Persiassa eli kerran kaksi veljestä, toisen nimi oli Kasim ja toisen
Ali Baba. He olivat perineet isältään vähäisen omaisuuden, ja olisi
siis voinut luulla, että he olisivat kumpikin olleet yhtä varakkaat.
Mutta niinpä ei ollutkaan.
Kasim nai vaimon, joka sai periä suuren omaisuuden ja hänestä tuli
äkkiä rikas mies.
Ali Baba sitä vastoin nai yhtä varattoman vaimon kuin hän itsekin oli.
Hän asui hyvin vaatimattomasti ja elätti perhettään puunhakkuulla.
Eräänä päivänä, Ali Baban ollessa kolmen aasinsa keralla metsässä puita
keräämässä, hän näki äkkiä tomupilven kohoavan metsän reunasta ja
lähestyvän sitä paikkaa, missä hän työskenteli. Tarkemmin katseltuansa
hän huomasi sen ratsastajajoukoksi, joka täyttä ravia ajoi eteenpäin.
Vaikka sillä paikkakunnalla ei koskaan oltu kuultu rosvoista, niin Ali
Baba heti epäili heitä siksi ja päätti piiloutua jonnekin. Hän päästi
aasinsa irralleen ja kiipesi itse korkeaan puuhun, jonka tuuhea latva
peitti hänet kokonaan. Lehvien välistä hän saattoi kuitenkin nähdä
kaikki mitä alhaalla tapahtui.
Ratsastajat, jotka olivat kookkaita, aseellisia miehiä, pysähtyivät
korkean kallion kupeelle, aivan sen puun viereen, minne Ali Baba oli
piiloutunut. Niitä oli kaikkiaan neljäkymmentä miestä. Heidän
puvuistaan ja kasvojenilmeestään saattoi selvästi huomata, että he
olivat rosvoja.
Rosvot hyppäsivät hevosten selästä alas, sitoivat ne kiinni ja nostivat
kuormat maahan. Ne olivat raskaita säkkejä, täynnänsä varmaan kultaa ja
hopeata.
Kookkain rosvoista, jonka Ali Baba oletti joukon päälliköksi, astui
kallion luo ja Ali Baba kuuli hänen ääneensä sanovan:
"Sesam, avaudu!"
Tuskinpa päällikkö oli lausunut nämät sanat, ennenkuin ovi kalliossa
avautui ja hän astui joukkoineen sisään. Ovi sulkeutui heti heidän
jäljissänsä.
Rosvot viipyivät hyvän aikaa luolassa. Ali Baba ei uskaltanut liikahtaa
paikaltansa, vaan istui kärsivällisesti odottaen puussansa. Sillä hän
pelkäsi rosvojen palaavan luolasta ja saavuttavan hänet ennenkuin hän
pääsisi pakenemaan.
Vihdoin ovi avautui jälleen ja kaikki neljäkymmentä rosvoa astuivat
ulos. Ali Baba kuuli päällikön jälleen sanovan:
"Sesam, sulkeudu!"
Ja ovi sulkeutui jälleen. Kukin palasi hevosensa luo, nousi sen
selkään, ja päällikkö asettui joukkonsa etunenään. Hetken kuluttua he
olivat kadonneet samaan suuntaan mistä olivat tulleetkin.
Ali Baba ei heti laskeutunut maahan puusta.
"Voisihan olla", ajatteli hän itseksensä, "että rosvot olisivat
unohtaneet jotakin ja palaisivat takaisin."
Mutta kun tomupilvikin heidän jäljestänsä oli kadonnut, laskeutui hän
varovaisesti alas. Hän lähestyi kallioseinää, sillä hänen mielensä teki
koettaa, tokkopa hänkin saisi tuon kivioven avautumaan lausumalla samat
sanat kuin päällikkökin. Ja tuskin hän oli ne sanonut, niin ovi
lennähti selkoselällensä.
Ali Baba oli luullut tulevansa pilkkopimeään luolaan, mutta niinpä ei
ollutkaan. Suureksi ihmeekseen hän näki edessään korkean, valoisan
holvin, jonne valoa ylhäältä virtasi. Se oli täynnänsä kallista
tavaraa, silkkikankaita, mattoja ja kultaompeluksia, vieläpä hopea- ja
kultarahaa suurissa kasoissa sekä nahkasäkeissä ja kukkaroissa.
Ali Baba ei miettinyt kauan mitä tehdä. Hän astui holviin, ja ovi
sulkeutui heti hänen jälkeensä. Se ei häntä kuitenkaan huolestuttanut,
sillä tiesihän hän miten saada se jälleen avautumaan. Hän keräsi sitten
säkkeihin niin paljon kultarahaa kuin hän ja hänen aasinsa suinkin
jaksoivat kuljettaa ja läksi jälleen ulos. Aasinsa hän löysi jonkun
matkan päässä luolasta, sälytti kultarahat niiden selkään ja peitti ne
risuilla, jottei kukaan voisi epäillä millaisia kuormia hän kuljetti.
Sitten hän palasi jälleen kaupunkiin.
Tultuaan kotiin hän ajoi aasit pihalle ja sulki portin visusti
jälkeensä. Sitten hän kantoi säkit taloonsa ja näytti niitä
vaimollensa.
Kun vaimo näki mitä säkit sisälsivät, luuli hän Ali Baban varastaneen
ne ja aikoi juuri ruveta moittimaan häntä. Mutta Ali Baba keskeytti
hänet sanoen:
"Ole rauhassa, rakas vaimo, en minä ole varas, sillä nämät rahat olen
ottanut vain varkailta. Odotapas vain niin kerron, mikä onni minua on
kohdannut!"
Ali Baba tyhjensi rahat yhteen kasaan, ja hänen vaimonsa aivan typertyi
nähdessään niin paljon kultaa yhdellä haavaa. Ja sitten hän kertoi koko
jutun alusta loppuun kehottaen vaimoaan pitämään sen kaiken mokomin
salassa.
