_Saksan kansalle ja kulttuurimaailmalle!_
Varmasti kaikkina aikoina koossa pysyväksi luuli Saksan kansa
puolivuosisataa sitten rakennettua valtiorakennustaan. Elokuussa 1914
se arveli, että sotaromahdus, jonka alussa se näki olevansa, näyttäisi
rakennuksen horjumattomuuden. Tänään se voi vain katsella rakennuksensa
raunioita. Itsetutkimuksen täytyy seurata sellaista kokemusta.
Sillä tämä kokemus on osottanut puoli-vuosisataisen katsantokannan,
varsinkin sotavuosina vallinneiden ajatusten tärisyttävästi
vaikuttavaksi erehdykseksi. Missä ovat tämän kamalan erehdyksen
syyt? Tämän kysymyksen täytyy panna Saksan kansan jäsenten sielut
tutkimaan itseään. Onko nyt voimia tällaiseen itsetutkintaan, siitä
riippuu Saksan kansan elämisen mahdollisuus. Sen tulevaisuus riippuu
siitä, voiko se vakavasti kysyä itseltään tänään: miten minä olen
erehdykseeni langennut? Jos se näin kysyy itseltään tänään, silloin
on sille aukeava tieto, että se puolivuosisataa sitten on perustanut
valtakunnan, mutta jättänyt antamatta tälle valtakunnalle Saksan kansan
sisäistä olemusta vastaavan tehtävän. -- Valtakunta oli perustettu.
Sen olemassaolon ensi aikoina pyrittiin järjestämään sen sisäisiä
elämisen mahdollisuuksia vanhojen traditsioonien ja vuosi vuodelta
kasvavien uusien vaatimuksien mukaisiksi. Myöhemmin siirryttiin
lujittamaan ja laajentamaan ulkonaista aineellisiin voimiin perustuvaa
valta-asemaa. Tämän yhteydessä käytiin käsiksi uuden ajan synnyttämiin
yhteiskunnallisiin vaatimuksiin, ottaen tosin huomioon monta päivän
tarvetta, mutta ilman sitä suurta päämäärää, jonka käsittämiseen olisi
tarvittu tietoja niistä kehitysvoimista, joiden mukaan uuden ajan
ihmiskunnan täytyy sovittaa elämänsä. Niin oli valtakunta noussut
maailmanvaltojen joukkoon, mutta ilman varsinaista päämäärää, joka
olisi ollut puolustuksena sen olemassaololle. Sotaromahduksen kulku on
tämän surullisella tavalla paljastanut. Aina sen puhkeamiseen saakka
ei Saksan ulkopuolella oleva maailma ollut valtakunnan esiintymisessä
huomannut mitään, joka olisi herättänyt siinä ajatuksen: tämän
valtakunnan hallitsijat täyttävät maailmanhistoriallisen kutsumuksen,
jota ei saanut häiritä. Kun eivät nämä hallitsijat olleet kutsumustaan
käsittäneet, synnytti se ulkopuolella Saksan sellaisen mielipiteen,
joka todelliselle asiantuntijalle on perinnäinen syy Saksan häviöön.
Äärettömän paljon merkitsee nyt Saksan kansalle, jos se osaa
ennakkoluulottomasti arvostella tätä asiaintilaa. Onnettomuudessa on
pitänyt oppia, mitä viimeisinä viitenäkymmenenä vuotena ei ole tajuttu.
Sen sijaan, että pikkumaisesti ajateltaisiin lähimmän tulevaisuuden
vaatimuksia, olisi nyt omistettava suurpiirteinen elämänkatsantokanta,
joka voimakkain ajatuksin pyrkii ymmärtämään uudenaikaisen ihmiskunnan
kehitysvoimat ja miehekkäällä tahdolla omistaa itsensä niille. On
hyljättävä pikkumainen tapa halveksia epäkäytännöllisinä haaveilijoina
niitä,jotka luovat silmänsä näihin kehitysvoimiin. Niiden, jotka
ovat olevinaan käytännönmiehiä, mutta jotka kuitenkin käytännöksi
maskeeratulla ahdasmielisyydellään ovat olleet syynä onnettomuuteen,
tulee luopua ylimielisyydestään ja ylpeydestään. On kiinnitettävä
huomio siihen, mitä haaveilijoiksi huudetut, mutta itse asiassa
todelliset käytännön miehet tahtovat sanoa aikamme kehitystarpeista.
Kaikensuuntaiset käytännönmiehet huomasivat kylläkin aivan uusien
vaatimusten heräävän ihmisissä. Mutta he tahtoivat tyydyttää ne
perittyjen katsantokantojen ja laitosten puitteissa. Uudenaikainen
talouselämä on nämä vaatimukset herättänyt. Niiden täyttäminen
yksityisestä alotteesta näyttäytyi mahdottomaksi. Yksityisen työn
yhteiskunnallistuttaminen _muutamilla aloilla_ alkoi tuntua yhdestä
ihmisluokasta välttämättömältä; ja se toteutettiin siellä, missä tämä
ihmisluokka elämän katsantokantansa mukaan piti sitä hyödyllisenä.
_Kaiken_ yksityisen työn jyrkkä yhteiskunnallistuttaminen tuli toisen
luokan päämääräksi, jolla uuden talouselämän kehityksen tähden ei ole
mitään etua perittyjen yksityispäämäärien säilyttämisestä.
Kaikilla pyrkimyksillä uudemman ajan ihmiskunnan vaatimusten
tyydyttämiseksi on yhteinen pohjansa. Ne vaativat yksityisomaisuuden
yhteiskunnallistuttamista ja tarkottavat sen joutumista yhdyskuntien
(valtion, kuntien) haltuun, jotka ovat syntyneet toisilla
edellytyksillä, joilla ei ole mitään tekemistä näiden uusien
vaatimusten kanssa. Taikka ne tarkottavat uudempia yhdyskuntia (esim.
osuuskuntia), jotka eivät ole syntyneet täydellisesti näiden uusien
vaatimusten hengessä, vaan ovat muodostetut vanhoja näkökohtia ja
muotoja silmälläpitäen.
