Sama näyttämö kuin ensimmäisessä näytöksessä.
SOHVI (tulee juosten veräjän kautta, huutaa tupaan päin). Katri!
(Surkealla äänellä.)
Katri! Katri!
KATRI (tulee tuvasta). Mikä sinulla nyt on hätänä?
SOHVI. Minä kuulin kylällä, että Heikkilän Martti on mennyt kihloihin.
KATRI (säikähtyen). Kenen kanssa hän on mennyt kihloihin?
SOHVI. Yrjölän Marian kanssa.
KATRI. Se on valhe!
SOHVI. Ei, kyllä se on totta.
KATRI (purskahtaen itkuun). Hyvänen aika, miten onneton minä olen!
SOHVI. Oletko sinäkin onneton!
(Purskahtaa hänkin itkuun.)
KATRI. Itketkö sinäkin?
(Kuivaa äkkiä kyyneleensä.)
Ja mitä varten sinä itket?
SOHVI. Kun minä olen hänen päälleen ajatellut jo kauan aikaa.
KATRI (suuttuen). Sinä, alamittainen! Et sinä semmoista vielä saa
ajatella. Ensin täytyy Reginan mennä naimisiin ja sitten minun ja
sitten vasta tulee sinun vuorosi. Järjestys kaikessa!
SOHVI. Mutta enhän minä sille mitään mahda, että hän on niin komea ja
minun on niin hyvä olla, kun näenkin hänet.
KATRI. Pidä suusi kiinni, likka!
SOHVI. Et saa olla paha minulle, kun minun sydämeni on ihan murtunut!
Kyllähän minä tiesin, että sinä ajattelit häntä...
KATRI (suuttuen). Mitä se sinuun kuuluu, ketä minä ajattelen?
SOHVI. Ei kuulukaan, mutta minä ajattelin, että samahan tuo on, jos hän
tulee vaikka sinulle, onhan hän sittenkin samassa suvussa!
KATRI. Ellet nyt jo lakkaa vonkumasta, niin saat selkääsi!
REGINA (tulee tuvasta). Mitä tuo Sohvi parkuu ja poraa!
SOHVI. Kun se Heikkilän Martti on mennyt kihloihin Yrjölän Marian
kanssa.
REGINA (sävähtäen). Onko se totta?
KATRI. Niin ainakin tuo likka väittää.
REGINA. Kuinka hän on uskaltanut sen tehdä!
KATRI. Sinultako hänen olisi pitänyt siihen lupaa kysyä. Ellet sinä
olisi häntä koettanut houkutella puolellesi, niin olisi hän mieltynyt
minuun, sillä minä olin täällä jo ennenkuin Maria tulikaan Sikalaan.
REGINA. Mitä minun asiani sinuun kuuluu?
KATRI. Sinä olet toisen miehen kihlattu morsian ja sitten sinä yhtä
kaikki narraat toisia miehiä.
REGINA. Pidä sinä huoli omista asioistasi.
SOHVI. Ellei Regina aina olisi tupannut Martin seuraan, niin olisi hän
joutunut puhumaan meidän kanssamme.
REGINA. Älä räkätä!
SOHVI (joka on lakannut itkemästä). Ähä, kuttipiti, mitenkä kävi
sinulle! Sait apskeetit!
REGINA (hyökkää hänen kimppuunsa). Kyllä minä sinulle näytän vielä!
KATRI (koettaen estää). Anna lapsen olla!
REGINA. Hänen tarvitsee saada kuritusta, kun tekee minusta pilkkaa!
(On tarrannut Sohvin palmikkoon. Sohvi parkuu.
Katri tarraa Reginan palmikkoon.)
Päästä irti heti paikalla!
KATRI. Päästä sinä ensin irti!
REGINA. Minä kiskon joka karvan hänen päästään!
SUSANNA (on tullut tuvan ovelle). Joko te sisarukset taas olette
tukkanuottasilla! Odottakaahan!
(Menee tupaan.)
KATRI. Sinä villitty narttu, päästä heti Sohvi irti.
REGINA. Älä retuuta minun palmikkoani, taikka tulee niin että läikyy.
SUSANNA (halko kädessään ryntää tyttöjen kimppuun). Ettekö siitä mene
erillenne heti paikalla!
(Lyö halolla jokaista.)
ANNA (tulee oikealta karjapihasta seiväs kädessään). Ole siinä
rusikoimatta minun lapsiani! Minulla on valta niihin eikä
sinulla.
(Hyökkää Susannan kimppuun.)
SUSANNA (kääntyy ja lyö halolla Annaa). Tule päälle, jos uskallat!
ANNA. En minä sinua pelkää, sinä senkin leskivaimo, kakaroiden äiti.
