_Puolustuksesta hyökkäykseen_.
Suurimpia virheitä taisteluissa on se, että jäädään odottamaan, mitä
vihollinen tekee, ja mukautuminen siihen. Rohkea, tarmokas toiminta,
vaikkapa pienemmilläkin joukoilla, estää vihollista noudattamasta
alkuperäistä suunnitelmaansa, jopa voi saattaa vihollisen vaikeaan,
uhattuun asemaankin.
Hyvänä esimerkkinä siitä on kumpikin _Näätälän_ retki: Niillä kun
uhattiin vihollisen heikompaa sivustaa ja rintamantakaisia yhteyksiä,
niin painostus _Ahvolaa_ vastaan lakkasi heti. Ja sekä _Joutsenossa_
että myöhemmin _Raudussa_ tehdyt hyökkäykset tekivät tyhjäksi
vihollisen samanaikaisesti suunnittelemat liikkeet. Menestys sodassa
riippuu suureksi osaksi onnesta; ja rohkeaa onnistaa useammin kuin
arkaa!
Mutta rohkeat toimenpiteet onnistuakseen vaativat tarkkoja tietoja ja
huolellista valmistelua. Siksipä täytyykin tiedustelun olla hyvin
järjestetyn ja luotettavan, ettei vaan pääse vahinkoa käymään
ratkaisevalla hetkellä. Heikoimpia puolia punaisten sodan käynnissä
tuntui olleen juuri tiedustelun puute. Ja jos joitakin tietoja lienee
tullutkin, niin ei niitä kukaan osannut käyttää hyväksi. Niiden ja
voittojensakin kautta saamansa edut laskivat he menemään ohitse.
Paitsi ratsu- ja jalkaväen suorittamaa lähitiedustelua, oli valkoisella
armeijalla Antrean rintamalla omat tiedustelu-verkkonsa Pietarissa,
Viipurissa ja Lappeenrannassa. Niiden kautta saatiin jokapäiväiset
luotettavat tiedot punaisten voimasuhteista ja lähimmistä
suunnitteluistakin.
Jos punaiset sattumalta olisivatkin saaneet tiedon meikäläisistä
voimamääristä ja sijoituksista, niin sotkeutuivat he pian tuontuostakin
tapahtuneiden valehyökkäysten johdosta. Milloin niihin otti
osaa suuremmat, milloin pienemmät joukot, aina ne kumminkin
sitoivat vihollisen voimia ylimääräiseen työhön. Patrulli-retket
Pietarin--Viipurin rata-osalla, _Hillinsillan_ räjäyttäminen Simolan ja
Lappeenrannan välillä sekä radan särkeminen _Talin ja Karisalmen_ sekä
_Raudun ja Raasulin_ välillä keskellä taisteluja olivat omiaan
herättämään punaisissa levottomuutta ja pelkoa.
Vaikkakin heikompana voimasuhteiltaan, pystyi valkoinen armeija
kuitenkin puolustustaistelunsa ohella valmistautumaan hyökkäykseen.
Teknillinen osasto oli ryhtynyt kaikkiin tarpeellisiin tie- ja
vesi-rakennuspuuhiin. Jo 10 päivänä maaliskuuta avattiin laivaliike
Vuoksella, eikä se sen jälkeen enää umpeen päässyt. Puhelinverkosto,
joka taistelujen aikana oli osoittautunut mallikelpoiseksi, oli valmis
ulottamaan toimintansa kaksi vertaa laajemmalle alalle. Taistelevat
joukko-osastot, pataljoonat ja komppaniat, olivat rykmenttiensä
välityksellä hankkineet itselleen riittävät kuormastot ja muutenkin
varustautuneet eteenpäin kulkuun. Kaikkialla odotettiin vain
lähtökäskyä. Mutta se aika oli vielä viikkojen takana.
Kuitenkin oltiin päästy jo niin pitkälle, että siirryttiin
puolustuksesta hyökkäykseen. Ja "hyökkäys vie yleensä voittoon,
puolustus tappioon. Jos jostakin syystä ollaan pakoitetut
puolustautumaan, niin on mahdollisimman pian koetettava muuttaa
puolustus hyökkäykseksi. Jo tietoisuus siitä, onko kysymyksessä
hyökkäys vai puolustus, vaikuttaa suuresti miehistön mielialaan".
Siihen vetosi myös ratsumestari Elfvengren, kun hän siirtyi
puolustuksesta hyökkäykseen. Hän ei tahtonut jättää viholliselle
hyökkäyksen suomia etuja, vaan päätti itse ratkaista tilanteen
aktiivisella toiminnalla. Joskaan ei koko Vuoksen rintamalla vielä
voitu ajatella yleishyökkäystä, niin niissä merkeissä siellä kylläkin
elettiin ja työskenneltiin.
_Raudan valloitus_.
Kuten edelläolevasta jo käy selville, varustauduttiin _Raudussa_
hyökkäykseen. Samaan aikaan kiertyi rautainen rengas _Tampereen_
ympärille, herättäen toiveita suuremmista liikkeistä ja ratkaisuun
johtavasta käänteestä sotatoimissa Antrean rintamalla. Sillä heti
Tampereen valtauksen jälkeen piti meidän saada sekä tykistöä ja
ampumatarpeita että miehistöä runsaslukuisesti voidaksemme ryhtyä
"Viipurin valtaukseen".