Totta puhuen ei yksikään näistä vanhojen katsantokantojen mukaisesti
muodostetuista yhdyskunnista voi ottaa vastaan, mitä niiden väitetään
vastaanottaneen. Ajan voimat pyrkivät löytämään sellaista ihmiskunnan
yhteiskunnallista rakennetta, jossa on kiinnitetty huomio aivan
toisiin seikkoihin, kuin mihin nykyään yleensä huomio kiinnitetään.
Yhteiskunnalliset yhtymät ovat tähän asti suurimmaksi osaksi saaneet
alkunsa ihmiskunnan yhteiskunnallisista vaistoista. Meidän aikamme
tehtävänä on saattaa vaistomaiset voimat täysin itsetietoisiksi.
Yhteiskunnallisella elimistöllä on jäsenensä, kuten luonnollisellakin.
Ja niinkuin luonnollisen elimistön täytyy suorittaa ajatteleminen
päällä eikä keuhkoilla, samoin täytyy yhteiskunnallinenkin elimistö
jakaa järjestelmällisesti osiin, joista ei mikään voi ottaa toisen
tehtävää suorittaakseen, vaan jokaisen täytyy, säilyttämällä
itsenäisyytensä, olla yhteistyössä muiden kanssa.
Taloudellinen elämä voi vain menestyä, jos se yhteiskunnallisen
elimistön itsenäisenä jäsenenä muodostuu omien voimiensa ja lakiensa
mukaan ja jos se, välttääkseen häiriöitä omassa järjestössään, ei anna
toisen yhteiskunnallisen elimistön jäsenen, politisesti vaikuttavan,
sekaantua asioihinsa. Tämän politisesti vaikuttavan tulee päinvastoin
olla täysin itsenäisenä taloudellisen rinnalla, kuten luonnollisessa
elimistössä hengitysjärjestelmä pääjärjestelmän rinnalla. Niiden
yhteistoiminta ei voi menestyä sen kautta, että molemmat alistetaan
saman lainlaadinta- ja hallintoelimen alle, vaan siten, että molemmilla
on oma lainsäädäntö ja hallinto, jotka ovat elävässä yhteistoiminnassa.
Sillä politisen järjestelmän täytyy hävittää talous, jos se tahtoo
ottaa sen käsiinsä; ja taloudellinen järjestelmä kadottaa elinvoimansa,
jos se tahtoo tulla politiseksi.
Näiden molempien yhteiskunnallisen elimistön jäsenten rinnalla
tulee olla täysin itsenäisenä ja omien elinehtojensa mukaisesti
muodostettuna kolmas: henkisen tuotannon jäsen, johon myös henkinen
osuus molemmista edellisistä kuuluu, joiden tulee saada se omalla
laillisella järjestysvallalla ja hallinnolla varustetulta kolmannelta
jäseneltä, jonka sisäiseen hallintoon ja elämään ne eivät saa vaikuttaa
toisin kuin luonnollisen kokonaiselimistön rinnakkain sijaitsevat
jäsenelimistöt toisiinsa vaikuttavat.
Mitä tässä on sanottu yhteiskunnallisen elimistön välttämättömyydestä,
voidaan jo tänään täysin tieteellisesti yksityiskohtia myöten
perustella ja kehitellä. Tässä esityksessä on voitu antaa vain
suuntaviivat kaikille niille, jotka tahtovat tätä välttämättömyyttä
seurata.
Saksan valtakunnan perustaminen sattui niihin aikoihin, jolloin tämä
välttämättömyys astui uudenaikaisen ihmiskunnan eteen. Sen hallitus ei
ole ymmärtänyt antaa valtakunnalle tehtävää kiinnittämällä sen katsetta
tähän välttämättömyyteen. Tämä katse ei ainoastaan olisi antanut sille
oikeata sisäistä rakennetta, vaan olisi antanut sen ulkopolitiikalle
oikeutetun suunnan. Sellaisella politiikalla olisi Saksan kansa voinut
elää yhteiselämää Saksan ulkopuolella olevien kansojen kanssa.
Nyt pitäisi ottaa Onnettomuudesta oppia. Pitäisi kasvattaa tahtoa
siihen yhteiskunnalliseen elimistöön joka on mahdollinen. Sen Saksan,
jota ei enää ole, ei pitäisi esiintyä ulkomaailmalle, vaan _henkisen,
politisen ja taloudellisen_ järjestelmän pitäisi itsenäisiä lähetystöjä
muodostavien edustajiensa kautta koettaa neuvotella niiden kanssa,
jotka löivät sen Saksan maahan, josta sekottamalla kolme järjestelmää
oli tullut mahdoton yhteiskuntamuodostuma.
Voin hengessä kuulla käytännönmiesten pahottelevan esitykseni
monimutkaisuutta, ollen liian mukavuutta harrastavia edes ajatellakseen
kolmen yhdyskunnan yhteistoimintaa, koska he eivät tahdo mitään tietää
elämän todellisista vaatimuksista, vaan tahtovat muodostaa kaiken
_omien_ ajatustensa mukavien vaatimusten mukaan. Heille täytyy tulla
selväksi: on joko mukauduttava sovittamaan ajatuksensa todellisuuden
vaatimusten mukaisiksi tahi muuten jäädään vaille kaikkea oppia
onnettomuudesta ja lisätään entistä yhä uusilla aina loppumattomiin.
_T:ri Rudolf Steiner_.