epämääräisenä, mutta tänä yönä heidän sielunsa olivat silmänräpäyksen
ajan törmänneet vastakkain, kipuna lennähtänyt toisesta toiseen, edut
joutuneet ristiriitaan, ja tuntui siltä kuin ilmassa olisi ollut
taistelua. Maisteri oli väsynyt kehnoon osaansa esiintyä tuon katalan
miehen ihailijana, oli näyttänyt ylemmyytensä tarttumatta kuitenkaan
tuimemmin asiaan, mutta oli varomattomasti kyllä osoittanut, että
toisen persoona ja asiat askarruttivat häntä. Mustalainen, joka oli
luullut olevansa vahvassa turvassa valheittensa muurin takana, oli
huomannut erehtyneensä, oli tuntenut olevansa silmälläpidon alaisena,
tuntenut sormen koskettavan sisälmyksiään, ja valveutunut sitten
varmuudestaan. Maisteri huomasi tämän, ja haluamatta hukata aikaa ja
voimia ryhtymällä hyödyttömään taisteluun katalan ja kunniattoman
henkilön kanssa, päätti hän uudelleen saattaa tämän rauhaan ja antaa
tuolle välttämättömälle seurustelulle niin välinpitämättömät ja
ystävälliset muodot kuin suinkin, vetäytyä kuoreensa ja ummistaa
silmänsä kaikelta, jota oli pakko nähdä ja kuulla.
Näissä aikeissa hän meni sunnuntai-aamuna puutarhaan tehdäkseen
siellä kävelyretken. Oltiin nyt kesäkuun alussa, mutta vielä ei oltu
maita yhtään muokattu, ja kaikki toivo nähdä jotakin istutettavan oli
mennyttä.
Hiehoja, vuohia, lampaita ja hevosia oli lieassa hedelmäpuun
rungoissa ja söivät ne siinä rikkaruohoa. Vuohet seisoivat
takajaloillaan ja jyrsivät kallisarvoisia pensaita ja nuoria
hedelmäpuita; eläimet olivat lianneet käytävät, tallanneet
puksipensasrivit, kanat söivät kypsymättömät viinimarjat, ja
kirsikkapuissa pesivät harakat ja kottaraiset. Kaikkialla vallitsi
hävityksen kauhistus, eikä maisteri voinut käsittää, miten nämä
ihmiset, joilla oli varoja, saattoivat sietää sellaisen katselemista;
sillä vaikkakaan he eivät olisi tarvinneet siitä tuloja, niin olisi
luullut, että he eivät ainakaan olisi tahtoneet luopua huvista voida
käyskennellä puutarhassa. Ja tuo rehevä rikkaruoho, joka oli niin
tumman ja myrkyllisen näköistä, kohotti tuota likaisuuden vaikutusta,
jonka synnytti ylt'ympäri kukkalavoja tallattu eläinten saasta,
pienet mustat myyränmättäät, lahonneet oksat ja menneen vuoden
ruskeat varisseet lehdet.
Takiainen ja viholainen, jotka aina seuraavat ihmisen ulostuksia,
olivat kasvaneet siellä monen kyynärän korkuisiksi, paljastaen
sen mitä tavallisesti peitetään, ohdakkeet olivat, vainioilta
karkoitettuina, juurtuneet tänne; Tussilago, jota kansa leikillään
sanoo runsaudensarveksi sen uskomattoman sikiämiskyvyn vuoksi, oli
levinnyt suurten harmaanvihreitten mattojen lailla, ja pimeimpiin
soppiin oli kuin pimeyden töinä ilkeä villikaali kätkeytynyt
haaskankeltaisine kukkineen, muistuttaen hyytyneen veren peittämää
ruumista. Maisteri, jonka mieleen juohtui ne vaarat, joita tuo
myrkyllinen yrtti saattoi aiheuttaa lapsille, kohotti keppinsä
ja pani toimeen verilöylyn noita lempoja vastaan. Silloin kuului
mustalaisen vaikeroiva ääni erään pensaan takaa. Tämä ei ollut mikään
erikoinen yllätys maisterille, sillä hän oli nyt niin tottunut
näkemään tämän hiipivän hahmon sukeltautuvan esille ja katoavan
kaikkialla pensaiden ja aitausten taa -- kaikkialla, missä vain oli
jotakin, jonka taa piiloutua.
