Polly kirjoitteli ahkerasti, Ned vastasi tyydyttävästi ja pitkän
kirjeenvaihdon, puhumisen ja pohdiskelun jälkeen päätettiin, että Tom
lähtee länteen.
Perheen naisväki tietysti vaikeroi, mutta kaikki myönsivät
kuitenkin, että tämä askel oli hyväksi Tomille. He huokailivat ja
ompelivat ja liittivät loistavia tulevaisuudenhaaveita hänen uusiin
nenäliinoihinsa pakatessaan niitä matka-arkkuun ja iloitsivat
siitä, että tie oli hänelle avoinna, vaikka samalla kostuttivatkin
kyynelillään hänen saappaitaan. Sydney auttoi Tomia loppuun saakka
kuin konsanaan veli, kuten Tom sanoi Fanin suureksi tyytyväisyydeksi.
Will luovutti mielellään Tomille sen työpaikan, jonka Ned oli
alunperin varannut hänelle, tosin Nedin pettymykseksi, koska tämä oli
hartaasti toivonut luokseen veljeä.
Onneksi välttämättömissä matkavalmisteluissa oli niin paljon
puuhaa, ettei kenellekään jäänyt aikaa sydämenasioille. Ja nämä
neljä nuorta olivat touhutessaan niin vakaan järkeviä kuin heillä
ei olisi lainkaan ollut hellempiä tunteita toisiaan kohtaan. Mutta
vaitiolosta, työstä ja kiireestä huolimatta he oppivat tänä lyhyenä
aikana tuntemaan toisensa paremmin kuin kaikkina menneinä vuosina,
sillä jokaisen paras minä oli herännyt ja toiminnassa. Ja pieni talo
aivan tulvi rakkautta ja ystävyyttä, uhrautuvaisuutta ja innostusta,
samaan aikaan kun ulkopuolinen maailma oli täynnä päivänpaistetta ja
kevään taikaa. Valitettavasti loppu tuli vain kovin pian, sillä aika
riensi nopeasti jättäen jälkeensä selkiytyneen ilmapiirin, vaikkakaan
nuoret eivät sitä silloin huomanneet, koska ero hämärsi heidän
katseensa.
Tom oli matkustanut länteen, Polly palannut kesäksi kotiinsa, Maud
lähetetty rannikolle Bellen kanssa ja Fan jäänyt yksin kamppailemaan
talousaskareiden ja sydänsurujen kanssa. Vain kaksi asiaa auttoi
häntä kestämään kaupungissa kesäajan; Sydney kävi usein hänen luonaan
ennen lomansa alkua, ja vilkas kirjeenvaihto Pollyn kanssa auttoi
päiviä kulumaan. Tom kirjoitti äidilleen kerran viikossa. Mutta
hänen kirjeensä olivat lyhyitä ja asiallisia, sillä miesten tapaan
hän ei koskaan kertonut hauskoista pikku tapahtumista, joita naiset
mieluimmin kuulevat. Fan ilmoitti Pollylle vähäiset uutisensa, Polly
puolestaan lähetti Nedin kirjeistä ne kohdat, jotka koskivat Tomia.
Yhdistettyään näin kahdet tiedonannot toisiinsa he olivat täysin
varmoja, että Tom voi hyvin, oli hyvällä tuulella, kovassa työssä ja
lujasti päättänyt raivata itselleen tien vastuksien uhallakin.
Polly vietti hiljaisen kesän kotonaan, lepäili ja valmistautui uusin
ruumiin ja sielun voimin talven aherrukseen, sillä syksyllä hän
ryhtyisi taas antamaan soittotunteja oppilaittensa tyydytykseksi ja
ystävien suureksi iloksi. Kirjeissään hän ei ollut juuri puhunut
itsestään, niinpä Fan huudahtikin huolestuneena nähtyään hänet
ensimmäisen kerran:
-- Polly kulta! Oletko ollut sairaana kertomatta siitä sanallakaan!
