Ibsen-klubissa keskusteltiin "Noorasta". Loppunäytelmästä luettiin
eräänä iltana mrs Kingin luona ja sitten alkoi keskustelu. Useammat
naisista paheksuivat Nooran käytöstä, pitivät sen epänaisellisena ja
loukkaavana; hänen olisi pitänyt jäädä miehensä ja lastensa luoksi.
Helmerhän oli aina käyttäytynyt huomaavaisesti häntä kohtaan ja
noudattanut hänen kaikkia juoniansa. He iloitsivat, että Amerikassa,
Jumalan kiitos, tuonlainen oli vielä hyvin harvinaista.
-- Viime mainittua seikkaa täytyy minun vastustaa, -- sanoi eräs
nuori asianajaja, syntyään saksalainen. -- Kun meillä Chicagossa on
noin kaksi avioero kysymystä päivässä käsiteltävänä, näyttää minusta,
kuin amerikkalaisilla naisilla olisi suuri taipumus miestensä luota
karkaamiseen. En tahdo puhua niistä tapauksista, kun nuoret neidit
karkaavat pappojensa kuskien kanssa, etenkin, jos nämät ovat neekerejä.
-- Hyi, kuinka saatatte puhua senlaista, herra Mayer? -- sanoi yksi
naisista. -- Teidän puheenne johtuvat sulasta kateudesta siksi,
ett'ette ole vielä tavanneet ketään sellaista, joka olisi teistä
pitänyt.
-- Seikka on se, että haluaisin sellaista, jolla olisi karkaamisen
taipumusta hyvin pienessä mitassa, siksi kestää valitsemiseni niin
kauan, vastasi herra Mayer kylmäkiskoisesti.
-- Herra Mayer on sietämätöin, häneltä on puhevuoro kielletty, --
huudettiin useammalta taholta.
Muutamat puolustivat Nooraa innokkaasti; toiset pitivät ihmeellisenä,
että Norjassa voi tapahtua senlaista, sehän muistutti enemmän Wienistä
ja Pariisista. -- Mutta onhan seurassamme norjalainen nainen, --
huudahti eräs herroista, -- hän olkoon tuomarina asiassa. Mitä mietitte
neiti Saara? Onko se tavallista Norjassa, että vaimot karkaavat
miehistään?
-- En minä tiedä, -- vastasi Saara punastuen.
-- Mutta pidättekö Nooran tehneen oikein? -- kysyi eräs naisista.
Saaran silmät säkenöivät, sieramet laajentuivat, hänellä oli nähtävästi
vaikea hillitä itseään.
-- Minusta ei naisen tarvitse alistua kaikkeen, siksi että hän on
nainen, -- vastasi hän hiljaa.
-- Hyvä! Hyvä! -- huusivat Nooran puolustajat.
-- Mutta missä on Helmer sitte oikeastaan rikkonut? Hän suuttui
aatellessaan vaimonsa tahranneen nimensä rikoksella. Sitä olisin
minäkin tehnyt hänen asemassaan, -- huudahti herra Mayer.
-- Luuletteko, ett'ei naista voi rääkätä muulla tavalla, kuin lyömällä
häntä? -- vastasi Saara rohkeasti.
-- Sitä ainakin me kutsumme rääkkäämiseksi, -- sanoi Mayer.
-- Mutta Nooraa kohdeltiin nukkena, leikkikaluna, alhaisempana
olentona, riippuvana miehensä suosiosta; sen pidän minä paljon
pahempana rääkkäyksenä, jota yksikään herännyt nainen ei voi ajan
pitkään sietää, -- vastasi eräs naisista, joka oli tunnettu taistelija
naisten oikeusten puolesta.
Saara kiitti häntä ystävällisesti.
-- Onko senlainen kohtelu tavallista teillä, Saara? -- kysyi mrs King.
-- Luterilaisessa seurakunnassa, jossa minä olen kasvanut, opetetaan
että mies on itsevaltias kodissaan, ja että vaimon tulee olla hänelle
alamainen kaikessa. Vastakohtaa pidetään syntinä, -- vastasi Saara.
-- Eikö siitä seuraa monta onnetonta avioliittoa? -- kysyi mrs King.
-- Ei, aivan montaa, sillä useammat naiset elävät silmät ummessa, ja
uskovat että kaikki on kuin olla pitääkin, -- vastasi Saara. -- Mutta
jos kerran herää ja kärsii siitä, niin, sitten tulee onnettomaksi.
Saara kääntyi syrjään, salataksensa kyyneleitään, joita vanhat muistot
toivat silmiin.
-- Vaan ettekö luule, Saara, kummallekin paremmaksi kärsivällisyydellä
kantaa ristiänsä ja koettaa tehdä elämää niin hyväksi kuin mahdollista?
-- sanoi mrs King lempeästi.
Saaraa oli tykkänään liikutettuna, vaan ponnisti voimiansa, ettei
ilmaisisi itseänsä.
-- Yhteiselämää miehen kanssa, jota vihaa, pidän minä epäsiveellisenä,
-- vastasi hän näennäisesti tyyneenä.
Sekä herrat että naiset katselivat toisiaan. Keskustelu kääntyi alalle,
missä amerikkalainen seurapiiri mieluummin vaikenee.
Seuraavana päivänä kutsui mrs King Saaran luoksensa ja sanoi hänelle:
-- Rakas Saaraseni, huomasin teidän eilen kummallisesti liikutetuksi.
Onko teillä omaistenne keskuudessa ollut lähempiä kokemuksia asiasta?
En kysy uteliaisuudesta, vaan luulossa, että löytää huojennusta ystävän
osaa-otossa, tahtoisin niin kernaasti olla teille jostakin arvosta.
Saara puhkesi itkuun ja painoi päänsä mrs King'in syliin.
-- Olen itse karkannut mieheni luota, huudahti hän nyyhkien.
Mrs King vavahti ja ehdottomasti veti hän kätensä pois Saaran pään
päältä, mutta ennen pitkää alkoi hän silittää Saaran tukkaa ja sanoi
hiljaa:
-- Kerro minulle kaikki, Saara!
Ja Saara kertoi hänelle kaikki, jättäen vaan Falkin nimen
mainitsematta. Lopetettuaan suuteli mrs King häntä otsalle ja sanoi:
-- Meillä ei ole oikeutta tuomita teitä enemmän kuin Nooraakaan... Nyt
olette minulle kahtavertaa kalliimpi.
Ja hän sulki Saaran äidilliseen syleilyyn.