Julistuksen luettuaan kohotti ratsumestari Ignatius kolminkertaisen
eläköönhuudon Suomen ja Vienan Karjalalle sekä suurelle, vapaalle
Suomelle. Lyhyen aamiaishetken kestäessä kenraali Mannerheim vielä
toisti kiitoksensa Karjalan Armeijakunnan päällystölle ja joukoille
menestyksellisestä ja sankarillisesta toiminnasta yhteisen asiamme
voittoon viemiseksi.
Kenraali Mannerheim matkusti seurueineen klo 12 päivällä takaisin
päämajaansa.
Kaikista seikoista huomasi, että vihollinen oli aikonut ratkaisevasti
ryhtyä taisteluun musertaakseen Vuoksen rintamaa puolustavat joukot.
Tuoden yhä uusia joukkoja, konekiväärejä ja tykkejä entisiin
rintamapaikkoihin, levitti se rintamaansa lähettäen suuria
joukko-osastoja Muolaan ja Valkjärven kautta etsimään rintaman
heikoimpia kohtia ja sieltä uhkaamaan sivustoja ja rintaman taustaa.
Niinpä jo _Kuusassa ja Punnuksen_ kylissäkin tapaamme runsaasti
kuularuiskuilla ja tykeillä varustettuja punaisten joukko-osastoja.
Taistelut Valkjärvellä ja Raudussa osoittavat laajenemisen oireita.
Painostus Jääsken Penttilässä alkaa käydä sietämättömäksi, samoin
alkavat suuret punikkilaumat liikehtiä Joutsenosta käsin Imatralle.
25 päivänä jättivät joukot laukaustakaan ampumatta Syvälahden kylän,
joka teko oli vastoin annettuja määräyksiä ja johtui urhoollisuudestaan
kuuluisan upseerin edesvastuuttomasta toiminnasta. Paria päivää
myöhemmin samainen upseeri oli valmis evakuoimaan Ahvolan, mennen tässä
puuhassaan siksi pitkälle, että ensimäiseksi repi puhelimen pois
seinältä ja sitten vasta ryhtyi muihin tehtäviin. Viime hetkessä ehti
kuitenkin tavallinen kuolevainen, nykyään vänrikki Heimolainen,
paikalle ja pelasti parin kolmenkymmenen miehen kanssa tilanteen lyöden
venäläiset matruusit takaisin Ahvolan kylän laidasta. Ansioistaan sai
mainittu upseeri kyllä matkapassin, mutta se oli myöhäistä, eikä voinut
enää estää tapahtunutta: parhaimmat tähystysasemat, korkeimmat mäet,
olivat jo punaisten hallussa ja venäläiset tykistöupseerit osasivat
niitä kyllä käyttää hyväkseen! Tämä anteeksiantamaton leväperäisyys
saattoi keskustan Vuoksen rintamalla vaaranalaiseen tilaan, joka
vaaranalaisuus saatiin maksaa monien satojen urhoollisten, isänmaansa
edestä taistelevien sydänverellä ja nuoren elämän menettämisellä.
Lyhyt helmikuu oli jättänyt perinnöksi taistelut, kiivaat taistelut
pitkin koko rintamaa Laatokasta Saimaaseen saakka. Rintama, joka nyt
alkoi käydä yhtenäiseksi, kulki Joutsenon ja Imatran keskiväliltä
Kuurmanpohjan kautta Oravalaan ja Ahvolaan, siitä Kavantsaaren ja
Hannilan väliltä lähellä Pullilan kylää Kääntymälle sekä Heinjoella.
Muolaassa Äyräpään laskua myöten, siitä Punnuksen yli Valkjärven
kirkolle ja Rautuun.
Näin oli neljän viikon taistelujen tuloksena rintaman
muodostuminen, taistelevien joukkojen osittainen järjestyminen
ja rintaman takana olevien, kutsunnassa koottujen miesten
harjoittelumahdollisuus-tilaisuus.
_Helmikuun perintöä_.
Ennenkuin lähden pitemmälle selostelemaan taistelujen kehitystä
rintaman eri osilla, tahdon heittää katsauksen yleiseen tilanteeseen
sekä rintamalla että rintaman takana.
Erillään taisteleva Karjalan armeijakunta ei saanut Pohjanmaalta muuta
kuin ankarien ponnistelujen jälkeen joukon kiväärejä ja patruunia
niihin; puhumattakaan upseereista, joita laajenevien sotatoimien ja
kasvavien joukkojen takia olisi välttämättömästi kaivattu. Vähävarainen
Karjalan väestö, jolle tuskin itselleen riitti leipää kevääseen, oli
pakoitettu luovuttamaan elintarpeensa rintamajoukoille. Ja sen se
tekikin auliudella, joka ijäti on saava kiitoksen ja tunnustuksen.