Kun vaimo oli ensi hämmästyksestään tointunut, niin hän ilossansa
tahtoi tietää kuinka paljon kultaa he omistivat ja aikoi ruveta
kolikoita lukemaan. Mutta Ali Baba sanoi:
"Vaimo kulta, oletko aivan mieletön. Et sinä koskaan ehtisi lukea
niitä. Minäpä kaivan kuopan ja kannan ne sinne. Ei meillä ole aikaa
kulutettavana."
"Olisipa sentään hyvä", sanoi vaimo, "jos tietäisimme suunnilleenkin
paljonko rahaa meillä on. Minäpä lainaan naapurista mitan, jolla voimme
ne mitata."
Ali Baba koetti estää häntä tästäkin, mutta suostui kuitenkin vihdoin,
jos vaimo vain pitäisi asian salassa. Ja niinpä vaimo heti kiiruhti
lankonsa, Kasimin luo, joka asui aivan lähellä heitä.
Kasim itse ei ollut kotona, mutta hänen vaimonsa lupasi antaa hänelle
lainaksi mitan. Mutta mennessään sitä noutamaan hän ihmetteli mitähän
mitattavaa Ali Baballa saattoi olla, sillä hän tiesi kuinka köyhä hän
oli. Siksipä hän pani hiukan taikinaa mitan pohjaan nähdäksensä
perästäpäin mihin sitä oli käytetty.
Ali Baban vaimo läksi kotiin ja alkoi mitata rahoja. Hän laski mitan
kultakasalle, täytti sen ja kaasi rahat sohvalle. Kun kaikki oli
mitattu, oli hän hyvin mielissänsä ja kertoi miehellensä kuinka monta
mittaa niitä oli. Ali Baba oli saanut kuopan valmiiksi ja vei rahat
sinne talteen. Vaimo lennätti mitan takaisin kälyllensä, mutta ei
huomannut, että kultaraha oli tarttunut pohjaan kiinni. Kiitettyään
lainasta hän palasi jälleen kotiin.
Tuskin Ali Baban vaimo oli sulkenut oven jälkeensä, niin Kasimin vaimo
tarkasteli mitan pohjaa, ja suureksi ihmeekseen näki kultarahan
tarttuneen siihen kiinni. Heti kateus täytti hänen mielensä.
"Mitenkä!" sanoi hän. "Onko Ali Baballa niin paljon rahaa, että hän voi
mitalla sitä mitata? Mistähän tuo raukka lie ne varastanut?"
Aika tuntui hänestä hirveän pitkältä odotellessansa Kasimia, joka oli
puodissansa. Vasta illalla hän saapui kotiin, ja vaimo kiiruhti hänelle
heti ilmoittamaan tuota merkillistä uutista.
"Luulet olevasi rikas mies", sanoi vaimo Kasimille, "mutta siinäpäs
erehdytkin. Ali Baba on tuhat kertaa sinua rikkaampi. Hän ei voi
rahojansa lukea, hänen täytyy niitä mitata."
Kasim ei voinut käsittää, mitä hänen vaimonsa tarkoitti, ennenkuin tämä
kertoi mitenkä hän viekkaudella oli päässyt salaisuuden perille. Hän
näytti myös miehelleen kultarahaa, joka oli tarttunut mitan pohjaan
kiinni. Se oli niin vanha, etteivät he sen ruhtinaan nimeäkään
tunteneet, joka oli sen lyöttänyt.
Sen sijaan että Kasim olisi iloinnut köyhän veljensä onnesta, hän
kadehti vain häntä. Hän sai tuskin unta silmäänsä koko yönä, ja jo
ennen auringonnousua hän meni veljensä luo, jonka kanssa hän ei ollut
yhtään seurustellut naimisensa jälkeen.
"Ali Baba", sanoi hän tälle. "Sinä olet kovin umpimielinen ja
salaperäinen. Olet olevinasi köyhä, oikea kerjäläinen, ja kuitenkin
mittaat kultaa mitalla."
"Rakas veli", vastasi Ali Baba, "en ymmärrä mitä sinä tarkoitat. Selitä
sanasi selvemmin."
"Älä teeskentele", sanoi Kasim näyttäen hänelle kultarahaa, jonka hän
oli saanut vaimoltansa. "Miten paljo sinulla on näitä kultarahoja?
Vaimoni löysi tämän mitan pohjasta, jonka vaimosi eilen meiltä
lainasi."
Ali Baba huomasi nyt, että Kasim ja hänen vaimonsa olivat päässeet
asian perille, jota hän olisi halunnut pitää aivan salassa. Mutta
tehtyä ei voitu enää saada muuttumaan. Osoittamatta närkästystänsä hän
kertoi veljelleen koko jutun ja miten hän aivan sattuman kautta oli
päässyt rosvojen piilopaikan perille. Samalla hän myös tarjoutui
jakamaan aarteen veljensä kanssa, jos tämä vain lupaisi pitää asian
salassa.
"Niin, se on selvä asia", sanoi Kasim ylpeästi, "mutta sitä paitsi
tahdon tarkalleen tietää, missä aarre on, jos mieleni tekisi käydä
siellä. Muuten annan sinut ilmi. Jollet suostu, niin kadotatpa silloin
vielä kaikki mitä omistat."
Hyväntahtoisuudessaan Ali Baba ilmoitti hänelle kaikki mitä hän halusi
ja neuvoi hänelle myöskin mitä sanoja hänen oli lausuttava päästäkseen
luolaan sisään ja jälleen ulos.
Kasim oli tyytyväinen. Hän läksi veljensä luota lujasti päättäen
kiiruhtaa luolaan ennenkuin toinen sinne ehtisi ja jos mahdollista,
anastaa itselleen koko aarteen. Aamun valjetessa seuraavana päivänä hän
läksi matkaan ottaen kymmenen muulia mukanansa. Hän kulki Ali Baban
neuvomaa tietä, saapui kallion juurelle ja tunsi puun sekä muut merkit,
joita Ali Baba oli hänelle maininnut. Hän astui kallio-oven kohdalle,
lausui määräsanat ja ovi avautui. Hän astui sisään ja ovi sulkeutui
heti hänen jäljessänsä.