-- Älkää lyökö villikaaliani, maisteri, pyysi mustalainen.
-- Onko sekin pyhä? vastasi tämä, viitaten leikillisesti
tarhakäärmeen murhaan.
-- Ei se pyhä ole, mutta minä otan siemenet talteen!
-- Vai niin, mitä sitten niillä teette? kysyi maisteri.
-- Ne ovat hyviä olemassa monessa suhteessa, vastasi mustalainen
salakavalasti vilhuillen, joka oli merkitsevinään sitä, että hänellä
oli enemmän selvillä kuin mitä tahtoi ilmaista.
Maisterin mieleen muistui kerran myöhemmin tämä tapahtuma
villikaaleista ja luuli hän täten saaneensa vahvistuksen kaikkein
varhaisimpiin vaikutelmiinsa siitä, että talon asukkaissa ja heidän
hommissaan oli jotakin epäilyttävää.
Kuitenkin oli tämä vain johdantona siihen, mitä mustalainen tahtoi
sanoa; sillä hän tarttui heti tilaisuuteen asettaa tuo myrkyllinen
yrtti jonkin muun yhteyteen, mikä näytti olevan hänen sydämellään.
-- Täällä on sitäpaitsi eräitä, ryhtyi hän jälleen aiheeseen
kasvoillaan mietiskelevä ilme, ja työnsi esille huulet
syvämietteisellä, salaperäisellä tavalla, kuten hän aina
valhetellessaan teki, täällä on eräitä, jotka kyllä tarvitsisivat
annoksen villikaalia.
-- Mitä sillä tarkoitatte? puhkesi maisteri puhumaan, joka tunsi
olevansa hämillään kuin se, jota epäoikeutetusti epäillään tai
uhataan. Mitä on tapahtunut?
-- Onpahan vain tapahtunut, että joku on aamusella varastanut toisen
riikinkukon, sanoi mustalainen niin voimakkaasti puhettaan korostaen,
että syyllisen täytyi ottaa se itseensä.
Maisteri hymähti ajatukselle, että häntä olisi voitu epäillä, mutta
antoi heti houkutella itsensä suostumaan keskusteluihin asiasta,
vaikka se ei kuulunut häneen. Tuo salaperäisyys itse tapahtumassa,
että riikinkukko oli varastettu keskellä kirkasta aamupäivää ihan
talon ikkunan alta ja aidatulta pihamaalta, jolla talonväki kulki
edestakaisin, -- kaiken tämän hän toi vastaväitteenä esiin, kun
vapaaherratar, Iivana ja tuo pörhöinen piika yht'äkkiä ryöpsähtivät
siihen meluten ja valittaen, voivotellen linnun menetystä.
Epäilykset kohdistettiin milloin mihinkin; paikka tutkittiin, ja
löydettiin kappale linnun pitkää pyrstöä.
-- Tietysti se on ollut kettu, vakuutti vapaaherratar, sillä sen
tapana on aina nyhtää kanojen pyrstöt.
Mustalainen oli ensin yhtyvinään tähän mielipiteeseen, mutta näytti
kuitenkin olevan neuvottomana siitä, mitä ajatella, ja antoi
toisten puhua. Maisterista oli aivan uskomatonta, että kettu olisi
keskellä valoisaa päivää uskaltanut tulla sinne, sillä kun oli yö
käytettävänään, kun riikinkukot nukkuivat taivasalla.
Sittenkun oli puhuttu puoleen jos toiseenkin, jäi maisteri yksin
mustalaisen kanssa.
