MOOR. Kunpa, kunpa olisin lapsi jälleen.
GRIMM. Hyi, hyi!
SCHWARZ. Reipastu! Katsos tätä muhkeata maisemaa, tätä viehättävää
iltaa.
MOOR. Niin, ystävät, tämä maailma on niin kaunis.
SCHWARZ. No se oli oikein sanottu.
MOOR. Tämä maa niin ihana.
GRIMM. Aivan niin, aivan niin -- tuota puhetta minä haluan kuulla.
MOOR (vaipuen jälleen alas). Ja minä kamala tässä kauniissa maailmassa
-- ja minä hirviö tämän ihanan maan päällä.
GRIMM. Oh, oh!
MOOR. Viattomuuteni, viattomuuteni! -- Katsokaas, kaikki ovat
rientäneet ulkoilmaan, paistattamaan päivää kevään rauhallisessa
säteilyssä -- miksi minä yksin saan imeä helvetin tuskaa taivaan
iloista? -- Miten kaikki on niin autuasta, miten rauhan henki niin
lähentää kaikki toisiinsa! -- Koko maailma _yksi_ perhe ja yksi isä
tuolla ylhäällä --. Ei _minun_ isäni -- Minä vain hyljätty, minä vain
karkoitettu puhtaiden riveistä, -- minun osanani ei lapsen lempeätä
nimeä -- ei koskaan armaan kaipaavaa katsetta, -- ei koskaan
sydänystävän syleilyä. (Vetäytyen hurjasti taapäin.) Murhamiesten
ympäröimänä -- kyykäärmeitten kähistessä ympärillä -- paheeseen
sidottuna rautakahlein, hoippuen kadotuksen hautaan, tukena paheen
murtuvainen ruoko -- keskellä onnellista, kukkivaa maailmaa parkuva
armonanoja.
SCHWARZ (muille). Kummallista! En ole koskaan nähnyt häntä tuollaisena.
MOOR (kaihomielin). Kunpa saisin palata äitini kohtuun! Kunpa saisin
syntyä kerjäläiseksi! -- Ei, taivas, en tahtoisi enempää kuin saada
olla yksi näistä päiväpalkkalaisista! -- Oh, minä haluaisin uuvuttaa
itseni niin että veri tiukkuisi ohimoistani -- ostaakseni työlläni
yhden ainoan päivällislevon, yhden ainoan kyynelen onnen.
GRIMM (muille). Kärsivällisyyttä vain! Puuska jo laantuu.
MOOR. Oli aika, jolloin ne vierivät minulta niin mieluisasti -- Oo,
rauhan päivät! -- Sinä isäni linna, te vihreät, unelmoivat laaksot? Oi
te lapsuuteni kaikki autuaat hetket, ettekö koskaan palaa, ettekö enää
koskaan viillytä polttavaa rintaani ihanalla huminallanne? -- Murehdi
kanssani, luonto! -- Ne eivät koskaan palaa, eivät koskaan ihanalla
huminallaan viillytä polttavaa rintaani. -- Poissa, poissa ainaisesti!
SCHWEIZER (tuo vettä hatussaan).
SCHWEIZER. Juo, päällikkö, -- tässä on vettä kylliksi ja raitista kuin
jää.
SCHWARZ. Olethan veressä -- mitä olet tehnyt?
SCHWEIZER. Heh, joutavia! Olihan se kyllä viedä minulta kaksi jalkaa ja
kaulan. Luikuessani joen hietatörmää valahti hiekka vakona altani ja
minä kymmenen reiniläistä jalkaa alaspäin, -- sinkoon pitkäkseni, ja
kun juuri saan jälleen kaikki viisi aistiani toimimaan, tapaan
somerosta -- mitä kirkkainta vettä. No tähänpä se hyppy päättyikin,
tuumin, tämäkös maistuu päällikölle.
