VAATEKATSELMUS

Seuraavat viikot opettivat Shaw'n väelle, kuten monille muille

perheille ennen heitä, kuinka nopeasti rikkaudet hupenivat

kerran alkuun päästyään. Herra Shaw toteutti suunnitelmansa niin

hämmästyttävän tarmokkaasti ja kärsivällisesti, että se liikutti

hänen ankarimpia saamamiehiäänkin.

Isosta talosta luovuttiin mahdollisimman pian, ja pieni talo otettiin

käyttöön. Se sisustettiin mukavaksi rouva Shaw'n vanhanaikaisilla

huonekaluilla, jotka olivat jääneet vuokralaisten käyttöön hänen

muutettuaan asumaan poikansa luo. Ne tuntuivat nyt isoäidin antamalta

lahjalta ja vaikeuksien hetkellä kahta arvokkaammilta.

Huutokaupassa monet koettivat näyttää Shaw'n perheelle, että

vaikka se oli menettänytkin omaisuutensa, ystävät olivat sentään

jäljellä. Eräs heistä huusi Fannyn pianon ja lahjoitti sen takaisin,

toinen varmisti, että rouva Shaw sai lohdutukseksi joitakin

ylellisyystavaroitaan, ja kolmas pelasti herra Shaw'n rakkaimmat

kirjat. Niinpä pieni talo ei näyttänytkään alastomalta, sen tekivät

kodikkaaksi perheen silmissä ne sirpaleet, jotka osanoton ja

hyväntahtoisuuden virrassa olivat pelastuneet haaksirikosta.

Kaikki tuttavat kiirehtivät käymään talossa, ja monien kohdalla

kysymyksessä oli todellinen ystävyysvierailu, mutta useimmat

saapuivat pelkästä uteliaisuudesta nähdäkseen miten he ottivat

asian'. Tällaisia käyntejä oli vaikea kestää, ja monesti Tom käytti

hyvin jyrkkää kieltä puhuessaan jostakusta seurapiirinaisesta, joka

oli tullut heitä tervehtimään voidakseen vain juoruta näkemästään.

Polly pettyi rouva Shaw'n suhteen, sillä onnettomuus ei ollut

suinkaan vaikuttanut häneen edullisesti. Hän heittäytyi heti vuoteen

omaksi ja otti vastaan ystävänsä kyynelehtien ja hieno pitsimyssy

päässään. Perhettään hän ilahduta kyselemällä surkealla äänellä,

milloin hänet viedään vaivaistaloon. Niin koettelevaa aikaa kuin

se Fannylle olikin, hän päätyi siihen lopputulokseen, että näissä

olosuhteissa äiti ei voinut juuri muuta tehdäkään. Fannyllä itsellään

oli kuitenkin aimo annos isän tarmoa, ja hän kantoi uuden taakkansa

nurkumatta, sillä olihan hän nyt välttämättömyyden pakosta saanut

lopultakin tehtävän, jota oli jo pitkään kaivannut.

Fan parka tiesi talousaskareista yhtä vähän kuin Maudkin, mutta

ylpeys ja halu tukea isää pitivät yllä hänen rohkeuttaan. Hän tarttui

kuumeisella tarmolla käsiksi töihin, ja juuri kun voima ja rohkeus

rupesivat loppumaan, järjestys alkoi pilkistää kaaoksesta. Hänen

palkkionaan ja lohtunaan oli koti, jonka hän taitavuudellaan ja

huolenpidollaan sai hauskan ja viihtyisän tuntuiseksi.

Vapauduttuaan kerjuullemenon pelostaan Maud mukautui pian vararikkoon

ja piti sitä hauskana leikkinä. Hänestä uusi asunto oli kuin

iso leikkimökki, jossa hän sai temmeltää mielin määrin. Siitä

hetkestä lähtien, jolloin hän pääsi toivomaansa huoneeseen, avasi

kolminurkkaisen kaapin ovet ja löysi sieltä pienen kattilan, aivan

samanlaisen kuin Pollylla, hänelle koitti hauska aika. Hän alkoi

pyyhkiä pölyjä, pestä astioita ja paahtaa leipää aivan kuin kaupungin

onnellisin ja toimeliain emäntä. Maud oli perinyt nämä mainiot

taipumukset isoäidiltään ja olisi sopinut oivallisesti maanviljelijän

tyttäreksi, niin kaupungin kasvatti kuin olikin.