Tarkastellessansa luolaa hänen hämmästyksensä yhä kasvoi, sillä hän ei
ollut voinut aavistaakaan siellä löytyvän sellaisia rikkauksia. Hän oli
ahne ja itara mies, ja nähdessään kaikki nuo kalleudet yhtä aikaa, hän
olisi halunnut koko päivän vain ihailla tuota kullan ja hopean loistoa.
Vihdoin hän kuitenkin muisti asiansa ja alkoi kerätä oven suuhun niin
paljon kultaa kuin hän ikänä jaksoi. Mutta hän oli niin kiihkoissansa,
että hän kokonaan unohti ne taikasanat, joilla hän saisi oven
avautumaan. Hän koetti muistutella mielessään jos jotakin ja lausui
kaikkia mahdollisia sanoja, mutta aivan turhaan. Ovi pysyi liikkumatta,
jäykkänä kuin seinä hänen edessänsä.
Nytpä hän joutui kauhean tuskan valtaan. Hän heitti rahasäkit luotaan,
astui hurjasti edestakaisin luolassa ja koetteli muistutella sanoja
mieleensä, mutta mitä enemmän hän niitä ajatteli, sitä sekavammaksi
hänen ajatuksensa kävivät. Rikkaudet olivat menettäneet nyt kaiken
arvon hänen silmissänsä ja tuskissaan hän ajatteli vain kurjaa
kohtaloansa.
Rosvot palasivat puolipäivän aikana luolallensa ja tullessansa niin
lähelle, että he saattoivat huomata Kasimin muulit luolan edustalla, he
tulivat hiukan levottomiksi. He ajoivat muulit hajalleen metsään, ja
alkoivat etsiä niiden omistajaa. Muutamat kiersivät luolan ympäri,
toiset päällikön mukana astuivat paljastetuin miekoin luolan ovelle ja
lausuttuaan taikasanat astuivat sisään.
Kun Kasim kuuli ulkopuolelta hevosten kavioiden kapsetta, niin hän
arvasi rosvojen palaavan ja viimeisen hetkensä tulleen. Hän päätti
koettaa livahtaa heidän käsistänsä ja asettui sen vuoksi aivan oven
suuhun voidakseen heti oven avautuessa hyökätä ulos. Hän kuuli
päällikön lausuvan taikasanat, ja heti kun ovi avautui hän hyökkäsi
ulos niin hurjalla voimalla, että hän kaatoi päällikön nurin. Mutta
toiset rosvot hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja tekivät äkkiä lopun
hänestä.
Ensi työkseen rosvot kiiruhtivat nyt luolaan. Oven läheltä he löysivät
ne säkit, jotka Kasim oli aikonut anastaa luolasta, ja asettivat ne
entisille paikoilleen. He ihmettelivät suuresti keskenänsä, miten Kasim
ei ollut päässyt ulos luolasta, koska hän kerta oli sinne sisään
päässyt. Mutta miten hän oli päässyt sinne sisään, sitä heidän oli
mahdoton ymmärtää. He arvelivat, että hän ehkä oli pudonnut sinne
laessa olevan aukon kautta. Mutta aukko oli niin korkealla ja pääsy
kallion huipulle niin mahdoton, etteivät he sitäkään toden teolla
voineet olettaa. Ja niinpä tämä arvoitus jäi heille aivan
ratkaisemattomaksi.
Mutta olkoon asian laita mikä hyvänsä, tärkeintä heille oli vain, että
heidän kalleutensa säilyisivät täällä turvassa, ja niinpä he päättivät
hakata Kasimin ruumiin neljään osaan ja ripustaa ne luolan oven
läheisyyteen peloitukseksi jokaiselle, joka yrittäisi sinne tunkeutua.
Sitten he läksivät jälleen matkaan visusti suljettuansa oven, nousivat
hevostensa selkään ja ratsastivat siihen suuntaan, missä matkustajia
enimmäkseen liikkui, saadakseen tilaisuuden rosvota ja ryöstää.
Sillä välin oli Kasimin vaimo hyvin levoton, sillä ilta jo pimeni, eikä
hänen miestänsä kuulunut kotiin. Huolissaan hän meni Ali Baban luo ja
sanoi hänelle:
"Hyvä lanko, tiedät kai että veljesi läksi aamulla metsään ja tunnet
kai hänen asiansakin. Hän ei ole vieläkään palannut takaisin ja
kuitenkin on jo myöhäinen yö käsissä. Kukapa tietää, vaikka häntä olisi
jokin onnettomuus kohdannut."
Ali Baba oli edeltäpäin arvannut, että Kasiin kiiruhtaisi metsään, eikä
siis itse ollut lähtenyt sinne, jottei suututtaisi häntä. Hän koetti
nyt vain lohduttaa kälyänsä sanoen hänelle, että Kasim oli kai nähnyt
parhaaksi palata vasta myöhällä kotiin.
Kasimin vaimo rauhoittuikin, sillä hän tiesi miehensä tahtovan pitää
tätä retkeänsä niin salassa kuin suinkin. Hän palasi siis kotiin ja
odotti kaikessa rauhassa aina sydänyöhön asti. Mutta sitten hänen
levottomuutensa ja pelkonsa kiihtyi kahta suuremmaksi. Hän ei
uskaltanut itkeä eikä valittaakaan, sillä asiahan oli pidettävä
naapureilta salassa, mutta sydämessään hän katui uteliaisuuttansa ja
sekaantumistaan lankonsa asioihin. Hän valvoi tuskissaan kaiken yötä ja
kiiruhti aamulla jälleen lankonsa luo. Ali Baba arvasi heti hänen
itkettyneistä silmistänsä hänen asiansa ja kiiruhti veljeänsä etsimään.
