Mestarien ja työntekijäin yhteinen kokouspäivä oli tullut. Mestareita
oli saapunut eninosa, noin kolmenkymmenen paikkeille. Puheenjohtajaksi
kokoukselle valittiin Kovanen. Hauskaa oli vertailla näistä mestareista
eri yksilöitä toisiinsa. Siinä seisoi, ovensuussa, hinteräruumiinen,
kovin laiha kissamaisilla kasvoilla varustettu Oskari Ananiasson.
Epäluuloisen alentuvalla kainoudella puheli hän kaikkien kanssa.
Harmailla pienillä tihrusilmillään vilkuili hän jokaisen kasvoihin,
samalla tehden hermostuneesti nopeita liikkeitä käsillään ja jaloillaan.
Hän olikin kautta maan kuulu omituisesta menettelytavastaan työmiehiään
kohtaan. Ei semmoista miestä vielä ollut ilmestynyt, joka olisi osannut
hänen mielikseen toimia. Oppilaisiaan kiusasi hän huonolla ruualla ja
kovalla kurilla. Vaikka hän näin tahdittomasti menetteli kaikessa
kotiolossaan, ei sitä olisi voinut hänestä uskoa vieraiden kanssa
esiintyessään. Kiroussanoja ei häneltä silloin kuulunut. Kaiken
kissamaisen luonteessaan osasi hän mitä parhaiden kätkeä pyhyyden
varjoon, ollen ahkera kirkkomies ja uskonnon ystävä. Kokouksessa
puhuessaan vetosi hän aina siihen miten hyvä sopu ja sovinnollisuus
tulisi vallita työntekijäin ja teettäjäin välillä. Mestarin tulisi olla
kuin isä perheessään, jota taas työntekijäin tulisi semmoisena
kunnioittaa, kuten jo huoneentaulussa mainitaan. Työaikaa puolusti hän
alennettavaksi kymmeneen ja puoleen tuntiin, mutta mitään alinta
tuntipalkkaa ei siltä voitaisi määrätä olisi edelleenkin maksettava
vaan jokaisen työkyvyn ja tuotteliaisuuden mukaan. Sanoi muuten yleensä
seuranneensakin kappaletyö järjestelmää, jossa jokainen voi ansaita
kätevyytensä mukaan. Hänen esitykseensä vastasi eräs työntekijöistä
olevansa iloinen että Ananiasson osoitti halua työntekijäin ja mestarien
väliseen sovinnollisuuteen! -- Kun hän itse vaan oppisi käytännössä
tuota toteuttamaan, olisikin koko kysymys ratkaistu. Järvinen nautti
kovin tästä kohtauksesta, jota taas Ananiasson näkyi pitävän
tarpeenmukaisesti silmällä.
Kunnianarvoisa mestari Sundberg, puhui myöskin puolestaan. Hän oli
enempi »puulaakeissa» tavattavan jokapäiväisen vieraan näköinen.
Semmoinen rähmäsilmä nahjus, joka oli pilannut ruuan sulatuksensa
alituisella ryyppyjen ja olutpuolikasten nauttimisella. Hän koetti puhua
hyvin arvokkaasti, johon vinkuvan käheä kurkkuäänensä ei ollenkaan
soveltunut. Asettuipa yleisesti puhumaan mestarien oikeuksista. Työaikaa
hänen mielestään ei tarvinnut lyhentää, etenkin kun kappaletyö oli niin
suuresti nykyään käytännössä. Alimman tuntipalkan määrääminen näin ollen
oli myöskin hölyn pölyä!
Hänen lopetettuaan kuului tyytymättömyyden nurinaa kaikkialta, ympäri
salin. Näkyi että sähköä oli ilmassa.
»Prinsipaali» Torvinen oli niitä k. s. vanhan kansan mestareita. Hänellä
työskenteli myöskin Aarnio. Hän oli valkohapsinen kuudenkymmenen
tienoissa, kaupungin vanhimpia liikkeenharjoittajia. Palkat hän suoritti
joka lauvantai säännöllisesti, joskin ne olivat enempi alhaiset.
Enimmäkseen teetti hän työt päiväpalkoilla, maksaen vanhemmille miehille
noin neljä markkaakin päivältä. Juopottelua ei hän suvainnut, vaatien
samalla miehiltä ehdotointa täsmällisyyttä ja arvonantoa, jota ei
puolestaan heiltäkään kieltänyt. -- Näin ollen pitivätkin työpajaansa
kaupungin parhaimpina. Työaika oli yksitoista, ja puolituntinen. Sen
suostui hän alentamaan tunnilla, kuitenkin voimatta suostua alimman
palkan esitykseen, vedoten siihen että hän aina on toiminut omantuntonsa
mukaan tunnollisesti. Samalla hän varoitteli vakavasti hairahtamasta
mihinkään lakkopuuhiin, sillä se on sentään enempi kuin siedettävää
työväestöltä.
