Iske kirves miehen mieltä,
Pirstoa pahan sisua,
Nöyräksi nujertamahan,
Lempeänä leimumahan.
Nosta haluja hänessä,
Tämän meidän piian päälle,
Ettei muita muistakahan
Eikä toisia tavota.
(Puhuu.) Tässä on nyt silppua. Ota se ja ala jauhaa! (Antaa Marialle
hakkaamaansa kangasta. Maria ottaa ja menee myllyn luo ja alkaa
jauhaa.)
Niinkuin pöksyjä pitelen,
Niin mä sisuas sitelen,
Yhtehen yhistyköhön,
Kiinni kinnaroitukohon,
Ettei pääse päivinänsä,
Selviä sinä ikänä!
(Puhuen.) Tässä on lisää vaikka kuinka paljon. Jauha, jauha!
MARIA. Tämä on niin nihkeää, ettei se kulje kivien välissä. Se vain
vinkuu ja vitisee!
HENNA. Anna vinkua, ei se mitään tee. Kyllä se suppu siellä pienenee!
(Maria ryhtyy taas jauhamaan. Henna jatkaa lukuaan.)
Nouse lempi hettehistä,
Nouse minun nostaessa,
Pyörryttäös miehen päätä,
Souda suonissa suvena,
Että aivot on sekaisin,
Halut hulluina hänessä.
(Puhuen.) Tuleeko siitä mitään?
MARIA. Kyllä se jo alkaa luistaa.
HENNA. Tule ottamaan lisää. Täällä on sinulle! (Maria käy ottamassa
lisää riepuja. Henna jatkaa kirveellä hakkaamista ja lukee.)
Ei sitten sinä ikänä,
Ellei tänän kesänä,
Lempi leiki lehtoloissa,
Kukertele kuusen alla.
Jos et nouse, minä nostan,
Jos et kiihdy, minä kiroan!
(Puhuen.) No, nyt se on sitä myöten valmis. Puntit on mäsänä.
Istuinpaikka on välttämättömästi pantava kokonaisena myllyyn.
(Menee myllyn luo ja tuppoa housuja kiven silmään.)
Luistaako se!
MARIA. Ei se luista. Se juuttuu ihan kiinni!
HENNA. Väännetään yhdessä! Kas, tuolla tavalla, tuolla tavalla! Kyllä
tästä nyt hyvä tulee!
MARTTI (on tullut hiljaa ovesta ja seisoo aivan naisten takana;
katselee vähän aikaa ihmeissään heidän hommaansa). Mitä te täällä
jauhatte?
(Molemmat naiset kirkaisevat. Maria pakenee tuvan toiselle
puolelle pöydän luo, Henna uunin lähelle.)
HENNA. No, nyt meni kaikki sekaisin!
MARTTI Mitä te noin säikähdätte?
(Astuu muutaman askeleen eteenpäin, Henna livistää
samassa hänen taitseen ovesta ulos.)
No, no, minne sellainen kiire?
(Menee jälleen myllyn luo ja vetää housun kappaleen myllystä.)
Voi paratiisin omenat! Minun housuni! Mitä ihmettä te minun housujani
myllyssä jauhatte? Eihän näistä ole muuta kuin istuin enää jälellä ja
sekin jo koko lailla kelvottomassa kunnossa.
(Menee housut kädessään Marian luo, joka on istunut
penkille ja peittää kasvonsa esiliinallaan.)
Tiedätkö sinä, mitä nämä ovat?
MARIA (heikolla äänellä). Sinun pöksysihän ne ovat.
MARTTI. Ovat olleet, eivät kai enää ole.
(Ystävällisellä äänellä).
Mitä varten sinä näitä tällä tavalla olet pidellyt?
MARIA (nyyhkyttäen). Kun se Henna neuvoi.
MARTTI. (viheltäen). Vai niin, vai neuvoi Henna? Ja mitä varten näitä
sitten näin pidettiin?
MARIA. Kun se Henna sanoi, että se auttaa varmasti.
MARTTI. Mihin se auttaa?
MARIA. Siihen rakkauteen. Voi, voi. Martti hyvä, anna anteeksi, en minä
enää toista kertaa sillä tavalla tee.
MARTTI. Tahtoiko se Henna, että minä rakastuisin häneen?
MARIA. Eihän hän tahtonut, mutta hän neuvoi minua.
MARTTI. Ettäkö minä rakastuisin sinuun?
MARIA. Minä niin häpeän. Ei minun olisi pitänyt mennä ollenkaan tähän
loukkuun. Mutta kun sinä niin kovasti olit sen Reginan puolella ja kun
minulla ei ollut enää mitään muuta keinoa ja kun sinä tappelitkin hänen
tähtensä.
MARTTI (koettaa salata nauruaan). Vai sen vuoksi?
MARIA (ojentaa kätensä ja tarttuu housuihin). Anna ne minulle, kyllä
minä hommaan uudet sinulle näiden sijaan.
MARTTI (vetäen vastaan). Ja ellen minä anna.
MARIA. Sinun täytyy antaa, muuten minä tulen ihan onnettomaksi.
MARTTI. Minä tässä olen tuumaillut, että jokainen asia maailmassa pitää
toimittaa päätökseen.
MARIA. Mitä sinä tarkoitat?
MARTTI. Että sinun täytyy jauhaa nämä housut ihan valmiiksi. Sitten voi
äiti niistä vaikka leipoa kakun ja syöttää minulle.
MARIA. Älä nyt tee pilkkaa minusta, minä olen niin onneton.
MARTTI. Ellet jauha näitä housuja loppuun asti, niin minä kerron asian
koko maailmalle.
MARIA. Mieluummin sitten se kuin että koko pitäjä minua pitää
pilkkanaan.
(Nousee.)
MARTTI. Mutta jauhakin ne pieniksi.
MARIA (menee alakuloisena myllyn luo). Kyllähän minä jauhan, kun siinä
sitä niin vaadit!
(Pistää housut myllyyn ja alkaa jauhaa.)
MARTTI. Se on sinulle raskasta työtä!
MARIA. Eihän tämä työ raskasta olisi, elleivät ne housut olisi
nihkeitä.
MARTTI. Kangas tulee sellaiseksi vedessä.
MARIA. Että minun pitikin vielä tällaiseen joutua! Minä en koskaan tätä
unohda.
MARTTI. No, se on vissi sana se, ettei sitä unohtaa saakaan.
MARIA. Ettei vaan kukaan tulisi.
MARTTI. Henna karkasi tiehensä. Äiti jäi niitylle; ja isä on jossain
asioillaan.
MARIA. Mutta ellen minä saakaan näitä pieniksi?
MARTTI. Jauhat siihen asti, kunnes saat. Ehkä minä tulen auttamaan.
MARIA. Et saa, kyllä minä yksinkin jauhan.
MARTTI. Pelkäätkö sinä, että taika ei sitten auta?
MARIA. En minä enää ajattele mitään taikoja, kun vain pääsisi pois.
MARTTI (tarttuu käsikiveen yhdessä Marian kanssa). Mutta miehen pitää
aina naista auttaa. Jauhetaanhan yhdessä.
MARIA (vilkaisee häneen). Sinä naurat.
MARTTI. En kai minä tässä itkeä kollota.
MARIA. Sinä et siis ole enää minulle vihoissasi?
MARTTI. En, jos saamme housut pieniksi.
MARIA (alkaa jauhaa täyttä voimaa). Kyllä minä sitten jauhan vaikka
viikon tässä. Enkä minä sitten enää välitä, vaikka koko kylä tulisi
minulle nauramaan.
MARTTI. Sekö sinulle onkin pääasia?
MARIA. Mikä?
MARTTI. Se, että minä en ole vihainen sinulle?
MARIA. Enhän minä mistään muusta välittäisi koko maailmassa.
MARTTI. Miksi et ole koskaan ennen siitä puhunut?
MARIA. Enhän minä ole sinua vastaan rikkonutkaan.
MARTTI. En minä sitä juuri tarkoittanut.
MARIA. Mitä sitten?
MARTTI. Sitä, että sinä pidät minusta.
MARIA. Mitä minä sitä olisin tullut sanomaan, kun sinä et ole pitänyt
minusta.
MARTTI. Mistä sinä sen tiesit?
MARIA. Tietäähän sen sellaisen.
MARTTI. Älä nyt ole olevinasi miestä viisaampi. Ja mistä sinä minun
asiani olisit tietänyt?
MARIA. Kun se Regina...
MARTTI. Minä hämäsin sitä Reginaa ihan huvikseni, kun se on niin
halukas kokoamaan miehiä ympärilleen ja kun sen Juhan asioista ei
tahtonut tulla mitään selvää.
MARIA. Onko se ihan totta?