-- En, olen vain väsynyt. Minulla oli viime aikoina paljon työtä ja
tämä kurja ilma tekee minut vähän kalpeaksi. Kyllä minä tästä taas
virkistyn, kunhan pääsen käsiksi työhön, vastasi Polly riisuessaan
päällysvaatteita.
-- Sinä et ole lainkaan entiselläsi; mitä sinulle on oikein
tapahtunut? tiukkasi Fan huolissaan muutoksesta, jota ei edes osannut
määritellä.
Polly ei näyttänyt sairaalta, vaikka posket olivatkin entistä
laihemmat ja kalpeammat. Mutta hän näytti vaisulta ja silmissä oli
niin väsynyt katse, että Fania aivan riipaisi.
-- Ei minulla ole mitään hätää, ja pian näetkin sen kunhan pääsen
päiväjärjestykseen. On oikein hauskaa nähdä sinut noin terveenä ja
tyytyväisenä. Ovatko asiat sujuneet hyvin? kysyi Polly ja alkoi
uutterasti harjata hiuksiaan.
-- Vastaa minulle ensin yhteen kysymykseen, sanoi Fan aivan sen
näköisenä kuin jokin pelko olisi äkkiä vallannut hänet. -- Sano ihan
suoraan, oletko koskaan katunut vihjausta, jonka annoit Sydneylle?
-- En ikinä! huudahti Polly ja ravisti silmiltään ruskean hiusverhon,
jonka taakse hän oli puolittain kätkenyt kasvonsa.
-- Kunniasanalla, kuten rehellinen tyttö ainakin?
-- Kunniasanalla, jos niin tahdot. Miksi epäilet minua? kysyi Polly
melkein loukkaantuneena.
-- Siksi, että jotain on nyt hassusti. Ei sinun kannata sitä kieltää,
että olet ihan sen näköinen kuin minä silloin, kun uskoin Sydneyn
ajattelevan sinua. Anteeksi, Polly, mutta en voi olla sanomatta sitä,
sillä se on totta, ja haluan kykyni mukaan olla yhtä vilpitön sinua
kohtaan kuin sinä olit minulle.
Fan oli kiihtyneen näköinen ja puhui nopeasti ja avoimesti yrittäen
olla jalomielinen, vaikka se olikin vaikeata. Polly tajusi sen ja
rauhoittaakseen häntä sanoi kiihkeästi:
-- Vakuutan sinulle, etten rakasta häntä! Vaikka hän olisi ainoa mies
maailmassa, en sittenkään menisi naimisiin hänen kanssaan, koska --
yksinkertaisesti en halua.
Kolme viimeistä sanaa tulivat aivan eri äänellä, sillä Polly hillitsi
itsensä melkein pelästyneen näköisenä ja käänsi päätään peittääkseen
taas kasvonsa hiusten suojaan.
-- No, sitten sinä rakastat jotakuta toista. Sinulla on jokin
salaisuus, jonka voisit hyvin kertoa minulle, koska sinäkin tiedät
minun salaisuuteni, sanoi Fan, joka ei voinut rauhoittua, ennen kuin
Polly oli kertonut kaikki, sillä tämän käytös huolestutti häntä.
Fan oli tyytyväinen, vaikka ei saanutkaan vastausta kysymykseensä ja
kietoessaan käsivartensa ystävänsä ympärille, hän sanoi houkutellen:
-- Polly kulta, tunnenko minä hänet?
-- Olet kyllä nähnyt hänet.
-- Onko hän hyvin viisas, hyvä ja komea?
-- Ei.
-- Mutta hänen pitäisi olla, jos sinä kerran rakastat häntä.
Toivottavasti hän ei ole huonokaan? huudahti Fan huolestuneena pitäen
vielä kiinni Pollysta, joka itsepintaisesti katsoi toisaanne.