Polly otti uskollisesti osaa kaikkiin perheen muutoksiin auttaen ja

rohkaisten milloin tarve vaati. Osat näyttivät vaihtuneen. Polly

oli nyt antajana ja Fan saajana, ja kaikki se mikä Fanista tuntui

oudolta ja uudelta, oli Pollylle tuttua. Hänen vanhanaikaiset

kotoiset taitonsa koituivat nyt Shaw'n perheen mukavuudeksi ja hänen

omaksi tyydytyksekseen. Hän ei voinut mielestään tehdä kylliksi

osoittaakseen kiitollisuutta menneistä ajoista. Hän raatoi otsa

hiessä pitäen kovimpia ja ikävimpiä töitä erikoisvelvollisuutenaan.

Muutettaessa hän juoksi uupumatta portaita edestakaisin raahaten

painavia tavaroita ja iski sormensa sinelmille mattoja ja

ikkunaverhoja naulatessaan; ja rientäessään kellariin katsomaan,

olivatko rouva Shaw'n viinit hyvässä tallessa ja kierähtäessään

portaita alas nurin niskoin hän tunsi vain maksavansa entistä velkaa,

ja kun Tom auttoi hänet ylös, hän ilmoitti mustana kuin nokikolari,

että piti tällaisesta työstä.

-- Kun olet niin kätevä käsistäsi, tulisitko neuvomaan minua, sillä

olen aivan epätoivoinen, sanoi Fan eräänä päivänä, kun Polly tuli

taas käymään talossa.

-- Mikä nyt hätänä? Koita turkeissa, uuni tukossa vai rokko

naapurissa? kysyi Polly heidän astuessaan Fannyn huoneeseen, jossa

Maud sovitteli päähänsä vanhoja hattuja.

-- Minulla ei kerta kaikkiaan ole mitään päälle pantavaa, aloitti

Fanny painokkaasti. -- Minulla on ollut niin kiire, etten ole tähän

mennessä ennättänyt ajatella sellaisia asioita, ja nyt on jo melkein

toukokuu eikä minulla ole ainoatakaan kunnon vaatetta. Ennenhän minä

vain menin rouva O'Gradyn luo ja ilmoitin mitä halusin. Hän ompeli

kevätpukuni, isä maksoi laskun ja sillä selvä. Nyt olen syventynyt

asiaan ja ihan pelästyin kun huomasin, kuinka paljon vaatteeni ovat

tulleet maksamaan.

-- Ei kuitenkaan yhtä paljon kuin eräiden toisten tyttöjen, sanoi

Polly rohkaisevasti.

-- Onhan minulla sentään omatunto; ja joskus hyvä maku on samaa kuin

säästäväisyys. Mutta nyt minulla ei tosiaan ole sydäntä pyytää isältä

penniäkään, ja kuitenkin minun olisi saatava itselleni vaatteita.

Sinä olet mestari suunnittelemaan ja tekemään ihmeitä, niinpä

turvaudunkin nyt apuusi ja kysyn: millä tavoin saan loihdituksi

tyhjästä kevätasuni?

-- Näytähän nyt ensin ne 'tyhjät'. Ota esiin jok'ikinen riepu, jonka

omistat, niin katsotaan mitä niistä saa aikaan, sanoi Polly nauttien

jo etukäteen puuhasta, sillä hän oli varsin näppärä käsistään ja

ahkera käytäntö oli vielä lisännyt tätä naisellista avua.

Fanny veti esiin 'riepunsa' ja hämmästyi niiden määrää, sillä

ne peittivät sohvan, vuoteen ja lipaston, ja Maud, joka kaiveli

vaatekomeroa, huusi: -- Täällä on vielä yksi.

-- Tässä tämä masentava ryysykasa on, sanoi Fanny lisätessään läjään

vielä haalistuneen musliinipuvun.

-- Minusta sinun ryysysi näyttävät hyvin rohkaisevilta, sillä ne ovat

hyvää kangasta eikä niissä ole joutavia koristeluja, joita inhoan,

koska niillä ei myöhemmin tee kerrassaan mitään. Näytähän, viisi

hattua. Pane talvihatut talteen syksyksi, ratko kesähatut ja kolmesta

vanhasta me saamme kauniin uuden hatun, elleivät silmäni petä.

-- Minä ratkon ja haluan sitten katsella, kun teet niistä uuden

hatun. Se on varmasti jännittävää, sanoi Maud, tarttui saksiin ja

alkoi innokkaasti hajottaa nukkavierua pikku hattua alkutekijöihinsä.

-- Nyt puvut, jatkoi Polly, joka oli kiireesti lajitellut kasat.