Asiaa väänneltiin ja käänneltiin kaikilla mahdollisilla tavoilla, ja
maisteri pysähtyi järkevästi siihen mielipiteeseen, että ainoastaan
joku itse talonväestä oli saattanut tehdä varkauden, ja kun siten
käytiin läpi henkilökunta, täytyi epäilysten aivan luonnollisesti
langeta noita kahta miltei aina näkymätöntä puuseppää vastaan. Mutta
keskustelun ruvetessa kääntymään siihen suuntaan, kääntyi mustalainen
äkkiä ihan toisaanne.
-- Ei, se ei voinut tulla kysymykseenkään; puusepät olivat täysin
rehellisiä; mutta oli olemassa toinen, joka varmasti oli syyllinen,
ja se oli portinvartija, joka asui tuvassa tässä ihan lähettyvillä.
Maisteri, joka ei voinut ajatellakaan sellaista mahdollisuutta, että
vieras keskellä valoista päivää kiipeisi kivimuurin yli avoimelle
pihamaalle siellä varastaakseen, ei tahtonut tehdä vastaväitteillä
asiaa vieläkin monimutkaisemmaksi; hän antoi senvuoksi keskustelun
raueta ja nousi huoneeseensa tuntien vastenmielisyyttä koko
seikkailua kohtaan, jota hän ei voinut selittää.
Tullessaan illalla puutarhaan hän kohtasi mustalaisen, joka
kuleksi siellä joutilaana. Keskusteluaiheen puutteessa johtui
puhe riikinkukkoon. He olivat ensin joutuneet kalkkunakopin
läheisyyteen, jonne kukko jo oli ryöminyt, kanojen hautoessa munia
ulkona erään olkiauman alla. Maisteri, joka ei tiennyt mitä sanoa,
tuli nyt lausuneeksi, että ihmisen olisi mahdotonta tarttua käsin
riikinkukkoon.
-- Minäpä näytän, että voi, vastasi mustalainen, jonka
vastaanväittämishalu näytti kiihtyneen. Jos voi tarttua
kalkkunakukkoon, niin voi tarttua riikinkukkoonkin.
Tuossa tuokiossa hän oli kiertänyt käsivartensa tuon suuren vihaisen
linnun ympärille ja pusersi sitä rintaansa vasten kuin kissanpoikaa,
ja vieläkin selvemmin todistaakseen portinvartijan luulotellun
varkauden mahdollisuuden, hän vakuutti nähneensä henkilöitä, jotka
osasivat pyydystää kyyhkysen maasta. Sitäpaitsi oli ihmisiä, jotka
taisivat niin monia temppuja; hän tunsi -- toisin sanoen oli
kuullut puhuttavan ihmisistä, jotka houkuttelivat tykönsä toisten
kanoja ja ankkoja jyväsillä, joita asettivat pitkiin juoviin, ja
kaikkein ovelimmat olivat hevoshuijarit. Mennä vuonna ne olivat
varastaneet punaisen hevosen naapurista, tienristeyksessä asuvalta
talonpojalta, eikä oltu sen koommin nähty jälkeäkään siitä. Mutta
hän kyllä tiesi, miten ne olivat menetelleet. Ne osasivat muuttaa
hevosen värin voitelemalla sitä jollakin aineella niin, että karvat
lähtivät, ja uusista karvoista, jotka sitten kasvoivat sijaan, ei
tullut milloinkaan saman värisiä kuin entisistä lähteneistä, ja
sitäpaitsi saattoi aina muutamalla veitsenviilloksella tehdä hevosen
piirtopääksi, sillä leikellyt kohdat kävivät aina valkeiksi.
Nämä asiat olivat ihan uusia ja tuntemattomia maisterille, niin
että hän kuuntelemisinnossaan unhoitti kysyä, mistä tilanhoitaja
oli saanut kaiken tämän tietää. Ja he kävelivät edelleen, syventyen
keskusteluun, joka näytti syvästi kiinnittävän mustalaisen mieltä.
He siirtyivät puhumaan varkauksista yleensä, ja mustalainen ilmaisi
ylenkatseensa varkaisiin, jotka tavallisesti eivät ymmärtäneet kaiken
varkauden kahta tärkeintä kohtaa.