MOOR (antaa hänelle takaisin hatun ja pyyhkii hänen kasvojaan). Muutoin
ei näy niitä arpia, joita böömiläiset ratsumiehet ovat piirrelleet
otsaasi. -- Vesi oli hyvää, Schweizer, -- nämä arvet kaunistavat sinua.
SCHWEIZER. Pah, niille on kyllä vielä tilaa, vaikka kolmellekymmenelle.
MOOR. Niin, pojat, se oli kuuma ehtoopäivä, ja vain yksi mies meni --
Roller-ystävä sai kauniin kuoleman. Hänen tomunsa ylle asetettaisiin
marmoripatsas, ellei hän olisi kaatunut minun asiani puolesta. Pitäkää
se osa hyvänänne! (Pyyhkäisee silmiään.) Kuinka monta vihollista
jäikään tanterelle?
SCHWEIZER. Satakuusikymmentä husaaria, yhdeksänkymmentäkolme rakuunaa,
nelisenkymmentä jääkäriä, -- kolmesataa kaikkiaan.
MOOR. Kolmesataa yhdestä! -- Jokaisella teistä on oikeuksia tähän
päähän. (Paljastaa päänsä.) Näin nostan tikarini: niin totta kuin
sieluni elää, -- _en aio teitä koskaan jättää_.
SCHWEIZER. Älä vanno! Et tiedä, etkö vielä tule onnelliseksi ja kadu.
MOOR. _Roller-ystävän luiden nimessä: en aio teitä koskaan jättää_.
KOSINSKY tulee.
KOSINSKY (itsekseen). Näillä seuduin sanoivat minun tapaavan hänet --.
He hei, mitäs naamoja nuo ovat? Olisivatko, -- entä jos nämä -- ovat,
ne ne ovat! -- Puhuttelenpa heitä.
SCHWARZ. Huomatkaa! Kuka tulee!
KOSINSKY. Hyvät herrat, suokaa anteeksi! En tiedä, olenko kulkenut
oikein vai eksyksiin.
MOOR. Ja keitä me olisimme, jos te olisitte tullut oikeaan?
KOSINSKY. Miehiä!
SCHWEIZER. Lienemmeköhän niiksi myös osoittautuneet, päällikkö?
KOSINSKY. Minä etsin miehiä, jotka katsovat kuolemaa päin kasvoja ja
leikittelevät vaaralla kuin kesytetyllä käärmeellä, pitävät vapautta
suuremmassa arvossa kuin kunniaa ja elämää, joiden pelkkä nimi
elähdyttää köyhiä ja sorretuita, mutta säikäyttää pelottomimpia ja saa
sortovaltiaat kalpenemaan.
SCHWEIZER (Moorille). Tuo poika miellyttää minua. -- Kuules, ystävä,
olet löytänyt etsimäsi.
KOSINSKY. Niinpä luulen, ja toivon teidät pian veljikseni. -- Voitte
siis ohjata minut oikean mieheni luo, sillä etsin päällikköänne, suurta
Moorin kreiviä.
SCHWEIZER (puristaa lämpimästi hänen kättään). Rakas nuorukainen, me
sinuttelemme toisiamme.
MOOR (lähestyen). Tunnetteko päällikönkin?
KOSINSKY. Sinä se olet -- kuka näkisi tuon ilmeesi ja etsisi toista
miestä. (Katsoo häntä pitkään.) Olen aina toivonut näkeväni miehen,
jonka katse tuhosi, hänen istuessaan Kartaagon raunioilla -- nyt en
enää toivo.
SCHWEIZER. Helkkarin poika!
MOOR. Ja mikä tuo teidät luokseni?
KOSINSKY. Oi päällikkö, ylen julma kohtaloni! Olen kärsinyt haaksirikon
tämän maailman raivoavalla merellä, minun on täytynyt nähdä
elämäntoiveitteni murtuvan maahan, ja minulle ei jäänyt jäljelle muuta
kuin kalvava muisto niiden häviöstä, joka olisi vienyt järkeni, ellen
olisi koettanut sitä tukahduttaa toimimalla toiseen suuntaan.
