X pataljoonan alueella koko päivän kivääritulta. Klo 4.10 i.p. alkoi
vihollisen tykistö pommittaa kukkulaa n:o 9 ja Hauhian torpan
pohjoispuolella olevaa aluetta.
VI pataljoonan alueella on päivä kulunut rauhallisesti paitsi muutamia
laukauksia _Kannikossa_. Vihollisen panssarijuna näyttäytyi tänään,
jolloin meidän panssarivaunutykkimme ampui sen veturiin 3 laukausta,
jolloin juna poistui.
IV pataljoonan alueella oli aamupäivällä aivan rauhallista. Klo 4-5
i.p. pommitti vihollisen tykistö _Pullilasta_ käsin _Oraa_.
_Kääntymällä_ ei ole ollut muuta kuin etuvartiokahakoita.
Siis rauhallista!
Tappiotaulukoista näemme kuitenkin "ajoittaisen" tykkitulen vaikutukset
tältä viikolta.
Kuukauden viimeisenä päivänä ilmoittaa II rykmentti klo 6 j.p.p.:
Pitkin päivää on _Oravalassa_ ollut kivääri-, konekivääri- ja
tykkitulta, joka klo 2--l/2 3 oli kiivaimmillaan. _Ahvolassa_ oli
aamulla hiljaista kivääritulta, joka klo 7:ltä alkoi kiihtyä. Päivän
kuluessa myös tykkitulta, joka oli kiivaimmillaan 1-4 välillä, jolloin
vihollinen ampui lähemmä tuhat laukausta.
_Hannilan_ yläpuolella on liidellyt vihollisen lentokone. Panssarijuna
on jälleen ollut liikkeellä. _Pullilasta_ käsin on vihollisen tykistö
ampunut muutamia laukauksia _Oraa_ kohti.
Kun teemme yhteenvedon maaliskuun loppupuolella käydyistä taisteluista,
niin täytyy sanoa, että alote myöskin Ahvolan eli II rykmentin
rintamalla on siirtymässä punaisilta meikäläisille. Ainoastaan
hyökkäysjoukkojen puutteen takia täytyi tyytyä asemasotaan, joka jo
kuukausmääriä oli rasittanut vähäisiä rintamajoukkoja.
Vihollisen lentäjät, jotka eivät suurtakaan pystyneet aikaansaamaan,
kärsivät Antrean rintamalla ainoan tappion koko sodan aikana.
Tykistömme tarkoin tähdätyn laukauksen jälkeen oli toinen lentäjistä
pakoitettu laskeutumaan alas, ja kuten jälkeenpäin saadut luotettavat
tiedot osoittavat, on se pudonnut _Nuoraan_ sillan luo, jolloin kone
särkyi ja lentäjistä toinen murskautui kuoliaaksi, toinen kuoli
saamistaan vammoista muutamia päiviä myöhemmin.
c. Raudun rintamalla.
Helmikuun loppupuolella Venäjältä saapuneiden punaryssien ylivoiman
edessä väistyivät etuvartiot taistellen rajalta pohjoista kohti.
Sinne lähetettyjen apujoukkojen avulla saatiin vihollisen eteneminen
pysähtymään _Raudun_ aseman luona, joka asema joutui viholliselle
helmikuun 23 päivän illalla.
Joukkojen sijoitus uusiin puolustusasemiin tapahtui _Raudun_
kirkonkylän, _Leinikkälän_- eli Leinikylän, _Mäkrän ja Orjasaaren_
linjalla, jossa se sitten pysyikin pienempiä muutoksia lukuunottamatta
loppuun asti.
Saavutettuaan tämän mielestään varmaankin suuren voiton, tyytyi
vihollinen seuraavina päivinä ampumaan vain tykistöllään saamatta sen
asiallisempaa aikaan. Meille se olikin erittäin tärkeää, sillä ankarat
taistelut toisaalla ja vihollisen rintaman laajentaminen _Valkjärvellä_
vaativat sekä huomiota että toimenpiteitä.
Kauan eivät joukot sentään saaneet aikaa järjestäytymiseen ja
välttämättömään lepoon, ennenkuin taistelut uudelleen leimahtivat
liekkiin _Raudun_ aseman tienoilla. Jo 27 päivänä yrittivät punaryssät
todenteolla vallata Raudun kirkonkylän, mutta lyötiin verissä päin
takaisin. Eikä sillä hyvä, että vihollinen työnnettiin takaisin:
Sille annettiin vielä ajattelemisen aihettakin kiivailla vasta- ja
sivustahyökkäyksillä. Taistelua, jossa venäläiset koettivat kaikin
muodoin päästä pistintaisteluun, kesti pienempien väliaikojen kanssa
pari kolme päivää. Kaikki hyökkäykset lyötiin kuitenkin verisesti
takaisin.
Huolimatta ylivoimaisuudestaan miehistöön, aseihin ja ampumavaroihin
nähden oli vihollisen raskaita tappioita kärsien pakko pysähtyä myöskin
_Valkjärvellä_, jossa urhoolliset joukkomme tekivät sitkeää
vastarintaa.
Ankarat taistelut _Raudussa ja Valkjärvellä_ vaativat suurempia
muutoksia joukkojen järjestelyssä ja johdossa. Tähän asti oli
"Kiviniemen pataljoona" saanut tulla toimeen hyvin vaikeissa
olosuhteissa. Ennen kaikkea puuttui johtokykyisiä komppanian ja
joukkueen päälliköitä. Nyt sinne siirrettiin järjestelyn alainen
I rykmentti ratsumestari, nykyään everstiluutnantti _Y. Elfvengrenin_
johdolla, ja sattuikin siirto onnelliseen aikaan, sillä parhaillaan
hyökkäsivät punaryssät taas _Raudun_ kirkonkylään. Tämä taistelu, joka
alkoi aikaisin aamulla 15 päivänä maaliskuuta ja kesti 6 tuntia, oli
tähän astisista taisteluista sillä rintamanosalla kiivain. Kärsien
raskaan mieshukan ja jättäen runsaan sotasaaliin, vetäytyi vihollinen
Raudun asemalta eikä pitkiin aikoihin ryhtynyt mihinkään pontevampaan
toimintaan.
Kuten aikaisemmin olen osottanut _Joutsenon ja Ahvolan_ rintamilla
olleen hiljaisuuden ennustaneen vain myrskyä, niin nyt _Raudussakin_
tapahtui. Vihollinen, jonka johtajina olivat Viipurissa olleen 42:nnen
armeijakunnan upseeristoon kuuluneet upseerit, kokosi suuria
apujoukkoja Venäjältä, paljon tykkejä ja konekiväärejä sekä
kaikenlaista sotilastavaraa.
Ratsumestari Elfvengren, jonka tiedustelijat ja "Pietarin komppania"
hankkivat tarkkoja tietoja, aseita ja ampumatarpeita, sai uusista
hyökkäyssuunnitelmista tiedot ja päätti ennättää edelle. Myrsky, joka
ukkosena uhkasi vähäistä rintamajoukkoa, oli johdettava toisaalle; se
oli estettävä vastahyökkäyksellä, johon ratsumestari Elfvengren
ryhtyikin maaliskuun 25 päivänä.
Mutta kertomus siitä kuuluu jo toiseen osaan vapaustaistelumme kulussa
ja jätänkin sen siihen.