-- Mitkä ne sitten ovat? kysyi maisteri niin viattomalla äänellä kuin
suinkin heidän istuutuessaan kivipenkille lammikon partaalle.
-- Nii-in, nähkääs -- tässä mustalainen jäi hetkeksi miettimään --
toinen on se, että aina tekee työnsä rikostovereitta, ja toinen se,
että varaa kaksi todistajaa.
-- Tarkoitatko että voi todeta alibin? Tiedättekö mitä se merkitsee?
Mustalainen oli pari sekuntia miettiväisen näköinen, eikä tuntunut
tietävän mitään alibista, mutta ei tahtonut tapansa mukaan ilmaista
tietämättömyyttään, jonka vuoksi vastasi:
-- Sanokaahan Te ensin, mitä tarkoitatte -- hm, niin minä sitten
myöhemmin lausun mielipiteeni.
-- Alibi, loihe maisteri lausumaan, on jokaisessa puolustuksessa
tärkein, sillä jos voin todistaa, että kysymyksessä olevassa
tilaisuudessa olen oleskellut muualla kuin siellä, missä rikos
tehtiin, niin minut vapautetaan.
-- Juuri samaa aioin minäkin sanoa, keskeytti mustalainen innokkaasti
kuunnellen ja teeskentelemätön ilo kalpeilla kasvoillaan. Mutta,
jatkoi hän, yksinolo on kuitenkin kaiken varkauden ensimmäinen sääntö.
-- Niin, voipa se niinkin olla, tuumiskeli maisteri, mutta tärkeämpää
on kuitenkin, että ei missään muodossa jätä jälkeensä mitään corpus
delicti'ä. Tiedättekö, mitä corpus delicti on?
Kyllä, hän tiesi kyllä osapuilleen, mitä se oli, mutta ei voinut
ilmaista sitä niin hyvin, ja senvuoksi hän olisi kernaasti kuullut
maisterin mielipiteen ensin, hän kyllä sitten sanoisi oliko hän samaa
mieltä.
-- Corpus delicti, vastasi maisteri, joka äskettäin oli tutkinut
lakitiedettä, voi olla esine, joka on pidätetyn hallussa, tai myöskin
esine, joka on jäänyt varkaalta paikalle, jossa varkaus tapahtui
-- tai esim. ase, jos murha on kysymyksessä, hän lisäsi. Sitäkö
tarkoititte?
-- Sitä kyllä, lähinnä, vastasi mustalainen reippaasti, vaikkakin
hänen naamansa oli venähtänyt hiukan pitkäksi.
-- Edelleen, jatkoi maisteri, joka kuvitteli olevansa
opetusistuimella -- mikä oli hänen vaarallinen tapansa -- edelleen
on pidätetyn aina tunnustettava yksityisseikat, mutta kiellettävä
pää-asia. Murhaajan on myönnettävä, että hän oli murhapaikalla
saapuvilla, siltä varalta että joku olisi nähnyt hänet, mutta hänen
on aina asetettava siten, että voi jotenkuten todennäköisesti väittää
olleensa siellä muilla asioilla. Tuhmemmin ei voi tehdä kuin kieltää
kaikki; silloin sekaantuu vain ristiriitaisuuksiin. Ja kaikkein
tuhminta on se, ettei osaa hillitä kieltään, vaan lausuu uhkauksia
ja toivomuksia, niin että jälkeenpäin, vaikkakin viattomana, voi
joutua syylliseksi asioihin, joita ei ole koskaan tehnyt. Te
olette varomaton mies, Jensen. Tässä eräänä päivänä Te lausuitte
toivomuksen, että salama löisi talliin, jotta saisitte nostaa
palovakuutussumman ja rakentaa uuden. Ajatelkaahan nyt, että talli
palaisi ensi yönä! Epäilisin tietysti heti Teitä, senvuoksi että
olette toivoneet niin tapahtuvan ja senvuoksi, että tästä tapauksesta
olisi Teille hyötyä, Teidän silti kuitenkaan tarvitsematta olla
syyllinen.