Kolmen aasinsa keralla hän saapui kallion juurelle, näki ihmeekseen
verta luolan edustalla ja lausuttuaan taikasanat hän astui sisään. Heti
hänen silmiinsä iski Kasimin ruumis oven suussa. Hän ei aprikoinut
kauan mitä tehdä, vaan päätti heti osoittaa veljellensä viimeisen
kunnioituksen, jos kohta tuo veli ei koskaan ollut kohdellut häntä
rakkaudella. Niinpä hän haki luolasta vaatetta, johon hän kääri
velivainajansa paloitellun ruumiin, sälytti sen sekä pari säkkiä kultaa
aasiensa selkään ja asetti risuja päälle, jottei kukaan voinut arvata,
millaista kuormaa hän kuljetti. Sitten hän läksi takaisin kaupunkiin.
Saavuttuaan kotiin hän jätti kultasäkit vaimonsa huostaan ja läksi
viemään veljensä ruumista kälynsä luo. Hän kolkutti veljensä talon
ovelle ja tämän orja, Morgiana, joka oli viisas ja sukkela tyttö,
päästi hänet sisään. Hän sanoi tytölle:
"Morgiana, minä vaadin sinulta nyt ehdotonta vaiteliaisuutta. Pian
huomaat itsekin miten tärkeätä se on minulle ja emännällesi. Isäntäsi
ruumis on tässä käärössä. Keksikäämme nyt keino, jolla saamme hänet
haudatuksi ikäänkuin hän olisi kuollut luonnollisen kuoleman."
Sitten hän meni kälynsä luo. Tämä saattoi Ali Baban kasvoista heti
huomata, ettei hän tuonut lohduttavia tietoja.
"Rakas kälyni", sanoi Ali Baba, "ennenkuin ilmoitan sinulle mitään,
täytyy sinun luvata, ettet hiisku sanaakaan koko asiasta."
"Voi", huudahti Kasimin vaimo epätoivoissansa, "tästä jo voin päättää,
että mieheni on kuollut. Mutta voit luottaa minuun. Minä teen kaikki
mitä sinä käsket."
Ali Baba kertoi hänelle sitten koko surullisen tapahtuman ja sanoi
neuvotelleensa Morgianan kanssa, miten saada naapurit uskomaan, että
Kasim oli luonnollisella tavalla kuollut. Kasimin vaimo hyväksyi Ali
Baban toimenpiteet ja koetti hillitä suurta suruansa, jottei hän liian
aikaisin sitä ilmaisisi.
Ali Baba läksi kotiinsa, ja Morgiana meni lähellä asuvan apteekkarin
luo. Hän kolkutti ovelle ja päästyään sisään, hän pyysi jotakin
lääkettä, joka on hyvin tehoisaa vaarallisissa taudeissa. Apteekkari
antoi sitä hänelle ja kysyi kuka oli sairaana.
"Voi", vastasi tyttö syvään huoaten, "isäntäni itse on sairaana. Hänen
taudistaan ei saa mitään selkoa, sillä hän ei puhu eikä syö mitään."
Näin sanoen hän otti lääkepullon ja läksi pois. Seuraavana aamuna
Morgiana tuli taas samaan apteekkiin ja pyysi saada nestettä, jota
annetaan ainoastaan kuolemansairaalle. Sillä jos tämä neste ei
auttanut, niin ei mitään toivoa enää ollut.
"Voi", sanoi tyttö haikealla äänellä ottaessaan nesteen vastaan,
"pelkäänpä ettei tästäkään lääkkeestä ole apua. Ja sellainen hyvä
isäntä vielä!"
Ali Baba ja hänen vaimonsa kulkivat usean kerran sinä päivänä Kasimin
ja oman asuntonsa väliä, ja jokainen saattoi heidän huolestuneista
kasvoistaan nähdä, että syvä suru painoi heitä. Eipä kukaan siis
ihmetellytkään, kun he illan suussa kuulivat Kasimin vaimon ja
Morgianan haikeat valitushuudot, jotka ilmaisivat Kasimin heittäneen
henkensä.
Seuraavana päivänä hyvin varhain Morgiana meni erään rehellisen, vanhan
suutarin luo, joka aina ensimäisenä istui torin varrella työssään. Hän
tervehti häntä ja pisti hänelle kultarahan kouraan. Suutari, jonka koko
kaupunki tunsi Baba Mustafan nimellä, ja joka oli suuri leikinlaskija,
katseli tarkkaan rahaa, ja huomatessaan sen olevan kultaa, hän sanoi:
"Soma käsiraha! Mitä käskette? Olen valmis vaikka mihin."
"Baba Mustafa", sanoi Morgiana, "ota työkalusi mukanasi ja seuraa
minua. Mutta kun tulemme määräpaikkaan, niin sinun pitää antaa minun
sitoa silmäsi."
Mutta Baba Mustafa vastusteli.
"Ei, ei", sanoi hän, "sinä vaadit minulta varmaan jotakin, jota
omatuntoni ja kunniani ei salli."
"Herra varjelkoon", vastasi Morgiana, pistäen toisenkin kultarahan
hänen kouraansa, "en vaadi sinulta mitään, mitä et kunniallisesti voisi
tehdä. Tule vaan, äläkä turhaan huolehdi."
Baba Mustafa seurasi häntä, ja Morgiana kuljetti hänet, sidottuaan
määräpaikalla hänen silmänsä, Kasim vainajan taloon. Hän irroitti
liinan hänen silmiltään vasta kun he olivat siinä huoneessa, jonne
ruumis oli kannettu.
"Baba Mustafa", sanoi Morgiana, "minä toin sinut tänne, jotta ompelisit
nuo neljä kappaletta yhteen. Älä vitkastele, ja kun työsi on valmis,
saat vielä kolmannenkin kultarahan."
Kun Baba Mustafa oli lopettanut työnsä, sitoi Morgiana hänen silmänsä
jälleen ja annettuaan hänelle kultarahan ja kehotettuaan häntä
vaitioloon, kuljetti hänet jälleen takaisin.
Yhdessä Ali Baban kanssa Morgiana pesi sitten Kasimin ruumiin, voiteli
sitä hyvänhajuisilla voiteilla ja asetti sen ruumisarkkuun. Sitten he
yhdessä naapuriensa kanssa saattoivat sen hautausmaalle.
