DELILA. Minun sieluni nääntyy ... minun sieluni nääntyy.
(Vaipuu taas itkuun, Simsonin katsellessa neuvottomana.)
SIMSON (lähenee). Delila! En voi minä nähdä sinun itkevän...
DELILA (väistää). Älä koske minuun! -- Minun sieluni nääntyy.
(Nyyhkyttää yhä rajummin.)
SIMSON (avuttomasti). Kuule minua, Delila! -- Totisesti -- olisinko minä
jotakin unhottanut? -- Kohota kasvosi, ja minä koetan muistella...
DELILA (yhä itsepintaisemmin). En usko minä sankarin sanoja...
SIMSON. Delila! Et ymmärrä sinä minua, Delila. Katso -- totisesti --
varmaan minä olen jotakin salannut. Mutta -- katso -- se ei ole minun
salaisuuteni...
DELILA (tuskin voiden itseään hillitä). Sinun?! Kenenkä se olisi...?
SIMSON (pienen äänettömyyden jälkeen). Se on minun äitini salaisuus.
DELILA (kohoutuen). Sinun äitisi?!
SIMSON. Minun äitini, joka on minun sydämelleni rakas. Siksi minä
rukoilen: älä vaadi minua tekemään syntiä.
DELILA (hilliytyen). Minä ymmärrän, Danin sankari...
(Äkkiä hellästi.)
Sinun äitisi, Simson! -- Miksi et koskaan ole kertonut minulle
äidistäsi? -- Oletko sinä hänelle rakas?
SIMSON. Olenko minä äidilleni rakas?! Ah Delila -- minä olen äitini
ainoa lapsi!
DELILA. Ja senkin sinä olet minulta salannut! (Yhä hellemmin.) Kerro,
Simson, kerro minulle enemmän äidistäsi!
SIMSON (epäröiden). En ole minä tähän päivään saakka kertonut
kenellekään minun äitini tarinaa...
DELILA. Onko sinun äidistäsi tarina?!
SIMSON. On, Delila!
DELILA. Ah! (Laskeutuu hyväillen lattialle hänen polveansa vasten). Kuin
lapsi istun minä sinun jalkaisi juuressa ja kuuntelen sinun äitisi
tarinaa.
(Äänettömyys.)
SIMSON. Totisesti ... en voi minä olla sitä sinulle kertomatta ... sillä
ihmeellinen on minun äitini tarina...
DELILA. Kerro, kerro, Simson!
SIMSON. Katso: hedelmätön oli minun äitini ja koko minun isäni huone
katsoi häntä ylön. Ja kun oli kulunut kymmenen vuotta, sanoivat he
isälleni: Hylkää hänet, ei voi hän antaa sinulle perillistä. Mutta minun
äitini rukoili: odota vielä vuosi taikka kaksi. Minun isäni sanoi: Minä
odotan --
DELILA (jännittyen). Mitä tapahtui sitten äidillesi?
SIMSON. Sitten minun äitini nousi ja sanoi minun isälleni: Satuloitse
minulle aasi, mutta älä kysy sen enempää. Ja hän otti ainoastaan vähän
paahdettuja tähkiä ja pienen leilin vettä mukaansa sanoen: ennenkuin
minä olen nämä loppuun kuluttanut, minä palaan sinun tykösi, taikka en
minä palaa ensinkään!
DELILA (hurmautuneena). Minä rakastan sinun äitiäsi niiden sanojen
tähden! -- Minne läksi hän?
SIMSON. Ekronin pyhään ennuspaikkaan kulki minun äitini tie. Ja kun hän
neljäntenä päivänä näki jumalan tammen edessänsä, niin hän lankesi
maahan ja sytytti polttouhrin. Ja kun hän nosti silmänsä: katso
polttouhrin liekissä näkyi enkeli --
DELILA. Näkikö sinun äitisi enkelin?!
SIMSON. Jehovan enkelin, joka sanoi: sinun toivomuksesi on täyttyvä,
Manoan emäntä, ja Danin toivomukset sinun omien toivomustesi kanssa.
Silloin minun äitini valtasi vavistus --
DELILA (kiirehtien). Sitten? Mitä vielä sanoi enkeli?
SIMSON. Ei sanonut hän sen enempää, sillä minun äitini ymmärsi siitä
kaikki. Ja kun hän taas uskalsi nostaa silmänsä, oli enkeli kadonnut,
mutta minun äitini teki -- --
(Vaikenee äkkiä.)
DELILA (jännityksestä väristen). Mitä teki sinun äitisi, Simson...?