SUSANNA. Älä hauku minua, senkin noita-akka, kirppupesä, hölppähuuli,
miehen risti!
ANNA. Sinä joka miehen lautta!
SUSANNA. Sanotko sinä minua lautaksi! Minä maataan sinut ihan
kirjavaksi!
(Susanna ja Anna hyökkäävät yhteen, Regina, Katri ja Sohvi
koettavat heitä erottaa. Kaikki ovat yhdessä sikermässä.)
TUOMAS (tulee tuvasta). Hiljaa, akkaväki!
SUSANNA. Pidä kurissa tuo sinun sukusi. Se hyökkää minun kimppuuni!
ANNA. Kuka tässä on päälle hyökännyt jollet sinä juuri!
(Lyö häntä.)
JUHA (tulee tuvasta). Älä lyö minun äitiäni! Pysy alallasi, senkin
kirottu anoppi-akka!
(Miehet menevät ja eroittavat naiset.)
TUOMAS. Pidä suusi kiinni, kloppi! Vai haukut sinä minun vaimoani!
JUHA. Haukun, kun hän hyökkää äitini kimppuun!
TUOMAS. Mikä sinä luulet olevasi?
JUHA. Isäntä talossa!
TUOMAS. Vai isäntä! Tuollainen kräpä! Ei sitä isännäksi tietäisi,
ellet pidä rinnan päällä julistusta. Kaikki sitä itseään isännäksi
kutsuvatkin, jotka eivät ole edes isännän näköisiä. Minä se isäntä
tässä talossa olen.
JUHA. Isäntä on se, jolle talo kuuluu.
TUOMAS. Isäntä on se, joka isäntänä olla osaa.
JUHA. Merkitsee sitä laki ja parakraahvit myös jotain! Ja laki on
tuominnut talon minulle.
TUOMAS. Laki ja parakraahvit! Laki olen minä ja minun kourani ovat
tässä talossa parakraahvit!
SUSANNA (Juhalle). Katso, miten hän sinua soivaa! Hän tahtoo ottaa
talon sinulta, vaikka hän ei ole täällä yhtään mitään.
TUOMAS. Vai en ole mitään? Sanohan se toinen kerta! Minä olen tätä
komentoa jo kylliksi kauan katsellut. Ja nyt minä sanon, että minä
täällä määrään eikä kukaan muu.
SUSANNA. Älä hellitä, Juha! Hän vie talon sinulta!
JUHA. Minä en anna taloa näin vain. Talo oli isäni ja minä pidän sen!
Ja ennenkuin siitä luovun, minä peruutan koko naimakaupan!
REGINA. Juha, sitä sinä et saa tehdä!
TUOMAS. Uskallappas, jos tohdit. Minä vedän sinut oikeuteen, minä käyn
käräjiä siihen asti, kun viimeinen hengenveto kestää!
JUHA. Millä tuollainenkin mies käräjiä käy, jolla ei ole edes omaa
taloa, joka on täällä toisten armoilla.
TUOMAS. Vai olen minä armoilla! Kohta nähdään, kuka tässä armoilla on.
(Hyökkää häneen käsiksi.)
SUSANNA. He tappavat toisensa!
ANNA. Erottakaa heidät!
(Naiset ryntäävät miehiin kiinni ja kiskovat heidät erilleen.)
(Samassa tulevat veräjästä Mikko, Liisa, Martti, Maria ja Henna.)
MIKKO. Herran rauhaa taloon!
LIISA. Täällä on kai ollut jotain pientä keskustelua, kun miehet ovat
noin punaisia.
SUSANNA. Ei täällä ole mitään. Me vain olimme aikeissa mennä niitylle.
MIKKO. Me olemme saaneet jo heinät tehdyiksi. Ja kun tiedämme, että
teillä vielä on joukko korjaamatta, niin me tulimme tänne kaikin
auttamaan.
SUSANNA. Sehän on vallan erinomainen asia. Minäkin olin juuri menossa.
LIISA. Ja oikein halko kourassa! Ihan siitä olisi tullut hölmöläisten
heinänkorjuuta!
SUSANNA. Kas, kun on se vielä kädessä. Minä olin juuri meiningissä
panna se pesään, kun täytyi tulla tänne.
(Heittää halon pois.)
HENNA. Joko täällä tiedetään uudesta kihlauksesta?
SUSANNA. Kuka on mennyt kihloihin?
LIISA. Tämä meidän Martti ja Maria, nehän ovat sen tehneet eilen.