Ilman sitä auliutta olisi rintamajoukkojen ollut pakko siirtyä
liikekannalle, eikä suinkaan hyökkäykseen. Ilman väestön avuliaisuutta
olisi käynyt mahdottomaksi joukkojen nopea siirtelykin paikasta
toiseen. Mainitakseni esimerkin tästä auliudesta kerron tapauksen
Heinjoelta, joka tapaus on kuvaavaa ajan hengelle ja vaatimuksille.
Siellä piti eräänä päivänä olla satakunta hevosta puolentoista tunnin
kuluttua ilmoituksen saatua odottamassa tapahtuvaa joukkojen siirtelyä.
3/4 tunnin jälkeen ilmoitettiin puhelimella, että siellä on noin
puolitoistasataa hevosmiestä. Samallaisia tapauksia voisin luetella
useampia. Lyhyen helmikuun aikana oli mieliala ehtinyt rauhoittua
pakokauhusta kylmäveriseen taistelu-avustukseen asti; epätietoisesta
toimettomuudesta uutteraan suojeluskunta-työskentelyyn asti. Pitäjien
esikuntien kautta saapui rintamalle lahjoina suunnattomat määrät
piiraita, alusvaatteita ja kaikenlaista välttämätöntä tavaraa, jota
joukot kyllä kaipasivatkin. Monikin oli lähtenyt Viipurin retkelle,
arvellen sen kestävän muutaman päivän, ja nyt oli ollut mukana
_Sainiolla ja Kämärällä_ sekä yhtä kyytiä rintamalla. Monet kunnat
tekivät suuria rahalahjoituksia, jotka joko suojeluskunnassa tai
joukko-osastoissa käytettiin tarpeen vaatimusten mukaisesti.
Kenttäposti, joka toimi mallikelpoisesti, heti alunpitäen välitti
rintamamiesten toiveet sekä kotoa tulevat paketit ja lähetykset.
Erikoinen huoltokomitea ja rintamapapit hankkivat keräyksien kautta
varoja jakaakseen kirjoitusvälineitä taistelua käyville joukoille ja
järjestääkseen lukutupia sanomalehtien lukua ja seurustelua varten.
Tietotoimisto, joka oli alkeellisen sotilasjärjestyksen vuoksi
välttämätön, välitti kaikkinaisia tiedoituksia ja toimitti
"Tiedonannot"-lehteä, joka osaltaan vaikutti rauhoittavasti maakunnan
väestöön.
Ennemmin olen jo maininnut puhelinverkoston järjestymisestä,
joka seikka osaltaan vaikutti suuresti sotilaallisten toimien
täsmällisyyteen ja nopeuteen. Kun sitten täydellinen tiedusteluverkko
ulotti haaransa aina Pietaria ja Viipuria myöten, niin olikin
tapahtumien ja taistelujen määräämisvalta suurimmaksi osaksi siirtynyt
Viipurista Antreaan. Nyt ei hyökkääjä päässyt enää ratkaisevasti
määrittelemään taistelujen aika- ja paikkaehtoja, nyt niissä oli jo
puolustajallakin sanansa sanottavana. Rintama, joka oli kiteytynyt
linjalle _Korvenkylä--Penttilä--Ahvola--Pullila--Kääntymä--Heinjoki_
ja _Kuusa--Valkjärvi--Rautu_, pysyi pääasiallisesti samana
puolustussodan loppuun saakka. Siellä täällä tapahtuvat pienet
muutokset eivät vaikuttaneet sanottavasti asiaan. Vain kuolleen
taistelu-aineiston puute omalla ja sen rajaton runsaus vihollisen
puolella vaikutti ehkäisevästi ratkaisevaan taisteluun ryhtymiseen.
Sotasaaliina saadut tykit olivat nyt jo korjatut, mutta ammusten vähyys
haittasi niiden pontevaa toimintaa. Konekiväärien vöiden ja varaosien
puute heikensi sekin taisteluvoimaa, semminkin kun jokaista omaa,
helposti epäkuntoon joutuvaa konekivääriä vastasi neljä, jopa viisikin
uutta, murhaavasti työskentelevää konekivääriä vihollisen puolella.
Tiedustelu- ja partio-retkien ansioksi on luettava monta
vakavaa häiriötä vihollisen rintaman takana, kuten _Hillinsillan_
räjäyttämisestä 26 päivänä helmikuuta Lappeenrannan ja Simolan välillä
johtunut sekamelska.
Paitsi suksijoukkoja, joita olivat melkein kaikki joukko-osastot,
järjestettiin pataljooniin ratsastavia tiedusteluosastoja, jotka
monessa taistelussa tuottivat käänteentekevän vaikutuksen.
