I.

Se ei käy laatuun.

Seuraavana iltana tuli Bob aivan oikein ja toi myötänsä hyviä uutisia.

Meidän holhottimme oli ottanut koetteille "kävisikö laatuun" että hän

olisi Mariannen lasten hoitajana, ja tämä oli parantumaisillaan

paljaasta toivosta saada luotettavan apulaisen itselleen.

"Ja nyt saamme kuulla mitä sanottavaa isällä on tuosta kiusallisesta:

'se ei käy laatuun'."

Me istuimme kaikki piirissä takkatulen ympärillä, niinkuin tapamme aina

oli istua varsinkin iltamilla, jossa piirissä aina on sijaa niille

ystävistämme, joita huvittaa viettää iltaansa meillä. Jenny siirsi

pöydän jolla lamppu oli, likelle tuoliani, ja minä aloitin lukemistani.

"Hamasta kätkyt-ajastaan alkain kuulee pieni tyttönen puhuttavan siitä,

ettei sovi olla niin tahi vaatetettuna, tehdä tuo tahi tuo työ. Ja

kaikkein merkillisintä tässä on, että se joka sopii yhden ei sovi

toisen tehdä. Johannalla kyllä käy laatuun keittää ja paistaa ja pestä

lattiata ja vaatteita silitellä, mutta hienon Ellen neidin ei sovi

pienimmälläkään sormellaan kosketella kattilaa eli pataa. Sopii kyllä,

että äiti toimittaa kaikenmoisia talontoimia, mutta hänen tyttärellänsä

ei käy laatuun jättää kirjansa, läksynsä, virkkauksensa pannakseen

valkeaa takkaan taikka teevettä tulelle. Ja jos tämä tapain-pila vaan

ulottuisi rikkaimpiin kerroksiin ihmiskuntaa, niin ei sentään vaaran

suuruus olisi kammottava; mutta siinä juuri on onnettomuus, että

työmiehen tytär tekee aivan tehtailian tyttären tavoin, ja kun heidän

molempain sitte tulee ansaita leipänsä, niin molemmat siinä seisovat

yhtä surkean avuttomina. Toinen niinhyvin kuin toinenkin katsoo itsensä

sivistyksensä takia vapautetuksi kaikesta raskaammasta työstä; kaikki

he tahtovat koulunopettajattariksi, tahi rupeavat romanin

kirjoittamiseen ja kun tuohon eivät ennätä, ei jää mikään muu heille

neuvoksi kuin ompeleminen. Se on tosi että viime aikoina naisia paljon

käytetään kaupan hoitoon ja että monta ennen perkkaamatonta polkua on

hänelle raivattu. Mutta kuitenkin tuo kaikki on puuttuvaista ja

tuhansittain hienosti kasvatettuja neitosia, joilta se isä taikka veli,

joka heidän edestä teki työtä, on kuollut, jäävät leivättömiksi sopivan

työn puutteessa. Heidän kasvatuksellaan on tarkoitettu aivojen vaan ei

jänteiden voimistuttamista ja harjoittamista. He eivät edes osaa omaa

talouttaan hoitaa -- jos heillä sitä olisi eivätkä taida ajatellakaan

auttaa toista niissä toimissa ja ruveta palkolliseksi -- semmoinen

itsensä alentaminen ei voi tulla kysymykseenkään. Kernaammin kerjätä,

kernaammin nähdä nälkää, kernaammin mennä rahan tähden naimisiin,

ennemmin olla armoleivän syöjänä perheessä, jossa on liikaa väkeä, kuin

vastaanottaa rauhaisa ja hyvä koti, helppoa, terveellistä työtä ja

hyvä palkka."

"Ja mikä on syynä kaikkeen tähän?"

"Syy on se, ettemme vielä ole saavuttaneet kristillisen kansan-vallan

täydellistä voimaan-astumista. Nuo vanhat aristokratilliset

ennakkoluulot johtavat vieläkin meidän yhteiselämäämme. Emme ole vielä

täydelleen oppineet käsittämään työn-teon tärkeyden ja varsinkin

talouden-toimien harjoittamisen kallisarvoisuutta. Ja minun tulee

lisätä, että ne ripeät, uskaliaat naiset, jotka meillä ovat naisen

oikeutta puolustaneet ja työtä tehneet mielipiteensä kannattamiseksi,

eivät myöskään ole tuosta samasta erehdyksestä vapaat."

"Älä heitä mainitse, isäni;" keskeytti Bob äkkiä.

