Astukaamme vielä kerran Wellin taloon. Elinaa, nuorta nuorikkoa,
pidetään siellä kaikissa kohden palvelustyttönä. Aamusta iltaan häärää
hän talon askareissa, kaikkialla pitää hänen oleman. "Tule nuorikko,
mene nuorikko," kuullaan talonemännän yhtämittaa käskevän, ja nuorikko
noudattaakin käskyjä minkä ehtii, ei yksikään ole hänelle avuksi.
Väliäpitämättömänä katselee Tahvo tätä ja viettää aikaansa lämpöisen
kiukaan takana sillä aikaa kun nuorikko vetää vettä elukoille ja yksin
nostelee raskaita korvoja; ompa hän talon miniä, ja semmoisena pitää
hänen näkemän ja kärsimän tuskaa ja vaivaa. Illalla täytyy hänen työstä
uupuneena polkea kehräspuita kello yhteentoista asti ja aamulla
kukonlaulun ajasta taasen olla työssä; kyllä tuntuu orjuus raskaalta,
mutta hän kantaa kärsivällisesti kantamistansa, arvellen mielessään:
nuorikon aikakin kuluu kerran umpeen, ehkä tulee sen jälkeen iloisempia
päiviä.
Mutta kova talonemäntä ei säälinyt nuorikkoa, vaan yhä karttuivat työt
ja askareet karttumistansa, ikäänkuin kysyttäisiin tulen sammuttamista,
ja Tahvon äreät sanat, kun hän päihtyneenä palaa kapakasta, ovat hänen
ainoa lohdutuksensa. -- Tahvolle, tälle raakile ihmiselle, onkin hän
leikkikaluksi taloon tuotu, hänen pilantekonsa ja vihanpurkaamisensa
esineeksi. Ainoastaan Antin kuullaan joskus ystävällisesti puhuttelevan
nuorikkoa, mutta hänkin saa siitä vaimoltansa aika nuhteita. Oi
vaivainen olento, parempi olisi sinun ollut Kalmulle jäädä, kuin olla
täällä orjana. Orjat eivät tiedä muuta elämää kuin orjien, se on
aikojen kuluessa käynyt heille kaikkien rakkahimmaksi.
Oi orjuus! kuinka paljon mutaa ja epäuskoa olet tuonut Viron maahan!
kuinka paljon taikauskoa ja henkistä pimeyttä; Ja kuitenkin julkeevat
kannattajasi väittää, että olet valistusta ja onnea meille tuonut.
Niin, onnea kyllä tuojillesi, mutta helvetin Viron lapsille, joita sinä
vieläkin kahleena rasitat, ja joitten mehu muita ravitsee ja
ramukkaiksi tekee, kun itse yhä laihemmiksi käyvät. Venäjän väkevä
kotka on kyllä monta hornan porttia avannut, joista vähäsen valoa on
päässyt sisään; mutta Viron kansan omaksi huoleksi jää avaran akkunan
hankkiminen, ja sen se ainoastaan valistuksen ja rahan avulla voi.
Korjaa siis, Viron kansa, rahaa ja kouluta kansaa kasvavata, nuorisoa
nousevata, silloin pääsee maasi orjuudesta, ja tiedottomuuden kahleet
lankeevat, ja valkeuden edestä pakenee hengen kurjuus. Jätä kapakat
tyhjiksi ja käy ennen kymmenen kertaa vuoteensa virolaisissa seuroissa
ja juo niistä uutta voimaa taisteluun, sillä viina on sinun suurin
onnettomuutesi, ja tiedottomuus raskain kahleesi. Oma tupa, oma lupa,
ne olkoot sinun elämäsi huolena, ja ymmärtäväinen taloudenpito sinun
kaunisteena ja seppeleenä.
Kalmun nuorikko kärsi paljon nostamisesta ja kantamisesta. Niistä hän
sai vian ja niin pahankin, että juhannuksen jälkeen painoi silmänsä
ikuiseen uneen. Nyt parkui kyllä Tahvo ja torui äitiänsä, mutta kuollut
jäi kuolleeksi. Antti isäntä lohdutti itseänsä sillä että: oli
kuolemalle määrätty. Mutta meidän täytyy lisätä: liian raskas työ
kuoletti Elinan.