-- Minä olen häneen tyytyväinen ja se riittää.
-- Voi, sano nyt minulle vielä yksi asia. Eikö hän sitten rakasta
sinua?
-- Ei. Älä nyt puhu enää sanaakaan. En kestä enempää, ja Polly
vetäytyi pois, mutta Fan sanoi epätoivoisella äänellä:
-- Jätetään se asia. Mutta nyt uskallan sanoa sinulle, että minä
luulen, jopa uskonkin, Sydneyn välittävän hiukan minusta. Hän on
ollut niin kiltti meille kaikille, ja viime aikoina on tuntunut
siltä, että hän aina ilahtuu minut nähdessään ja kyselee minua ellen
ole kotona. En uskaltanut toivoa mitään, ennen kuin isä huomasi
jotain erikoista hänen käytöksessään ja alkoi kiusoitella minua.
Vaikka yritänkin olla elättelemättä liikoja toiveita, tuntuu vähän
siltä, että minulla sittenkin on mahdollisuuksia.
-- Taivaan kiitos! huudahti Polly sydämellisesti. -- Kerro minulle
nyt ihan alusta alkaen kaikki, hän lisäsi ja istuutui sohvalle sen
näköisenä, kuin olisi pelastunut suuresta vaarasta.
-- Olen saanut muutaman kirjeen ja joitakin tavaroita, ja haluaisin
kuulla mielipiteesi, merkitsevätkö ne todella jotain, sanoi Fan ja
otti tukun papereita kirjoituspöytänsä sisimmästä lokerosta. --
Tässä on muuten Tomin valokuva, hän lähetti sen viime kirjeessään;
eikö olekin hyvä? Hän näyttää vanhemmalta, mutta se kai johtuu vain
parrasta ja tuosta yksinkertaisesta vaateparresta. Poika kulta, hän
hoitaa niin hyvin asiansa, että alan olla kohta ylpeä hänestä.
Fan heitti Pollylle valokuvan ja jatkoi kirjeen etsimistä. Hän ei
huomannut, että Polly sieppasi kuvan ja katsoi sitä pitkään. Mutta
Pollyn hiljainen ääni paljasti jotain, kun hän sanoi:
-- Ei se ole oikein onnistunut.
Vilkaistuaan häneen olkapäänsä yli Fanny äkkiä keksi totuuden, vaikka
Polly oli puoleksi selin. Fan pudotti kirjeen lattialle ja tarttui
välittömästi Pollya hartioista huudahtaen hämmästyneenä:
-- Polly, onko se Tom?
Polly parka oli niin hämillään, ettei saanut sanaakaan suustaan.
Vastaus olikin tarpeeton, sillä hänen kasvonsa kielivät yhtä paljon
kuin se, että hän kätki päänsä sohvatyynyihin kuin tyhmä strutsi,
jota metsästäjät ajavat takaa.
-- Voi, Polly. Olen kauhean iloinen! En ikinä tullut sitä
ajatelleeksi. Sinä olet niin erinomainen ja hän sellainen hulivili.
Uskomatonta -- mutta on hirveän hauskaa, että välität hänestä.
-- En mahda sille mitään, koetin kyllä olla välittämättä, mutta se
oli niin vaikeaa, kyllähän sinä tiedät, Fan, sanoi tukahtunut ääni
tyynyn uumenista.
Viimeiset sanat ja anovasti ojennettu käsi ilmaisivat Fannylle, miksi
Polly oli ottanut niin lämpimästi osaa hänen sydänsuruihinsa. Polly
oli niin onnettoman näköinen, että Fan kietoi äkkiä kätensä hänen
ympärilleen ja purskahti itkuun. Ja hänen kyynelensä puhuivat enemmän
kuin sanat. Vaitioloa ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä naisellinen
puhumisentarve pakotti heidät pian purkamaan tunteitaan. Polly oli
arka ja masentunut, Fan utelias ja ylenpalttisen ihastunut.