-- Ole kiltti ja vilkaise vähän tätä, sanoi Fan näyttäen kauhtunutta

harmaata kävelypukua.

Polly käänsi sen nurean puolen esiin, jolloin kangas näytti kuin

uudelta. Heilutellen vaatetta voitonriemuisesti hän sanoi:

-- Katsopas uutta kävelypukuasi. Siihen vain uusi koristenauha, niin

olet yhtä hieno kuin ennen vanhaan.

-- En ole eläissäni pitänyt käännettyä pukua. Luuletko, että ihmiset

tuntevat sen? kysyi Fanny epäilevästi.

-- Ei haittaa vaikka tuntisivatkin. Siitä ei voi kukaan sanoa muuta

kuin että se on kaunis. Minä olen koko elämäni käyttänyt käännettyjä

ja värjättyjä pukuja eikä se näy vierottaneen ystäviäni tai pilanneen

ulkonäköäni.

-- Ei tosiaan. Minä olen tyhmä, Polly, mutta yritän päästä siitä

ajatuksesta, että köyhyys tai säästäväisyys olisi muka häpeällistä.

Käännetään vain puku ja minä käytän sitä urhoollisesti.

-- Silloin se pukee sinua entistä enemmän. Voi, tässä on sievä

orvokinsininen silkkipukusi. Siitä tulee kerrassaan ihana, huudahti

Polly jatkaessaan tarkastusta.

-- En ymmärrä, miten kaksi nuhjaantunutta hametta ja tahraisen

miehustan voi korjata juhlapuvuksi, sanoi Fanny, joka istui vuoteella

huiskin haiskin olevien vaatteidensa keskellä.

-- No niin, armon neiti, suunnitelmani on tällainen, aloitti Polly

matkien neiti O'Gradyn tärkeätä äänensävyä: -- Koska leveät hameet

eivät ole enää muodissa vaan laskostetut, me poistamme poimutuksen,

käännämme hameosan ja jätämme sen sileäksi. Päällimmäistä hametta

kavennetaan ja sen reunaan pannaan röyhelö. Puvun yläosa sen sijaan

on täysin muodikas, miehusta voidaan vain laittaa uuteen uskoon

näiden leveiden rimsujen parhailla paikoilla, ja noista uusista

palasista kokoamme hatun. Musta pitsi, jonka Maud juuri ratkoi

vihreästä puvusta, kelpaa orvokinsinisen puvun reunustaksi. Ja kun

otat vielä silkkihuivisi, olet täydellinen.

-- Ei minusta vielä tunnu siltä, mutta olen varma, että aikanaan

pidän vierailupukuani täydellisenä, vastasi Fan, jonka mieliala

kohosi, kun hän näki hylätyn vaatevarastonsa uudistuvan Pollyn

taikurinkäsissä.

-- Tässä on kaksi. Pikeepuku on aivan hyvä, lainhan leikkaat pois

puseron helmuksen ja muutat hiukan koristelua. Musliinipuku tarvitsee

vain vähän kohentamista ja silittämistä näyttääkseen oikein hyvältä.

Älä vain jätä niitä käyttämättä. Nämä kaksi mustaa silkkipukua ovat

mainiot ja vielä vuosikausia käyttökelpoiset. Sinullahan on vielä

kaiken lisäksi joukko sieviä kotipukuja, enkä tosiaan ymmärrä mitä

vielä tarvitset lyhyttä kesäaikaa varten.

-- Enkö voisi tehdä mitään tälle puvulle? Se on lempipukuni enkä

haluaisi millään hylätä sitä vielä.

-- Olet käyttänyt sen jo loppuun eikä se kelpaa kuin lumppukasaan.

Muistan että se oli oikein kaunis ja pukeva, mutta sen päivät ovat jo

ohi.

Fanny laski puvun hetkeksi polvilleen ja sormeili mietteissään sen

rimpsuja. Hän hymyili muistellessaan onnellista aikaa, jolloin oli

käyttänyt sitä viimeksi ja jolloin Sydney sanoi, että hän tarvitsi

vain muutaman esikon käteensä näyttääkseen keväältä. Sitten hän kääri

puvun kokoon ja pani sen huokaisten syrjään, mutta koskaan se ei

joutunut lumppukasaan.

-- Tanssiaispuvut on paras panna säilöön ensi vuoden varalle, alkoi

Polly, joka oli päässyt käsiksi sateenkaaren väriseen kasaan.