Kaikki nämät mainitut seikat yhdessä vaikuttivat sen, että
voitonvarmuus päivä päivältä kasvoi omissa joukoissa, jota vastoin
epäilys sai punaisten mielissä yhä enemmän jalan sijaa. Kun sitäpaitsi
vielä jääkäripataljoona saapui Libausta, ryhtyen järjestämään
taistelu-kuntoista armeijaa kutsuntojen kautta kootuista miehistä, niin
oli taistelun voitollinen tulos jo varmana vakaumuksena jokaisen
mielessä. Lopullinen ratkaisu oli siis vain ajan kysymys enää.
Kuitenkin kului vielä monta, pitkää viikkoa kuluttavassa odotuksessa,
vaikeissa taisteluissa ja ristiriitaisissa ajatuksissa, ennenkuin
päästiin käännekohtaan, ennenkuin voitiin ryhtyä puolustuksesta
hyökkäykseen. Siinä toivossa sitä kumminkin työtä tehtiin, valmistuksia
ja suunnitelmia laadittiin. Eikä niissä valmistuksissa Karjalan
armeijakunnan teknillisellä osastolla ollut pienimmät ansiot.
Satamäärin karttoja oli laitettava, laivasto asetettava liikekannalle
ja samanaikaisesti pidettävä huolta senkin seitsemistä seikoista.
Ainoaksi kerraksi, jolloin rautatiellä sattui selkkausta, voimme
merkitä Miissuan onnettomuuden. Sekin olisi ollut ajoissa
vältettävissä, jos rata-osan insinööri olisi ottanut huomioonsa annetut
ilmoitukset ja ryhtynyt tarpeellisiin toimiin. Mutta hän katsoi
olevansa sotilasjohdon ylä- tai ulkopuolella ja aiheutti niinollen
parin ampumatarvevaunun suistumisen radalta kiireisenä taistelu-yönä.
Se olikin ainoa häiriö, kuten jo sanoin, ja on sekin laskettava yhden
ainoan henkilön itsepäisyydestä ja vastahakoisuudesta johtuneeksi.
_Punaisten yleinen hyökkäys_.
Helmikuu oli jättänyt perinnöksi ankarat taistelut. Punaisten yleinen
hyökkäys keskittyi kiivaimmaksi _Ahvolassa_, jossa vihollinen tarkasti
ohjatun tykistövalmistelun turvissa yritti päivittäin useita kertoja
jalkaväkihyökkäykseen, mutta raukesivat nämä yritykset tavallisesti
joko alkuunsa tai pistintaisteluun.
Venäläiset sotamiehet ja matruusit, jotka kotimatkallaan antoivat
värvätä itsensä Viipurissa, ottivat runsaslukuisina osaa näihin
taisteluihin maaliskuun alkupuolella. Samoin ilmaantui runsaasti
tykistöä, jopa raskastakin, joka saattoi suoraan sanoen syytämällä
kylvää projektiileja.
Niinpä jo ensimäisenä päivänä maaliskuuta yrittivät punaryssälaumat
useampaan kertaan tykistötulensa suojassa hyökätä Ahvolaan, mutta
lyötiin tuntuvin tappioin takaisin. Myöskin _Karisalmelta_ käsin
koettivat punaryssät raivoisan tykki- ja konekivääritulen tukemina
hyökätä _Näätälässä_ olevien joukkojen kimppuun, mutta lyötiin
vastahyökkäyksin takaisin. Ei auttanut sekään, että vihollinen ryhtyi
laajaan saartoliikkeeseen; jättäen suuren määrän kuolleita ja
haavoittuneita täytyi sen vetäytyä takaisin Karisalmen asemalle.
Taistelut oikealla sivustalla olivat vähäpätöisiä kahakoita, mutta
ansaitsevat sentähden mainitsemista, että niissä kaatuneelta punaisten
johtajalta saadusta kirjeestä voitiin päättää seuraavana päivänä
tapahtuvan suurrynnistyksen pääpiirteet, jopa Jääsken rintamaosan
yksityisseikatkin. Samoin patrullitaistelut _Muolassa, Valkjärvellä ja
Raudussa_ supistuivat vähäisiksi kahakoiksi, joilla ei ollut sen
suurempaa merkitystä.
Kuitenkin voi niistä, tiedusteluosaston antamien ilmoitusten nojalla,
vetää sen johtopäätöksen, että punaiset pitivät "tyyntä myrskyn
edellä".
Niinpä sitten seuraavana päivänä, 2. maaliskuuta, alkoikin
oikea rajuilma. Aamulla varhain saatiin _Imatran_ kautta tieto
_Lappeenrannassa_ olevista kolmesta tuhannesta asestetusta miehestä ja
10 tykistä, joilla kaikilla oli aikomus tulla Imatralle. Kirjeessä
selostetulla tavalla hyökkäsivät punaiset, apunaan runsaasti
matruuseja, Jääsken _Penttilästä Kuurmanpohjan_ kylään. Huolimatta
tykistön ja konekiväärien antamasta tuesta epäonnistui yritys kokonaan.