"Nuo puoli naiset nuo ilmestykset kasvikunnassa, jotka eivät ole kalan

eikä linnun luokkaan luettavat, kokouksineen ja puheineen -- taivas!

noita puheita ja noita kimakkaita vaimonääniä! Kukaan ei pidä

suuremmassa arvossa oivallista vaimoa kuin minä; oleskeleeko hän

keittiössä vai vierashuoneessa, pidän hyvää, todellista naista itseäni

ylhäisempänä. Aina hän voi opettaa minulle jotain, jota mun on tarvis

tietää. Aina hänessä on jotain jumalallisen hengen lahjaa, mutta sitä

säilyttääksensä tulee hänen pysyä naisena. Kun hän tukkansa tasoittaa,

pukeutuupi miesten vaatteisiin ja kiipee ylös puhujalavalle, silloin on

hän luonnoton olento eikä hiukkaakaan nainen."

"No, no!" sanoin minä, "hiljaa alasmäkeä! Meidän, jotka venymme

koreissa kankaissa ja asumme kuninkaitten asunnoissa, täytyy sentään

kunnioittaa niitä, jotka erämaissa elävät ja heinäsirkuilla ja

hunajalla itsensä ravitsevat. Niitä ovat ne, jotka menevät vääryyden

suo-pimeään, urkkivat totuuden sieltä, seulovat sen ja osoittavat sitä

mailmalle; ja me, joilla ei ole uskallusta jakaa heidän työtänsä,

olkaamme kuitenkin parjaamatta heidän likaisia vaatteitansa ja

sulottomia liikkeitänsä. Paljon hulluutta, paljon liioittelemista on

löytynyt noitten parantajain leirissä, mutta isoin osa heistä on ollut

uskollisia ja vilpittömiä, ja heidän joukkoonsa on luettu monta

jaloimmista naisistamme. Heidän kauttansa on karaistu monta lakia, ja

siten sanottavasti parannettu naisen asemaa. Heitä saamme siitä

kiittää, että monta tietä on naiselle avoinna, joilla hän voi tarpeeksi

ansaita elatuksekseen."

"Mutta ainakin voinemme välttää heidän saapumista vaalien-toimituksiin;"

arveli Bob.

"Juuri siellä minä haluaisin nähdä heidät," vastasin minä tyyneesti.

"Ah, isä," sanoi Jenny ja noissa sanoissa sisältyi koko mailman-mitta

nuhteita.

"Etkö luule, ystäväni," sanoi vaimoni "että vaali-oikeus ja

vaalintoimitus-oikeus vaikuttaisivat vahingollisesti naisiin

ylipäänsä?"

"Varmaankin," tokasi Bob tuikeasti; "tuo tekisi heistä poliitillisia,

puoluehurjia olentoja."

"Luultavasti," sanoin minä, "kävisi niin osittain heidänkin kanssa kuin

on joukottain miestenkin käynyt. Mutta jokaista ei politiikka miellytä;

vallan vaikea on välistä saada kunnokkaimpiakin teistä osaaottamaan

vaaliin, ja samaten olisi vaimojen laita."

"Mutta mitä siinä tapauksessa voitettaisiin?" sanoi Bob. "Mitä naisen

vaalisana tulisi olemaan muuta kuin kaiku isän, veljen, eli minkä

neuvon-antajan tahansa mielipiteestä?"

"Se on kyllä mahdollista useimmissa suhteissa; mutta monessa asiassa

luulisin naisten äännestävän aivan vastoin miehiä; en usko että moni

nainen äännestäisi ravintolapaikkojen ja viinankauppojen säästämistä,

jos heidän käsiinsä olisi laskettu lainsäätämismahti, ja todella olisi

yhteiskunnalle hyödyksi että vaimonpuolet olisivat käyneet siihen

käsiksi. Naiset olisivat jo ammon aikoja sitten luutien ja siipien

kanssa tuulutelleet jokaista isojen kaupunkien tomuista, saastaista

likasopukkaa, jos heillä olisi ollut vallanpito. Monta parannusta niin

terveyden kuin siveydenkin suhteen, saamme odottaa tapahtuvan vasta

sitten kun nainen on saapunut oikeutetulle sijalleen lainsäätämisessä."

"Mutta," sanoi Bob, "kuinka naiset vaalitiloissa voivat pitää sijansa?

Usein en itsekään jaksa siellä olla."