-- Olet nyt oikea sisareni! Kultaseni, miten taivaallista tästä
tuleekaan! hän riemuitsi.
-- Ei tule koskaan, vastasi Polly toivottomana.
-- Mikä sen estää?
-- Maria Bailey, kuului surullinen vastaus.
-- Mitä sinä tarkoitat? Se lännen tyttökö? Ei hän Tomia saa. Minä
tapan hänet ennen!
-- Myöhäistä, myöhäistä, annahan kun kerron -- onko ovi kiinni ja
Maud poissa?
Fan kävi varmistumassa asiasta, ja palattuaan hän kuunteli henkeä
pidättäen Pollyn kipeätä salaisuutta.
-- Eikö Tom ole maininnut Mariasta kirjeissään?
-- Kerran tai pari, ohimennen vain, ja pieneksi hakkailuksi minä sitä
luulinkin. Mutta ei hänellä ole paljon aikaa sellaiseen leikkiin,
sillä hän puskee kovasti töitä.
-- Ned kirjoittaa pitkiä hilpeitä kirjeitä, joissa hän kertoo
kaikenlaista heidän elämästään. Kun hän pariinkin kertaan mainitsi
tytöstä -- pojathan asuvat hänen äitinsä luona --, kysyin hänestä
ohimennen. Ja Ned kirjoitti, että hän on sievä ja kiltti ja hyvin
kasvatettu, ja Ned arveli Tomin olevan vähän ihastunut häneen. Se
oli kauhea isku. Sillä kun Trix purki kihlauksen eikä minun ollut
enää sopimatonta ajatella Tomia, aloin jo hiukkasen toivoa ja olin
onnellinen! Nyt kun minun täytyy luopua ajattelemasta häntä, tajuan
kuinka paljon toivoin ja miten kauhean menetyksen olen kokenut.
Kaksi isoa kyyneltä vierähti Pollyn poskille. Fan pyyhki ne pois ja
tunsi kiihkeätä halua lähteä seuraavassa junassa länteen, nujertaa
Maria Baleyn yhdellä ainoalla katseella ja tuoda Tomin takaisin
lahjaksi Pollylle.
-- Olin tyhmä, kun en arvannut sitä aikaisemmin. Mutta kun Tom on
minun silmissäni vielä ihan poikanen ja sinä taas kehittyneempi kuin
yksikään tuntemistani tytöistä, en koskaan tullut ajatelleeksi, että
välittäisit hänestä sillä tavalla. Tiesin kyllä, että olit hänelle
hyvin kiltti, mutta niinhän sinä olet kaikille. Tiesin senkin,
että hän piti sinusta samoin kuin minusta, enemmänkin, sillä hänen
mielestään olet täydellinen. Mutta en silti ikinä kuvitellut, että
hän rakastaisi sinua muuten kuin hyvänä ystävänä.
-- Ei hän rakastakaan, huokaisi Polly.
-- Hänen täytyy, ja jos minä vain saisin hänet käsiini, niin kyllä
hän rakastaisi.
Silloin Polly tarttui Fannyyn, piti hänestä lujasti kiinni ja sanoi
tiukasti:
-- Jos vain vihjaisetkin asiasta hänelle tai muille, niin yhtä
varmasti kuin nimeni on Mary Milton, minä julistan jokaisessa
kadunkulmassa että sinä rakastat Ar--. Polly ei päässyt pitemmälle,
sillä Fanny tukki kädellään hänen suunsa ja sanoi hätääntyneenä:
-- Olen varmasti vaiti! Lupaan juhlallisesti, etten ikinä hiiskahda
siitä yhdellekään kuolevaiselle. Älä nyt noin kiivastu, Polly. Minä
ihan säikähdin.
-- Siinä on jo kylliksi, että rakastaa ilman vastarakkautta, mutta
on ihan kamalaa, jos asianomainen lisäksi saa vielä tietää sen.