Kiivaan ottelun jälkeen täytyi hyökkääjäin raskain tappioin peräytyä.
Keskustassa jatkui edellisen päivän taistelu Ahvolassa. Radan
eteläpuolella ryhtyi vihollinen hyökkäämään Pullilasta Oraa kohti,
lähettäen joukon Lanan talon kautta Viskarinkylään, muutamia
kilometrejä _Hannilan aseman_ eteläpuolella, mutta peräytti
vartiostomme sen _Lanan talon_ luokse, jossa sukeusi pitempi ja
vaikealuonteinen taistelu. Kaikki hyökkäykset Oralle lyötiin takaisin.
Kuitenkin täytyi ankaran painostuksen ja 8 tuntia kestäneen taistelun
jälkeen jättää _Näätälän_ kylä ja siirtyä varustettuun asemaan
_Kääntymällä_.
Vihollinen, joka oli saanut runsaasti lisäjoukkoja pitkin koko
rintamaa, osoitti sitkeää hyökkäilyhalua. Sen kärsimät tappiot olivat
tuntuvat.
_Heinjoella_ havaittiin päivän kuluessa vihollisen ratsupatrulleja
Kämärältä käsin. Muuten rauhallista.
Muolaan _Kuusankylään_ keskittää vihollinen suuria joukkoja
varustettuina tykeillä ja konekivääreillä.
_Raudussa_ on kiivas taistelu kirkon itäpuolella kestänyt koko päivän.
Tämä oli myrskyn alkua. Eikä seuraavakaan päivä ollut huonompi.
Oikealla sivustalla kyllä oli hiljaista edellisten päivien
onnettomuuksien johdosta, mutta sitä kuumempaa oli keskustassa, Ahvolan
kylässä. Jo aamuhämärissä aloitti vihollisen tykistö kiivaan ammunnan,
joka päivän mittaan kehittyi yhtämittaiseksi jyrinäksi. Välittämättä
tykistömme tarkoin tähdätystä tulesta kehittäytyivät viholliskolonnat
hyökkäykseen. Huolimatta konekivääri- ja kivääritulen huumaavasta
ratinasta, tykkien kaameasta jyrinästä ja tuhoatuottavien kranaattien
räiskeestä hoitelivat meikäläiset kunniakkaasti tehtäviään antaen
päälle käyvän vihollisen "purra pippuria" 60 askeleen päästä. Silloin
kuitenkin hajosivat punaryssien hyökkäysketjut hurjaan pakoon kärsien
vielä paetessaankin suuren mieshukan.
Meidän mieshukkamme oli iltaan mennessä saatujen tietojen mukaan
yhteensä yli kaksikymmentä kaatunutta ja haavoittunutta. Se oli Vuoksen
rintamalla verisin päivä, mitä tähän asti oli saatu kokea.
Viime päivien kiivaiden taistelujen aikana oli vihollinen, jolla oli
paljon joukkoja käytettävänään, miehittänyt _Noskuan_ eli Ala-Noskuan,
kuten sitä myös kutsutaan, mutta tänä aamuna tuli sille kiire lähtö:
hyvin valmistetulla, tykistön tukemalla hyökkäyksellä valloitti I
pataljoonan 4 komppania aamutöikseen kylän takaisin, saaden saaliiksi
ison joukon kiväärejä ja saniteettilaukkuja.
_Valkjärvellä_, jossa viholliset tekivät hyökkäysyrityksen, saatiin
paljon kiväärejä ja ampumavaroja. Kuusi kaatunutta jätti hyökkääjä
taistelutantereelle.
Päivän taistelut olivat kiivaat ja veriset, mutta eivät siitä
huolimatta ottaneet lakastuakseen. Vihollinen, jolla oli runsaasti
väkeä, vaihtoi illalla uudet joukot hyökkäämään ja niin kesti taistelua
koko yön _Ahvolassa_ jatkuen entistä kiivaampana seuraavana aamuna.
Eikä vain Ahvolaan rajoittunut hyökkäily-alue, vaan myöskin muualle
leimahtivat kiivaat taistelut riehumaan.
Luullen joukkojemme tilan _Kääntymällä_ olevan huonon ryhtyivät
punaryssät Karisalmelta ja Näätälästä käsin ankaraan rynnistykseen,
mutta olivat jo puoli tuntia kestäneen laukausten vaihdon jälkeen
pakoitetut vetäytymään takaisin. Myöskin Valkjärvellä koetti
ylivoimainen vihollinen kokonaan tuhota vähäisen puolustusjoukon, joka
kuitenkin pontevasti teki vastusta tuottaen viholliselle vaikeita
tappioita ja pysyttäen asemansa.
