Uutena vuotena vietettiin Kristianin häät. Kohta senjälkeen läksivät
nuorikot muutamiksi kuukausiksi ulkomaille. Tämä oli Kristianin
puolesta suuri uhraus, sillä hänen velttouteen taipuvalle luonteelleen
olivat pitkät matkat varsin vastenmielisiä. Mutta nyt hän kumminkin
taipui seuraamaan nuoren vaimonsa mielihalua, ja siitä päättivät
kaikki, jotka hänet lähemmin tunsivat, että hän todellakin mahtoi olla
rakastunut.
Toukokuun puolivälissä he palasivat kotiin ja asettuivat asumaan
Hirvenhoviin, jossa toinen puoli alakertaa oli heille varattu.
Nuoren rouvan ensimmäinen olo uudessa kodissa ei tullutkaan niin
valoisaksi, kuin sitä oli kuvailtu; se sattui, näet, yhteen aikaan
Silla-tädin kuoleman kanssa. Vanha neiti oli toistamiseen saanut
halvauskohtauksen, jonka jälkeen loppu nopeasti läheni.
Eedit ei itsekkäästi vetäytynyt sairaanhoidosta pois, päinvastoin
otti hän siihen hyvin tehokkaasti osaa, vaikkei kukaan sitä häneltä
vaatinut. Tämä ilahutti Elisaa ja hänen silmissään nuoren kälyn arvo
tämän kautta kohosi. Mutta pian huomattiin, ettei Eedit oikeastaan
tullutkaan sairaan huoneeseen auttaakseen, vaan enemmän siellä
hallitakseen ja määrätäkseen.
Pikku Eedit, niin rakastettava kuin muuten olikin, oli pohjaltaan hyvin
omavaltainen luonne. Hän kuului niihin, joiden pitää saada hallita
voidakseen olla hyviä. Ja yhtä ainoata poikkeusta lukuunottamatta
sopi koko Hirvenhovin perhe erinomaisesti hänen luonteelleen.
Kristianin kietoi hän helposti sormiensa ympäri, majuri oli häneen
niin hurmaantunut, että saattoi unhottaa vanhat totutut tapansakin
hänen tähtensä. Irene, joka paraillaan oli sairashoitokurssillaan
ja silloin tällöin kävi kotonaan viipyen lyhyen aikaa, oli hänkin
kälyynsä ihastunut, niinikään Torvald. Kustaa Aadolfin puolelta
ei saattanut hän muuta odottaakaan kuin ystävällisen ritarillista
kohtelua. Elisa oli ainoa, jota ei ollut aivan helppo taivuttaa, sen
oli Eedit jo vaistomaisesti huomannut, vaikkei mitään epäsopua heidän
välillään ollutkaan ilmennyt. Elisa ei helposti kenenkään kanssa
riitaantunut; hän saattoi peräytyä ja sallia muitten tehdä mielensä
mukaan, mutta pysyi siitä huolimatta aina itsenäisenä, peräytyen vaan
vapaaehtoisesti ja sellaisella arvokkuudella, että se pikemmin tuntui
suosionosoitukselta kuin pakkokeinolta. Eeditiä tämä suututti, mutta
samalla täytyi hänen sitä ihailla. Hän olisi voinut pitää Elisasta
enemmän kuin kenestäkään muusta, jos he vaan olisivat olleet toisistaan
loitommalla eikä heidän molempain työala olisi näin yhteen sattunut.
Elisankin sydämessä liikkui samanlaisia vaistomaisia tunteita kälyä
kohtaan, mutta ne olivat ainakin aluksi paljon epämääräisempiä.
Hänellä oli nykyisin niin paljon muuta ajateltavaa. Kuolema oli taasen
saapumaisillaan vieraaksi taloon, ja sen läheisyys häätää mielestä
kaiken pikkumaisuuden.
Hitaasti ja tietämättänsä Silla-täti elämästä erkani. Miettimättä ja
harkitsematta oli hän kulkenut elämänsä läpi ja samanlaisena hän nyt
kohtasi kuoleman. Hellävaroin hänet kuolema korjasi, vaikka muista
näyttikin kovalle.
