"Minä haluaisin sinun kanssasi, Israeli, keskustella eräästä asiasta!"
sanoi eräänä iltana Jykylän emäntä isännälle, kun he oliwat
kahdenkesken kamarissa.
"No, mitä waan? Eihän waan sitä ainaista wanhaa wirttä?"
"En oikein ymmärrä, mitä sinä tarkoitat tuolla wanhalla wirrellä, sillä
eihän wirret koskaan wanhene", sanoi emäntä.
"Tarkoitan tuota pojan kohtaa, josta alituistaan saapi kuulla yhtä ja
samaa narinaa."
"Oikein sinä arwasit, sillä hänestä juuri aioinkin puhua."
"No, anna kuulla! Senhän arwasinkin, että 'tästi' on taasenkin häneltä;
mitähän hywää tuosta otuksesta nyt rupeaa kuulumaan?" sanoi isäntä
iwallisesti.
"Älä nyt, Israeli, noin halweksiwaisesti puhu ihmislapsesta; onhan hän
ihmisen alku, niinkuin kaikki muutkin, ja sentähden sopii hänestä
ihmisellisesti puhua", sanoi emäntä loukkaantuneena.
"No, älähän nyt puseroosi sekaannu; anna kuulua mitä sinulla nyt
hänestä olisi sanomista", sanoi isäntä käskewästi ja woitollisesti
isäntäwaltansa nojalla, waikka hän tunnossaan tunsi itsensä woitetuksi.
"Tarkoitan sitä, että emmekö me pane Antti=poikaa kansakouluun ensi
syksynä, kun hänellä on niin kowa halu sinne päästä?"
"Senhän minä arwasinkin, ett'ei sinulla ole muuta puhumista."
"Onko se sitten niin mitätöntä puhumista?"
"Onpa se; ei hän nykyäänkään muuta kykene tekemään kuin wesilintua
nakkiamaan; jos hän wielä kouluun pannaan, niin ei hänestä tule kolmen
koiran ruokkijaa. Älä liwertelekään sinne päin, siitä ei kumminkaan
tule mitään", sanoi isäntä jäykästi ja tylysti.
"Woi, kuin sinä, Israeli, olet kowasydämminen ja tyly", sanoi emäntä ja
purskahti katkeraan itkuun.
"Senhän minä tiesinkin ... sehän se on akkain wiimeinen waltti, mutta
onneksi minä tunnen liiaksi tarkkaan nuo oikut, ja woin wakuuttaa,
ett'eiwät ne naputa niin mitään", sanoi isäntä kylmästi ja lähti
suuttuneena pois.
Emäntä ajatteli sanoa, ett'eihän se ole sinun massisi nurkasta, jos
poika kouluunkin pannaan, mutta hän ei kuitenkaan sanonut mitään, sillä
hän tunsi tunnossaan, että asia siitä waan pahenisi.
Sinä yönä emäntä ei woinut nukkua. Hänen silmiensä eteen aukeni mennyt
ja nykyinen elämänsä. Mikä suuri wäli niillä kuitenkin oli. Ennen oli
elämä niin keweätä ja sopusoinnussa elämänkumppanin kanssa, ja silloin
ei ristit ja wastoinkäymisetkään tuntuneet raskailta eikä katkerilta,
sillä silloin löysi kumpikin sydämmensä tyhjille paikoille täydennystä
toisistaan. Kuinka toisin oli kaikki nyt. Kaikki sydämmellisyys,
hellyys ja ihmisellisyys meni aiwan hukkaan, juuri kuin kuumille
kiwille, ja kylmyyttä, tylyyttä, kankeutta, ylönkatsetta, wieläpä
pilkkaakin saapi nyt waan kaiken hywyytensä ja rakkautensa edestä.
Näitä mietti emäntä ja hänestä tuntui siltä kuin ilkeä wälttämättömyys
olisi hänet syössyt semmoiseen kauheaan kuiluun, josta ei ole enään
mitään mahdollisuutta pois päästä.