-- Minun aikani on ollutta ja mennyttä, niitä minä en käytä enää

koskaan. Tee niillä mitä tahdot, sanoi Fanny rauhallisesti.

-- Etkö ole koskaan myynyt vanhoja hepeniäsi, kuten toiset tytöt?

kysyi Polly.

-- En ikinä. En pidä sellaisesta. Minä lahjoitan ne pois tai annan

Maudin kuvaelmiin.

-- Tahdotko kuulla, mitä Belle ehdotti?

-- En, jos hän tarjoutuu ostamaan vaatteita, vastasi Fanny terävästi.

-- No, sitten en kerro. Ja Polly vetäytyi arsenikinvihreän

harsopilven taa.

-- Jos hän haluaisi ostaa sen kaamean uuden puvun, jota Tom sanoi

karviaismarjanväriseksi, voisit antaa sen hänelle halvalla, puuttui

puheeseen käytännöllinen Maud.

-- Ostaisiko hän, Polly? kysyi Fanny, jonka uteliaisuus voitti

ylpeyden.

-- Hän vain kysyi, luulenko minä sinun loukkaantuvan hirveästi, jos

hän tarjoutuisi ostamaan sen sinulta, kun et kuitenkaan sitä käytä.

Sinä et pidä siitä ja ensi keväänä se on jo vanhanaikainen, virkkoi

Polly vihreästä piilopaikastaan.

-- Mitä sinä vastasit?

-- Näin hänen tarkoittavan hyvää, ja lupasin sen takia kysyä. Näin

meidän kesken, Fan, sen puvun hinnalla sinä saisit kaikki mitä

tarvitset kevätvarusteisiisi. Siinä on yksi syy. Ja sitten on

vielä toinen, joka varmaan merkitsee sinulle jotain, lisäsi Polly

viekkaasti. -- Trix kertoi Bellelle, että hän aikoo pyytää sinulta

pukua, koska et itse välitä siitä. Silloin Belle suuttui ja sanoi,

että hänen mielestään oli halpamaista pyytää ilmaiseksi niin kallista

leninkiä. Ja hän lisäsi sitten suoraan: "Minä maksan Fannylle sen

minkä hän itsekin maksoi siitä ja enemmänkin, jos vain siten voin

auttaa häntä. En välitä puvusta, mutta haluaisin sujauttaa vähän

rahaa hänen taskuunsa, sillä hän tarvitsee sitä. Hän ei vain tahdo

pyytää kunnon herra Shaw'lta mitään sellaista, jota ilman voi tulla

toimeen."

-- Sanoiko hän niin? Minä annan hänelle puvun enkä ota siitä

penniäkään, huudahti Fan punastuen kiitollisuudesta.

-- Siitä hän ei pidä. Anna minun hoitaa tämä asia, äläkä ole yhtään

häpeissäsi tai huolissasi siitä. Olet ollut Belleä kohtaan aina

ystävällinen ja antelias sydämesi halusta. Anna hänen nyt maksaa

samalla mitalla ja tuntea samaa iloa.

-- Jos hän ottaa asian siltä kannalta, se on ihan toista. Ehkä minun

on parasta... raha olisi tosiaan tarpeen, on vain niin vaikeaa ottaa

sitä vastaan.

-- Sehän on pieni liiketoimi ystävysten kesken, vaihdetaan vain

tarpeettomia tavaroita tarpeellisiin, sinun sijassasi minä en

epäröisi.

-- Katsotaan nyt, sanoi Fan, joka oli jo mielessään päättänyt seurata

Pollyn neuvoa.

-- Jos minulla olisi yhtä paljon tavaraa kuin Fanilla, pitäisin

huutokaupan ja ottaisin niistä niin paljon kuin saisin. Mikset sinä

pidä? kysyi Maud ryhtyessään ratkomaan kolmatta hattua.

-- Niin me teemmekin, vastasi Polly, nousi tuolille ja alkoi tarjota

Fanin koko vaatevarastoa luulotelluille ystäville matkien niin

hullunkurisesti oletettuja huutajia, että huone kajahteli naurusta.

-- Nyt saa nauru riittää. Ja työhön käsiksi, sanoi Polly laskeutuen

tuolilta hengästyneenä, mutta leikkiin tyytyväisenä.

-- Nämä valkoiset musliini- ja silkkipuvut säilyvät vuosikausia,

joten ne pannaan talteen vastaisen varalle. Siten pääset ostamasta

uutta ja voit milloin tahansa ottaa varastostasi mitä kaipaat. Sillä

tavoin äitikin teki. Rikkaat ihmiset lähettelivät meille vaatteita,

ja mitä emme juuri silloin tarvinneet, äiti pani talteen.