Mestari Vihavainen oli syntyään savolainen. Pieni mies, sulava
liikkeinen ja liukaskielinen. Hänellä oli aina hyvät asiat, meni työtä
kysymään milloin ja ken hyvänsä. Ja parempia palkkoja sanoi hän voivansa
maksaa, kuin kukaan toisista. Mutta kun tuli tilinmaksu ei hän koskaan
ollut vielä ajoissa ehtinyt toimittamaan rahoja vaan vasta silloin lähti
niitä puuhaamaan. Miehet näin ollen saivat useasti odotella puoleen
yöhön, eikä mestaria vieläkään kuulunut. -- Ei ollut vielä kotona
sunnuntai aamunakaan. Useasti ilmestyi hän vasta maanantaina pajaan,
jolloin oli pennitönnä ja apealla mielellä. Tavallisesti hän silloin
selitteli ei saaneensa rahoja. Todellisesti oli asia kuitenkin niin,
että saanut hän kyllä oli, mutta oli poikennut parempiin paikkoihin,
joten työmiehet saivat ruikutella puilla paljailla. Saivat sitten onkia
palkkaansa viikonpitkin kaksi ja kolme markkaa kerraltaan. Kokouksessa
Vihavainen lämpimästi kannatti olojen pysyttämistä entisellään, sillä
mielestään olivat työmiesten palkat kylläkin hyvät, eikä työaika
kaksitoista tuntisena kuten heillä, ollut mikään ylellinen. Jokaisen on
tyydyttävä siihen osaansa jonka Jumala on hänelle määrännyt, oli
tapanansa aina sanoa.
Mestari Harala oli kooltaan ja näöltään kuin kaupungin pormestari.
Ryhdikäs ja lihava, komealla nykyaikaisella vatsalla varustettuna.
Konkursseja oli hän tehnyt jo useampiakin, mutta siltä osasi hän aina
niin sulavan liukkaasti ja viettelevästi kaikki lumota, ettei
kenessäkään voinut syntyä epäilystäkään hänelle kohdanneiden
onnettomuuksien johtuneen muusta kuin toisten huolimattomuudesta ja
kieroudesta liikeasioissa. Pari kertaa oli hänen työpajansa uhannut
tuhoutua tulipalon kautta. Ilkeät ihmiset kuiskailivat tästä jos
jotakin.
Palkanmaksussa oli hänkin mitä epäsäännöllisempi. Olipa lauvantaita
jolloin miehet eivät saaneet penniäkään. Mutta siltä osasi hän niin
hyvin asiansa selvitellä, ettei koskaan kukaan toivoansa menettänyt,
kunnes kaikki oli jo myöhäistä. -- Näin lopputilissä, vararikon edellä,
moni työläisistä jäi satojakin markkoja saamiseen. Siltä ei voi sanoa
Haralata miksikään saamattomaksi. Kyllä hän aina omansa otti, mutta
osasi myöskin silti tuhlata. Vaikka olikin nainut mies, hän kerrankin
hieroskeli naimiskauppoja erään vanhanpiian kanssa saaden tältä
kolmetuhatta markkaa. -- Kun tämä lopulta alkoi omaansa kovemmin
kiristää tehdä helähytti Harala taaskin konkurssin. Hän kävi aina
hienosti puettuna, ruokaillen kaupungin parhaimmassa hotellissa.
Asuinhuoneet olivat hänellä ylellisesti sisustettuna ja maalla komea
kesähuvila. Mitään erityistä koulusivistystä ei hän ollut saanut. Silti
ei voinut häntä näöltään kukaan uskoakaan tavalliseksi
käsityöläismestariksi. Tuomariksi tai lähemmin kunnianarvoisaksi
provastiksi olisi voinut luulla. Kokouksessa puolusti hän asioita
ennalleen, samalla kehumalla miten hän aina on koettanut asettaa kaiken
työmiestensä hyvinvoinnin edistämiseksi.
»Prinsipaali» Tolvanen oli kaupungin varakkaimpia. Hänellä oli oma talo
ja enempi miehiä työssä kuin missään toisissa käsityöverstaissa.
Parikymmentä vuotta sitten oli hän tullut kerjuupoikana kaupunkiin. Nyt
oli hän valtuusmies ja kirkkoneuvoston huomatuin jäsen, sillä hän oli
harras Jumalan mies. Hänellä olivat kaikki kunnan parhaimmat työt, joten
ilkeille panettelijoille jäi aina tilaisuutta levittelemään salaisia
kuiskutuksia hänen teko jumalisuudestaan.