Mutta odottamatta niitä ryhtyi I rykmentin päällikkö hyökkäämään.
"_Raudun_ asemalle on kokoontunut suurempia punikkien voimia, paljon
käyttämättömiä tykkejä ja sotatarpeita", ilmoitti hän päiväkäskyssään.
"Raudun vihollisen selkäpuolella ovat kaikki tiet, sillat ja kylät
melkein tyhjät ja suojelemattomat. Koska punikeilla on nälkä, ovat he
päättäneet näinä päivinä hyökätä saadakseen meidät toiselle puolelle
Suvantoa. Pietarin--Raasulin rautatie on heillä tässä apuna. Ettei tämä
tapahtuisi, olen päättänyt seuraavaa: Polttaa kaikki sillat
heidän selkäpuoleltaan ja samalla kiertoliikkeen jälkeen meidän
urhoollisilla joukoillamme hyökätä _Rautuun_ punikkeja vastaan heidän
selkäpuoleltaan, niin että kaikki tykit ja muut sotatarpeet jäisivät
meidän käsiimme. Ja uskon, että me karjalaiset ja savolaiset yhteisillä
ponnistuksilla pakotamme maanpetturit ja ryssät kiireesti lähtemään
maasta."
Kun ei vihollinen voinut työntää joukkojamme niiden
ottamista asemista, niin tuli hyökkäyksen lähtökohdaksi linjalla
_Raudun kirkonkylä--Leinikkälä--Mäkrä--Orjasaari_ oleva rintama.
Vihollisen selkäpuolelle ajateltu isku oli suunniteltu tehtäväksi
vasemman sivustan eli _Palkealan_ kylän kautta ja sitävarten koottiin
joukot äärimmäisen oikean sivustan eli _Mälkölässä ja Valkjärvellä_
taistelevista joukoista. Joukkojen siirto tapahtui Suvannon jäätä
pitkin ja niin salassa, etteivät sitä omatkaan joukot tienneet,
ennenkuin seuraavana päivänä.
Kahden eri osaston onnistui osittain tuhota Venäjän puolella olevat
_Viisjoen ja Sahajoen_ rautatiesillat, pääjoukko valtasi suunnitelman
mukaisesti varhain saman päivän aamuna _Raasulin_ kylän, tosin kiivaan
taistelun jälkeen, mutta toisen joukko-osaston yritys vallata Raasulin
asema ei onnistunut. Raudusta apuun rientänyt punaisten panssarijuna
ratkaisi taistelun näiden eduksi.
Sillä aikaa kun tämä tapahtui Raudun aseman eteläpuolella, oli muilla
rintamanosilla Raudun aseman ympärillä taisteltu koko päivä erittäin
kiivaasti. Puolenpäivän tienoissa olivat Raudun kirkonkylästä
hyökkäävät joukot jo noin puolen kilometrin päässä asemalta ja illalla
pääsivät _Mäkrältä ja Orjasaarelta_ käsin taistelevat joukot 100-50
metrin päähän vihollisen päävarustuksista. Siitä huolimatta täytyi
hyökkäys keskeyttää, sillä Raasulin aseman valtausyrityksen rauettua
eivät joukot voineetkaan hyökätä etelästä käsin Raudun asemalle.
Seuraavana päivänä tuhottiin ennenmainitut sillat rajan takana
kokonaan, kuin myöskin _Lempaalan_ aseman vesitorni, mutta uudelleen
suunniteltu saartoyritys täytyi taaskin jättää loppuun suorittamatta,
kun ei Raasulin asemaa nytkään onnistuttu valtaamaan. Nämä taistelut
Raudun aseman eteläpuolella maksoivat kahden pataljoonan päällikön
hengen. Jääkäriluutnantti _V. Aschanin_ ampui eräs punainen roisto ja
jääkäriluutnantti _H. Lindbergin_ kerrotaan vaikeasti haavoittuneena
itse päättäneen päivänsä päästäkseen joutumasta hengissä vastustajien
käsiin.
Joskaan näillä vaikeita uhreja kysyneillä taisteluilla ei saavutettu
kaikkea sitä, mitä oli tarkoitettu, niin oli kuitenkin voitoksi
laskettava vihollisen hyökkäyssuunnitelman estyminen. Ja kaksi
vuorokautta kestäneiden taistelujen jälkeen jäi vahva vartioketju
Raudun aseman ympärille pääjoukkojen vetäytyessä lepäämään lähtöasemiin
ja iskujoukkojen siirtyessä vasemmalta sivustalta oikealle eli
_Maanselän_ kylän puolelle.
Kun vihollisella todettiin olevan moninkertainen ylivoima ja
taistelujen käyvän kovin verisiksi, sain äärimmäisillä ponnistuksilla
käytettäväkseni 8:nnen jääkäripataljoonan, joka oli harjoitettu
Sortavalassa ja oli kaikinpuolin taisteluvalmiina.