Raivostun jo pelkästä ajatuksestakin. Voi, Fan, minusta tulee niin
kiivas ja kateellinen ja häijy, etten tiedä, miten minulle lopulta
käy.
-- Siitä ei ole pelkoa, kultaseni. Ja uskon kaiken päättyvän hyvin,
koska itse olet niin hyvä kaikille. En tajua kuinka Tom voisi olla
jumaloimatta sinua. Ja varmasti hän olisi jumaloinutkin päästyään
eroon Trixistä, jos vain olisi jäänyt pitemmäksi aikaa kotiin. Se
olisi ollut hänen onnensa. Mutta vaikka hän onkin minun veljeni, hän
ei mielestäni ole kyllin hyvä sinulle, Polly, enkä oikein käsitä
että sinä välität hänestä, varsinkin kun olisit saanut kerrassaan
erinomaisen miehen.
-- Minä en välitä erinomaisista. Tom kyllästyttäisi minua, jos hän
olisi A.S:n kaltainen. Sitä paitsi Tom taitaa olla monessa suhteessa
häntä etevämpi. Ei sinun tarvitse tuijottaa. Minä tiedän, että Tom
on etevä, tulevaisuus näyttää. Hän on erilainen kuin toiset ja vielä
nuori. Tiedän kyllä että hänellä on paljon vikoja, mutta minä pidän
hänestä sitä enemmän. Ja hän on vilpitön ja rohkea, ja hänellä on
avara lämmin sydän, ja hänen rakkautensa omistaisin mieluummin kuin
maailman viisaimman ja täydellisimmän miehen, yksinkertaisesti vain
siitä syystä, että rakastan häntä!
Olisipa Tom nähnyt Pollyn kasvot sillä hetkellä! Ne olivat niin
lempeät, vilpittömät ja uhmakkaat, että Fan unohti puolustaa omaa
rakastettuaan Pollya ihaillessaan. Näin uskollinen, kaikkinielevä
rakkaus oli aivan uutta Fanille, joka oli tottunut kuulemaan
ystäviensä kerskailevan vuosittain parista kolmesta ihailijasta ja
punnitsevan näiden keskinäistä arvoa melkein yhtä kylmästi kuin
nuoret miehet puhuivat niiden tyttöjen varallisuudesta, joita
havittelivat, mutta olivat liian köyhiä kosimaan. Hän oli luullut
rakkauttaan Sydneyhin hyvin romanttiseksi, kun ei oikeastaan
välittänyt, oliko tämä rikas vai köyhä, vaikka ei uskaltanut sanoa
sitä edes Pollylle, koska pelkäsi joutuvansa naurunalaiseksi. Hän
alkoi tajuta nyt minkälaista oli todellinen rakkaus, jota Polly ei
ollut voinut kukistaa sydämestään; se oli kallis aarre, jota oli
pidettävä kunniassa ja vaalittava huolella.
-- En tiedä, milloin oikein aloin rakastaa Tomia, mutta viime talvena
minä sen huomasin ja olin yhtä hämmästynyt kuin sinäkin nyt, jatkoi
Polly iloissaan, kun sai avata sydämensä. -- Minä en ollenkaan
hyväksynyt hänen käytöstään. Hän oli mielestäni ajattelematon ja
huikentelevainen keikari. Ja olin kauhean pettynyt, kun hän valitsi
Trixin. Mitä kauemmin seurasin heidän kihlaustaan, sitä pahemmalta
minusta tuntui, sillä Tom oli Trixille aivan liian hyvä. Inhotti kun
Trix ei tehnyt mitään Tomin hyväksi, vaikka olisi voinut mainiosti
kannustaa häntä. Tom on niitä miehiä, joiden hellään sydämeen voi
aina vedota, ja se nainen, jonka kanssa hän menee naimisiin, voi
saada hänestä parhaat puolet esiin tai tuhota hänet. -- Se on totta!
sanoi Fan Pollyn syventyessä taas Tomin valokuvaan, josta tämä näytti
katsovan niin vakaasti kuin olisi halunnut kumota kaikki Pollyn
kielteiset käsitykset.