-- Antoiko äitisi teidän pukeutua niihin hienouksiin, joita saitte?

tiedusteli Maud.

-- Ei. Hänen mielestään köyhien papintyttärien ei sopinut koreilla

toisten hepenillä, siksi hän teki niin kuin minä nyt: pani talteen

sellaista, josta myöhemmin saattoi ommella käypiä vaatteita ja

antoi meidän leikkiä rihkamalla, silkkihatuilla ja nuhraantuneilla

rimsuhameilla. Kuinka hauskaa me pidimmekään isossa ullakkohuoneessa!

Muistan kuinka kerrankin leikimme siellä tanssiaisia ja pukeuduimme

kaikki hyvin hienoiksi, pojatkin. Uudet naapurit tulivat käymään

ja halusivat nähdä meidät, koska olivat kuulleet meidän olevan

mallilapsia.

-- Äiti huusi meitä, mutta olimme marssineet puutarhaan tanssiaisten

loputtua ja olimme paraikaa olevinamme konsertissa, istuimme

kaalinkerillä, jotka olivat muka hienoja satiinipäällysteisiä

istuimia, emmekä kuulleet kutsua. Ja juuri kun vieraat tekivät

lähtöä, kova mekastus pysäytti heidät portaille. Talon ympäri

porhalsi Ned täydessä juhlapuvussaan ja työntää jyryytti Kittyä

rattaissa, samalla kun Jimmy, Will ja minä juoksimme kirkuen perässä

ja näytimme varmaan vajaamielisiltä. Leikimme näet, että lady

Fitz-Perkins oli pyörtynyt ja häntä vietiin tiedottomana vaunuissa

kotiin. Luulimme äidin tikahtuvan nauruun, ja arvaatte kai, kuinka

mainion käsityksen vieraat saivat mallilapsista.

Pappilan lasten leikit huvittivat Maudia niin, että hän istahti

varomattomasti avoimen vaatekirstun laidalle, ja nauraessaan ihan

kaksin kerroin hän pudota humpsahti kirstuun. Oli täysi työ saada

häntä asettumaan.

-- Maalaisilla on paljon hauskempaa kuin meillä. On ihan

väärin, etten minä ole ikinä saanut ajella rattaissa enkä istua

kaalinkerällä, hän sanoi loukkaantuneen näköisenä. -- Eikä sinun

tarvitse säästää minulle vanhoja silkkipukujasi. En aio ruveta isona

hienoksi kaupunkilaiseksi. Minusta tulee maanviljelijän vaimo, minä

kirnuan voita ja teen juustoa ja saan kymmenen lasta ja ruokin

sikoja, hän selitti innoissaan.

-- Sitä en epäile lainkaan, kunhan vain löytäisit jostakin sen

maanviljelijän, sanoi Fanny.

-- Minä otan Willin. Kysyinkin jo häneltä, ja hän sanoi "hyvä on".

Sunnuntaina hän saarnaa ja arkipäivinä viljelee maata. Ihan totta.

Ei siinä mitään nauramista, olemme sopineet jo kaikesta, sanoi

Maud arvokkaasti koetellen vanhaa valkoista hattua ja miettien,

sopiko maanviljelijänvaimon käyttää strutsinsulkia hatussa kirkkoon

mennessään.

-- Siunattu viattomuus! Ollapa vielä lapsi, jotta voisi sanoa mitä

ajattelee, mutisi Fan.

-- Minä olisin halunnut nähdä Willin ilmeen, kun Maud kosi häntä,

vastasi Polly nyökäyttäen.

-- Kuuluuko eräästä henkilöstä mitään uutta? kuiskasi Fan ja oli

tarkastelevinaan hihaa.

-- Yhä etelässä. Ei ole varmaankaan kuullut viimeisiä uutisia, se

selittää syyn poissaoloon, vastasi Polly.

-- Sir Filip taisi saada kovemman kolauksen kuin luultiinkaan, sanoi

Fan.

-- Tuskinpa vain; aika parantaa sentapaiset haavat hämmästyttävän

nopeasti.

-- Kunpa parantaisi!

-- Kenestä Filipistä te puhutte? kysyi Maud korviaan höristäen.

-- Eräästä Elisabetin aikaisesta kuuluisuudesta, vastasi Fan Pollyyn

vilkaisten.