-- Antaisitteko ilmi minut?. puuttui mustalainen äkkiä puheeseen.
Nyt maisterin täytyi jäädä miettimään, ja sen hän teki
perusteellisesti.
-- Nähkääpäs, sai hän lopulta sanelemaan, on olemassa jotakin, jota
sanotaan vihjauksiksi ja jotakin, jota sanotaan ilmi-annoiksi.
Vihjaukset merkitsevät sitä, että epäilen ja yksityisesti ilmaisen
viranomaisille tämän epäluuloni siinä mielessä, että he panisivat
toimeen itsenäisiä tutkimisia, joiden perusteella he yksinomaan
voivat toimeenpanna satunnaisen vangitsemistoimenpiteen. Mutta --
hän jatkoi, meidän oikeustoimemme menettelytavassa on niin paljon
vanhentunutta ja huonoa, että minä puolestani näkisin siinä kernaasti
paljon korjattuna. -- Sanokaa minulle yksi seikka, ettekö aio osottaa
portinvartijaa mahdolliseksi syylliseksi linnun varkauteen?
Mustalainen vastasi nopeasti:
-- En, sitä en uskalla tehdä, sillä hän on hyvissä väleissä
viranomaisten kanssa.
-- Siihen pitäisi Teidänkin pyrkiä, vastasi maisteri, joka tahtoi
antaa toiselle pienen muistutuksen. Enkä käsitä, kuinka Te voitte
vihata sitä, joka suojelee omaisuuttanne, ja jota ilman ette voisi
nukkua rauhassa ainoatakaan yötä.
Mustalainen puhkesi sadattelemaan portinvartijaa, teki tiettäväksi,
että sen pahempaa konnaa ei voinut ajatella olevankaan, ja kiihdytti
itseään siihen määrin, että tuli lopulta sanoneeksi, että toivoi
näkevänsä tämän makaavan kaula katkaistuna ojan reunalla. Senjälkeen
hän äkkiä hillitsi itsensä ja käänsi jälleen keskustelun rikoksiin
ja rikollisiin yleensä. Maisteri, jolle uusi, tuntematon näköpiiri
avautui, ja joka oli ihmetellyt sitä, miksi mustalainen, joka epäili
portinvartijaa, ei antanut haastetta tälle, päätti nyt tunnustella,
olisiko mahdollisesti ollut olemassa jotakin salaista syytä siihen,
että mustalainen ei uskaltanut käydä naapurin kimppuun. Hän otti
senvuoksi jälleen opettajamaisen äänilajinsa, ikäänkuin oli; jatkanut
esitelmäänsä oikeudenkäynnistä ja oikeudenkäytöstä puhtaasti
filosoofiselta näkökannalta katsottuna.
-- Läpikotaisin ovelien rikollisten tavallinen menettelytapa on myös
impliseerata asiaan henkilö, josta saatettiin odottaa vaarallisinta
todistajaa.
-- Mitä impliseeraamisella tarkoitetaan? kysyi mustalainen
innokkaasti ja uteliaasti.
-- Impliseerata voi monella tavalla. Yksi tapa on antaa peljätyn
todistajan nähdä niin paljon rikoksen valmistuksesta, että rikollisen
jouduttua vangituksi voidaan ilmoittaa todistajan tienneen
rikoksesta, josta tämä on jonkun aikaa vaiennut; mutta samalla on
katsottava, että tämä ei saa nähdä niin paljon, että voisi ilmoittaa
asian viranomaisille. Ymmärrättekö dilemman eli ansan? Tehköönpä
todistaja ilmiannon tahi olkoon tekemättä, on hän asiaan sotkeutunut,
toisin sanoen impliseerattu siihen.
-- Sehän on suurenmoista! huusi mustalainen poissa suunniltaan. Se on
suurenmoista! Ja hänen kasvonsa säteilivät ihastuksesta.