-- En minä tarkoita, että Tom olisi heikko tai huono ihminen. Jos hän
olisi sellainen, en pitäisi hänestä. Mutta hän tarvitsee jonkun, joka
rakastaa häntä kovasti ja tekee hänet onnelliseksi kuten vain hyvä
vaimo osaa, sanoi Polly, aivan kuin olisi vastannut valokuvan mykkään
puheeseen. -- Toivottavasti Maria Bailey vastaa Tomin kuvitelmia,
sillä en kestäisi, jos hän taas pettyisi, hän lisäsi hiljaa.
-- Olen varma, ettei Tom välitä hänestä tippaakaan ja että sinä vain
suotta olet huolissasi. Mitä Ned sitten vastasi, kun kysyit tuosta
harmillisesta tytöstä? kysyi Fan muuttuen heti toiveikkaaksi.
Polly toisti ja lisäsi vielä: -- Kysyin toisessa kirjeessä, eikö
Ned sitten ihaillut neiti Baileyta yhtä paljon kuin Tom, ja sain
kuulla, että Maria on kyllä miellyttävä tyttö, mutta ettei Nedillä
ollut aikaa joutavuuksiin ja ettei minun tarvinnut hankkia valkoisia
hansikkaita vielä vuosiin, ellei Tomin häihin. Sen koommin hän ei
ole kirjoittanut Mariasta. Mutta olen varma, että jotakin vakavaa on
tekeillä, mutta koska Ned on Tomin uskottu, hän ei puhu mitään.
-- Pahalta näyttää. Mutta minähän voin kysäistä Tomilta ihan
sivumennen hänen sydämenasioitaan. Silloin hän saa tilaisuuden
kertoa, jos hänellä on jotain kerrottavaa.
-- Kysy vain, mutta sinun on näytettävä ensin kirjeesi. Pelkään sinun
muuten vihjailevan tai puhuvan sivu suusi.
-- Näytän kirjeen. Pidän varmasti lupaukseni, mutta on katkeraa, että
asiat menevät hullusti, vaikka yksi ainoa sana voisi korjata kaikki.
-- Tiedät mainiosti, mitä tapahtuu jos sanot sen. -- Ja Polly näytti
niin uhkaavalta, että Fan aivan värisi huomatessaan, miten kiltit
tytöt ovat vihastuessaan vielä jyrkempiä kuin äkäpussit, sillä
tunturikyyhkysetkin puolustavat rohkeasti pesäänsä.
-- Mutta mitä me sitten teemme, jos Marian juttu on tosi? sanoi Fan
hetken perästä.
-- Kestetään. Tavalla tai toisella ne asiat yleensä kestetään,
vastasi Polly sen näköisenä kuin hänen tuomionsa olisi jo julistettu.
-- Mutta ehkei se olekaan totta, lohdutteli Fanny.
-- Siinä tapauksessa minä odotan. -- Ja Pollyn kasvot muuttuivat niin
kauniiksi, että Fan toivoi sydämensä pohjasta, ettei Maria Baileyta
olisi ikinä syntynytkään.
Sitten keskustelu kääntyi Fannyn mielitiettyyn. Ja pitkän pohdiskelun
jälkeen Polly sanoi olevansa varma, että A.S. oli unohtanut P.M:n
ja toipunut nopeasti, koska osoitti yhä suurempaa huomiota F.S:lle.
Tähän tyydyttävään päätökseen loppui neuvonpito ja tytöt vahvistivat
uskollisuudenvakuutuksen, jonka mukaan sitoutuivat horjumatta
tukemaan toisiaan kaikissa tulevan vuoden koettelemuksissa.
