Nuorten ilon kahlehtiminen.
"Tuossa oli neljäs onnettomuus suurten markkinain alla X:issä", lausui
Jenny ja pani sanomalehden luotaan.
"Ja se ei suinkaan ole paljo", sanoi Theodor, "kun ajattelee että
markkinat oikeastaan pidetään vaan kansanhupina, joissa kaikilla
poikanulikoilla on oikeus tehdä mitä vaan haluavat".
"Poika poloiset!" sanoi vaimoni; "nyt kaikki kannetaan heidän
niskoille!"
"Kaikessa tapauksessa", väitti Jenny, "näkyvät kuitenkin olleet syypäät
tulipaloon kaupungissa. Muutamat poikaset aikoivat panna toimeen
leikkitulituksia, kertoo lehti, mutta siitä sattuikin tulemaan
tulipalo".
"Me lääkärit saamme aina paljon tekemistä tuommoisten kansanhupien
jälkeen", lausui Rudolf, "aina sattuu silloin ulkonaisia vahingoita,
välisti oikein huvittavia luunrikkomia, eli tulee pakko sahata jäseniä
poikki. Niin on myöskin hautajaisissa ja muissa juhlallisuuksissa,
joita väki tunkee katsomaan".
"Se on käsittämätöntä", lausui Bob, "ettemme saata oppia huvitteleimaan
ilman melua, hälinää ja hulinaa. Ranskanmaalla ja Italiassa suuretkin
kansalliset juhlallisuudet vietetään ilman mitään telmäämistä;
tappelemisia ei koskaan tapahdu kuin meillä. Meidän poikaset ja nuoret
miehet eivät luule muutoin voivansa hauskutella, jos eivät saa käyttää
nyrkkiään. En ymmärrä mistä se tulee".
"Joo", sanoin minä, "yhtä vähän kuin oikeastaan osaamme vieraitamme
huvitella, yhtä vähän itse osaamme huvitettuina olla. Emmekä myöskään
lapsiamme huvittele eli hanki heille kotosalla huvitusta. Seuraus siitä
on että poikaset ja nuorukaiset, joilla on halu huvituksiin voimakkain,
kun kerta pääsevät vapaiksi, ovat miltei kuin irti päässeet
kahlekoirat, ja melkein muille rauhallisille kansalaisille käyvät
hengenvaarallisiksi rajun, hillitsemättömän iloisuutensa kautta."
"Ethän tahtone että nuorille poikaisille huvitukseksi pantaisiin
toimeen tanssihupia ja seuranäytelmiä!" sanoi vaimoni naurahtaen.
"En", vastasin minä, "mutta ensimäisenä pitäisin sen tärkeänä ettei
kotona lapsia ja lasten leikkimisiä katsottaisi vaan vastuksina
oleviksi; minä tahtoisin että äiti uhraisi vähäisen ajastaan
opettaakseen pienokaisia leikkelemään, piirustelemaan ja maalaamaan
paperinukkeja, eli muuta semmoista, että isä antaisi heille aselaatikon
ja opettaisi työaseitten käyttämistä heille. Tuhansin heidän aika, joka
siihen tuhlausisi, kostuisi heille takaisin. Vielä tahtoisin että joka
koulun luona löytyisi leikkikenttä ja että poikain leikit pidettäisiin
yhtä tärkeinä kuin kielioppi ja maantiede.
"Minä tahtoisin että opettaja olisi heidän leikeissä osallisina,
opettasi heitä pallisilla olemaan ja luistelemaan y.m. Kymmenen ja
kahden kymmenen vuoden välillä on nuorukaisen luonto täynnä
rauhattomuutta ja riehunta, jonka _täytyy_ päästä ulos uhkumaan.
Poikasella on tosi tarve huutaa, telmetä, teuhoa ja peuhota, painia,
lyödä y.m., mutta sopivain ja terveellisten ruumiinharjoitusten kautta
vähenee hänen hurjuutensa ja ne ovat hänelle kaikissa suhteissa
suureksi hyödyksi. Vaan missä oppii hän luistelemaan, pallia lyömään,
mäkeä laskemaan, noihin kaikkiin, jotka ovat hänelle niin tarpeesen? Ei
koulussa suinkaan, ei isältään, jolla ei ole aikaa eikä halua hänelle
sopivain kumppaleiden hakemiseen noihin harjoituksiin. No, siis hankkii
hän kumppaleita itse, ja todellakaan ei saata häntä siitä soimia, ettei
aina satu parhaita.