SUSANNA (menee kättelemään Marttia ja Mariaa). No, kyllä olette
osanneet sen salassa pitää. Onneksi olkoon teille molemmille. Kyllä
minä nyt ymmärrän, miksi sinä, Liisa, eilen olit niin vastahakoinen,
kun minä toisella tavalla ehdotin.
LIISA. Minä annoin nuorten päättää asiansa.
ANNA (tulee kättelemään). Onnea vain sitten!
JUHA (lämpimästi). Hyvästi olet valinnut, Martti! Mariasta saat oikein
lempeän ja siveän vaimon itsellesi.
MARTTI. Siitä olen ihan varma.
TUOMAS (kättelee). Eläkää sovussa ja rauhassa niin kauan kuin suinkin
laatuun käy! Se on minun toivotukseni!
(Regina, Katri ja Sohvi kättelevät sanaakaan sanomatta.
Sohvi rupeaa itkemään.)
LIISA. No, mikä lapselle tuli?
HENNA. Ainahan ne nuoret tytöt itkevät kihlajaisissa ja häissä. Se
kuuluu nuoren naisen luonnonlaatuun.
ANTTI (tulee veräjän kautta). Täällähän on melkein koko kylä koolla.
SUSANNA. Mikä teidät, isä, taas tänne tuottaa?
ANTTI. Virka-asiat, tyttäreni, virka-asiat! Juuri kun olin kotia
päässyt, niin tuli siltavouti meille ja ilmoitti, että täällä on hänen
poikaansa sunnuntai-iltana hyvin pahalla tavalla mukiloitu. Minun
täytyy tulla toimittamaan siitä tutkimus. Aijai, pojat, tästä nousee
julma prosessi! Tappelu ja pyhäiltana vielä. Siinä otetaan monta
parakraafia varteen eikä siinä pääsekään enää sakoilla, vaan
kujanjuoksua siitä tulee.
MARTTI. Muistaako vallesmanni, että te menitte Koljon sillan yli juuri
silloin, kun Kalle ja minä seisoimme siellä. Me kysyimme silloin aikaa
ja te sanoitte, että puuttuu kello kuudesta se aika, mikä tarvitaan
synnintunnustuksen lukemiseen ja minä luin ensin koko vaivaisen
syntisen alusta loppuun.
ANTTI. Onko sinulla siihen todistajia?
MARTTI. Olihan siellä Regina ja Maria ja olihan siellä Juhakin ja
sitten se eräs messukyläläinen sotamies.
MIKKO. Maria on jäävi, koska hän on Martin morsian.
ANTTI. Vai on se sillä tavalla. Minä onnittelen sitten vähän myöhemmin.
Virkatoimitus ensin ja ilot sitten vasta.
HENNA. Jos minä saan sanoa jotain asian selvitykseksi.
ANTTI. Kuka te olette?
HENNA. Eikö vallesmanni enää tunne Läpikäytävän Hennaa sieltä
Längelmäeltä? Vanhoja tuttujahan me ollaan.
ANTTI. Onhan Henna meillä usein ollut sahtia panemassa.
HENNA. Ja eikös ole tullut aina hyvää? Tietysti on tullut, kun minä
olen tahtonut. Ja pitäähän sitä tulla, kun olen aina saanut kapan
maltaita palkakseni ja koko haarikallisen aivan uutta olutta.
ANTTI. Ja silloin Henna on laulellut.
HENNA. Totta kai sitä laulaa, kun juonut on. Vihelletäänhän sitä
silloin, kun hevonen juo, totta kai täytyy laulaa, kun ihminen juo.
ANTTI. No, mitä Henna tietää tähän asiaan?
HENNA. Minä tulin siihen juuri silloin, kun ne pojat rimpuilivat
toistensa kimpussa. Minä menin erottamaan, sillä tappelu on jumalatonta
meininkiä. Ensin tramppasi ja potkaisi ne minua! Pahasti potkaisikin
se Kalle, kun sillä on sellainen hirveä voima. Minulla on ihan sininen
läiskä täällä takana. Näytänkö vallesmannille?
ANTTI. Ei tarvitse, kyllä minä uskon.
HENNA. Mutta ei minulta luonto mene yhdestä potkusta, ei sentään! Minä
kramppasin kiinni poikien kinttuihin, näytänkö vallesmannille, miten
minä kramppasin? Minä otin tällä tavalla nilkoista kiinni.
(Tarttuu äkkiä Antin jalkaan.)
ANTTI (joka on horjahtamaisillaan). No, no, sellaisiako konsteja sillä
Hennalla on?
HENNA. Nehän sanovat minua siellä Längelmäellä kinttusyynääjäksi, kun
minä tavallisesti tappelut lopetan tällä tavalla. Ja kun minä sen
tein, niin sitten ne menivät molemmat virtaan niin että mulskahti.