-- Toinen tapa, jatkoi maisteri, jota suuret rikolliset myöskin
käyttävät, on se että koettavat edeltäkäsin saada inhabiliteettisyitä
todistajaa vastaan. Tiedättekö, mitä inhabiliteetti on?
Inhabiliteettisyynä pidetään sukulaisuutta tai vieläpä vain
kihlaustakin tai löyhää tuttavuutta haastetun sukulaisen kanssa;
sitten pidetään todistajaksi inhabiilina ilmeistä vihamiestä tai
kadehtijaa. Siten Teidän puuseppänne olisivat inhabiileja todistajia
portinvartijaa vastaan, jos voitaisiin näyttää toteen, että he ovat
olleet vihamielisessä suhteessa häneen.
-- Ei, mutta onko tämä todellakin mahdollista! huusi mustalainen ja
oli tarttumaisillaan maisterin käteen. Kylläpä Te olette mahtaneet
lukea ja tutkia monen moisia kirjoja tietääksenne ja taitaaksenne
noin paljon!
Sitten hän katui osoittamaansa haltioitumista, ja ylpeyden perkele
sai hänet jälleen valtoihinsa.
-- Sanonpa Teille muutoin, että olen minäkin lukenut ison joukon,
hän selitti; maisteri ehkä ei ole lukenut kertomuskirjaa Luxemburgin
kreivistä?
-- En, sitä en ole tehnyt, vastasi maisteri totuudenmukaisesti. Mutta
olen kuullut puhuttavan hänestä, ja olen kuullut Teidän laulavan
laulun hänestä.
-- Oh, siinäpä vasta kirja, uskokaa pois, sanoi mustalainen
pöyhkeillen toisen tietämättömyyden vuoksi, siinä kirja, josta
joka ihmisellä on jotakin oppimista, ja sitten se on niin hauska.
Ajatelkaahan kreiviä, joka varastaa ja murhaa, ja jota poliisi ei
milloinkaan saa kynsiinsä, niin kernaasti kuin tahtoisikin! Se oli
sukkela mies, uskokaa pois. Ajatelkaahan, hän kävi kirkkomaissa ja
mestauspaikoissa, missä kaivettiin ruumiita maahan, ja myrkytti
sitten neuloja, joita asetti sittemmin niiden henkilöiden
tuolinistuimiin, joita tahtoi pois päiviltä; sillä, nähkääpäs,
ruumiit ovat myrkyllisiä. Ja jotakin ottaessaan hän otti aina ja
ainoastaan vain rahaa, sillä niitä nähkääs ei voi tuntea, ja ne
menevät jälleen menoaan kuten tulevatkin; mutta kalleuksia ja
jalokiviä hän ei ottanut milloinkaan, niin että poliisin tullessa ja
ryhtyessä tutkimukseen ei ollut niin mitään löydettävissä!
Hän oli puhunut lämmöllä, mutta lopetti nyt äkkiä, ikäänkuin olisi
sanojaan katunut.
Ja peittääkseen tekemänsä virheen hän kääntyi vihaisena porttitupaa
kohti, joka pilkoitti pensaiden lomista, pusersi kätensä nyrkkiin ja
puhkesi puhumaan:
-- Tässä maailmassa on niin monta konnaa, ja tuo portinvartija on
ilkeä roikale!
Maisteri tunsi olevansa pahoilla mielin tämän keskustelun jälkeen,
ja puolittain katuen kaikkea sitä, minkä tiesi tämän illan kuluessa
sanoneensa, hän laskeutui levottomana vuoteeseensa.
* * * * *
Kahdeksan päivää myöhemmin maisteri Törner oli tavallisella
aamukävelyllään hyvin apeassa mielentilassa; sillä edellisellä
viikolla oli tapahtunut sangen runsaasti sellaista, mikä olisi
ollut omiaan järkyttämään levollisemmankin luonteen tasapainoa.