MOOR. Taas yksi syyttäjä taivasta vastaan? -- Eteenpäin vain.
KOSINSKY. Rupesin soturiksi. Sittenkin huono onni vainosi minua --,
läksin merimiehenä Itä-Intiaan, laivani ajautui karille. Ei muuta kuin
epäonnistuneita yrityksiä! Vihdoin kuulen kaikkialla puhuttavan sinun
töistäsi, _murhapoltoistasi_, kuten niitä nimitettiin, ja matkustin
tänne kolmekymmentä penikulmaa lujasti päätettyäni tulla palvelukseesi,
jos tahdot suostua tarjoumukseeni --. Pyydän, kunnioitettava päällikkö,
älä kiellä sitä minulta!
SCHWEIZER (hypähtäen). Kas niin, kas niin! Nyt on ystävä Roller
korvattu tuhannesti! Kelpo aseveli joukkoomme!
MOOR. Kuinka, Kosinsky? Tiedätkö myös, että olet kevytmielinen poika,
ja otat suuren elämänaskeleesi keikkuen kuin harkitsematon tyttö.
Täällä et joudakaan palloa heittämään tai keilakuulia työntelemään,
kuten kuvittelet.
KOSINSKY. Tiedän, mitä aiot sanoa. Olen neljänkolmatta-vuotias, mutta
olen nähnyt kalpojen välkkyvän ja kuullut kuulain vinkunaa korvissani.
MOOR. Niinkö, nuori herra? -- Ja oletko opetellut miekankäyttöä vain
pistääksesi matkustajaparan maahan yhden taalerin takia tai
työntääksesi aseesi takaapäin naisen ruumiiseen? Mene, mene! Olet
karannut imettäjäsi luota, kun hän uhkasi sinua piiskoilla.
SCHWEIZER. Mitä lempoa, päällikkö, mitä ajattelet? Aiotko häätää
tiehensä tämän Herkuleen? Eikö hän näytä vallan sellaiselta, kuin
tahtoisi hän ajaa Saksin marskin kapustalla Ganges-virran taa.
MOOR. Kun et onnistu tyhjäntoimittajana, niin siksikö tulet nyt ja
haluat päästä konnaksi, salamurhaajaksi? -- Murha, -- ymmärrätkö myös
sen sanan, poika? Kyllä kai olet voinut mennä rauhallisena levolle,
taitettuasi unikoita; mutta kun on murha tunnollasi --
KOSINSKY. Tahdon vastata jokaisesta murhasta, minkä sinä käsket minun
tehdä.
MOOR. Mitä, oletko niin viisas? Rohkenetko yrittää kietoa miehen
imarteluilla? Mistä tiedät etten minä näe pahoja unia tai etten kalpene
kuolinvuoteella? Minkä verran olet jo tehnyt sellaista, joka on saanut
sinut ajattelemaan edesvastuuta?
KOSINSKY. Tosin hyvin vähän vielä; mutta kuitenkin tämän matkan
luoksesi, jalo kreivi.
MOOR. Onko kotiopettajasi toimittanut käsiisi Robinin tarinan --
sellaiset varomattomat hulttiot olisi kytkettävä kaleereihin, -- ja
sekö kiihoitti lapsellista mielikuvitustasi ja tartutti sinuun
järjettömän halun kasvaa suureksi mieheksi? Kutittaako mieltäsi maine
ja kunnia? Tahdotko murhapoltoilla ostaa kuolemattomuuden? Käsitä toki,
kunnianhimoinen nuorukainen: murhapolttajille ei laakeri kasva. Rosvon
voittoa ei kruunata -- paitsi kirouksella, vaaralla, kuolemalla,
häpeällä --. Näetkö tuonkin mestauspaikan tuolla kukkulalla?
SPIEGELBERG (käyden ärtyisenä edestakaisin). Äh kuinka tuhmaa, kuinka
inhoittavaa, kuinka hävyttömän tuhmaa! Tuo ei ole oikea menettelytapa!
Minä tein toisin.
KOSINSKY. Mitä se pelkäisi, joka ei pelkää kuolemaa?
MOOR. Oivaa, verratonta! Oletpa käynyt kiltisti koulusi, olet
erinomaisesti oppinut ulkoa Senecasi. -- Mutta, rakas ystävä,
sellaisilla mietelmillä et tyydytä kärsivää luontoa, niillä et koskaan
tylsytä tuskan okaa. -- Mieti selvään, poikani! (Tarttuu häntä käteen.)
Ajattelehan, että minä neuvon sinua isänä, -- opi ensin tietämään
kuilun syvyys, ennenkuin hyppäät sinne! Jos tiedät voivasi vielä
tavoitella yhtäkään iloa maailmassa -- voisi tulla sinulle heräämisen
hetkiä -- ja silloin saattaisi olla liian myöhäistä. Täällä ikäänkuin
astut ulos ihmisyyden piiristä -- joko sinun täytyy olla korkeampi
ihminen, tai sitten olet piru --. Vielä kerran, poikani, jos sinulle
vielä jostakin toisaalta pilkehtii toivon säenkään, niin hylkää tämä
hirmuliitto, johon yhtyy vain epätoivo, jollei sitä ole perustanut joku
korkeampi viisaus --. Voi pettyä --, usko minua, voi pitää hengen
voimana sitä, mikä lopultakin on sentään vain epätoivoa --. Usko minua,
_minua_, ja palaa pois täältä nopeasti!
KOSINSKY. Ei, en pakene enää! Jos pyyntöni eivät liikuta sinua, niin
kuule onnettomuuteni tarina. Sitten sinä itse painat tikarin käteeni,
ja itse --. Asettukaa maahan piiriin ja kuunnelkaa tarkoin minua.
MOOR. Tahdon kuulla tarinasi.
KOSINSKY. Tietäkää siis, että minä olen böömiläinen aatelismies ja
minut teki isäni varhainen kuolema melkoisen ritaritilan herraksi.
Seutu oli paratiisillinen, -- sillä siinä asui eräs enkeli, -- eräs
tyttö, jota kaunistivat kaikki kukkivan nuoruuden sulot ja joka oli
puhdas kuin aamun valo. Mutta mitäs minä tätä teille! Se kaikuu ohi
korvienne -- te ette ole koskaan rakastaneet, teitä ei ole koskaan
rakastettu --.
SCHWEIZER. Hiljaa, hiljaa, päällikkömme käy tulipunaiseksi.
MOOR. Lakkaa! Tahdon kuulla sen toiste, -- huomenna -- vasta, kun olen
nähnyt verta.
KOSINSKY. Verta, verta -- kuulehan edelleen! Sanon sinulle: verta saat
sielusi kukkuralleen. -- Hän oli porvarissyntyä, saksalaistyttö, --
mutta hänen katsantonsa sulatti pois aateliset ennakkoluulot. Aralla
kainoudella otti hän vastaan vihkisormuksen minun kädestäni, ja
ylihuomenna piti minun viemän Amaliani alttarin ääreen.
MOOR (hypähtää äkisti pystyyn).
KOSINSKY. Keskeltä minua vartovan autuuden hurmiota,
kihlajaisvalmistusten kiireistä -- minut kutsutaan pikalähetin kautta
hoviin. Läksin. Minulle näytettiin kirjeitä, jotka minä muka olin
kirjoittanut, ja jotka olivat sisällöltään kapinallisia. Punastuin sitä
kataluutta -- minulta riistettiin miekkani, minut heitettiin tyrmään,
minä menin sekaisin.
SCHWEIZER. Ja sillävälin --? Edelleen vain! Haistan jo paistinkäryn.
KOSINSKY. Siellä minä viruin kuukauden päivät enkä päässyt selville
asemastani. Huolehdin Amaliani takia, jolla varmaan minun tähteni oli
joka hetki kuoleman tuskat kestettävänä. Vihdoin ilmestyi hovin
ensimäinen ministeri, onnitteli minua viattomuuteni ilmitulon johdosta
hunajaisin sanoin, luki minulle vapautuskirjelmän ja antoi minulle
takaisin miekkani. Nyt riemuiten linnaani, kiitäen Amaliani syliin, --
hän oli kadonnut. Keskiyöllä hänet oli viety, mihin, ei tietty Sen
jälkeen ei häntä oltu nähty. -- Kuin salama kävi läpi sieluni, kiidin
kaupunkiin, tutkin asiaa hovissa -- kaikki silmät keihästyivät minuun,
kukaan ei ollut ymmärtävinään --. Vihdoin keksin hänet erään salaisen
ristikon läpi palatsissa, -- hän heitti minulle kirjelipun.
SCHWEIZER. Enkö sitä sanonut!
KOSINSKY. Helvetti, kuolema ja paholainen! Siitä se selvisi: hänen oli
annettu valita -- joko oli minun kuoltava tai hänen antauduttava
ruhtinaan rakastajattareksi. Taistellen kunnian ja rakkauden välillä
hän teki päätöksensä jälkimäistä totellen -- ja (nauraa) minä olin
pelastettu.
SCHWEIZER. Mitä sinä teit?
KOSINSKY. Siinä minä seisoin kuin tuhannen salaman lyömänä. -- Verta!
se oli ensimäinen ajatukseni, ja viimeinen: verta! Suu vaahdossa minä
juoksen kotia, valitsen itselleni kolmikärkisen miekan, ja sitten
täyttä päätä ministerin taloon; sillä hän vain -- vain hän oli ollut
helvetin parittajana. Minut oli varmaan huomattu kadulta; sillä kun
tulin perille, oli kaikki ovet suljettu. Etsin, kyselen; vastattiin
hänen lähteneen ruhtinaan luo. Riennän suoraa tietä sinne; hänestä ei
oltu mitään tietävinään. Minä palaan, murran ovet, löydän hänet, aion
juuri --, silloin ryntää viisi kuusi palvelijaa kätköistään esiin ja
riistää minulta miekan.
SCHWEIZER (polkee jalkaa). Ja hän ei saanut osaansa ja sinä läksit
tyhjin toimin tiehesi?
KOSINSKY. Minut vangittiin, asetettiin syytteeseen, tutkittiin
kiduttavasti, inhoittavasti -- huomatkaas, _erikoisesta suosiosta_
ajettiin minut maanpakoon, tilukseni lankesivat hyvityksenä
ministerille, Amaliani on yhä tiikerin kynsissä, huokailee ja suree
itsensä kuoliaaksi, sillävälin kun kostonhimoni täytyy paastota ja
taipua mielivallan ikeeseen.
SCHWEIZER (nousee, hioen miekkaansa). Siinä on vettä myllyymme,
päällikkö! Siellä on jotakin poltettavaa!
MOOR (joka siihen saakka on kiihkeän liikutuksen vallassa astellut
edestakaisin, hypähtää äkkiä, rosvoille). Minun täytyy heidät nähdä --.
Ylös! Valmistautukaa! Sinä jäät joukkoon, Kosinsky! Kootkaa oitis
kapineenne!
ROSVOT. Mitä? Minne?
MOOR. Minne? Kuka kysyy: minne? (Kiivaasti Schweizerille.) Petturi,
sinä tahdot pidättää minua? Mutta autuuteni nimessä --!
SCHWEIZER. Minä petturi? -- Mene vaikka helvettiin, minä seuran sinua!
MOOR (lankeaa hänen kaulaansa). Paras veli, sinä seuraat minua --. Se
naisparka itkee, suree itsensä kuoliaaksi. Ylös, nopeaan! Kaikki!
Frankkiin! Kahdeksassa päivässä meidän täytyy ehtiä sinne. (Menevät.)