Ja vaikka minä en olekaan tuomari enkä edes lautamies, niin sen minä
sentään ymmärrän, että jos se Kalle on tästä asian tehnyt, niin sisu
siinä on pelissä. Ei se anna sitä anteeksi, kun sillä tavalla joutui
jokeen. Se koskee niin kovin kipeästi miehen luontoon sellainen. Ja
jos vallesmanni sallii, niin minä selitän, millainen se miehen luonto
oikeastaan on.
ANTTI. Kyllä minä sen tunnen, onhan sellainen minullakin.
HENNA. Mutta ei sitä mies koskaan miehen luontoa niin tunne kuin
nainen, joka sitä katselee sivultapäin ja sen tähden saa kärsiä vaivaa
ja tuskaa. Kas, se on sillä viisiä, että kun mies on oikein varma
itsestään ja voimastaan ja sitten saa köniinsä, niin se ihan hirmustuu.
Ja jos se ei uskalla uudestaan yrittää, niin se menee käräjiin ja
koettaa saada toiselle ainakin sakot. Eihän sitä koskaan käräjille se
tule, joka tappelussa voiton saa ja siis on vahvempi.
ANTTI. Niinhän se on, mutta Henna voisi...
HENNA (uudella vauhdilla). Ja minä olen ajatellut, että likkojen tähden
ne pojat toistensa nappia tahtoivat purkaa, kun ne kaksi, tuo Regina ja
tuo Maria, siinä vieressä niin rinkuivat, että ihan kiinni täytyi
pidellä. Ja se tappelu, joka käydään likkojen tähden, se se vasta
jotain onkin. Se ei pääty, ennenkuin toinen on auttamattomasti
kukistettu. Ja kun se Kalle on tunnettu jumalattomasta luonnostaan,
sehän käy siellä Längelmäelläkin toisinaan voimiaan koettamassa, niin
totta kai se elämän nostaa, kun se kastui. Ei tappelu pääty hyvällä,
ellei se käy kuiviltaan. Mutta tässä ei minun meininkini alkujaan
ollutkaan niitä virtaan heittää. Kaataa minä tahdoin, mutta kun ne
olivat niin lähellä sillan kanttia, niin en minä jaksanut kahta
sellaista retkaletta kintuista pidellä, kun ne rupesivat menemään
alaspäin. Minähän olisin ollut itse vedessä ja sitä minä sentään varon,
kun minä en osaa uida ollenkaan. Enhän minä vettä pelkää, mutta en minä
uida osaa. Osaako vallesmanni?
ANTTI. Kyllä tämä asia tästä jo alkaa tulla selväksi, kun Henna pääsee
kaiken kertomaan. Minä menen nyt ensin Sikalan isännän luo ja otan
hänet matkaani ja sitten me yhdessä pidämme protokollan tästä kaikesta.
HENNA. Mutta ei kai minua siitä sakoteta, että niiden kinttuihin
kramppasin?
ANTTI. Kun se tapahtui rauhan rakentamiseksi, niin ei siitä mitään
sakkoa tule Hennalle.
HENNA. Mutta kai minä jalkavaivat saan?
ANTTI. Minä en tiedä, kuka ne maksaisi.
MIKKO. Kyllä kai ne joutuvat meidän talon maksettaviksi, kun tämä
Martti on mennyt kihloihin sen tappelun kunniaksi.
ANTTI. Niin, teillähän on kihlajaiset. Onnea vain nuorille. Kelpaahan
nuoren vaimon mennä sellaiseen taloon kuin Heikkilä on.
MARIA. Vähät minä talosta. Martin tähdenhän minä...
ANTTI. Minä menen nyt Sikalan isännän kanssa puhumaan. Älkää kukaan
menkö pitkälle, jotta saan teidät käsiini kuulustelua varten. Kaikesta
päättäen on tämä sellainen juttu, että tässä päästään sovinnolla hyvään
loppuun eikä tule tuomiokirjaan.
(Menee veräjästä.)
MIKKO. Mitä me tässä viivyttelymme. Niitty odottaa. Mistä me aloitamme,
Juha?
JUHA. Tästä kotiniityltähän pitäisi kai aloittaa, koska se on vielä
kesken.
LIISA. Mennään siis.
ANNA. Minä olen juuri sahtia panemassa. Minä en voi nyt tulla kesken
kaiken sinne.
LIISA. Tarvitaanhan sitä sahtiakin, kun ensin on heiluttu niityllä.
TUOMAS. Menkää te edeltä, minä hakkaan vähän lisää tupakkaa tuolla
tuvassa. Pitäähän sitä hengenruokaakin olla työn lomassa.
(Menee tupaan.)