SIMSON (lyhyesti). Minun äitini teki sydämessänsä lupauksen, mutta sen
lupauksen ei pidä tuleman minun huulteni yli! Minun äitini tarina on
päättynyt.
(Äänettömyys.)
DELILA (kuin itsekseen haaveillen). Ihmeellinen oli sinun äitisi
tarina... Ja mitä enemmän sinä kerrot, sitä ihmeellisemmäksi sinun oma
tarinasi muuttuu minun silmissäni... Minkä ihanan lupauksen mahtoikaan
sinun äitisi tehdä...?
SIMSON. Ei ei, Delila! En voi minä sitä kertoa, sillä se on minun äitini
perintö ja minulle pyhä.
DELILA (närkästyneesti). Minä ymmärrän: sinä rakastat äitiäsi enemmän
kuin ketään muuta. Ja siinä sinä teet oikein.
SIMSON. Sinä puhut syntiä, Delila, ja sen sinä itse tiedät! Jos sinä
sanoisit, että minä rakastan äitiäni enemmän kuin yksikään poika
Israelissa, niin sinä puhuisit totta. Ja jos sinä sanoisit, että minä
rakastan Delilaa enemmän kuin yksikään mies Filisteassa tai Israelissa
rakastaa naista, niin sinä puhuisit totta. Mutta minun äitini lupauksen
pyhyyttä et sinä ymmärrä.
DELILA (yhä närkästyneenä). En! Totisesti! Minä en ymmärrä!
SIMSON. Sinun _täytyy_, Delila! (Avomielisesti.) Katso. synkkä on
sankarin polku; tänäpänä hänen askeleensa vievät korkeuksiin, huomenna
syvyyksiin. Mutta kun minä muistan minun äitini perinnön, taas olen minä
Danin sankari nuori ja puhdas, ja minun käsivarteni vahvistuu.
DELILA (äärimmilleen jännittyneenä). Minä ymmärrän, minä ymmärrän...
(Äänettömyys). Minä ymmärrän, enkä tahdo sen enempää kuulla... (Alkaa
hellästi hyväillä). Vain yksi on minun haluni: rakastaa sinua niinkuin
sinun äitisi!
SIMSON. Ah, Delila! Se sana oli minulle suloisempi kuin kaikki, mitä
sinä olet tähän asti sanonut.
DELILA (yhä hellemmin). Vielä enemmän tahdon minä sinua rakastaa, sillä
minä olen Filistean tytär! Minä rakastan sinua niinkuin se, joka ensin
on vihannut ja nyt rakastaa -- niinkuin ... niinkuin elämänveden käärme,
jonka kultaista pikaria tuhannet tavottivat, mutta yksi ainoa sai!
(Hyväilee häntä hulluuttavan intohimoisesti). Kuulitko, Simson?
SIMSON. Delila, Delila! Ei ole sinun vertaistasi auringon alla. (Vaipuu
hänen syliinsä). Kuin huumaavaa myrhaa hengitän minä sinua, sinä
Filistean tuhattuoksuinen yrtti, niin että minun ohimoitani pakottaa.
Mitä olisi minun elämäni ilman sinun rakkauttasi? Mitä on Dan, ja mitä
Israel! -- Anna minun levätä ja unhottaa kuka minä olen.
DELILA. Lepää, Danin jalopeura!
(Hyväilee hiljaa, katsellen häntä tutkivasti. Hetkisen päästä.)
Oletko sinä nyt onnellinen, Danin sankari...?
SIMSON. Jos minun onneeni jotakin lisättäisiin, totisesti: minä
kuolisin.
DELILA (kuin uneen uinutellen). Lepää Danin jalopeura, lepää!
(Katselee häntä säihkyvin silmin, ankarasti ajatellen.
Hänen katseessaan välähtää päätös ja hän painautuu lepäämään.)
SIMSON (hetkisen kuluttua). Miksi et puhu minulle, Delila?
DELILA (ei vastaa, mutta hänen huulillaan värehtii salattu hymy).
SIMSON. Delila! Miksi et vastaa, Delila?
DELILA (kuin havahtuen). Sanoitko jotakin, Simson...?
SIMSON. Sanoin. Minun korvani ovat tottuneet sinun ääneesi niinkuin
harpun ääneen. -- Mitä ajattelit sinä niin ankarasti, Delila?
DELILA. Minä? Ah, en mitään...
SIMSON. Sinä ajattelit. Sano se minulle!
DELILA (kainostellen). Kuinka kehtaisin minä kertoa sankarille lapsen
haaveita...