Päivää jälkeen keskustelun rikoksista ja rikollisista maisteri oli
metsäkävelyllään löytänyt muutamia varastetun riikinkukon sinisiä
rintahöyheniä ja vienyt ne mukanaan kotia; oli näyttänyt löytöään,
ja luullut siten vapauttaneensa portinvartijan epäluuloista, tuo
löydetty saalis kun melkein suorastaan todisti ketun syylliseksi.
Mutta hänen väitteisiinsä ei oltu oikein uskottu, ja mustalainen oli
väittänyt vastaan, että kaikkein ovelimmat hirtehiset aina älysivät
johtaa huomion toisaalle ja hommata väärän "corpus delictumin".
-- Siinä maisteri sai nyt ensikerran kuulla opetuksiaan -- corpus
delictum!
Mutta seuraavana aamuna maisteri oli löytänyt muutamia veitsellä
terävästi katkaistuja siipisulkia, ja tuodessaan ne mukanaan kotia,
oli mustalainen voitonriemussaan ja selitti, että ei kait kettu
sentään kulkenut veitsi taskussa.
Seuraavana yönä oli kalkkunakukko varastettu, eikä siitä voitu löytää
jälkeäkään.
Seuraavana iltana maisteri oli seissut rautaportilla mustalaisen
kanssa, kun laamannin poika, joka oli tilanomistaja, oli tullut
ratsastaen, pysäyttänyt hevosensa ja kysynyt kiivaasti saisiko hän
ostaa koirasankan, jonka hän näki käydä lyllertävän siinä nurmikolla.
Mustalainen vastasi hänelle kohteliaasti, että hän ei voinut myydä
sitä.
Yöllä koirasankka hävisi.
Täällä oli muutamia seikkoja, jotka tekivät tapahtumat sangen
salaperäisiksi. Jos kettu oli ottanut kalkkunakukon, joka oli sisällä
kopissa orrellaan, ja jolla oli voimaa puolustaa itseään, miksi
se ei sitten ollut ottanut kanaa, joka makasi hautomassa oljilla
avonaisella paikalla ulkopuolella -- semminkin kun asiantuntevat
ihmiset vakuuttivat, että kettu ei voi viedä kalkkunakukkoa, mutta
kanan kylläkin?
Ja edelleen: miksi varastettiin koirasankka juuri laamannin pojan
käynnin jälkeisenä yönä? Suorastaan järjetöntä olisi ollut epäillä
rikasta ja ylhäistä miestä, eikä talonväestä kukaan uskaltanut
viitata siihen suuntaan. Piilikö tässä jotakin, tai oliko se
asianhaarain tilapäistä yhteen sattumista? Mutta entäs sitten sulat,
jotka olivat selvässä tarkoituksessa asetetut maisterin tielle,
jotta hän ne löytäisi? Mitä sillä oli saatettu tarkoittaa? Jos
portinvartija oli varas, niin ei kait hän olisi mennyt panemaan
esille todistuksia siitä, että kettu ei ollut voinut tehdä sitä! Yhtä
vähän puusepät olisivat tehneet niin, jos olisivat olleet syyllisiä.
Kuka sitten oli asettanut sulat sinne, ja missä tarkoituksessa?
Pelkkiä arvoituksia!
Sitäpaitsi olivat sekä vouti että kivalteri käyneet näinä päivinä
Bögelyssä tutkimassa paikkaa, missä varkaudet olivat tehdyt.
Vapaaherratar ja mustalainen olivat valmistaneet voudille juhlallisen
vastaanoton, tarjonneet viiniä ja lähettäneet maisteria noutamaan,
jonka olivat kuvanneet innokkaaksi tanskanystäväksi, jonka jälkeen
olivat ylistäneet häntä ja kerskuneet hänen kustannuksellaan
rajattomasti, ikäänkuin olisivat tahtoneet kaapia kultaa hänestä,
jolla sitten kullata itseään ja omaansa. Vieläpä mustalainen oli
esittänyt maisterin hyvänä ja likeisenä ystävänään, opettajanaan,
uskottunaan, niin että maisterista lopulta tuntui tukalalta, ja oli
hän torjunut tuon imartelun, mikäli oli ollut mahdollista tehdä se
toista loukkaamatta. Ja merkillisintä tässä seikassa oli se, että
aivan sama esitys oli uudistunut kivalterin käynnillä, mikä tapahtui
hiukan myöhemmin kuin voudin.