Siitä huolimatta, että joukot saivat yötä päivää maata
taisteluketjussa, oli miesten mieliala erinomainen. Niin alemmat kuin
ylemmätkin odottivat vain hetkeä, jolloin päästäisiin puolustuksesta
hyökkäykseen, päästäisiin näyttämään, miten sitä oikein hyökätään.
Kuten jo ennemmin olen maininnut joutuivat tärkeät tähystysasemat
_Ahvolan ja Seitsolan_ kylien luona ilmaiseksi punaryssien haltuun ja
venäläiset tykistöupseerit niitä kylläkin osasivat hyväkseen käyttää.
Kuvista näemme tykistö- ja kivääri-tulen vaikutukset liiankin hyvin.
Myöhemmin, kun Venäjältä ehti tulla massamäärin raskasta tykistöä,
olivatkin tulipalot jokapäiväisiä tapahtumia ja sotilasmajoitus täytyi
järjestää maakuoppiin mäentörmässä.
Estääksemme vihollisen keskittämästä liian suurta ylivoimaa Ahvolaan
täytyi meidän taas häiritä sen joukkoja _Pullilassa_. Siitä ei
kumminkaan ollut sen suurempaa tulosta, sillä vihollisen sekä
mies- että ase-ylivoima oli tälläkin suunnalla vastustamaton. Kuitenkin
luulen sen vaikuttaneen samanaikuisesti käytäviin taisteluihin Ahvolan
ja Oravalan välimailla, siellä kun vihollisen laaja ja suurin joukoin
alotettu kiertoliike keskeytyi melkein alkuunsa.
_Valkjärvellä ja Mälkölässä_ riehuivat pitkin päivää ankarat taistelut,
joissa vihollisen hyökkäysyritykset toinen toisensa jälkeen lyötiin
takaisin.
Tämä kymmenkunta päivää kestänyt yleinen hyökkäys, jonka tarkoituksena
oli kerrassaan murtaa Vuoksen rintama, oli katsottava loppuneeksi. Vain
_Ahvolassa_ jatkui se ankarana yötä päivää kestävänä tykistö- ja
jalkaväkitaisteluna Ahvolan ja Seitsolan kylien luona olevien
kukkuloiden omistamisesta aina huhtikuun loppupuolelle, jolloin
punaisten vastustus murtui kiireiseen, päätäpahkaiseen pakoon. Vain
_Ahvolassa, Mälkölässä ja Raudussa_ jatkuivat kiivaat taistelut, jota
tappiotaulukotkin osoittavat, mutta voittamatta etuja tai maa-alaa sai
vihollinen tyytyä pysymään alallaan.
Raskaat olivat tappiomme, ei mieslukuun nähden, vaan sen laatuun;
raskas oli se kuorma, jota harjoittamaton nuorisojoukko sai kantaa,
semminkin kun usein täytyi lähettää miehet taisteluun ilman pystyvää
johtajaa, joista erittäinkin Raudun rintamalla oli suuri puute. Mutta
mitä tekisikään rakastamansa maan, kodin ja omaistensa tähden! Sitä
vartenhan sitä oli leikkiin lähdettykin! Ellei sitä jaksa kestää, niin
kaadutaan!
_Kaksi arvostelua_.
Ryhtyen yhä itsepintaisempaan taisteluun _Ahvolan_ luona ja
varustautuen valtaamaan _Hannilan_ asemaa, korjasi vihollinen Hannilan
ja Kavantsaaren väliltä räjäytetyn rautatiesillan. Nyt oli vihollinen
tilaisuudessa häiritsemään etuvartioitamme jo aika läheltä, sillä kun
oli hallussaan ajan vaatimusten mukainen panssaroitu taisteluvaunu,
jossa oli kaksi isoa tykkiä ja useita konekiväärejä. Tykistömme oli
liian köykäinen tuhoamaan sitä, vaikkakin useita sattumia todettiin ja
sen oli pakko peräytyä. Siitä huolimatta saapui se aina uudelleen.
Myöskin vihollisen kaksi lentäjää kävi heittämässä julistuksia ja
pommeja, saamatta koskaan mainittavampaa aikaan.
Paljon vaarallisemmaksi kävi vihollisen runsaslukuinen, päivä päivältä
kasvava tykistö, joka venäläisten tykistöupseerien ohjaamana toimi
meille erittäin turmiota tuottavan hyvin. Semminkin kun meidän muutamat
tykkimme ja panssarijunamme olivat ammusten puutteen takia rajoitetut
ampumaan vain "näkyvään maaliin" tai erikoisen vaikeissa tapauksissa.