Liiallinen työ on kovin vahingollinen etenkin naisille, mutta
liiallinen laiskana-oleminen samaten, keskitie on tässä kohden sekä
ruumiille että hengelle terveellisin, varjelee meitä sairaudesta ja
pidentää ikämme. Tahvo joutui vaimonsa kuoltua yhä enemmän oikealta
tieltä, ja oli muutaman vuoden kuluttua täydellinen juomari
kulkulainen; ja viinankuoloon hän viimein kuolikin, sillä eräänä
kylmänä talvipäivänä löydettiin hän kuolleena aidan vierestä. Siihen
loppui Wellin Antin suku, ja kun Antti ja hänen vaimonsa silmänsä
ummistivat, jakoivat likimmäiset sukulaiset riidellen ja kiistellen
heidän omaisuutensa.
* * * * *
Lahvartin Risto oli helluntaiksi saanut huoneensa täydelliseen kuntoon
ja toi armaan Leenansa sinne sisään. Vanha metsänvartija Tommi pysyi
sanassaan, se on: hän ei antanut nuorelle aviokunnalle ropoakaan
myötäjäisiksi. Leena oli kyllä pyytänyt hänen siinä kohden osoittaa
enemmän ystävällisyyttä, mutta Tommi sanoi: "Olet puoleksi vastoin
tahtoani mennyt Riston kanssa naimiseen, sentähden et saa minulta
mitään."
Hää-aikana oli metsänvartija ensimmäisen kerran vuosien perästä
Lahvartissa. Nähdessään talon elot ja olot, avasi hän silmänsä
selälleen. Uudet istuimet, uudet pöydät, uudet makuusiat, puhdas
permanto, isot akkunat ja kamari nuorta aviokuntaa varten. Nyt huomasi
hän myöskin Leenan mieheksensä saaneen paraimman miehen koko pitäjässä.
Hän nuuskieli ja tutkisteli kaikkia ja sanoi viimein itsekseen "näin
pitää oleman."
Häät olivat lyhykäiset ja iloiset, ja niitten jälkeen oli Leena talon
kaunisteena ja kunniana. Risto ei pakottanut häntä mihinkään, ei
sanonut hänelle pahaa sanaakaan, vaan ystävällinen neuvotteleminen ja
hyvät sanat tekivät kaikki, ja joka kerta, kun isä kävi Lahvartissa,
vakuutti Leena olevansa nyt onnellinen.
Risto teki työtä kuten ennenkin, ja Jumalan siunaus oli nähtävästi
heidän kanssansa. Vuoden kuluttua taisi Risto jälleen kaupungissa
maksaa kaksi sataa ruplaa velkaansa, -- mutta suuri oli hänen
kummastuksensa, kun lainarahaston hoitokunta antoi hänelle
maksutodistuksen, joka osoitti että talon koko velka nyt oli
suoritettu. Ei siis nyt enää ollut kuin kruunun ja kunnan verot talon
maksettavina.
"Kuka on velan maksanut?" kysyi hän ja sai vastaukseksi: "Metsänvartija
Tommi." Hän osti kolme laatikkoa sikarreja, läksi kotiin ja vei sikarit
apillensa sekä kiitti häntä sydämestänsä siitä, kun oli kiven heidän
edestänsä vierittänyt. Tommi sytytti sikarrinsa, puhalsi savun taivasta
kohti ja sanoi: "se oli minun häälahjani, ja kun kerran minä ja vanha
ämmä ummistamme silmämme, peritte koko omaisuuden; mutta niin kauan kun
elämme, hoidamme sitä itse."
"Eläkää vielä sata vuotta!" huudahti Risto, "ja jos olette jonkin
tarpeessa, niin muistakaa että teillä on minun luonani kasvulla tuhat
ruplaa."
"Auttakoon Jumala, ettemme sitä eläessämme tarvitsisi," sanoi Tommi
juhlallisesti, "vaan antakaa sen pääoman korko lapsillenne
säästörahaksi, se on hartain toivoni -- ja tänään tunnustan Leenani
olleen aivan oikeassa anoessaan sinut minulta mieheksensä. Oma tupa ja
oma lupa on pyhä asia tässä maailmassa."