Talvi oli tytöille aivan toisenlainen kuin edellinen. Fan omistautui
velvollisuuksilleen kahta innokkaammin, sillä A.S. arvosti kotielämää
ja ihaili perheenemännän taitoja. Fan halusi näyttää Sydneylle,
miten hauskan kodin pystyi luomaan, ja hän onnistui paremmin
kuin luulikaan. Monista esiripun takaisista epäonnistumisista ja
vaikeuksista huolimatta tuosta pikku talosta tuli viehättävä paikka,
ainakin herra Sydneylle, sillä hän oli perheen entistä läheisempi
ystävä ja halusi osoittaa, ettei köyhtyminen vaikuttanut häneen
millään tavalla.
Fan oli pelännyt, että Pollyn paluu kaupunkiin saattaisi vaarantaa
hänen omia toiveitaan. Mutta Sydney suhtautui Pollyyn yhtä
ystävällisesti kuin ennenkin saaden hänet pian vakuuttuneeksi,
että nupun katkaisu oli ollut tehokas; orastava tunne oli kuollut
helposti, ja sen tilalle oli astunut vanha ystävyys, joka alkoi
kehkeytyä onnelliseksi rakkaudeksi.
Fan oli siitä iloinen ja Polly rauhoitti hänet pian osoittamalla,
ettei hänellä ollut mitään halua koetella vaikutusvaltaansa. Polly
pysyttelikin paljon kotosalla päätettyään päivän työt ja huomasi,
että oli hauskempi unelmoida kotona kirjojen ja ompeluksen ääressä
kuin pakottaa itsensä lähtemään edes Shaw'lle. -- Fan ei tarvitse
minua, ja Sydneystä on yhdentekevää, tulenko vai en, joten pysyttelen
poissa tieltä, hän mietti aivan kuin pyytäen anteeksi haluttomuuttaan.
Polly ei ollut koko tänä talvena entisellään, ja hänen lähimpänsä
ihmettelivät sitä. Will oli oikein huolissaan, kun Polly oli niin
hiljainen, kalpea ja haluton, ja hän häiritsi sisarparkaansa
ystävällisillä typeryyksillään, kunnes Polly suuttui ja alkoi
toruskella lisäten hänen hämmennystään vielä entisestään. Sitten Will
lohduttautui Maudin seurassa; tämä komenteli häntä tyttömäisesti ja
tuotti hänelle jatkuvaa huvia ja puuhaa.
Lännen uutiset pitivät yllä Pollyn epävarmuutta. Tom näet vastasi
Fannyn ylimalkaisiin tiedusteluihin harvinaisen epätyydyttävästi
laulaen 'kauniin neiti Baileyn' ylistystä ja tunnustaen menehtyvänsä
toivottomasta rakkaudesta niin surkuhupaisesti etteivät tytöt oikein
tienneet, oliko se vain poikamaista kujeilua vai yrittikö hän peittää
hirvittävää totuutta.
-- Kyllä me sen häneltä urkimme, kun hän tulee keväällä kotiin, sanoi
Fan Pollylle heidän vertaillessaan veljiensä kirjeitä, ja tytöt
päätyivät siihen, että "miehet ovat maailman harvapuheisimpia ja
kiusallisimpia olentoja". Sillä Ned puolestaan oli niin keskittynyt
työhön, että sivuutti koko Baileyn jutun ja jätti heidät syvimpään
tietämättömyyteen.
Nälkää on vaikea kestää, varsinkin jos asianomaisella on nuoren
ruokahalu, ja kuuden kuukauden aikana Polly sai niin pienen annoksen
onnea, että laihtui ja tuli kalpeaksi. Huomattuaan silmiensä
näyttävän yhä suuremmilta ja verisuonten tykkivän selvästi ohimoilla
Polly herkutteli usein ajatuksella, että kenties kevätesikot
kukkivat hänen haudallaan. Mutta ei hän sentään aikonut kuolla ennen
Tomin vierailua. Kevään lähetessä, toivon ja pelon vaihdellessa
alituisesti, hän eli niin kiihtyneessä mielentilassa, että hilpeys
ja poskien puna palasivat, ja hän huomasi tyystin kadonneeksi
kiinnostavan kalpeutensa, jonka varaan hän oli laskelmansa tehnyt.