Saavuttuaan _Maanselän_ kylään ja asemiin Raudun aseman eteläpuolella,
valtasi se ensi töikseen huhtikuun 1 päivänä Raasulista päin tulleen
panssarijunan ja siinä runsaasti sota- ja muonavarastoja. 8:s
jääkäripataljoona alkoi toimintansa menestyksellisesti ja kiitosta
ansaitsevasti. Sitä johti silloin jääkärikapteeni _L. Oesch_.
Nyt oli saartorengas Raudun aseman ympärillä ehyt ja yhtenäinen. Nyt
päätti I rykmentin komentaja ryhtyä ratkaisevaan lopputaisteluun.
Avuksi saadulla järeällä tykistöllä -- alunpitäen oli vain 1 kolmen
tuuman tykki ja 5 konekivääriä -- pommitettiin ensin kiivaasti
asema-aluetta ja sitten klo 5 j.p.p. antoi johtaja käskyn
saartojoukoille yleiseen rynnäkköön. Koko yön kestäneiden taistelujen
jälkeen onnistui eräiden joukko-osastojen tunkeutua asemalla
olevaan varastohuoneeseen, jonka he, saatuaan käskyn hyökkäyksen
keskeyttämiseen, poislähtiessään sytyttivät palamaan.
Taistelussa kärsi vihollinen siksi suuria tappioita, ettei se tahtonut
jäädä odottamaan uutta hyökkäystä, vaan päätti pyrkiä saartoketjun
läpi. Peittääkseen tätä aikomustaan ryhtyi se huhtikuun 5 päivän aamuna
klo 8 ampumaan tykistöllään vimmatusti pohjoiseen suuntaan. Kohta sen
jälkeen sytytti se varastonsa Raudun asemalla ja ryntäsi tihein joukoin
_Maanselän_ kylään päin.
Huomattuaan vihollisen aikomukset, antoi johtaja käskyn uudelleen
ryhtyä hyökkäykseen, jolloin asema-alue jo klo 1 aikaan oli
meikäläisten hallussa. Vihollisen tiheät hyökkäyskolonnat kärsivät
hirvittävän mieshukan _Maanselän_ kylään johtavalla tiellä ja metsissä,
ja vain noin satakunta miestä lienee päässyt karkuun. Loput joko
kaatuivat tai joutuivat vangeiksi, joiden lukumäärä nousi kahdeksaan
sataan.
Sotasaalis oli runsas: 13 tykkiä, 40 kuularuiskua, tuhansia kiväärejä
ja suuret joukot muuta sotilastavaraa.
Raudun aseman valtaus oli n.s. tuhoamistaisteluita ja viholliselle
monessa suhteessa raskas tappio. Sen suuret suunnitelmat murtaa
sivustahyökkäyksellä Vuoksen rintama olivat kokonaan tyhjiin rauenneet
ja tiedot taisteluista herättivät Venäjän puolella eräänlaisen
varovaisuuden näitä Suomen retkiä kohtaan. Vain hädin tuskin ehti
kenraali Jeremejeff esikuntansa upseerien kanssa puikahtaa karkuun,
eikä hän enää sen jälkeen tullut Suomen puolelle.
Raudun aseman valtauksesta ansaitsevat tunnustuksen kaikki siihen
osaaottaneet joukot johtajineen, miehineen. Raskas oli tappio
kaatuneissa ja haavoittuneissa meilläkin, mutta lohtuna sentään
tietoisuus siitä, että he olivat uhranneet elämänsä ja omat etunsa
kansan ja maan parasta katsoen, ja silloinhan ovat kaikki uhraukset
vähäisiä.
Kunnia heidän muistolleen on pysyväinen!
Raudun aseman valtaus oli _loistava alku hyökkäyssotaan_ Vuoksen
rintamalla. Sitä seurasi rajaseudun puhdistus nopeasti ja varmasti,
herättäen eloon toiveet taistelujen pikaisesta päättymisestä ja
rauhallisen elämän palautumisesta paljon kärsineeseen Karjalaan.
Ensimäinen suuri taistelu vapaustaistelussamme oli voitolliseen loppuun
viety. Toinen saman päivän suuri voitto, _Tampereen_ valtaus, tapahtui
lopullisesti vasta myöhään iltapäivällä. Seuraavana eli 6 päivänä
lausui Suomen Tasavallan sotajoukkojen Ylipäällikkö joukoille
Antreassa:
"Karjalan urheat soturit! Väsymättömällä tarmolla ja suurella
suomalaisella sitkeydellä olette te kolmatta kuukautta puolustaneet
kaunista _Karjalaamme_ ylivoimaista vihollista vastaan, mutta teidän
rintojanne vastaan ovat turhiksi käyneet yhdistyneitten ryssien ja
maanpetturien hyökkäykset. Taas olette liittäneet laakereihinne uuden
loistavan voiton. Verivihollisenne on lyöty ja vangittu _Raudussa_ ja
13 tykkiä ynnä tuhatkunta vankia on ollut tulos reippaasti ja
suurella kyvyllä suoritetuista liikkeistänne ja pontevuudella ja
pelkäämättömyydellä suoritetusta hyökkäyksestä. Minä kiitän teidän
uljaita päällikköjänne, minä kiitän urheata _Karjalan armeijaa_, joka
ikuisiksi ajoiksi kirjoittaa nimensä _Suomen_ sotahistoriaan."