"Poikanen on saanut kelkan ja hankkinut tuohon hupiin itselleen
kumppaleita ja nyt lasketaan alas ahkeraan mitä jyrkimmistä törmistä.
Vaan eräänä päivänä pieni kelkkanen sattuu pukkaamaan jonkun totisen
kansalaisen kumoon, ja tuo totinen kansalainen saa polveensa myöskin
totisen mustelman. Mikä siitä on seuraus? Ei lähetetä poikia toiseen
törmään, jossa halun mukaan, ketään vahingoittamatta, saavat laskea,
vaan asetetaan kielto mäenlaskua vastaan koko kaupungissa, ja sen
kautta saa tuo huvitus vielä viehätyksen kielletyn ilon nauttimisesta.
"Niin tahtoo poikanen luistella; sitä hän ei saa, sillä se voisi olla
vaarallinen hupi, ja se kyllä on tosi; mutta miksei pyydetä
päälleluetettavaa miestä menemään jäälle poikasten myötä katsomaan
etteivät lähde vaarallisille paikoille? Nykyään perustetut n.s.
luisteluradat ovat kyllä parannuksena tässä, mutta lukuisat tapaturmat
osoittavat ettei poikasilla ole tarpeellista peräänkatsontaa.
"Suuresti erehdytään, jos luullaan tarpeelliseksi nuorten huvitushalua
hillitä. Jos sen sijaan koeteltaisiin valvoa ja johtaa sitä huimuutta
joka huvituksia etsii, hurjiakin huvituksia, koetettaisiin terveyttä
edistäviä keinoja hankkia heille niin se olisi koko yhteiskunnan
hyväksi. Jos yleisiä huoneuksia tuommoisiin huvituksiin
kustannettaisiin, jos laitettaisiin lastentarhoja, kiikuilla,
pallinheitolla, mäenlaskulla ja muulla semmoisella, niin saataisiin
korolla rahat kohta takaisin. Jos kouluissa, samoten kuin niihin
voimistelunopettaja hankitaan, olisi asetettu myöskin leikkien
opettaja, joka opettaisi poikasille terveelliset, hupaiset leikit
noiden niskoja taittelevain, usein raakuuksiin ja tappeluihin
muuttuvain sijaan, joihin nuoruuden veri kuohuilee, niin semmoiselle
opettajalle hyvin kannattaisi maksaa hänen palkkansa.
"Nyt saarnataan ja soditaan noita telmääviä leikkimisiä vastaan, tuota
huimuutta koetaan tukehduttaa, joka on sanomattoman väsyttävä, mutta
poikasille aivan välttämätön. Lasta voipi niin ankarasti kasvattaa,
että siitä tulee vasten sen luontoakin hiljainen ja pelkäävä, mutta
varmaan voi otaksua että luontonsa purkaa kahleensa toisaalle.
Tupakoida, juoda ja huonoa romania lukea, on paljo pahempaa, kuin
juosta ympäri soita ja maita, eli lyödä painia, eli tapella. Mutta
nuorukainen, jota huvituksista on estetty ja kahlehdittu, pääsee kerran
jutkosta vapaaksi, ja silloin hän ahnailee huvituksia, lienevät mitä
laatua tahansa. Usein nähdään poikasten, jotka kotona näyttävät
siivoilta ja hiljaisilta, kun omin käsin pääsevät ulos, menettelevät
muita hurjemmin. Kotona eivät tohdi tuolia liikuttaa eikä lastuakaan
vuolla; pääsevät sitte kerran ankaruuden alta uskaltavat he kaikkeen
ryhtyä, eikä löytyne pojankuria, niin ilkeää, johon hän ei ehdi".
"Tuo kaikki voi olla totta", sanoi vaimoni, "mutta millä sitte nuorta
väkeä kotona huvitettaisiin?"
