Etana, kaalimato ja sisilisko olivat kokoontuneet keskustelemaan tämän
maailman menosta. Hullustihan kaikki oli menossa tässä "matoisessa
maailmassa", ja jotain oli keksittävä sen parantamiseksi.
Sisilisko, aina vikkelä ja hääräilevä eläin, tahtoi rakentaa kaiken
maailmassa uudestaan ja aivan oman mielensä mukaan.
— Kaikki on annettava meille, huusi hän.
— Mitä sinä kaikella tekisit? tokaisi kaalimato, tuo itsekäs ja aina
omaa etuansa katsova eläin.
— Me jakaisimme sen sitten tasan kaikille, vastasi sisilisko.
— Luuletko sinä, että jokainen tyytyisi siihen, miten te ja'atte? sanoi
kaalimato, joka pelkäsi sellaisen jaon syntyessä joutuvansa mehevästä
puutarhasta hedelmättömälle suolle asumaan.
— Hiljaa, te ette ymmärrä, mitä te puhutte, sanoi etana. Mistä te
olisitte saaneet mitään ymmärrystä maailman asioista, te, jotka elätte
vain omaa itseänne varten. Mutta minä olen minä, ja minä ymmärrän.
Ja sitten etana selitti, miksi hän ymmärsi paremmin kuin muut. Kas,
hän oli hienompaa alkujuurta. Hänen isänsä oli Tuonen poika ja äitinsä
Kivuttaren tytär. Ja kun taudit ja kuolema tässä maailmassa kaiken
lopullisesti määräävät, niin olihan etana siten suurta sukua, melkein
ruhtinaallista sukua, jos niin voi sanoa.
Ja korottaakseen omaa arvoaan, hän alkoi selittää, miten alhainen
sukuperä toisilla oli, sillä etana tiesi, että halventamalla toisten
kunniaa saa oman arvonsa nousemaan. Kaalimato oli kyllä sekin vanhaa
Sinervön sukua, Sinervö oli hänen isänsä, Sinervö hänen äitinsä
ja Sinervöitä kaikki hänen sisarensa. Mutta hyi! Sinervö oli niin
tavallinen nimi. Sisiliskon sukuperä oli hyvin hämärä. Eräs Nuoramo
niminen emäntä oli astuessaan mättäältä mättäälle pudottanut hameensa
helmasta helmen, ja siitä oli sisilisko syntynyt.
— Siis minä, huusi etana, ymmärrän maailman asiat paraiten, sillä minun
sukuni lopultakin kaikkia vallitsee. Kuolema kaiken määrää!
Sisilisko oli hyvin kiukkuinen. Hän vimmastui aina, kun kuuli sukuaan
soimattavan. Mutta kaalimato, joka oli rauhallinen, ryhtyi välittäjäksi
ja sanoi:
— Etana on kyllä viisain ja sivistynein, sen me myönnämme, mutta
sisiliskolla, on silläkin arvonsa, oma arvonsa. Ja jos me aiomme
maailmaa parantaa, niin on katsottava vähempiosaistenkin hyvää.
Ja kaalimato ehdotti, että sisilisko jäisi kaalimaahan ja söisi kaikki
itikat ja pienet madot, jotka estävät kaalin kasvua.
— Silloinhan minä tekisin vain sinua varten työtä, tiuskasi sisilisko,
ja sinä nauttisit hedelmät siitä. Jota paremmin toimeni hoitaisin, sitä
paremmin kaali kasvaisi, ja sitä parempi sinun olisi olla. Mitä hyötyä
minulla siitä elämästä olisi?
— Mitäkö hyötyä? huusi kaalimato aivan kummastuneena. Mitäkö hyötyä?
Paljon hyötyä. Ensiksi olisin minä järjestänyt sinun työsi, ja se
on jokaiselle välttämätöntä. Sitten olisi sinulla yhdessä paikassa
elatuksesi, jonka minä hankkisin sinulle, eikä sinun tarvitsisi
juoksennella ympäri maailmaa. Ja sitten voisi etana olla sinulle
sivistävänä seurana. Etana saisi olla meille ilmapuntarina. Ja kun
minä sanoisin: etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta!
niin tietäisin aina millainen ilma on ja siis millä lehdellä minun
olisi edullisinta istua. Etana on hieno olento, paljoa hienompi kuin
kumpikaan meistä, hänellä on tuntosarvetkin, joka on korkeinta, mitä
maailmassa voi saada, ja hän osaa ajatella, sillä sen taidon on hän
vanhemmiltaan perinyt, ja meidän tulisi sen vuoksi suojella häntä. Hän
saa olla sateella kaalin alla ja poudalla sen päällä. Näin olisi teidän
kummankin hyvä ja mukava olla. Eikö se ole paras maailmanjärjestys?
Sisiliskon mielestä olisi hän silloin liiaksi sidottu. Hänen täytyi
saada juosta paikasta toiseen.
— Juokse kaalin ympäri niin kauan kuin tahdot, silloinhan se halusi on
tyydytetty, arveli kaalimato.
Mutta sisiliskon mielestä tuli etanan ja kaalimadon lähteä hänen
kanssaan juoksemaan pitkin soita.
Etana ja kaalimato aivan kauhistuivat sellaista ehdotusta.
— Kaikessa on noudatettava järjestystä! huusi kaalimato. Ja järjestys
on kaalinkerässä, se kasvaa aina uusia lehtiä sen mukaan kun
päälimmäisen syö. Ja vanhasta järjestyksestä on pidettävä kiinni,
muuten kaikki on hukassa.
Etana alkoi nyt pitkän puheen, sillä hän oli hyvin oppinut ja kuunteli
mielellään omaa ääntään, kuten ne, jotka eivät mitään maailmassa tee,
vaan aina osaavat selittää mitä asioita tahansa. Ja hän puhui kaalin
asteettaisesta kehityksestä ja ymmärryksen ylivallasta ja maailman
kaikkeudesta ja kivusta ja kuolemasta.
He olivat niin keskusteluunsa kiintyneitä, että eivät kuulleet
kaalimaan isännän lähestyvän. Tämä polki sisiliskon kuoliaaksi, heitti
etanan nurmelle, jossa kukko sen soi suuhunsa ja sieppasi kaalimadon
lehdeltä ja polki sen kuoliaaksi.
Näin jäi etanan, kaalimadon ja sisiliskon keskustelu maailman
järjestämisestä kesken. Ellei niin olisi käynyt, olisi kai paljon nyt
aivan toisin.
Sen pituinen se.