SIMSON (yhä uteliaammin). Sinun täytyy, Delila!
DELILA. Täytyykö minun?... Katso, Simson. -- Ah, kuinka minua
kainostuttaa! -- Katso, kun minä kuulin sinun äitisi tarinan, teki se
minuun niin ihmeellisen -- -- Ei, en saata minä jatkaa!
SIMSON (lapsellisen riemuisesti). Minun äitini tarinastako sinä
haaveilit? Ja minun äitini poika ei saisi sitä kuulla! Jatka, Delila!
DELILA (salaperäisesti). Katso -- minä olin olevinani niinkuin sinun
äitisi -- nuori ja väkevä -- mutta minä olin, niinkuin sinun äitisikin
-- hedelmätön...
SIMSON. Ah, Delila! Kerro, kerro!
DELILA. Ja minä läksin niinkuin sinun äitisi toivioretkelle, ja minäkin
näin enkelin... Mutta kun minä onneni huumauksessa tahdoin tehdä
lupauksen, niin minä jouduin hämilleni enkä tietänyt mitä lupaisin. --
Juuri silloin sinä herätit minut...
SIMSON. Jospa minä olisin aavistanut -- -- Jatka, Delila, unelmasi
loppuun, ja kerro sitten minulle lupauksesi!
DELILA (kuin ankarasti miettien). En saa minä unelmastani enää
kiinni!... Mitä minä lupaisinkaan?... Suurta ja korkeata...?
SIMSON (kuin leikiten). Jospa minä voisin sinua auttaa?
DELILA. Simson!! (Hyväillen). Kuinka sinä olet hyvä, Simson! -- Sano,
mitä minä lupaisin!
SIMSON. Mitä toivot sinä pojasta? -- Sen mukaan on lupaus.
DELILA. Ah! (Hilliytyen) Tietysti, tietysti. Mitäkö minä hänestä toivon?
Suurta, väkevää sankaria, sellaista kuin -- etkö arvaa, Simson...?
SIMSON (Hymyillen). Kuinka minä voisin sinun sydämesi arvata!
DELILA. Sellaista kuin (kietoo käsivartensa hänen kaulaansa) -- ah, sinä
Danin sankari! -- Mutta mitä minä lupaisin, että hänestä tulisi
sellainen?
SIMSON (lloaan hilliten). Jospa -- jospa lupaisit syntymästä saakka
pestä hänet väkevien yrttien mehuissa, voidella hänen jäsenensä
parhaimmilla Filistean voiteilla?
DELILA (epätietoisena). Niinkö...? -- (Katsahtaa Simsonin silmiin). Ei,
Simson, ei riitä! Jotain ihmeellistä, suurta ja vaikeata... Neuvo minua,
Danin sankari, suuri ja ihmeellinen!
SIMSON (jonka on vaikea hillitä itseään, kuin leikiten). Ihmeellistä ...
suurta ... ja vaikeata...? Anna, kun minä ajattelen... (Miettii
ristiriitaisena. Kohoutuu äkkiä.) Mitä! Kuulitko?
DELILA (joka on myöskin kuullut, kiihtyneenä). En, en mitään kuullut. --
Simson! Minä näen sinun silmistäsi, sinä olet sen löytänyt!
SIMSON. Jospa ... minä ajattelen että jospa... (Kohoaa taas) Aivan
varmasti!
DELILA (yhä kiihkeämmin). Ei, ei ole ketään. Se on jo sinun
huulillasi ... minä jo aavistan...
SIMSON (levottomana). Jos tekisit pyhän lupauksen, että viiniä ja
väkevätä juomaa... (Huomaa orjattaren ovessa). Orjatar!
ORJATAR. Minun ruhtinattareni!
DELILA (kiivaasti). Mene! (Kiihkeästi Simsonia hyväillen). Viiniä ja
väkevätä juomaa... Mitä? Pesenkö minä? Voitelenko? Simson, Simson!
SIMSON (kohoten). Ei pidä tuleman hänen huultensa yli. (Orjattareen
kääntyen). Mitä?
DELILA (hämmentyneenä). Hänen huultensa yli ... hänen huultensa yli..?
(Ymmärtää. Riemullisesti.) Ikuisesti olen minä sinulle kiitollinen,
Simson! (Orjattarelle). En ole sinua kutsunut!
(Viittaa menemään.)
ORJATAR. Joukko Danin miehiä, minun ruhtinattareni!
SIMSON (hämmentyneenä). Danin miehiä!?
DELILA (hämmästyneenä). Danin miehiä!!