"Sinä unhoitat," vastasin minä, "että nuo vaalitilat ovat vain

sentähden ikävystyttäviä, ettei naisilla ole sisäänpaäso-oikeutta

niihin. Joka paikassa, missä naisia pidetään poissuljettuina, vallitsee

törkeys; mutta hänen kera saapuu sinne hienoutta, kohteliaisuutta,

puhtautta ja järjestystä. Mene vaan kestitsemispaikkoihin, johon naisia

ei päästetä; kuinka kauheaa ilmaa siellä hengität! Mene samallaiseen

paikkaan, johon vaimot ja tyttäret saapuvat miestensä eli isiensä

seurassa, ja katso, eikö siellä vallitse kokonaan eri henki."

"Mutta," väitti Bob, "vaaliin saapuisi kaikki naiset myös alhaisemmasta

säädystä, ja...

"Ja siitä ei olisi mitään haittaa;" vastasin minä, "sillä kenenkään

naisen mieleen ei juolahtaisikaan mennä semmoisiin tilaisuuksiin

muutoin kuin parhaimmissa vaatteissaan; hän kadottaisi silloin,

tilaisuuden näyttää niitä, ja missä olisi se nainen syntynyt, joka

olisi mahdollinen semmoiseen uhraukseen?" (Nuhteleva silmäys Jennyltä.)

"Biddyn päivän-varjostin ja hattu punasilla nauhoilla kehoittaa

Patrikin pukemaan yllensä puhtaan paidan ja pöllyyttämään takkiansa, ja

vaalitilasta tulee kansanjuhla, jossa pidetään suurimpana kunniana olla

hyvin puettu ja käyttäytyä siivosti."

"Rupean uskomaan sinun olevan oikeassa, ystäväni," sanoi vaimoni.

"Näyttääpä siltä, kuin todella kävisi laatuun antaa naisille

politillisia oikeuksia."

"Mutta eihän isän kirjoitelma äsken vielä ollut lopussa?" kysyi Jenny.

"Ei, ja minä jatkan siitä, mihin lopetin," vastasin.

"Mitä varsinkin on moitittavaa näissä meidän naisreformatoreissa, on

se, että he kovin yksinomaisesti ovat kiinnittäneet huomionsa uusien

työalojen perkkaamiseen naisille ja ylönkatsoneet tärkeän

tarpeellisuuden laajentaa ja tasoittaa entistä tietä, sitä, jonka

Jumala itse on heille vaikutusalaksi säätänyt, joka kuitenkin on heille

omiaan ja kaikkein sopivin -- työala kodista. Minusta on niin, että

vahingotta voisivat ahkeruudestaan ja innostaan osan käyttää

kaikenlaisten verkkojen poislakaisemiseen, joita turhien

ennakkoluulojen lukki kutoo, ja kun he ovat mailmalle näyttäneet että

paljon käy laatuun, joka ei ennen ollut sopivaa niin voisivat mailmalle

myöskin näyttää, että käy laatuun huolehtia talousaskareistaan ja

vieläpä hoitaa ne hyvin, joskin yhtä haavaa taitaa lukea ja

kirjallisesti käyttää maansa kieltä virheittä. Mutta tässä juuri on se

suuri erehdys. Sen sijasta että työntekoa ylentäisivät, alentavat ja

halventavat he sitä ja jaarittelevat taloudenhoidon-pidosta

orjallisuutena. Ikäänkuin se olisi jotain orjantyötä, jos pesee,

kiillottaa ja sileäksi kuumentaa vaatteita; ikäänkuin se olisi

parannukseksi, jos saipualla vaahteroittaa ja ajaa parran leuasta!

Posliinien ja hopea-astioitten pyyhkiminen, mattojen pölyttäminen ja

vuoteitten valmistaminen on orjallista, mutta orjallista ei ole

päivittäin tehtaassa istua kaksitoista tuntia, tehtaassa jossa koneet

myötäänsä surisevat ja jyryävät ja jossa ilma en täynnä koneen-voiteen

katkua ja kivihiili-häkää. Se ei käy laatuun että siivoat väleää,

hupaista lastenkamaria, peset ja puet kolme, neljä lasta; korjaat

heidän vaatteitansa, kerrot heille satuja, saatat heitä kouluun ja

muuta semmoista; mutta se kyllä käy laatuun että istut ommellen koko

pitkän päivän ja osan yöstä, ansaitaksesi riittämätöntä ruokkoasi. Ei

käy laatuun olla saapuvilla ruokapöydän luona tarvittaessa ja olla

apuna ystävällisen emäntäsi pukemisessa; mutta seisoa tiskin takana

valmiina palvelemaan ketä tahansa, joka sitä vaatii, se käy kyllä

laatuun. Eikö tämä ole varsinaista? Eikö tämä ole selvä näyte siitä,

että meillä on ihan väärä käsitys siitä mikä on sopivaa, mikä ei?