Sillä välin rosvot palasivat jälleen luolaansa ja ihmettelivät
suuresti, kun Kasimin ruumis oli sieltä kadonnut. Ja vieläkin enemmän
he hämmästyivät huomatessansa kultavaransa melkoisesti supistuneen.
"Me olemme hukassa", sanoi päällikkö, "jollemme heti koeta päästä tuon
lurjuksen perille, joka meidän aarteitamme on anastanut. Kaikesta
päättäen on heitä ollut kaksi liitossa. Ja koska toisen jo olemme
saaneet hengiltä, niin ei ole muuta tehtävää kuin ottaa selko
toisestakin."
Kaikki rosvot olivat samaa mieltä. Muut toimet olivat nyt jätettävät
sikseen ja yhteisin voimin ryhdyttävä tähän uuteen tehtävään. Päällikkö
ehdotti, että yksi rosvoista lähtisi ensin tiedustelemaan kaupunkiin,
ja saatuaan tarpeelliset tiedot, ilmoittaisi ne toisille. Mutta jos hän
toisi vääriä tai puutteellisia tietoja, niin hän oli hirtettävä.
Kaikki hyväksyivät ehdotuksen, ja yksi rosvoista tarjoutui lähtemään.
Hän läksi pimeän tullen matkalle ja saapui ennen päivän sarastusta
torille. Katseltuaan ympärilleen hän näki yhden ainoan puodin avoimena
ja miehen istuvan siellä työnsä ääressä. Se oli Baba Mustafa.
Rosvo astui hänen luoksensa, toivotti hänelle hyvää huomenta ja
huomatessaan, että hän oli vanha mies, hän sanoi:
"Alotatpa sinä aikaisin työsi, mies hyvä. Voiko sinun ikäisesi mies
nähdä näin hämärässä valossa? Vaikkapa olisi valoisampikin, niin
epäilisin tokko sinun silmäsi enää paikkaustyöhön pystyvät."
"Kuka lienetkin", sanoi Baba Mustafa, "et näytä tuntevan minua. Tosin
olen hyvin vanha, mutta silmäni ovat siltä hyvät, ja todistukseksi voin
kertoa sinulle, että joku aika sitten ompelin kokoon kuolleenkin
paikassa, jossa ei ollut näinkään valoisaa."
Rosvo ilahtui suuresti tavatessaan miehen, jolta hän luuli kysymättäkin
saavansa tarvittavat tiedot.
"Kuolleenko?" kysyi hän aivan ihmeissänsä ja saattaakseen toisen
puhumaan, hän lisäsi: "Miksikä kuollutta tarvitsisi ommella?
Tarkoittanet kai hikiliinoja, joihin ruumis käärittiin."
"En", vastasi Baba Mustafa, "kyllä minä tiedän mitä sanon. Sinä
haluaisit saada minut puhumaan, mutta minäpä en sano sen enempää."
Rosvo ei halunnut sen selvempää todistetta, sillä hän oli varmaan
löytänyt oikean miehen. Hän veti kultarahan taskustansa, painoi sen
Baba Mustafan kouraan ja sanoi hänelle:
"Tarkoitukseni ei ole suinkaan päästä sinun salaisuuksiesi perille,
vaikka voin vakuuttaa sinulle, etten niitä levittäisi, jos minulle ne
uskoisit. En pyydä sinulta muuta palvelusta, kuin että saatat minut
siihen taloon, jossa ruumiin ompelit."
"Vaikkapa tahtoisinkin", vastasi Baba Mustafa yrittäen antaa kultarahaa
takaisin, "niin vakuutan sinulle, että se on kerrassaan mahdotonta.
Voit uskoa sanojani. Minut kuljetettiin nimittäin ummessa silmin tuohon
taloon ja samaten taas takaisin. Näet siis, etten voi pyyntöäsi
täyttää."
"Etköhän ainakin", kysyi rosvo, "muistaisi suunnilleen matkaa, jota
sinua ummessa silmin kuljetettiin. Ole hyvä ja tule kanssani. Minä
sidon sinun silmäsi ja sitten sinä koetat kulkea samaa tietä kuin
silloinkin. Tästä saat vielä toisenkin kultarahan palkaksesi."
Baba Mustafa ei voinut vastustaa kultarahojen voimaa. Hän tarkasteli
niitä hetken aikaa kädessänsä sanaakaan sanomatta ja tuumi mitä tehdä.
Vihdoin hän veti rahakukkaronsa esiin, pisti ne sinne ja sanoi
rosvolle:
"En voi vakuuttaa löytäväni oikeata tietä, mutta koska niin tahdot,
niin voinhan parastani koettaa."
Baba Mustafa läksi siis rosvon suureksi iloksi matkaan, ja kun he
tulivat sille paikalle, missä Morgiana oli sitonut hänen silmänsä,
sanoi hän:
"Tässä minun silmäni sidottiin ja minä katsoin silloin aivan samaan
suutaan kuin nytkin."
Rosvo sitoi Baba Mustafan silmät nenäliinallaan ja seurasi sitten
häntä, kunnes hän pysähtyi erään talon eteen.
"Luullakseni en tämän pitemmälle kulkenut", sanoi Baba Mustafa, joka
todellakin seisahtui nyt Kasimin talon eteen, jonka Ali Baba veljensä
kuoleman jälkeen oli ottanut haltuunsa.
Rosvo veti merkin liidulla talon oveen ja, otettuaan liinan Baba
Mustafan silmiltä, hän kysyi, kuka tässä talossa asui. Mutta Baba
Mustafa ei sanonut tietävänsä, koska hän itse ei asunut samassa
kaupunginosassa.
Kun rosvo näki, ettei hän voinut saada sen tarkempia tietoja Baba
Mustafalta, niin hän kiitti häntä vaivasta ja antoi hänen mennä
takaisin puotiinsa. Itse hän palasi metsään, iloissaan matkansa hyvistä
tuloksista.