Sydäntäsärkevää oli tietoisuus siitä, että nuorten, isänmaan
uljaiden poikien verin ja hengin täytyi vastustaa maankavaltajien,
verivihollisiltamme lunastamien, uudenaikaisten koneiden tuhoatuovaa
voimaa. Sydäntäsärkevää oli se heikkouden tietoisuus, mutia ilahdutti
sentään mieltä ja sydäntä monasti sykähdytti tuon taistelevan nuorison
rehtiys ja kunto!
Lainaan tähän kappaleen "Tiedonannot"-lehdessä olleesta kirjoituksesta
"Etevämmyys kaikilla rintamilla".
"Ken on saanut joukkomme keskellä myös rintamalla liikkua, pääsee jo
ensi hetkessä siihen varmaan vakuutukseen, ettei tällaista uljasta
soturiainesta voi löytyä punaisten puolella. Tuo urhoollisuus, joka
koko olennosta huokuu, antaa takeet, että voitto on varma. Tuo
suorastaan kuoleman uhma, johon ollaan valmiit, tietää, että
tarkoitetut päämäärät eivät enää ole toiveita, vaan jo tosiasioita.
Eikä ihmekään, sillä joukkomme ovat kansamme jalointa ainesta, jolle
oikeus, totuus ja vanhurskaus eivät ole pelkkiä kauniita puheenparsia,
vaan joiden etuvarustuksiksi ollaan valmiit asettamaan oma rinta,
rinta, jonka sisällä sykkii kaikkea jaloa rakastava sydän. Siksi käsi
ei tutise, siksi silmä ei petä, siksi veri ei läiky tuimimmassakaan
taistelussa.
"Mutta me emme tahdokaan taistella vain sillä rintamalla, jolla
tuliaseemme johtavat meidät varmaan voittoon, vaan myös hengen
taistelutantereella. Liian kauan saikin tässä maassa rehennellä kaiken
pyhänkin häpäiseminen, uskon pilkka, Jumalan ikuisten elämän
perusteeksi asetettavien totuuksien ylenkatse. Niinpä nytkin punaisten
armeijan tiedonannoissa puhutaan 'uskonnollisesta pödystä', kun
selostetaan pappien toimintaa rintamalla. Tässä edelleenkin merkki,
mikä mieli siellä vallitsee, ja mikä suorastaan kansan tosionnen ja
elämän murska olisi tapahtunut, jos punainen petomaisuus olisi saanut
vyöryä yli maan, puhumattakaan laista ja oikeuden turvasta. Meidän
soturiemme keskuudessa, puhuessa Jumalan ikuista elämän sanaa, ei näe
noita irvisteleviä, pilkallisia kasvoja, ei näe ivalliseen nauruun
vääntyneitä suita, ei kuule pilkkasanoja, vaan voimakkaana viriää monta
kertaa virsi rintaman likistöllä olevissa soturien asunnoissa, pimeissä
pirteissä. -- -- Siksipä saammekin olla varmat, että myös Jumala on
auttava meitä, siunaava asiamme, antava meille lopullisenkin voiton,
kun tahdomme lippumme vaan valkoisena edelleenkin säilyttää, puhdistaen
siihen tarttuvat tahrat".
Siinä antaa elämää kokenut mies arvostelunsa nuorista
vapaustaistelijoista, arvostelun, joka ei kaipaa lisäselvitystä. Tämän
yhteydessä tahdon mainita tuomari Aminoffin tunnustuksen karjalaisille,
hänen käydessään maaliskuun puolivälissä Imatralla ja Antreassa. Hän
sanoi joutuneensa aivan hämmästyksen valtaan nähdessään sen
levollisuuden ja vaaran halveksumisen, jolla karjalaiset soturit
taisteluun käyvät. Intomielin, täynnä luottamusta ja uskoa voittoon he
tehtäväänsä rientävät. Hän tunnusti suoraan, ettei hän tällaista ollut
osannut karjalaisilta odottaa. Niinikään hän suuresti ihmetteli sitä
levollisuutta, jolla rintaman välittömässä läheisyydessäkin toimitaan
ja eletään. Ei vähintäkään hermostumista ollut huomattavissa.
Päinvastoin kaikilla rohkea mieli ja rajaton innostus.
Ja se samainen rohkeus se lopultakin kesti ja voitti vastukset.
Intomielinen luottamus ja usko voittoon painoi leimansa niin rintamaila
taistelevien kuin kotona työskentelevienkin toimiin. Kyläkunnat ja
pitäjät antoivat apunsa lahjain muodossa; yhtiöt ja liikemiehet tekivät
rahalahjoituksia, -- jokainen kantoi kortensa yhteiseen kekoon. Ja
ottaen huomioon, että "kansan käsi on karttuisa", kertyi rintamamiesten
tarpeeksi monta pehmoista piirasta ja lämmintä alusvaatetta.