_Kannaksen puhdistus_.
Raudun ja Tampereen valloitusten jälkeen alkoi vaivaloinen joukkojen
siirtely Karjalaan, joka siirtely rautatiellä vallitsevan liikkuvan
kaluston puutteen takia kävi tavattoman hitaasti. Sillä aikaa ehti
vihollinen tuoda Venäjältä äärettömät määrät ampuma-aseita ja -varoja,
joka seikka Vuoksen rintamalla teki itsensä tunnetuksi: Kiivasta
tykistötulta yötä päivää pitkin koko rintamaa, erittäinkin
keskittynyttä _Ahvolassa ja Oravalassa!_
_Joutsenossa_ ryhtyi III rykmentin komentaja jääkärimajuri _Ståhlberg_
huhtikuun 5-8 päivinä häiritsemään vihollisen joukkoja. Kiivaiden
taistelujen tuloksena oli vihollisen pakollinen perääntyminen koko
Joutsenon rintamalla. Miehittäen _Jänhiälän, Karsturannan ja Vesikon_
asettuivat joukot linjalle _Karsturanta--Lipiälä--Kuurmanpohja_.
Näissä taisteluissa menetti vihollinen paljon miehiä kaatuneina ja
haavoittuneina, eikä se seuraavien päivien ankarista ponnisteluista
huolimatta voinut enää takaisin valloittaa menettämäänsä aluetta.
10/4 ryhtyi III rykmentti jääkärimajuri Ståhlbergin johdolla jatkamaan
sitkeää rynnistystä, valloittaen _Nevalan, Ravattilan, Eiskolan ja
Karjalaisten_ kylät, jolloin Ravattilassa saatiin m.m. 1 konekivääri.
Mutta jo 11/4 täytyi joukkojen ylivoimaisen vihollisen painostuksesta
jättää Eiskolan, Virkkilän ja Karjalaisten kylät. Joutsenon
rintama jäi kaikista vihollisen ponnisteluista huolimatta linjalle
Karsturanta--Ravattila--Suokuma--Kuurmanpohja.
Ryhtyessään 14/4 hyökkäämään Honkalahden kautta Joutsenon kirkolle
kulki jääkärimajuri Ståhlberg uhkarohkeana miestensä etunenässä,
jolloin silmänräpäyksellinen kuolema katkaisi hänen elämänsä. Poissa
oli etevä ja urhoollinen johtaja, poissa "jääkäreistä ensimäinen!"
Hyökkäävät joukot palasivat lähtöasemiinsa, joissa sitten vakaasti
pysyivät siihen asti kuin jääkärikapteeni -- nyttemmin majuri Sarlin
astui rykmentin johtoon ja antoi hyökkäyskäskyn Lappeenrantaan.
Myöskin keskisellä eli II rykmentin rintamaosalla lyötiin kaikki
vihollisen tekemät hyökkäysyritykset takaisin, eikä sen rajun
tykkitulenkaan onnistunut tuottaa suurempaa vahinkoa; vieläpä
tehtiin tällä rintamalla pienempiä valtauksiakin, kuten tärkeät
tienristeysasemat _Heinjoen_ eteläpuolella. Niin myös maaliskuun
13 päivänä _Hannilan_ eteläpuolella olevan tärkeän kukkulan,
n:o 56, valtaus, jossa saamamme runsaan sotasaaliin ohella
aiheutui viholliselle korvaamaton tappio, se kun menetti yhden
parhaimmista tähystysasemistaan. Kaikki vastahyökkäykset kukkulan
takaisinvalloittamiseksi olivat tuloksettomia. Myöskin on
näihin valtausyrityksiin laskettava patrullien onnistunut retki
Pietarin--Viipurin rataosan varteen.
Raudun voittoisat joukot jatkoivat menestyksellistä etenemistään etelää
ja länttä kohten puhdistaen kylän toisensa jälkeen punaisista ja
ryssistä.
Huhtikuun 10 päivänä antamallaan päiväkäskyllä otti
kenraalimajuri _Toll_ vastaan _Itä-armeijan_ päällikkyyden ja jakoi
Vuoksen rintaman joukot kolmeksi ryhmäksi: eversti _Ausfeldin_,
kenraalimajuri _Wilkmanin_ ja everstiluutnantti _Sihvon_ erillisiksi
joukko-osastoiksi.
Taistelu- tai oikeammin hyökkäyssuunnitelma oli selvä ja
suorapiirteinen: Samalla kun vasen sivusta, eversti _Ausfeldin_
armeijaryhmä, puhdistaisi Karjalan Kannaksen ja katkaisisi yhteyden
Viipurin ja Pietarin väliltä, ryhtyisivät kenraalimajuuri _Wilkmanin_
joukot hyökkäämään Heinjoelta Viipuriin. Kolmannen ryhmän eli oikean
sivustan tuli pidättää vihollista niin kauan kuin mahdollista entisissä
asemissa.