Vähää myöhemmin läksi Morgiana ulos jollekin asialle ja kun hän palasi
takaisin, niin hän huomasi merkin ovessa. Hän pysähtyi ja tarkasteli
sitä hyvän aikaa.
"Mitähän tuo merkki tarkoittaa?" ajatteli hän itseksensä. "Voisikohan
se merkitä jotakin pahaa vai piloillaanko se lie siihen vain piirretty?
Olkoon miten hyvänsä, parasta olla kuitenkin varovainen."
Ja hän otti liitupalasen ja piirusti samanlaisen merkin
naapuritalojenkin oviin. Rosvo saapui toveriensa luo ja kertoi heille,
kuinka hyvä onni häntä oli seurannut. Päällikkö kehui suuresti hänen
toimeliaisuuttansa ja he päättivät heti lähteä kaupunkiin. Mutta jotta
he eivät herättäisi huomiota, niin heidän piti kulkea sinne yksitellen
ja yhtyä vasta myöhemmin torilla.
He ryhtyivät heti matkahommiin ja olivat pian valmiit lähtöön. He
pääsivätkin huomiota herättämättä kaupunkiin. Päällikkö ja se
rosvoista, joka aamulla oli käynyt tiedustelulla, saapuivat viimeisinä
perille. Hän vei päällikön sille kadulle, missä Kasimin talo oli, ja
nähdessään merkin ensimäisessä ovessa, hän osoitti sitä päällikölle.
Mutta samassa päällikkö huomasikin samanlaisia merkkejä muissakin
taloissa ja osoitti niitä toverillensa. Tämä joutui hämillensä eikä
tiennyt mitä sanoa. Hän vakuutti päällikölle merkinneensä vain yhden
talon, mutta hänen oli aivan mahdoton nyt sanoa, mikä niistä oli hänen
merkitsemänsä.
Muuta neuvoa ei ollut kuin palata takaisin, ja annettuaan sanan
toisille tovereille, he keräytyivät taas kaikki metsään, jossa he
yhteisestä päätöksestä hirttivät tiedustelijan. Sitten he alkoivat taas
neuvotella keskenänsä mitä tehdä, ja yksi joukosta tarjoutui lähtemään
uudelle tiedusteluretkelle samalla uhalla kuin edellinenkin. Hän läksi
kaupunkiin, löysi Kasimin talon Baba Mustafan avulla samoinkuin hänen
toverinsakin ja merkitsi oven punaisella liidulla.
Mutta Morgiana läksi nytkin asialle niinkuin edellisenäkin päivänä ja
palatessaan takaisin näki punaisen merkin talon ovessa. Ja hän merkitsi
jälleen naapuritalojenkin ovet aivan kuin edellisenäkin päivänä.
Rosvot läksivät jälleen liikkeelle ja luulivat nyt varmaan aikomuksena
onnistuvan. Päällikkö meni taasenkin aamuisen rosvon kanssa taloa
edeltäpäin tarkastamaan, mutta harmiksensa he huomasivat saman kepposen
tapahtuneen kuin edelliselläkin kerralla, ja saivat siis palata jälleen
tyhjin toimin takaisin.
Kun tiedustelija oli jälleen otettu hengiltä, niin päällikkö päätti
itse lähteä matkaan, sillä muuten hän voisi kadottaa toisen miehen
toisensa perästä. Hän meni siis Baba Mustafan luo ja hänen avullansa
löysi oikean talon. Mutta hän ei merkinnytkään taloa millään tavalla,
tarkasteli sitä vain joka puolelta, jotta hän tuntisi sen toisellakin
kertaa.
Sitten hän palasi hyvillä mielin takaisin metsään.
"Toverit", sanoi hän rosvoille, jotka odottivat häntä luolassa, "nyt ei
mikään estä meitä enää kostamasta meille tehtyä vääryyttä. Tiedän tuon
konnan talon aivan tarkalleen, ja matkalla olen tuuminut, mitä meidän
on tehtävä."
Hän käski sitten rosvojen hankkia yhdeksäntoista muulia sekä
kolmekymmentäkahdeksan suurta nahkaista öljyleiliä, joista ainoastaan
yksi oli täytettävä öljyllä.
Parissa päivässä kaikki tarpeet olivat hankitut. Rosvot ryömivät
tyhjiin leileihin kullakin aseita mukanansa, ja päällikkö sulki ne
sitten jättäen vain aukon hengittämistä varten. Leilien päälle hän
pirskoitteli vielä hiukan öljyä, jottei kukaan voinut aavistaa niissä
muuta olevankaan.
Pukeuduttuaan öljykauppiaaksi hän läksi muulineen kuormineen kaupunkiin
ja saapui illan suussa Kasimin talolle. Hän aikoi kolkuttaa ovelle ja
pyytää yösijaa talossa, mutta sekään ei ollut tarpeellista, sillä Ali
Baba istui talon edustalla. Päällikkö astui hänen luoksensa ja sanoi:
"Herra, olen muukalainen ja tuon öljykuormani hyvin kaukaa myödäkseni
sen huomenna torilla. Tokkohan antaisit yösijaa minulle ja muuleilleni?
Olisin sinulle ystävällisyydestäsi hyvin kiitollinen."
Ali Baba ei tuntenut päällikköä valepuvussa, vaikka hän oli ennen sekä
nähnyt hänet että kuullut hänen puhuvan, ja sanoi:
"Tervetultua talooni! Käy sisään!"
Päällikkö ajoi muulit pihalle, ja kun öljyleilit olivat nostetut
maahan, käski Ali Baba viedä muulit talliin ja antaa niille heiniä ja
kauroja. Päällikön hän kutsui sisään taloonsa ja tarjosi hänelle
illallista. Hän keskusteli kaiken aikaa vieraansa kanssa ja kohteli
häntä hyvin ystävällisesti, ja lopuksi osoitti hänelle makuusijan
vierashuoneessaan. Päällikkö olisi mielemmin halunnut viettää yönsä
taivasalla, jotta hän sitä helpommin olisi voinut toteuttaa aikeensa,
mutta hänen oli aivan mahdoton vastustaa ystävällistä isäntäänsä. Kun
Ali Baba vihdoin poistui huoneesta, läksi päällikkökin ulos muka
muulejansa katsomaan. Sen sijaan hän pihalla aukaisi öljyleilit, jotta
rosvoilla olisi enemmän ilmaa, ja käski heidän hyökätä piilopaikastaan
ulos heti kun kuulisivat hänen heittelevän pieniä kiviä ikkunastaan.