_Maaliskuun loppupuolen taistelut_.
a. Joutsenon rintamalla.
Paitsi jo edellä kerrottuja pienempiä taisteluja käytiin _Joutsenon_
eli III rykmentin rintamaosalla vilkasta patrullisotaa aina maaliskuun
20 päivään asti. Silloin punikit, jotka olivat saaneet helsinkiläisiä
joukkoja, voimisteluseura "Jyryn" poikia, avukseen, ryhtyivät
hyökkäämään edeten Joutsenon kirkolta Korvenkylää kohti. _Jänhiälästä_
täytyi etuvartiostomme taistellen peräytyä Pelliseen. Linjalla
Jänhiälä--Kuurmanpohja koetti vihollinen käyttäen hyväkseen kaikkia
saloteitä katkaista yhteyden Imatran ja Kuurmanpohjan välillä.
Pitkin päivää kestäneestä, tykistön avustamasta hyökkäyksestä luopui
vihollinen vasta myöhään yöllä. Sen haltuun jäi silloin vain Jänhiälän
kylä; muualla olivat ponnistelut tuloksettomia.
Maaliskuun puolivälissä muodostettiin entisistä pataljoonista
rykmenttejä ja Imatran pataljoonasta tuli niinollen III Karjalan
rykmentti. Sen ensimäiseksi suureksi taisteluksi tuli jo 23 päivänä
alkaneiden kahnausten jatkoksi liittyvä maaliskuun 26 päivän taistelu!
Kiivaimpia ja entisestään runsaammilla joukoilla toimeenpantuja
rynnistyksiä _Korvenkylää_ vastaan, oli tämän päivän taistelu.
Runsaslukuisella tykistöllä ja konekivääreillä pommitti vihollinen
kylää sytyttäen parikin tulipaloa jalkaväen tehdessä laajaa
kiertoliikettä.
Rykmentin päällikkö, jääkärimajuri _Ståhlberg_ oli jo joukkoineen
saarroksissa, mutta oikealla hetkellä apuun lähetetty joukko karkoitti
vihollisen saartavat joukot.
Saman päivän kiivaat taistelut _Kuurmanpohjassa_ vaikeuttivat
tilannetta suuresti. Kuitenkin oli vihollinen illan tullen pakoitettu
vetäytymään takaisin entisiin asemiinsa, jossa sitten asemasotaa jatkui
kiivaana tykistö- ja konekivääri-taisteluna pitemmän aikaa.
Oikeastaan voidaan jo tämänpäiväinen taistelu laskea hyökkäyssotaan
kuuluvaksi, se kun alkoi yhtähyvin meidän kuin vihollisen alotteesta,
kummankin tehdessä saartoliikettä vastustajansa tuhoamiseksi. Sitäkin
suuremmalla syyllä voidaan pitää puolustussotaa loppuneena Joutsenon
rintamalla, kun tästä lähtein alotepuoli melkein kokonaan siirtyi
valkoisten käsiin, ja alituiset häiritsemiset ja hyökkäilyt nyt
kohdistuivat Joutsenon kirkonkylään eivätkä enää Imatraan ja sen
ympäristöön.
Tähän on vielä lisäksi mainittava, että kolmannen rykmentin
tiedustelu- ja partio-osasto oli taas häiritsemässä säännöllistä elämää
vihollisen rintaman takana. Täydellisesti sen ei kuitenkaan onnistunut
suorittaa tehtäväänsä, Pulsan--Luumäen välisen rautatiesillan
räjäyttämistä, mutta sen moraalinen vaikutus on jo sekin laskettava
riittävän suureksi saavutukseksi.
b. Ahvolan rintamalla.
"Antreassa on vihollinen hyökkäillyt Lanaa, Oraa ja Kääntymää kohti.
Hyökkäykset ovat kaikki torjutut. Ahvolaa ja Hannilaa vastaan suuntasi
vihollisen tykistö ankaran tulen".
"Vain Antreassa on Ahvolan luona ollut kiivasta tykkitulta, joka on
aiheuttanut pari tulipaloa. Myös Kannikkoon ja Hannilaan on vihollisen
tykistö suunnannut kiivaan tulen".
Sekä: "Paitsi tykkitultaan, kiihdytti vihollinen päivän kuluessa myös
kivääri- ja konekivääritultaan Ahvolassa. _Haukkavuoren_ juurella
murtui vihollisen ketju ja kärsi se siinä raskaan mieshukan.
Etuvartiokahakoita eri paikoilla rintamaa".
Ne olivat tavallisia päivä-ilmoituksia maaliskuun keskivaiheilla.
