suutasi tahraat
liehien aattelematta, ja kiusaat siivoa neittä,
niin on nuhteilla siveellinen syynsä, jonka me hyväksymme -- niinkuin
Helvikin tekee.
Samoinkuin seurustelutapa, niin tunteitten ilmaisutapakin on
kauttaaltaan luontoperäinen. Muistettakoon vain kuinka Anna Aaron
ensimäisen kertomuksen jälkeen
puisteli päätään, nyyhki ja niistihe, rientäen aittaan,
lihaa, muikkuja, voita ja kaljaa toi, sekä pöydän
täytteli ruo'illaan; mut niskast' Aaroa vanhaa,
vaikk' oli kyllänen ennestään, taas työnteli syömään.
Matti puolestaan samaten suoraan tunnustaa tahtovansa, jos menee
toisiin naimisiin, saada
riemua rakkauden, punaposkia, jotk' ovat immen
parhaat myötäiset, mitä voimasa mies haluaapi.
Kuulee välistä uudenaikaisten naisten väittävän tätä naiselle
alentavaksi: pitäisihän miehen muka etsiä naisessa muuta ja parempaa.
Mutta jos ottaa huomioon Matin sanat "voimasa mies", ja muistaa
miten hän on runossa kuvailtu, niin näkyy että hän on aivan samalla
kannalla kuin Kyllikki, joka lausuu (Kal. 11: 181-186):
Mie tahon tasaisen varren
tasaiselle varrelleni,
tahon muo'on muhkeamman
muhkeille muo'oilleni,
sekä kasvon kaunihimman
kaunihille kasvoilleni.
Ja sitäpaitsi on muistettava että Matti, selitettyään mitä hän itse
haluaa, kohta lisää:
Taas varon, että jos yksistään oman onneni vuoksi
nuoren nain, niin huimana hän lyö lapsia laimin.
Tässäkin siis luontoperäisyyden rinnalla siveellistä vakavuutta.
Kaikilla näillä ihmisillä on sydämen pohjalla elävinä
siveelliset periaatteet. Ja siitä seuraa arvokkuus ulkonaisessa
esiintymisessäkin, joka pistää sitä enemmän silmiin, jos suomalaisia
verrataan ryssiin, jotka hyppelevät ja välistä "päissään kaatuvat
maahan".
Mutta koko elämänkatsomuksessakin huomaamme suomalaisten ja ryssien
välillä samallaisen eron. Hyvänä esimerkkinä siitä ovat molempien
puhemiesten, Ontron ja Pietarin, tarjoukset Helville.
Ontro ensiksi kehuu Topiaksen kauneutta, etenkin hänen partaansa,
sitten hänen tanssiaan. Senjälkeen hän selittää minkä tähden
ryssät välistä juovat liian paljon, ja lopuksi hän, kauppias,
tarjoo Helville "sulkkua vaatteeksi sekä ruplia ruoaks". Pietari
taas ensiksi hänkin kertoo Matin "kiinteät, irtaimet, mitä kaikkea
häll' on"; mutta tärkeämpi hänelle on jo ennakolta sopia siitä
kuinka onnellinen avioliitto on solmittava, nimittäin niin että
molemmat aviopuolisot ovat toistensa vertaisia ja kummallakin
on oma toimintapiirinsä, jonka asioissa toinen myöntyy hänen
mielipiteeseensä. Samoin Anna esiintyy miehensä vertaisena,
ja samalle pohjalle Sakariiaskin rakentaa kehotuksensa
äskenkihlatuille.
Sentähden runoelmassa ylistetäänkin kotia ja sopusointuista
kotielämää ihmisen korkeimmaksi maalliseksi hyväksi.
Siksipä neitosen on sulosimpana toivona päästä
perheen äitinä toimeamaan sekä säysyä miestään
palvelemaan, pakotettuna ei, vaan rakkaudesta.
Niin Helvi sanoo, ja Ontronkin mielestä Pietari on kolmasti autuas,
koska
silmäsi rauhasan eess' on vilpitön eukko ja lapset
sievät katsoa niin kuin virran kukkiva penger.
Ja Pietari tämän onnen oivaltaakin,
muistaen myös, kuin heill' elo rauhasa on, sopurunsas.
suojana Metsola kuin pesä linnun poikuehella.
Ja että ryssätkin täten osottavat ymmärtävänsä kodin merkitystä,
se herättää myötätuntoisuuttamme heitäkin kohtaan. Samoin Aarokin
lopuksi sanoo:
Nytpä mä onnekas oon, koti mull' eläessäni on nyt,
on koti kuoltuakin.
Mutta tämä kodin onni saavutetaan ahkeralla työllä ja kokemalla
elämän kovempiakin puolia. Siksipä Helvistä sanotaan että hän on
säysy ja hiljainen, näet laps-ajan ankeudess' on
oppinut arvaamaan hyvän arvon kiitteliäsnä.