Päällikkö palasi sitten huoneeseensa, sammutti lampun, jotta hän ei
herättäisi mitään epäilyksiä, ja heittäytyi täysissä pukimissaan
vuoteelle.
Ali Baba oli käskenyt Morgianan valmistaa hänelle kylvyn varhain
aamulla sekä keittää hänelle lihakeittoa. Morgiana pani padan tulelle,
mutta äkkiä lamppu sammui. Talossa ei ollut yhtään öljyä. Hän tuumi
mitä tehdä, ja silloin hänen mieleensä muistui vieraan kauppiaan
öljyleilit pihalla. Hän otti lampun käteensä ja läksi pihalle
täyttääkseen sen öljyllä, mutta kumartuessaan ensimäisen öljyleilin
puoleen hän ihmeekseen huomasi sen avatuksi ja kuuli hiljaisen äänen,
joka tuli leilin sisältä, sanovan:
"Joko on aika?"
Morgiana pelästyi ensiksi varsin pahasti, kun öljyn asemesta huomasikin
leilissä olevan miehen. Mutta hän hillitsi mielensä ja vastasi
ikäänkuin hän olisi ollut rosvopäällikkö:
"Ei vielä, mutta kohta."
Siten hän astui seuraavan leilin luo, josta hänelle tehtiin aivan sama
kysymys ja niin edelleen, kunnes hän tuli viimeisen leilin luo, jossa
oli öljyä.
Morgiana huomasi nyt, ettei vieras ollutkaan mikään öljykauppias, vaan
varmasti rosvo, joka tovereineen oli tullut heitä tuhoamaan. Hän täytti
siis nopeasti lamppunsa ja haki sitten keittiöstä suuren kattilan,
johon hän myös kaatoi öljyä. Sitten hän asetti sen tulelle, ja kun öljy
kiehui, kantoi hän sen pihalle ja kaatoi sitä jokaiseen leiliin sen
verran, että rosvot tukehtuivat ja kuolivat.
Kun tämä työ oli tehty, palasi Morgiana jälleen keittiöön, sulki oven,
sammutti tulen takassa ja puhalsi lamppunsakin sammuksiin. Sitten hän
asettui ikkunan ääreen nähdäkseen mitä tapahtuisi.
Eipä kestänytkään kauan ennenkuin hän huomasi päällikön avaavan
ikkunansa ja kurkistavan ulos, ja kun hän ei nähnyt enää tulta missään,
vaan kaikkialla talossa vallitsi täydellinen hiljaisuus ja rauha, niin
hän alkoi heitellä pihalle pieniä kiviä. Hän kuunteli hetken aikaa,
mutta ei kuulunut mitään, josta hän olisi voinut päättää väkensä olevan
liikkeellä. Hän tuli hiukan levottomaksi ja heitteli kiviä uudelleen,
mutta eipä sekään auttanut. Vihdoin hän hiipi hyvin hiljaa ulos ja
astui ensimäisen leilin luo. Hän kumartui alas puhutellaksensa miestä,
mutta samassa kohosi kuuman öljyn ja palaneen haju leilistä hänen
nenäänsä. Hän astui toisten leilien luo, mutta kaikkien laita oli aivan
sama.
Kun hän siis huomasi, että hänen aikeensa oli mennyt aivan tyhjiin ja
kaikki hänen miehensä murhatut, niin hän epätoivoissaan kiiruhti
puutarhaan ja hyppäsi aidan yli, yrittäen siten paeta.
Morgiana odotti vielä hetken aikaa ikkunansa ääressä, mutta kun hän ei
kuullut mitään ääntä, niin hän oletti päällikön paenneen puutarhaportin
kautta. Hyvillä mielin hän paneutui maata ja nukkui rauhassa aamuun
saakka.
Aamulla Morgiana meni Ali Baban luo ja kertoi hänelle koko ihmeellisen
tapahtuman. He astuivat yhdessä pihalle ja tarkastettuaan öljyleilejä
Ali Baba löysi kustakin kuolleen miehen sekä joukon aseita. Ei
epäilystäkään siis, ettei päälliköllä ollut pahoja aikeita ollut
mielessänsä.
Ali Baba kiitti Morgianaa hänen neuvokkaisuudestansa ja keskusteli
sitten hänen kanssansa mitä olisi parasta tehdä. He päättivät kaikessa
hiljaisuudessa haudata rosvot puutarhaan ja pitää asia niin salassa
kuin suinkin. Sen he sitten tekivätkin.
Ali Baba kaivoi syvän haudan puutarhaan, ja kun se oli valmis, niin hän
yhdessä Morgianan kanssa kantoi miesten ruumiit sinne. Aseet hän
piilotti tarkasti taloonsa ja muulit hän yksitellen möi torilla. Siten
hän suoriutui tästä jutusta herättämättä mitään huomiota kaupungilla.
Päällikkö oli sillä välin paennut metsään luolaansa. Hän astui yksin
aarteittensa keskellä ajatellen tovereitansa, jotka niin surkealla
tavalla olivat heittäneet henkensä. Ja hän päätti kostaa heidän
puolestansa. Ennemmin hän ei tyytyisi, ennenkuin hän saisi Ali Baban
hengiltä.
Hän hautoi siis uutta tuumaa päässänsä. Hän päätti asettua kaupunkiin
ja odottaa sopivaa tilaisuutta. Sitä varten hän vuokrasi itselleen
puodin keskikaupungilla, vei sinne luolasta kauniita kankaita ja
mattoja ja alkoi harjoittaa kauppaa.
Sattuipa puoti, jossa hän kauppaansa harjoitti, olemaan aivan
vastapäätä Kasim vainajan puotia, jonka Ali Baban poika, Tabet, oli
ottanut haltuunsa. Tämä oli nuori, toimelias mies, ja kun päällikkö sai
tietää kuka hän oli, niin hän rupesi hieromaan tuttavuutta hänen
kanssaan. Hän toivoi Tabetin kautta pääsevänsä Ali Babankin taloon ja
voivansa vihdoin kostaa hänelle.
Päällikkö kutsui Tabetin usein luoksensa ja kestitsi häntä
kaikenlaisilla herkuilla. Hän kertoi hänelle paljon hauskoja juttuja ja
osoitti hänelle kaikella tavalla ystävyyttä, jotta poika mielistyi
suuresti hänen seuraansa. Hän kertoi isälleenkin tästä uudesta
tuttavastansa ja halusi kutsua hänet kerran kotiinsa, jotta hänkin
vuorossaan voisi osoittaa hänelle vieraanvaraisuutta. Ali Baba oli myös
suostuvainen poikansa pyyntöön.
Kerran kun päällikkö oli kävelyllä Tabetin kanssa, johti tämä hänet
sille kadulle, missä Ali Baba asui ja pyysi päällikköä sisään. Vaikka
päällikkö olikin hartaasti toivonut pääsevänsä tähän taloon, niin hän
nyt kuitenkin esteli, ja vasta kun Ali Babakin oli tullut ulos pihalle
ja yhä uudestaan oli kutsunut häntä luokseen, hän suostui. Mutta Ali
Baban kutsua aterialle hän koetti kaikella tavalla vastustaa.
Päästäkseen siitä vapaaksi hän selitti tälle, ettei hän koskaan syönyt
ruokaa, jossa oli hiukkasenkin suolaa joukossa.
Mutta Ali Baba meni heti keittiöön Morgianan luo ja käski hänen
valmistaa suolatonta ruokaa vieraalle. Tämä käsky hämmästytti suuresti
Morgianaa, sillä suola oli persialaisilla vanhoista ajoista saakka
ollut ystävyyden ja uskollisuuden merkkinä. Siksipä häntä halutti mennä
katsomaan tuota outoa vierasta ja tarkasteltuaan häntä oven raosta hän
tunsikin hänet rosvojen päälliköksi. Huomasipa hän vielä, että
vieraalla oli viittansa alla tikarikin piilossa.
Morgiana ei epäillyt hetkeäkään, ettei päälliköllä ollut jälleen paha
mielessä ja että hän oli tullut taloon varta vasten tuhotakseen Ali
Baban. Hän tuumi mielessään mitä tehdä. Hän valmisti aterian käskyn
mukaan, kantoi sisään ruuat sekä juomat, ja kun ateria oli syöty, niin
hän pukeutui tanssijattaren pukuun, pisti terävän tikarin vyöhönsä ja
otti tamburiinin käteensä. Sitten hän astui jälleen sisään.
Morgianan tulo ei ollut päällikölle lainkaan mieleen, sillä tämän
korjattua ruuat pöydästä päällikkö oli toivonut voivansa panna
aikomuksensa täytäntöön ja kostaa Ali Baballe kaikki kärsimänsä
vahingot. Mutta nähdessään Morgianan tanssipuvussa Ali Baba kysyi
vieraaltaan saisiko tyttö heidän huviksensa tanssia, eikä päällikkö
katsonut voivansa sitä kieltää. Morgiana alkoi siis tanssia. Hän tanssi
sulavasti ja kauniisti, vähä väliä helisyttäen tamburiiniaan ja
tanssiessaan hän tuli yhä lähemmäksi päällikön istuinta. Tanssi kiihtyi
kiihtymistään, ja ennenkuin kukaan aavistikaan riuhtaisi Morgiana
tikarin vyöltään ja pisti sen suoraan päällikön sydämeen. Ali Baba ja
hänen poikansa kauhistuivat nähdessään päällikön sortuvan maahan ja
veren pulpahtavan hänen rinnastansa.
"Onneton, mitä sinä olet tehnyt!" huudahtivat he yhteen suuhun
Morgianalle.
Mutta Morgiana pysyi aivan rauhallisena ja osoitti päällikköä.
"Katsos, minkälaisen vieraan olet taloosi ottanut", sanoi Morgiana
avaten päällikön viitan ja osoittaen tikaria, "katso häntä tarkasti,
niin etköhän tunne häntä samaksi mieheksi, joka öljykauppiaana
kerran ennenkin on käynyt talossasi. Tunsin hänet heti paikalla
rosvopäälliköksi, joka toveriensa kanssa joku aika sitten tunkeutui
taloosi."
Ali Baban viha muuttui heti kiitollisuudeksi ja hän tarttui Morgianaa
käteen kiinni.
"Minä lahjoitan sinulle vapautesi", sanoi Ali Baba ja salavihkaa
silmäiltyään Tabetiin hän jatkoi: "Olet osoittanut meille niin paljon
ystävyyttä, että tahtoisin palkita sinua vielä toisellakin tavalla.
Etkö tahtoisi ruveta Tabetin vaimoksi ja minun tyttärekseni? Olemme
kauan rakastaneet sinua aivan kuin omaista."
Siten viisas Morgiana pääsi rikkaan kauppiaan vaimoksi. Pitkään aikaan
ei Ali Baban tehnyt mieli mennä rosvojen luolaan, mutta vihdoin vuoden
kuluttua hän läksi sinne poikansa kanssa ja neuvoi hänellekin
taikasanat. Hän otti sieltä mukanansa joukon kultaa, jotta hän saattoi
elää huolettomana monta, monta vuotta. Ja hänen kuoltuansa hänen
poikansa käytti hyväkseen noita rikkauksia ja opetti taas vuorossaan
pojalleen miten tuonne kallioluolaan saattoi sisälle päästä. Siten
salaisuus pysyi suvussa polvesta polveen, ja kun he käyttivät
rikkauksiaan viisaasti ja kohtuudella, ei niistä rikkauksista koskaan
tullut loppua.