Kenenkään ei sentään tarvitse luulla, että siellä oli niin rauhallista
kuin ilmoituksista voisi päättää. Päinvastoin siellä oli kovakin kiire,
mutta "miehistö oli tottunut tykkituleen" ja jokapäiväinen taistelu
karkaisi "miehet siinä määrin, ettei kukaan enää välittänyt asemasodan
tapahtumista". Paitsi silloin kun oli "tekeillä jotain". Ja loppukuusta
sitä kyllä ilmaantui "tekemistäkin".
Painostus _Ahvolaa_ vastaan oli ollut koko maaliskuun ajan suuri,
eikä sitä voinut millään auttaa. Menetetyt kukkulat tarjosivat
viholliselle oivallisia tähystyspaikkoja ja runsas tykistö rajattomine
ammusmäärineen uhkasi murtaa kaiken vastuksen. Miehiä tuotiin
rintamalta kaatuneina ja haavoittuneina enemmän kuin ehdittiin
täytteeksi saada. Oma tykistö ei voinut ampua muulloin kuin äärimmäisen
tärkeissä tapauksissa ja silloinkin vain muutamia laukauksia.
Ei auttanut muu kuin aktiivinen toiminta: Rata Viipuriin on
katkaistava! Mutta mistä saadaan irrallisia joukkoja tarkoitusta
varten?
Suksikomppaniat, jotka kaikessa hiljaisuudessa oli varustettu
rajantakaista toimintaa varten, täytyi kutsua avuksi.
Niinpä 24 päivänä tapahtuikin radan särkeminen kahdeksalta eri kohdalta
3 km. Karisalmen asemalta Taliin päin. Niin myös lennätin- ja
puhelinjohtojen hävitys samalla alalla. Samaan aikaan tehtiin
hyökkäys vihollisen sivustaan _Näätälän ja Karisalmen_ luona.
Tosin ei hyökkäys miesten tottumattomuuden ja johtokykyisten
päälliköiden puutteen takia antanut toivottuja tuloksia. Mutta se etu
siitä kylläkin oli, että punaisten oli pakko rajoittaa hyökkäilyjään
_Ahvolaa_ vastaan _Hauhianmäeltä_, jonka ne olivat edellisten päivien
taisteluilla vallanneet ja josta niillä olisi ollut erinomaiset
hyökkäyslähtökohdat. Sen lisäksi hajaantuivat punaisten joukot
rataosan _Kavantsaari--Karisalmi--Tali_ tarkkaan vartioimiseen.
Niinpä jo 25 päivänä ilmoitetaankin Hannilasta koko päivän olleen
"hiljaisempaa", ja vain Ahvolassa ryssien ampuneen noin 50 laukausta
miehistön majapaikkoja kohti osaamatta kuitenkaan niihin.
Mutta 26 päivänä, joka oli yleinen hyökkäyspäivä koko Vuoksen
rintamalla, kehittäytyi vihollinen, "suurimmaksi osaksi siviilipukuisia
ryssiä", klo 1 j.p.p. hyökkäykseen _Hauhianmäen_ pohjoispuolella olevaa
kukkulaa vastaan. Taistelua kesti aina klo 1/2 5 asti ja täytyi
meikäläisten aluksi perääntyä, mutta työnsivät he sitten vihollisen
takaisin lähtöasemiinsa.
Vihollinen, joka tuki hyökkäystään tykistötulella, käytti ensimäistä
kertaa 4-tuumaisia tykkejä. Meidän tykistömme ampui 5 laukausta, joista
3 sattui erittäin hyvästi vihollisen _Hauhianmäelle_ rakentamiin
hirsivarustuksiin, hajoittaen ne.
_Siuninmäellä_ oli samaan aikaan kiivasta kivääri- ja konekivääritulta.
_Lanalla, Oralla ja Noskualla_ oli kaiken aikaa pirteää
patrullikäyntiä, joka pidätti vihollisen sen asemissa _Pullilan_
kylässä.
_Kääntymällä_ oli samaten tiedustelu- ja partiokahakoita, jotka
niinikään olivat omiaan häiritsemään ja hermostuttamaan punaisia.
Kuten jo ennemminkin olen huomauttanut, oli tämä sota mielestäni
enemmän psykologista kuin strategista. Rohkeasta yritteliäisyydestä oli
seurauksena se, etteivät punikit enää tienneet, mitä uskoa. Siksipä he
tyytyivätkin tästälähtein tykeillä pommittamaan rintaman eri osia,
tuhlaten päivittäin 2-400 ammusta ja vartioimaan tärkeää
rautatielinjaansa.
Epäonnistuneesta Näätälän valtausyrityksestä oli seurauksena se, että
vielä 29 päivänä saattoi II rykmentti ilmoittaa klo 6 j.p.p.: