikkaa ja toiset toverit nauroivat Falkia.
-- Se selittämättömyys on tapahtunut, että Falk on sekaantunut erääseen
"selittämättömään" ja nyt koittaa selittää hänelle, että...
Elä lörpöttele, -- huudahti eräs toinen. Elä häiritse häntä kesken
kosimisen! Huomenna saamme kuulla henkevän puheen naisesta.
Vettäjuovat amerikkalaiset istuivat etuhuoneessa keittiöläisten
silmätikkuina. Mr Brown näytti vakavalta, eikä voinut olla katselematta
Falk'ia ja Saaraa, jotka hymyilivät toisilleen. Mitä se merkitsi? Oliko
se vanhaa rakkautta?... Ja itse hän oli Saaran tänne tuonut!