-- Vai niin! Maud näytti tyytyväiseltä, mutta tällä nokkelalla

tyttölapsella oli silti omat epäluulonsa.

-- Näissä vaatteissa on hirveästi työtä ennen kuin ne ovat kunnossa,

ja minä vihaan ompelemista, sanoi Fan kääntääkseen Maudin ajatukset

toisaalle.

-- Jenny ja minä autamme sinua. Me niin kuin Bellekin

olemme velallisiasi, ja pyydämme vain tällä tavoin korvata

ystävyydenosoituksesi. Siunaukset kuten kirouksetkin palaavat näet

antajalleen, Fan.

-- Edelliset saan kyllä takaisin moninkertaisina, vastasi Fan

ilmeisen hyvillään ystäviensä hyvästä muistista.

-- Hyvät työt kasvavat aina hyvän koron. Ratko nyt tuo puku Jennylle,

ja minä pyöräytän sinulle hatun tuokiossa, sanoi Polly auttamishalua

uhkuen, koska tiesi Fanin olleen viime aikoina monella tavoin lujilla.

-- Hattuun pitäisi saada jotain sellaista, joka sopii pukuun ja sen

siniseen vuoriin, sanoi Fan tuodessaan esille nauhavarastoaan.

-- Mitä ikinä vain haluat, kultaseni. Minä innostun aina kun rupean

luomaan hattua. Kas tässä, voisiko olla enää kauniimpaa, huudahti

Polly ja upotti kätensä silkkikasaan, jota Fan penkoi haluttomana. --

Tämä hopeanharmaa palanen on juuri mitä tarvitsenkin, ja se riittää

mainiosti aivan hurmaavaan hattuun, ja sitten nuo lemmikit, ne ovat

sekä kauniita että tarkoitukseen erittäin sopivia. Polly vilkaisi

Faniin ilkikurisesti.

-- Hiljaa, senkin ilkimys! sanoi Fan.

-- Hattu on ajoissa valmis, samoin puku. Laittaudu vain niin

kauniiksi kuin suinkin ja ota vastaan siunaukseni, jatkoi Polly

huomatessaan, että Fan piti hänen kiusoittelustaan.

-- Ajoissa mihin? uteli Maud.

-- Sinun häihisi, kultaseni, vastasi Fan lempeästi, sillä Pollyn

vihjailu oli ollut hänestä erittäin mieluista.

Maud tirskahti epäilevästi ihmetellen mielessään, miksi isojen

tyttöjen täytyi aina olla niin kauhean salaperäisiä asioistaan.

-- Tästä silkistä johtuu mieleeni Kittyn viimekesäinen saavutus.

Rouva Davenport oli lähettänyt meille keväällä paketin, jossa oli

pienikokoinen ruudukas silkkipuku. Äiti lupasi sen Kittylle, ja

minä pesin puvun huolellisesti, mutta vaikka me kuinka kääntelimme

ja vääntelimme sitä, emme saaneet kokoon toista hihaa. Minä luovuin

jo koko työstä, mutta Kitty jatkoi ja ompeli yhteen jok'ikisen

jäljelle jääneen tilkun niin näppärästi, että sai niistä puuttuvan

hihanpuoliskon, jonka hän pani alaosaksi, eikä kukaan huomannut sitä.

Montako palasta luulet hänen tarvinneen siihen, Maud?

-- Viisikymmentä, kuului viisas vastaus.

-- Ei sentään, kymmenen vain, mutta oli sitä siinäkin

nelitoistavuotiaalle ompelijalle. Olisitpa kuullut sen pikku taikurin

naureskelevan hihaansa, kun toiset ihailivat pukua, sillä hän käytti

sitä koko kesän ja oli siinä sievä kuin kukkanen.

-- Taidammekin hankkia talon läheltä kotiasi, jotta tutustuisin

Kittyyn, sanoi Maud, sillä häntä kiinnosti kovasti tyttö, joka oli

niin etevä paikkaamaan.

-- No, nyt pukukatselmus on pidetty, ja olen kauhean kiitollinen,

kun autoit minua vaatepulmissani. Toivottavasti minunkin käteni ovat

ennen pitkää yhtä taitavat kuin sinun, sanoi Fan kiitollisena, kun

yksinkertainen hattu oli valmis ja kaikista korjauksista sovittu.

-- Ja minä toivon, kultaseni, että saat pian kaksi vahvaa kättä

omiesi lisäksi, vastasi Polly silmää iskien ja hänen lähdettyään

Fanin kasvot loistivat koko loppupäivän.

17