Vihdoin saapui toukokuu päivänpaisteineen, ja se virkisti Polly paran
nääntynyttä sydäntä. Fan tuli käymään eräänä päivänä ja näytti tuovan
niin iloisia uutisia, että tuskin tiesi miten kertoa ne.
-- Valmistaudu nyt kuulemaan. Joku on kihloissa! hän sanoi niin
juhlallisesti, että Polly kohotti kätensä aivan kuin torjuakseen
odottamatonta iskua. -- Älä nyt sentään, kultaseni, näytä
tuollaiselta. Ei Tom, vaan minä.
Mikä riemu siitä syntyikään! Sen jälkeen seurasi luottamuksellinen
keskustelu, jota höystettiin kyynelillä, suudelmilla, naurulla ja
huokauksilla.
-- Voi, Polly! Vaikka minä odotin ja toivoin jo niin kauan aikaa, en
sittenkään voinut uskoa todeksi, kun se tapahtui, enkä edes ansaitse
tällaista onnea. Mutta minä yritän tulla sen arvoiseksi, sillä nyt
kun tiedän, että hän rakastaa minua, kaikki tuntuu mahdolliselta,
sanoi Fan näyttäen ensimmäistä kertaa elämässään todella kauniilta.
-- Onnen tyttö! huokaisi Polly, hymyili sitten ja lisäsi: -- Minun
mielestäni sinä ansaitset onnesi, sillä olet vilpittömästi yrittänyt
olla sen arvoinen.
-- Sen vuoksi hän sanoi rakastuneensakin minuun, vastasi Fanny.
Viime vuonna hän oli kuulemma ollut minuun hyvin tyytymätön. Mutta
sinä olit puolustanut minua. Ja vaikkei hän silloin kiinnittänyt
siihen huomiota, hän näki myöhemmin, sinut jo menetettyään, että
olit sittenkin ollut oikeassa. Koko talven hän tarkkaili minua ja
oppi päivä päivältä arvostamaan ja rakastamaan minua yhä enemmän.
Voi, Polly, kun hän sanoi sen, en tiennyt kuinka olisin ollut, sillä
yrityksistäni huolimatta olen jatkuvasti kovin avuton, heikko ja
tyhmä.
-- Et ainakaan meidän mielestämme. Ja sinusta hän saa juuri sellaisen
vaimon kuin tarvitseekin.
-- Olen sinulle ikuisesti kiitollinen, ettet itse pitänyt häntä,
sanoi Fan nauraen taas yhtä iloisesti kuin ennen vanhaan.
-- Minä olin hänelle vain pieni syrjähyppy. Kyllä hän toista ajatteli
koko ajan. Sinun valkoinen viittasi ja oma typerä käyttäytymiseni
silloin oopperassa ne vain hänet sokaisivat, sanoi Polly, josta tuntui
kuin sen illan tapahtumat olisivat sattuneet joskus parikymmentä
vuotta sitten, jolloin hän oli vielä ajattelematon nuori tyttö,
sievistä hatuista kiinnostunut ja täynnä lapsellisia kujeita.
-- Minä en aio kertoa tästä Tomille sanaakaan, vaan säästän sen
hänelle yllätykseksi. Hän tulee ensi viikolla, ja silloin me kyllä
selvitämme kaikki suuret salaisuudet, sanoi Fan.
-- Saa nähdä, sanoi Polly sydän läpättäen ja taas rauhoittuen, sillä
tässä asiassa hän ei voinut muuta kuin toivoa ja ommella kiireesti
Willille uusia paitoja.
19