"Sitä meidän juuri tulee oppia. Vanhempain tulee aikansa, mukavuutensa,
niin rahansakin alttiiksi antaa tähän tarkoitukseen. Heidän tulee
joutaa valvomaan lasten leikittelemisiä, heidän tulee oppia kärsimään
lasten pienten jalkain kopinaa ja telmäämistä aamusta iltaan saakka,
heidän tulee hankkia heille kelkkoja, keinuhevosia, luistimia ja muuta
semmoista. Kun lapset kasvavat, nuo uhraukset myöskin kasvavat, mutta
ne tulevatkin palkituiksi. Äiti, joka kutsuu nuorta väkeä luokseen
lastensa huviksi, antaa heidän kaikessa yksinkertaisuudessa iltahetken
tanssia, vanteita heitellä, leskistä juosta, croquetilla olla, eli
soudella järvellä y.m., ei ole vaivojaan katuva. Isä, joka poikansa
uimaan opettaa; sekä soutamaan, luistelemaan j.n.e., isä, joka kulkee
poikansa kanssa kävelemässä ja antaa hänen keiloja heitellä tuttavien
kanssa (ilman punssin juomista) on kauan oleva poikansa rakkain
kumppali, ja semmoisilla vanhemmilla ei satu usein että heidän poikansa
eivät kotosalla olostu, eli huonoissa huvituksissa hakevat
ajanviettonsa. -- Vaan kun vanhemmat itse eivät kotona olostu, kun isä
ei ainoatakaan iltaa saa kuluneeksi pelittä ja äiti on teaterissa eli
illallisilla, miten lapset sitten olostuisivat kotona?"
"Mutta vanhempia löytyy, joitten täytyy elatuksekseen niin ahkeroida,
etteivät jouda lapsiaan johdattamaan", väitti Bob, "ja lapset tulevat
niin aikaisin oman onnensa nojaan jätetyiksi, ettei heidän
vaurastumista voi valvoa".
"Ja siinä juuri, minun ajatukseni mukaan, valtio olisi toimeen astuva",
sanoin minä, "asettamalla kouluihin leikit oppiaineeksi, niin voin
sanoa, ja kustantamalla kasvavalle, työtätekevälle nuorisolle
huoneuksia, joissa tuo nuoriso voisi säädyllisesti ja vahingotta ja
maksotta -- huvitelellaita".
"Vaan me naiset", sanoi Jenny, "emme ainakaan ole niin huvituksien
tarpeessa. Työ itsessään on hupi meille".
"Niin, se on kyllä helppo niitten sanoa, joilla on hyvä koti, ja joille
työ ei pakosta tule rasittavaksi. Mutta aatteles nuoren iloisen tytön
koko päivän istuvan tukalassa, tahkea-ilmaisessa huoneessa määrä
tuntiin saakka ommellen. Ilta tulee, ja hänellä on kolmekertaisesti
niin suuri halu huvitusta, ja kolmekertaisesti niin suuri tarve
huvitusta kuin onnellisempi osaisilla sisarillaan. Mihin hän siis
menee? Teateriin ehkä, nuoren miehen seuraamana, yhtä ajattelemattoman
kuin hän itse on, ja vähemmin siveellisen; ja sieltä juomien myymälään
juomaan lasillisen viiniä, ja sitten yhden vielä, kunnes hän
huumautuneena ja ajattelematta mitä hän tekee -- menee, mihin? Turmiota
kohti".
"Huh! Se oli julmaa!" lausui Jenny, "Täytyy tunnustaani että todellakin
olen ansioksi itselleni lukenut sen, että niin vähän pyrin huvituksiin,
olostun kotona niin hyvin ja teen niin halusta työtä. Todellakin olen
pitänyt itseni moitteettomana nuorena neitosena, mutta sen johdosta
mitä isä nyt on lausunut, huomaan selvään että kaikki tulee siitä kun
kodissani olen niin onnellinen".
"Aivan niin, lapseni; se joka on onnellinen ei tarvitse huvituksia.
Lapsi joka kodissaan on onnellinen, ei hae hupia ulkoa. Vaan koska nyt
poikasen onnenkäsitykseen kuuluu melske ja telmääminen, niin on tärkeää
että hän sitä saakin. Mutta nyt on tulennos takassa hiilostunut ja nyt
lausumme toisillemme hyvää yötä".