MARTTI. Ei ihan, mutta on sinnepäin ainakin.
MARIA. Anna nyt minun jauhaa tämä yksinään loppuun asti.
MARTTI. Parempi on, kun saadaan pikemmin tämä suttu valmiiksi.
MARIA. Mitä varten?
MARTTI. Jotta sitten puhutaan muusta.
MARIA. Mistä muusta?
MARTTI. Vaikka meidän häistämme.
MARIA (huudahtaa). Martti!
(Horjahtaa ja kätensä menevät kiven laitaan.)
MARTTI. Älä siinä jauha hyppysiäsi yhteen sotkuun.
MARIA. Älä tee minusta pilkkaa, Martti!
MARTTI. En minä pilkkaa tee. Mutta katsotaanhan nyt, mitä niistä
housuista on tullut.
(Tarkastaa myllyyn.)
Eiköhän tämä jo riitä. Tule nyt tänne ja istu viereeni, niin puhumme.
(Vie hänet istumaan rahille pöydän ääreen.)
MARIA. Minä tahtoisin jo mennä pois täältä, ennenkuin äitisi tulee
kotia.
MARTTI. Minä luulen, että äiti ei tule kovinkaan pian. Hän tuli
niitylle ja lähetti minut tänne hakemaan sukkavarrasta itselleen.
Kyllähän minä ihmettelin, mitä hän sillä tekee, kun ei kudintakaan
ollut hänellä kädessään, mutta en minä häneltä mitään kysellyt, vaan
lähdin niityltä. Katsohan, kun äiti käskee, niin pitää totella. Nyt
minä huomaan, että sinä olitkin se sukkavarras, jota minun piti täältä
etsiä.
MARIA. Olisikohan hän toden totta tarkoittanut sitä, että sinä puhuisit
minun kanssani?
MARTTI. Äiti on niin viisas, etteivät tuomarit ja laamannit hänelle
riitä. Ja kun hän lähettää minut tänne ja tietää sinun olevan täällä,
tarkoitti hän sillä jotain. Ja hän huusi vielä perästäni, ettei sillä
ollut mitään kiirettä.
MARIA. Mutta viehän hänelle nyt se sukkavarras, kun hän kerran lähetti
sitä hakemaan.
MARTTI. Minä tahdon kerran olla tottelematonkin, ennenkuin tulen
täysi-ikäiseksi. Tämä kilttinä poikana oleminen on ajanmittaan niin
kovin ikävää. Kuulehan, Maria, tuletko sinä meille?
MARIA. En minä osaa siihen mitään sanoa.
MARTTI. Ehkä sanoisit, jos ensin söisit tuon supun tuolta myllystä.
MARIA. Älä nyt viitsi!
MARTTI. Vai tahdotko sinä, että minä otan sen Reginan sisaren Katrin
tai sitten Sohvin?
MARIA. Ei, et saa ottaa kumpaakaan heistä.
MARTTI (näkee ikkunasta Liisan tulevan). Ellet pian sano; jäätkö tänne
vai etkö jää, niin kerron kaiken äidille, joka jo näkyy tuolla tulevan
sitä sukkavarrasta hakemaan.
MARIA. Martti, tiedäthän sinä.
MARTTI. Enköhän minä tiedä.
MARIA. Mitä sitten kysyt?
MARTTI. En minä mitään kysykään enää.
LIISA (tulee). No, kauan sinä viivyitkin, Martti.
MARTTI (on noussut ja seisoo pitäen Mariaa kädestä kiinni). Äiti,
ellei teillä ole mitään sitä vastaan, niin minä ottaisin tämän
Marian vaimokseni.
LIISA (menee Marian luo ja syleilee häntä). Terve tuloa sitten taloon.
Tätä minä olen toivonut. Tee hänet onnelliseksi ja muista karttaa aina
viimeiseen asti ensimmäistä riitaa.
MARTTI. Ei sitä tarvitse enää pelätä, me olemme jo riidelleet.
LIISA (pudistaen päätään). Lapset, lapset, joko jo?
MARTTI. Meillä oli riita niistä minun housuistani.
MARIA (kauhuissaan). Mutta Martti, et saa!
MARTTI. Parasta on häpeä tuoda yhdellä kertaa esiin, niin pääsee
vähemmällä.
LIISA. Mitä te housuista riitelitte?
MARTTI. Äiti, katsokaa tuonne myllyyn, niin näette, siellä ne ovat.