Erittäinkin muijat pitivät hänestä, sillä hän osasi lasketella aina
köyhyydestään valitteleville lohdutukseksi rohkaisevia sanoja, miten
köyhyys ei ole kuin rangaistus syntisestä elämästämme, jonka jälkeen
seuraa onni ja tulevaisuus taivaassa. Oppilaisistaan suosi hän ja piti
aina enempi huolta niistä, jotka osasivat asettua kristillisen
nuorukaisen vaatimattomalle kannalle, kirkossa käymällä ja lukemalla
uskonnollisia kirjoja.
Lapsensa oli hän kouluttanut kaikki, pojat ylioppilaiksi ja tyttärensä
tyttökoulussa. Se jo oli omiansa kohottamaan hänen arvoansa
ammattimestarien silmissä. Työväkensä palkanmaksussa seurasi hän sitä
kaunista tapaa että vanhemmat työssänsä olleet saivat poikkeuksetta
paremmat palkat, nuoremmille vaikkapa etevimmillekin työmiehille taas
maksoi suosioonsa pääsemisen mukaan, mutta kuitenkin ylipäänsä
huonommin. Työtä tehtiin heillä vuorokaudet läpeensä kiireempinä
aikoina, kappaletyössä. Hintoja oli alenneltu sitä mukaan kun miesten
tuotteliaisuus valmistamisen joutuisuudessa oli lisääntynyt.
Tolvasen noustua puhumaan nousivat kaikki toiset mestarit
kunnioituksesta seisaalleen. Tolvanen sanoi kyllä päivätöissä antavansa
päivän alennusta kymmeneen ja puoleen tuntiin, mutta kappaletyössä
tahtoi entisen järjestelmän pysytettäväksi voimassaan. Lopuksi lausui
hän isällisen paheksumisensa siitä kun työväki oli ryhtynyt niskotteluun
työnantajiaan vastaan. Mistä työnantajat voivat enempi maksaa kun eivät
itsekään saa. Näin ollen olisi hullua ryhtyä mitään alinta tuntipalkkaa
määrittelemään. Jos hän kuin toisetkin mestarit lopettaisi liikkeensä,
millä sitten työmiehet eläsivät? Siksipä tulisi olla vaan kiitollisia
että saavat työtä. Hänkin eläisi kyllä ilmankin mutta tahtoi juuri sen
takia jatkaa liikettään että työtä olisi tarvitseville.
Tämän suuntaisilla mielipiteillä useimmat mestareista olivat. Keskustelu
kokouksessa sukeutui hyvinkin kiihkeäksi. Molemmin puolin tuotiin esille
mitä persoonallisempiakin esimerkkejä.
Erittäinkin lausuivat mielipiteensä suoraan ulos Edvard Berg, Aarnio ja
Järvinen. Kovanen koetti samalla pitää silmällä ettei keskustelu
mitenkään poikkeaisi tehtaisiin. Niiden oloihin taas mestarit useasti
viittasivat. Tuntikausia jauhettua mestarit alkoivat olla yksimielisiä
kymmen ja puoli tuntisen työpäivän lupaamisesta. Alinta tuntipalkkaa
taas eivät kukaan hyväksyneet. Kun työntekijät pysyivät vaatimuksensa
takana poistuivat mestarit joukolla kokouksesta.
Viimeisen ovesta mentyä kajahti yksimielinen huuto salissa: -- Tehdään
lakko, tehdään lakko!
Yleisenä mielipiteenä ilmeni myöskin ryhtyä pontevampiin tositoimiin,
kun eivät mestarit suosiolla suostuneet.
Kun ammattikunta järjestymisessään oli vielä enempi heikko, päätettiin
vaatimukset ottaa toteutettavaksi ainoastaan pienissä käsityöpajoissa.
Tehtaat jätettiin toistaiseksi syrjään. Lakko päätettiin asettaa niin
että kerrallaan vaan muutamat asetetaan lakkotilaan, neljäntoista päivän
ylössanomisen jälkeen. Tämmöisellä menettelyllä päätettiin turvata
toiselta puolen liiaksi paljon kerrallaan työttömiksi joutuminen kun ei
lakkokassaakaan ollut, toiselta puolin esimerkillä vaikuttaminen
toisiin, nähdessä miten ahtaalle lakossaolo kiristää. -- Lakkokomitea
asetettiin, johon muun muassa tulivat Aarnio, Järvinen ja keuhkotautinen
mutta vielä sentään tarmokas Savolainen, Toivonen, Songer ja Edvard
Berg.
Ensiksi asetettiin boikotteerauksen alaisiksi Oskari Ananiassonin,
Sundbergin, Vihavaisen ja Haralan liikkeet.