Näitä miettiessään tunsi emäntä itsensä kowin onnettomaksi. Wiimein
puhkesi hän wuodattamaan kuumia kyyneleitä, eikä woinut itseänsä
hillitä, waikka kuinkakin olisi koettanut woimiansa ponnistaa. Wihdoin
jaksoi hän tyyntyä ja silloin teki hän päätöksensä. Hänen teräwä
järkensä huomasi, ett'ei hän oikeuden ja totuuden kannalta walkene
miehensä kylmälle ja jäykälle luonnolle. Sentähden päätti hän
lempeydellä ja kärsiwällisyydellä, aina ja lakkaamatta, waikuttaa
elämänkumppaninsa tylyyn luontoon, eikä lakkaawansa siitä, ennenkuin
tuo kowa sydän pehmenisi ja päästäisi pojan kouluun. Sen jälkeen tunsi
hän sydämmessään lohdutuksen ja rauhan säteitä ja ne loiwat uutta
woimaa, rohkeutta ja luottamusta hänen rikkirunneltuun sydämmeensä, ja
hän waipui aamun koittehessa wirkistäwään, waikka lyhyeen uneen.
Mitä emäntä oli luwannut, sen hän pitikin. Hän ei antanut yhtään
nurkuwaa sanaa, ei yhtään nurjaa katsetta, waikka isäntä olisi ollut
kuinkakin junsa ja kärtyinen. Sopiwissa tilaisuuksissa muistutti ja
neuwotteli hän, kuinka hywä se olisi, kun Antti poika pääsisi kouluun
ja kuinka kiitolliseksi poika tulisi isälleen, jos tämä täyttäisi hänen
hartaimman halunsa. Emäntä ei ollut kuulewinaankaan isännän kylmiä ja
iwallisia wastauksia, naureli ja leperteli waan, juurikuin asiat
olisiwat olleet parhaassa sopusoinnussa.
Ajanpitkään ei isännän jäykkyys woinut aiwan seisoa tuon alituisesti
lehtäwän lempeyden edessä, waan wähitellen rupesi se heltimään ja
liewenemään, waikk'ei hän tuntunut periaatteissansa muuttuneen. Tätä
emäntä juuri oli odottanutkin, ja hän iloitsi sydämmessänsä ja toiwoi.
Sillä tawoin oli aika kulunut siihen asti, että koulu kohta awattiin
syyslukukaudeksi. Emännän sydän alkoi täyttyä pelwolla, sillä asialle
ei oltu tehty wielä ratkaisewaa päätöstä.
"Älä nyt, Israeli, ole paha! lupaatkos, ett'et ole...? Pojan tekee
niin mieli kouluun ... eikähän tuosta isoon työhönkään wielä oikein
ole ... kyllähän hänellä wielä on aikaa... Poikaparka nääntyy ja
surkastuu surusta, kun ei pääse...--Älä nyt, Israeli, enään kiellä,
mutta sano, että kyllä hän pääsee... Poika riepu olisi niin mielissään
ja minun olisi niin hywä olla... Ethän kiellä, ethän...?" puheli emäntä
taasenkin eräänä iltana isännälle.
"Minkähän suuren sitten luulisit pojasta tulewan, jos hänet kouluunkin
panisi?"
"Enhän minä hänestä suuria toiwokaan, mutta antais hänen koettaa; aina
hän siellä kuitenkin jotakin oppisi."
"Sinun mielestäsi poika pahasesi on kai liian hywä talonpojaksi, wai
kuinka?" sanoi isäntä tylysti.
"Woi, älä niin sano, Israeli! Minun mieleeni ei ole koskaan
juolahtanutkaan semmoista ajatusta; luulen waan, ett'ei
talonpojallekaan olisi miksikään haitaksi, waikka hänkin saisi jotakin
oppia. Suotta kai sinä, Israeli, waan semmoisia puhut; et suinkaan sinä
sitä todella sano ... enkä minä usko kuitenkaan, waikka wielä mitäkin
sanoisit, ett'et sinä päästä ... en waikka..." sanoi emäntä, ja katsoi
miestänsä lempeästi silmiin.
"Paremminhan tuo poika on sinun kuin minun ... totta nyt pane hänet
mihin ikänä tahdot", sanoi isäntä tylysti, mutta myöntywästi.
"Kas niin, Israeli, arwasinhan minä, ett'et sinä woi kieltää ... ilman
aikojaanhan sinä wain olet estellyt ... tiesinhän minä sen. Nyt on
minun ja pojan niin hywä olla", puheli emäntä iloissaan ja oli
kiertämäisillään kätensä isännän kaulaan, mutta tämä työnsi
yhtäkaikkisesti hänen pois luotansa ja meni yrmeän näköisenä pois.