Kannaksen puhdistus tapahtui pikamarssissa siitä huolimatta, että
vihollinen teki ankaraa vastarintaa ja jokainen kylä oli vallattava
kiivaan taistelun jälkeen. Jo 20/4 klo 11 a.p. valtasivat majuri
_Elfvengvenin_ joukot _Kauksamon ja Vuottaan_ kylät saaden 4
käyttökuntoista konekivääriä, suuren joukon sotilastarpeita, kokonaisen
kuormaston ja runsaasti muonavaroja.
Seuraavan päivän aamuna joutuivat _Tarpilan ja Rajamäen_ kylät
haltuumme, jolloin 2 tykkiä, 2 konekivääriä ja runsaasti erilaista
sotilastavaraa joutui sotasaaliiksi kuin myöskin _Suontaan_ kylässä
olevien punaisten perääntymistie _Kivennavalle_ tuli katkaistuksi.
Viisi tuntia kestäneen kiivaan taistelun jälkeen vallattiin
_Kivennavan_ kirkonkylä, jolloin 7 konekivääriä jäi saaliiksi.
Nämä nopeasti toisiaan seuranneet tapahtumat saivat _Terijoella_
aikaan ankaran pakokauhun. Kaikki siellä olevat venäläiset pyrkivät
päätäpahkaa omalle maalleen ja heitä seurasi suuri joukko suomalaisia
punakaartilaisia, niiden joukossa myös suurroisto Kaljunen, joka,
vaikkakin vaivoin, onnistui pääsemään panssarijunalla rajan taa.
Huhtikuun 23 päivänä joutui rata-osa _Uusikirkko--Raivola--Terijoki_
valkoisten käsiin Ja seuraavana päivänä _Perkjärven_ kylä ja asema. Kun
kenraalimajuri _Wilkmanin_ joukot jo olivat vallanneet _Sainion ja
Kämärän_ asemat, niin olikin rata-osa kokonaisuudessaan meidän
hallussamme ja sen itäinen puoli maakuntaa puhdistui tuota pikaa.
Kauan ei kestänyt rautatielinjan ja Suomenlahden välisen
osan puhdistuskaan, josta otan tähän erään mukana olleen
ratsujääkärirykmentin upseerin kertomuksen:
"Huhtikuun 24 päivän aamuna vallattiin _Terijoki_ noin tunnin kestäneen
taistelun jälkeen. Samana päivänä ratsastettiin vielä _Inoon_ ja
alettiin asemalta käsin neuvottelut patterien varusväen kanssa
linnoituksen antautumisesta. Huhtikuun 25 päivänä jatkettiin
neuvotteluja ja lähetettiin patrulleja ympäristöön. Kun asemalle oli
saapunut varusväeksi jalkaväkeä, teki kornetti _Salmio_ ensimäisen
joukkueen kanssa tiedusteluretken _Uudellekirkolle_. Luutnantti
_Brommels_ ratsasti 20 miehen kanssa _Kuolemajärvelle_ ja vahtimestari
_Lihtonen_ 10 miehen kanssa pitkin rataa _Muurilaan_. Seuraavana eli
huhtik. 26 p:nä vallattiin jokunen kilometri Inosta länteen olevat
venäläiset patterit. Sieltä otettiin 6 tykkiä sekä niihin kuuluvaa
tarvetavaraa ja ampumavaroja, jotka kuljetettiin Mesterjärven asemalle,
missä ne lastattiin junaan. Seuraavana päivänä valtasi eskadroona
_Humaljoen ja Härkölän_ patterit. Huhtik. 27 p:nä kuljetettiin
eskadroona junalla _Koivistolle_, paitsi II joukkuetta, joka jäi
Humaljoen asemalle. Aamulla aikaisin alettiin ratsastus pohjoiseen.
Eskadroona kokoontui Peusan tienhaarassa, mistä matkaa jatkettiin
_Rokkalanjoelle_. Vahtimestari _Lihtonen_ ratsasti toisen joukkueen
kanssa _Kaislahden_ majataloon, minne oli määrä toistaiseksi jäädä.
Vahdit asetettiin. Kohta senjälkeen saapui luutnantti _Relander_
mukanaan kolme harhaan joutunutta hallituksen joukkojen sotilasta.
Näiden sekavat puheet tuottivat sangen ikäviä seurauksia eskadroonalle.
Ne näet johtivat meidät taisteluun noin 15-kertaista vihollista
vastaan. Heti luutnantti Relanderin majataloon saavuttua otettiin 12
vihollisen pakolaista vangiksi.
"Klo 12 päivällä kuului vahtiemme hälyytyslaukauksia. Kahdesti lyötiin
päällekäyvä vihollinen takaisin, mutta ylivoiman edestä täytyi
eskadroonan viimein vetäytyä takaisin _Makslahteen_, yöpyen siellä.
Taistelun vaatimat uhrit olivat lukumääräämme nähden sangen raskaat.
Luutnantti _Brommels_ ja 10 miestä kaatui, 9 haavoittui ja 2 joutui
vangiksi. Huhtikuun 29 päivänä aamulla lähti kornetti _Salmio_
joukkueensa kanssa partioon _Rokkalaan_. Sieltä jatkoi aliupseeri
_O. Vinter_ 7 miehen kerä matkaa _Uuraaseen_, valloitti sen ja otti 300
vankia. Vahtimestari _Lihtonen_ ratsasti joukkueensa kanssa _Kaijalan_
kylään ja vahtimestari _Keränen Johanneksen_ kirkolle.