LIISA (katsoo myllyyn). Mitä ihmettä tämä on?
MARTTI. Se on rakkauden taikaa. Ja että se on tepsinyt, siitä olen minä
selvänä todistuksena.
LIISA (purskahtaa nauruun). Hyvänen aika! En ole kuullut enkä nähnyt
mokomaa!
MIKKO (tulee). Mikä ilo ja riemu täällä on?
LIISA (kääntää hänet ympäri). Tule pois, et saa jäädä tänne. Martti on
mennyt kihloihin Marian kanssa. Ei heitä nyt saa häiritä.
MIKKO. No, tahdon minäkin joskus olla herra omassa talossani!
(Lykkää Liisan syrjään.)
Ole hiljaa, akka, kun minä miniääni kättelen!
(Menee tervehtimään Mariaa).
Tervetullut taloon!
MARIA. Minä niin häpeän!
(Karkaa ovesta.)
MARTTI. Pitää mennä jälestä, ettei kokonaan häviä!
(Juoksee nauraen hänen jälestään.)
MIKKO (seisoo ihmeissään paikallaan). Olen minä nähnyt kaikenlaisia
morsiamia, mutta en vielä tuollaista!
LIISA. Mutta kuulehan nyt, kun kerron.
(Kertoo nauraen.)
Maria teki taikoja. Jauhoi käsikivillä noita Martin märkiä housuja.
Tässä ne nyt ovat.
(Vetää housun kappaleen myllystä.)
Sitä se nyt häpeää.
MIKKO. Mitä se suotta häpeää, kuu kerran hyvästi auttoi?
LIISA (mennen miehensä luo ja laskee kätensä hänen molemmille
olkapäilleen). Mikko rakas, meillä on nyt miniä ja oikein mieluinen
miniä. En olisi parempaa saanut, vaikka itse olisin valinnut.
MIKKO. Kun onni asuu talossa, niin onnea on kaikkialla. Ei hyvässä
talossa koskaan mitään pahoin käy.
LIISA. Meillä on nyt miniä. Uusi polvi varttuu heistä, uusi ja
onnellinen polvi. Ja kun me kerran olemme menneet hautuumaalle, niin he
meitä silloin vielä muistavat.
MIKKO. Muistavat sinua ainakin, sillä sinähän taloon onnen olet tuonut.
LIISA. Eihän onnen kaunis lintu pysy, ellei sitä toinen osaa pysyttää.
MIKKO. Mutta kaikkien taloon ei onnen lintu lennäkään. Sinä olet
lentänyt.
LIISA. Mutta muistakaamme sitä, joka tätä asiaa meille nyt on
kiirehtinyt. Hennaa nimittäin. Missähän hän lienee tällä haavaa.
MIKKO. Aitan nurkan takaa minä näin hänen kurkkivan taloon tullessani.
LIISA. Hae kukkarosi esiin, minä kutsun hänet tänne.
(Menee ikkunaan ja viittoilee.)
MIKKO (menee seinäkaapille, ottaa esiin nahkakukkaron ja sieltä
hopeatalarin).
Näetkö hänen naamaansa missään?
LIISA. Tuolla Henna on, mutta ei tohdi tulla. (Viittoo uudelleen.) Jo
lähti liikkeelle.
HENNA (tulee vähän ajan päästä ovelle. Kurkistaa varovaisesti sisään).
Emäntä taisi viittoilla minulle.
MIKKO (pitäen rahaa hyppysissään). Tunteeko Henna, mikä tämä on?
HENNA (nielaisee ensin). Hopeatalarihan se on. Kyllähän minä sellaisen
tunnen, vaikka en monasti ole sellaista pidellyt.
MIKKO. Saa nyt pidellä.
(Heittää sen hänelle.)
HENNA (koppaa sen kiireesti). Ja auttoiko se?
LIISA. Auttoi varmasti ja siksi tämä on palkka.
HENNA. Sen minä olen aina sanonut, että kyllä niistä taioista apua on,
kun on oikea toimittaja.
(Lyhyen vaitiolon jälkeen.)
Kai minä saan tuon supun ottaa tuolta myllystä?
LIISA. Mihin sitä käytetään?
HENNA. Voinhan minä sen sanoa näin salassa. Elukoillehan minä tätä
annan. Pannaan hiukan sonnin juomaan, niin kyllä tepsii. Se on niin
varmaa kuin varma on. En minä suotta ole Läpikäytävän Henna.
Väliverho.