Senjälkeen portinvartija oli kaikessa kiireessä haastettu
Hälsingborgin piirituomarin eteen, ei lintujen varkaudesta, vaan
muutamien lankkujen vuoksi, ja oli joutua siitä syystä vankeuteen,
kun mustalainen äkkiä kantajana oli esiintynyt jalomielisenä
ja luopunut kaikista rangaistusvaatimuksista, jonka jälkeen
portinvartija kyynelsilmin oli kiittänyt hyväntekijäänsä, jota
piirituomarikin ylisti hänen kauniin menettelynsä vuoksi.
Mutta päivää ennen kuin riitapuolet menivät oikeuteen, oli nuo kaksi
puuseppää kadonnut ja heidän sijassaan oli kaksi uutta, jotka saivat
nimenomaisen määräyksen olla jalallaan astumatta portinvartijan oven
sisäpuolelle, tämä kun muka piti salakapakkaa.
Tapauksia oli kertynyt ihan kasaantumalla, niin että maisteri Törner
ei ollut voinut seurata mukana ja päästä perille niiden merkityksestä
ja keskenäisestä yhteydestä, kaikkein vähimmän viimeksi sattuneesta,
joka hämmästytti häntä enemmän kuin kaikki muut yhteensä. Hän oli
näet eräänä aamuna nähnyt tuon pörhöpäisen tytön kamarissaan panevan
kokoon hänen vuodettaan, ja pyytäessään tähän selitystä vaimoltaan
hän oli saanut kuulla, että tyttö oli otettu heille palvelukseen
tilanhoitajan suosituksesta, jolta rouva oli tiedustellut piikaa,
joka voisi häntä auttaa taloustoimissa. Sen lisäksi tuli, että talon
puusepät olivat kertoneet piian olevan mustalaisen sisar, jota
tämä ei tahtonut myöntää, niin että tytön kuten Iivanankin täytyi
puhutella veljeään monsieur arvonimellä.
Kun maisteri nyt oli ennättänyt pyökkimetsän läpi ja joutui
kuusipuistikkoon, missä nuorten kuusien kattama polku johti kulkijan
ylös erästä mäkeä -- sieltä hän oli löytänyt riikinkukonsulat --
oli hän kuitenkin saanut vaikutelmansa jotakuinkin järjestykseen ja
päässyt siihen lopputulokseen, että tuossa talossa oli salaperäisiä
asioita tekeillä ja että paraillaan kudottiin minkä kerettiin hänen
ympärilleen verkkoa, johon hän ehkä itse tietämättään oli antanut
langat.
Kaiken tämän tarkoitusta hän ei kyennyt selvittelemään, sillä
mustalainen teki syrjähyppäyksiä ja jätti tielleen levähdysjälkiä
kuten jänis lumiselle tanterelle, eikä maisteri voinut seurata
hänen hämmentyneitten aivojensa oikkuja. Mutta kaikkia epäluulojaan
vastaan hän saattoi asettaa vain yhden ainoan vastasyyn: miehen hyvän
taloudellisen aseman, jonka täytyi vapauttaa hänet kiusauksesta
joutua varkaaksi.
Mustalaisen ja maisterin välit olivat viime päivinä olleet hyvät,
ehkäpä edellinen oli ollut ystävällisempikin kuin muutoin ja
ryömivämpi; mutta tuo vanha itsetietoinen äänilaji, jonka tämä
alku-aikoina oli omaksunut, palasi jälleen, kun maisteri ei enää
rasittanut häntä viisaudella, jota kukaan ei pyytänyt, ei musiikin,
maanviljelyksen eikä taikatemppujen alalla.