"Edellisenä päivänä _Kaislahdessa_ kohtaamamme vihollinen ei
uskaltanutkaan käyttää meidän perääntymistämme hyväkseen, vaan pakeni
epäjärjestyksessä _Uuraan_ salmen yli vieden vangit mukanaan.
Patrullimme toi kuitenkin miehemme pois, ottaen, kuten jo edellä on
sanottu, lukumääräänsä nähden suhteettoman suuren vankimäärän. Tähän
vaikutti nähtävästi se, että Viipuri oli jo silloin vallattu, joten
punaisilta oli jo kaikki toivo kadonnut, varsinkin kun huomasivat
pakotien rantapitäjienkin kautta olevan tukossa.
"Sotasaalista saimme _Härkölän, Tuppuransaaren, Humaljoen, Puumalan ja
Himottulan_ pattereilta 45 kpl. 8--2 1/4 tuuman tykkiä, 4 suurta
valonheittäjää, useita kymmeniä tuhansia tykinpanoksia, useita
etäisyyden mittaajia, öljy- ja sähkömoottoreita, konepajan, paljon
ruutia ja kiväärinpatruunoita, puhelimia y.m.
"Kun tähän vielä lisätään _Inosta_ saatu suunnaton sotasaalis: pari
sataa tykkiä ja ainakin parin miljardin (!) arvosta muuta tavaraa, niin
on se kunnioitettava saalis muutamien päivien ja vähäisen joukon
osalle. Sitäpaitsi vapautettiin monta pitäjää punikkien vallasta; seutu
_Terijoelta Uuraaseen_ asti oli valkoisten hallussa ja Karjalan
Kannaksen läntinenkin osa pääsi punaisesta painajaisestaan.
"Muuten lienee _Terijoen_ valloittaminen ainoita harvoja
tapauksia Suomen vapaussodassa, jolloin taistelu ratkaistiin
_ratsuväki-atakilla_!"
_Karjalan Kannas_ oli valkoisten hallussa, vihollinen lyöty rajan taa,
josta so ei sen koommin enää tohtinut hävitysretkilleen Suomen puolelle
tulla ja ensi kertaa tunsi jokainen olevansa _omassa maassaan_, omassa
_itsenäisessä_, itsestään huoltapitävässä ja kansansa vaalimassa
maassa. Ylpeä ilo paisutti sydäntä sitä ajatellessa! Olihan
vuosisatainen unelma toteutunut, olihan vihdoinkin selvä raja Suomen ja
Venäjän välillä ja olivathan omat pojat rajaa vartioimassa!
Julistuksessaan huhtik. 24 p. lausuu _Suomen Tasavallan_ sotajoukkojen
_Ylipäällikkö_ seuraavasti:
"Karjalan urhoolliset soturit! Joka kerta kun saavun Karjalan
rintamalle, voin tervehtiä teitä ja onnitella uusista suurista
voitoista. Uudenkirkon, Raivolan, Terijoen ja Rajajoen valloitus on
katkaissut viholliseltamme tien Pietariin. Viimeinen taistelu on vielä
jäljellä. Karjalan pääkaupungin ja samalla punaryssien viimeisen ja
vahvimman tukikohdan valloitus. Valtavaa ylivoimaa vastaan olette te
verellänne puolustaneet Karjalaa.
"Nyt kun käsky yli rintaman kuuluu: Eteenpäin Viipuriin!, ei löydy sitä
voimaa, joka voisi seistä tätä vastaan. Nyt lyö _Suomen valkoinen
armeija_ ratkaisevan iskunsa ja kohta on liehuva _Suomen lippu_ ensi
kertaa Viipurin linnan tornissa. Eteenpäin Suomen urhoollinen armeija!
Isänmaa seuraa teidän voittokulkuanne!
"Antreassa, huhtikuun 24 p. 1918.
_Mannerheim_."
_Viipurin piiritys ja valloitus_.
Edellä olen maininnut, että _Viipurin_ kaupunkikin jo oli valkoisten
hallussa ja punaisten tuki ja turva silläkin taholla siis pettänyt. Kun
kuitenkin nämä tapahtumat, Viipurin piiritys ja valloitus, aivan kuin
kruunaavat valkoisen armeijan taistelut ja ponnistelut, niin lienee
paikallaan lyhyt selonteko niistäkin tässä yhteydessä.
Kuten jo ennemmin lyhyesti mainitsin, oli kenraalimajuri Tollin
hyökkäyssuunnitelma seuraava: eversti _Ausfeldin_ ryhmä puhdistaa
_kannaksen_ ja katkaisee yhteyden Pietariin, kenraalimajuri _Wilkmanin_
ryhmä hyökkää idästä ja etelästä _Viipuriin_ ja valloittaa kaupungin
samaan aikaan kun everstiluutnantti _Sihvon_ ryhmä tuhoaisi
vastustajansa _Saimaasta Heinjoelle_ saakka.
Kenraalimajuri Wilkmanin joukot, joita jääkärieverstiluutnantti
_Jernström_ johti eteläistä ja eversti _v. Coler_ pohjoista eli Talin
kautta Viipuriin hyökkäävää osaa, valtasivat ankaran taistelun jälkeen
Kämärän kyliin ja yöllä klo 1.10 Sainion aseman. Seuraavana aamuna,
huhtikuun 21 päivänä, valtasivat eversti v. Colerin joukot Talin
aseman. Oikean sivustaryhmän tehtävänä oli pidättää vihollinen
asemissaan. Niinpä katkaisikin II Karjalan rykmentin XI pataljoonan
lähettämä komennuskunta räjäyttämällä radan Kavantsaaren ja Karisalmen
asemien välillä keskellä yötä huhtikuun 24 päivää vasten. Mutta kun
seuraavan päivän aamuna ryhdyttiin ratkaisuun s.t.s. tuhoamaan
vihollista, niin jättikin tämä kuukausien kuluessa vahvasti
varustamansa asemat ja pakeni päätä pahkaa Kilpeenjoen ja Juustilan
kautta Viipuriin. Vain muutamissa kohdin taisteli se epätoivon
vimmalla; muualla se sytytti talot ja varastot tuleen sekä hajautui
metsiin paeten täydellisessä epäjärjestyksessä.
Karjalan II ja III rykmentti suorittivat tänään ja seuraavina päivinä
odottamattoman suuret tehtävät. Tottuneina vain asemasotaan ja melkein
kokonaan puutteellisesti harjoitettuina ei niiltä voitu vaatia
marssikestävyyttä ja -kuntoa, mutta siitä huolimatta ne pystyivät
antamaan mestarinäytteen. III Karjalan rykmentti, jääkärimajuri
Sarlinin johdolla, valloitti Joutsenon ja marssi 26 päivän aamuna
Lappeenrantaan. II Karjalan rykmentti, murrettuaan punaisten rintaman
_Pihkalanjärven_ kohdalta ja vallattuaan Kavantsaaren aseman sekä
Ahvolan ja Oravalan rintamavarustukset, marssi Kilpeenjoen kautta
Juustilaan karkoittaen sinne yöpyneet punaisten jälkijoukot, joilla oli
uhkana polttaa kaikki rakennukset seuraavana aamuna lähtiessään.
Tämän päivän sotasaalis oli suuri siitä huolimatta, että punaryssät
ehtivät tuhoamaan huomattavan osan siitä. Erittäin mainitsemista
ansaitsee uudenaikainen panssarivaunu ja ampumatarvejuna Kavantsaaren
asemalla.
Jo 27 päivän aamuna valtasivat II Karjalan rykmentin joukot _Hovinmaan_
aseman ja ratsuväki ulotti tiedustelunsa aina rantaan asti. Hitaammin
kulkeva jalkaväki seurasi mukana vallaten 28 päivänä _Naulasaaren_
betonivarustukset ja asettuen asemiin lännen puolelle Viipuria.
Nyt oli Viipurin piiritys maan puolelta yhtenäinen, mutta Suomenlahden
rantaan lähetetty tykistö saapui, ikävä kyllä, paria päivää liian
myöhään estämään punaisten pakoa meritse.
Samaan aikaan valtasivat III Karjalan rykmentin joukot _Simolan ja
Vainikkalan_ asemat taisteltuaan epätoivon vimmalla asemiaan
puolustavia punikkeja vastaan. Näiden taisteluiden onnelliseen
tulokseen vaikutti ratkaisevasti jääkärikapteeni _Pippingin_ johtama
tykistö, joka kulki uhkarohkeasti kärjen mukana, joskus ennen sitäkin.
Tällä aikaa supistivat eversti _v. Colerin_ ja jääkärieverstiluutnantti
_Jernströmin_ joukot vahvaa saartoketjuaan Viipurin itä- ja
eteläpuolella. Tykistön huolellisesti ohjattu tuli sytytti tulipaloja
esikaupungeissa ja aiheutti ankaria räjähdyksiä vihollisen
ampumatarve-varastoissa _Kolikkoinmäellä_. 28 päivänä seisoivat
valkoiset joukot jo _Papulan_ lahden itärannalla Karjalan
kaupunginosassa ja varustautuivat hyökkäämään kaupunkiin, saatuaan
merkin etelästä käsin osittain palaneen Kolikkoinmäen kautta kaupunkiin
hyökkäävien joukkojen etenemisestä.
_Yöllä 29 päivää vasten_ tapahtui sitten tuo kauan ja jännityksellä
odotettu _Viipurin valtaus_. Tykistövalmistelun jälkeen marssivat
valkoiset joukot vanhaan _Torkkelin_ kaupunkiin ja miehittivät sen.
Punaset, joista jo iltayöstä oli suurin osa jättänyt kaupungin,
eivät pystyneet tekemään vastarintaa. Vain siellä täällä jokunen
yksityislaukaus kaikui yön hiljaisuudessa ja autioilla kaduilla kuului
kaameana valkoisten joukkojen vakava astunta.
