Arpa langennut on, rajan kielletyn yli
sotajoukkonsa sankari uhmaten ohjaa.
Arpa ankara langennut, ikuinen Rooma
vavisten herraansa suurinta vuottaa,
min kultaiset kotkat
seudusta seutuhun myrskyten lentää,
arpa ankara langennut, pauhaten kuohuu
voittojen voimakas, vyöryvä koski
maan kukkivan yli, mi iskutta miekan
valtahan sankarin saapuvan taipuu.
Arpa langennut on, rikos ihanin tehty,
mi tähtihin saakka
maineensa säihkyvän glorian nostaa
yli jumalien kaukaisten, kirkkaitten kenttäin.
Rikos ihanin tehty, min suuruutta saata
ei tahrata siveyslakien mitta,
mi orjia varten
on alussa aikojen muinaisten luotu,
oma lakinsa sankarin toimilla, töillä,
min timanttikova
kohtalo korkeille hengille säätää.
Rikos ihanin tehty, mi suurin on hyve
kädessä sankarin, salliman suoman
käskijäksi kansojen, luojaksi aikain,
joittenka valta
kirkkaana säihkyy, kun hautahan vaipuu
menneiden polvien tahto ja tarmo.
Arpa langennut on, tulenlieskoina lentää
sankarin säihkyvät, kultaiset kotkat
seudusta seutuun ja päätyvät Roomaan,
min marmoriportit
salpansa valtiaan käskystä avaa.
Pyhä Rooma on vallattu, jällehen aika,
korkea, ankara urhojen aika,
valtikan ottaa.
Jälleen sankariseppele vehree
kulmilla ihmisten suurien kukkii,
jälleen pilvihin nousevi maine
Rooman, mi maailman kohtalot ohjaa
valtiaan alla, min voittojen tähti
kirkkainna säihkyvi aikojen yössä.
4.