"Julkaiskaat minulle surunne!" sanoi Alberti vilkkaasti; "käyköön
kuinka hyvänänsä, minua hyljättäköön; mutta tahdon kuitenkin tehdä
kaikki, kun voimassani on, poistaakseni huolenne."
"Se on mahdotointa!"
"Minä vannon en käyttää väärin luottamustanne! Millä teitä
ilahuttaisin?"
"Lähtekäät huomenna, mitäkään kanssani puhumatta."
"Se on varsin mahdotointa! Olen jo liian syvältä katsonut silmiinne,
havaitaakseni sitä koittavaa tulevaisuutta, josta en taida luopua.
Selmaseni, minä rakastan sinua sydämestäni, enkä taida lupausta
saamatta sinua jättää."
Kau'an koetti hän puheliaisuudellansa häntä liikuttaa; vaan Selma
vastasi ainoastaan: "älkäät ajatelko päälleni; lähtekäät huomena ja
unohtakaat minua."
"Oletteko jo antanut sydämenne jollekin toiselle?"
"En!" vastasi Selma huokaten ja katsahti ylös Albertin silmiin
silmäyksellä, joka saatti hänen värisemään autuallisuudesta. Hän
notkisti polviansa keskellä tietä, katsahti Selmaan liikuttavasti ja
sanoi: "Minä en mene tästä paikasta ennen täydellistä selitystä
saatuani!"
Selma hyrähti itkemään niin ankarasti, ettei Alberti raskinut enemmin
häntä kiusata, vaan nousi ylös ja tarjosi hänelle kätensä.
"Ennenkun tuskanne kysymyksilläni enennän, tahdon olla vaiti."
"Kiitoksia, puhelkaamme jostakin toisesta asiasta!"
Alberti arveli toisten paremmin onnistuvansa, jos hän nyt myöntäisi.
"Näyttääkseni toden mukaan tahtovani poistaa surunne," sanoi hän, "niin
lähden huomena, kosk'en näe toista keinoa."
Selma muuttiihen äkisti, hymyili ensi kerran ja loisti ilosta.
Palatessa näyttiihen Selma yhtä iloiselta kun rakastettavaltakin, ja
näkyi juurikun olisi hän päässyt raskaasta taakasta; hän laski leikkiä
iloisena ja nauroi onnellisena, niinkun äsken kihlattu.
Herasyöningi tuli kotiin myöhään yöllä. Aamulla sanoi Alberti
lähtevänsä; isä kyllä koetti kaikin tavoin häntä estää, vaan täytyi
viimein myöntyä.
Alberti otti jää-hyväiset Selmalta, joka kevät-aamun kaltaisena loisti
ilosta, ja puristi kättänsä sydämellisesti. Herasyöningi käski Albertin
tulla takaisin niin pian kun vaan mahdollista olisi ja pitää huoneensa
kun liki-sukulaisen.
Alberti lähti päättyneenä pian palataksensa, ja matkusti likimäiseen
kaupunkiin. Siellä tapasi hän yhden nuoruutensa ystävistä, myöskin
rikkaan miehen poika H:n kaupunnista, jolle jutteli mistä matkaili.
"Vai niin!" sanoi tämä, "sinä olet siis paulassa!"