Mutta _Tienhaaran_ kautta pakoon pyrkiviä punaisia odottikin
epämieluinen yllätys: II Karjalan rykmentin joukot pitivät sitkeästi
puoliaan ja välittämättä moninkertaisesta ylivoimasta ja epätoivoisesti
taistelevasta vihollisesta pysyttivät ne asemansa! Taistelu, joka alkoi
klo 1/2 1 aikaan yöllä 29 päivää vasten punaisten pyrkiessä Tienhaaran
varustuksista kaikkiin suuntiin, kävi kiivaimmaksi _Naulasaaren_
varustusten luona ja Haminaan johtavan tien varrella.
Jääkärikapteeni Salmisen, vänrikkien E. Heimolaisen ja S. Uskin
henkilökohtaiseksi ansioksi on luettava se, että vähäiset saartojoukot
pystyivät vastustamaan ja lopulta voittamaankin ylivoimaisen
vihollisen, joka klo 7 a.p. antautui menetettyään kaatuneina ja
haavoittuneina lähemmä tuhat miestä.
Paitsi joukon viidettätuhatta vankia, saatiin Tienhaaran luona monta
vaunua käsittävä uudenaikainen panssarijuna, kokonainen kuormasto ja
suuri joukko käyttökunnossa olevia tykkejä ja konekiväärejä sekä
runsaasti ampumavaroja.
Tienhaaran taistelun jälkeen oli Viipurin valloitus täydelleen
suoritettu ja punaisten viimeinen tuki ja turva otettu. Pohjois-Hämeen
kaksipataljoonainen rykmentti, joka oli reservinä seurannut Jääskestä
Juustilaan, sai nyt astua etulinjaan jääkärieverstiluutnantti
Mandelinin ollessa pakoitettu marssittamaan rykmenttinsä kesken
taistelua takaisin Juustilan kautta Papulaan. Vastusta kohtaamatta
kulki Pohjois-Hämeen rykmentti kaupunkiin.
III Karjalan rykmentti taisteli jääkärimajuri Sarlinin johdolla vielä
monta kiivasta ja kunniakasta taistelua marssien aina Haminan porteille
asti, mutta kertomus siitä kuuluu jo toisille.
Riemuiten marssivat valkoiset joukot Viipuriin! Talvisten taistojen ja
pimeiden kuukausien unelmat ja toiveet olivat vihdoinkin täyttyneet!
Valkoisena valkeni Vapun päivä tänä vuonna! Valkoisena ja vapaana
Suomen vapautuksen päivä!
Yleiskatsaus.
Viimeinen punaisten tukikohta oli valloitettu. Suomen lippu liehui
Torkkelin linnan harjalla ja valkoinen armeija kiitti Korkeinta
kaitselmusta ulkoilma-jumalanpalveluksessa Viipurin urheilukentällä.
Suomen lakia ja järjestystä kunnioittava osa kansaa riemuitsi valkoisen
voiton johdosta ja siunasi maanpoveen painuneiden sankarien muistoa
sekä rukoili Luojan siunausta vielä eläville vapaustaistelijoille.
Valkoiset toiveet täyttivät jokaisen rinnan ja vilpitön päätös
työskennellä isänmaan ja kansan eteen kuvastui kaikkien katseista. Vain
jokunen epäilijä rohkeni varovaisesti esitellä mielipiteitään ja
surupukuiset omaiset hautakumpuja vaiteliaina koristivat.
Suuri muutos oli tapahtunut pimeän talven aikana: Suomen maassa oli
taattu työrauha, lain ja oikeuden turva! Suomen maa ja kansa oli
itsenäinen, vapaat -- ikeensä alta noussut! Ja noussut oman uskonsa
voimalla! Sillä se apu, mikä ulkoapäin -- Saksasta -- saatiin, olisi
varmasti jäänyt tulematta, jollei Suomen kansan oma usko oikeutensa
voittoon olisi teettänyt niitä tekoja, jotka lopultakin takasivat
Suomen kansan voiman! Sitäkin suuremmalla syyllä voimme pitää tätä
seikkaa varmana, kun tiedämme, että omien maanmiestemmekin -- jääkärien
-- lähtö Saksasta Suomeen auttamaan oli kyseenalaisena ja vain suurilla
ponnistuksilla saavutettu!
Ellei Saksan ylin sodanjohto -- Hindenburg ja Ludendorff -- olisi
nähnyt asioiden lopultakin ratkeavan valkoisen Suomen eduksi, ellei se
olisi katsonut omien etujensa mukaiseksi vielä viime hetkessä tulla
"auttamaan" Suomen kansaa, niin ei se olisi koskaan nostattanut
joukkojaan maihin Suomen rannoilla.
Näin hankki siis Suomen kansa oman kuntonsa uskolla senkin tervetulleen
avun. Taistelu _Taavetin_ asemalla tammikuun 21 päivänä, jossa
taistelussa jääkäri _L. Pelkonen_ Pyhäjärveltä (V. 1.) sai surmansa
kesken rohkeaa ja neuvokasta yritystään karkoittaa punaiset
käsikranaatilla asemarakennuksesta, sekä Karjalan ja Savon miesten
rohkea retki Viipuriin eivät jääneet seurauksia vaille: Päättäväinen,
pelvoton teko saa aina kannatusta! Sitä, joka ei auta itseään, eivät
auta muutkaan!
Ja Suomen kansa auttoi itse itseään! Siksi on se aina hädän tullen
saanut apua muodossa tai toisessa ja tulee aina saamaan!