Syvä hiljaisuus valtasi koko talon varhaisena aamuhetkenä, jolloin
vanha neiti veti viimeiset raskaat henkäykset.
Majuri oli paennut alakertaan Kristianin huoneustoon päästäkseen
kuulemasta kuolevan viimeisiä äännähdyksiä. Häntä puistatti kuin
vilutaudissa. Alati piti hänelle kerrata lääkärin rauhoittava vakuutus,
että kuoleva tajuttomassa tilassaan ei enää tuskiaan tuntenut, kunnes
viimein Elisa tuli ilmoittamaan, että kaikki oli loppunut.
"Jumalan kiitos!" nyyhkytti majuri.
Muuten ei Silla-tätiä paljon itketty; hän oli jo niin kauan kitunut,
että kuolemaa pidettiin pelastuksena. Välttämättömän tarpeellinen ei
hän myöskään ollut eläessään kenellekään ollut, ei edes niille, jotka
häntä enin olivat rakastaneet.
Hänen kuolemansa näkyi kuitenkin syvästi vaikuttaneen majuriin, joka,
ihmeellistä kyllä, saattoi toisinaan istua pitkät ajat ajatuksiinsa
vaipuneena. Tässä hänen mielentilassaan näki Elisa jotakin toiveita
herättävää ja iloitsi siitä, mutta Eeditin mielestä piti ukko
välttämättömästi siitä herätettämän ja elvytettämän jälleen vireeseen.
Hän otti sen tehtäväkseen ja onnistui siinä varsin hyvin.
Silla-tädin kuoleman jälkeen oli Elisa isänsä kehoituksesta alkanut
lukea jonkun luvun Raamatusta, ennenkuin kukin yöksi erkani omaan
huoneeseensa. Majuria se miellytti ja hän tahtoi, että Kristian ja
Eeditkin tällöin olisivat läsnä. Eräänä iltana ehdotti Eedit, että
yhdessä laulettaisiin joku virsi.
"Minäkin tahtoisin jollakin tavoin avustaa", sanoi hän asettuen pianon
ääreen.
Heleällä äänellä hän aloitti virren ja tahtoi muitakin siihen yhtymään,
vähemmällä ei hän ketään päästänyt. Kristian ei ollut vielä eläessään
virsiä laulanut. Hän häpesi isäänsä ja Elisaa ja koetti vaieta. Mutta
se ei ottanut onnistuakseen. Eedit herkesi soittamasta kesken tahtia ja
katsoi häneen kuin hemmoteltu lapsi, joka on tottunut saamaan kaikki
mielensä mukaan taipumaan. Kun hän uudelleen alkoi soittaa, yhtyi
Kristiankin lauluun.
Myöhemmin Eedit ehdotti, että palvelusväkikin kutsuttaisiin
rukoushetkeä viettämään.
"Jos sinä aristelet lukea niin monen kuullen", sanoi Eedit Elisalle,
"niin saattaahan isä tahi Kristian sen tehdä. Sopivintahan oikeastaan
onkin, että isäntä itse pitää kotihartautta."
Mutta isännistä ei kumpainenkaan tahtonut lukea rukousta. Eeditpä ei
kuitenkaan hellittänyt. Majurin hän tosin pian jätti rauhaan, mutta
Kristian ei niin vähällä päässyt. Viimein piti tämä helpompana suostua
iltarukouksen toimittamiseen kuin kauemmin kinaili vaimoansa vastaan.
Elisaan teki tämä Kristianin ensimmäinen toimi perheenisäntänä
liikuttavan vaikutuksen, vaikkakin hän huomasi, ettei Kristian uuteen
tehtäväänsä oikein pystynyt. Hän luki nopeaan ja hutiloimalla, ja
päästi helpotuksen huokauksen, kun tehtävä oli loppuun suoritettu.
Mutta Eedit oli varsin tyytyväinen, kun oli saanut tahtonsa
tapahtumaan, hän tahtoi mielellään näyttää Elisallekin, miten suuri
vaikutusvalta hänellä oli Kristianiin.