"Vielä on tykkönään valheellinen mielipide se, ettei sivistynyt nainen

toimita talousaskareitaan paremmin kuin sivistymätön. Mutta edellisellä

ei saa sivistyksen myötä olla se harhaileva turha luulo, että työ joka

ei ole rasittava hänelle olisi halpasta siksi että siihen vaaditaan

pääasiallisesti ruumiinvoimia. Ja hänen kasvatuksensa ei saa olla

semmoinen että hengen vaurastumista hoitaessa on kerrassaan unhotettu

hoitaa ruumiin voiman tarpeita. Ja tämän johdosta halajaisin sanan

lausua äideille, köyhille ja rikkaille. Varokaat, tahtoisin lausua

heille, antamasta tyttärenne halveksia mitään mailmassa. Varokaat

ylentämästä mitään, niin että siltä syntyy toisella suunnalla

alentamista. Kavahtakaat ajoissa, kun annatte tyttärenne päivät

päästänsä istua kumarruksissa kirjan eli kudoksen ääressä, etteivät

rupea haluttomiksi kaikkeen muuhun työhön; ja muistakaat että heidän

terveytensä menee samaa tietä kuin heidän halunsa työhön. Miksi

ei tytär äitiään auttaisi huoneitten siivoamisessa, ruoan

valmistamisessa, astioitten pesemisessä? Ei, se ei käy laatuun, sillä

ei kukaan hänen koulukumppaneistaan tee niin halpaa työtä, ja

sitäpaitsi ei hänen läksynsä myöden anna sitä, että hän äitiään

kerkeisi auttamaan, ei edes jouda hän pitämään kunnossa omaa koreaa

pukuansa. Kun äiti iltamalla on askareistaan päässyt, istautuu hän

kenties yökauden ommellakseen jotakin vaatekappaletta, jota tytär

tarvitsee, jottei hän olisi toisia huonompi. Ja niin niistä

kasvaa sukukunta, kalvakka ja kivuloinen, suurilla hengen

vaurastus-näytteillä, mutta mitätön ansaitsemaan oman leipänsä. Kun

heidän inhimilliset pylväspuut tässä elämässä sitten menevät manalaan,

alkaa vanhan nuotin veisaaminen -- loppumaton hakeminen työtä,

loppumaton puute työstä, kurjuutta, tautia, kunnes kuolema päättää

viheliäisen elämän. Ja kaikki tämä käy näin vain siksi, ettei ole

sopivaa ottaa yllensä palvelijan muodon, valita toimintaa, jota itse

Kristus osoitti pyhimmäksi!

"Minä voisin luetella sadottain tuollaisia kohtia, joissa tuo väärä

käsitys siitä, mikä on soveliasta, mitä ei kertoupi kääpiön-verkoksi,

joihin perheellinen koti-onni, vapaus ja vaurastuminen auttamattomasti

selkkauvat. Mutta minusta on se puoli asiaa, jota olen nyt kosketellut,

tärkein, kun joka päivä ja joka hetki meitä tuo kysymys tekee

levottomiksi: 'Mitä hänen on tekeminen?'"

"Isällä on oikein kaikessa tuossa," sanoi Jenny, kun olin lopettanut

lukemiseni, sillä vähäisellä pontevuudella, joka on hänelle omituinen

ja joka tekee melkein saman vaikutuksen kuin jos näkee harjoitetun

kanarialinnun tekevän kunniatervehdyksen.

"Minä luulisin olevani oikeassa," sanoin minä, "ja selvin osoite siitä

on, että äitisi ei väitä minua vastaan."

"Sitä todellakaan en saata tehdä," vastasi vaimoni, "enkä tahtoisikaan,

kun oikeastaan olet minun mielipiteeni ääneen lausunut."

"Niin," sanoi Bob, "kun taloudenhoitaminen muuttuu muodin asiaksi ja

sitä viljellään tieteenä kouluissa ja professoreiden johdolla, silloin

mutta ei ennen, voimme toivoa sen Fenis-linnun ilmautumista nais

olentona, joka todenperään voisi olla miehelle apuna eikä taakkana."

"Tosi," sanoin minä, "mutta juuri miehet itse ovat ne, jotka antamalla

naisille ulkonaisen ja turhamaisen kasvatuksen, ovat tehneet heistä

kuormat kannettavikseen, ja siten itseltään kadottaneet apu-olennon,

joksi nainen oli aioittu."