Muinais-Suomalaisilla oli myös rakkauden haltija, nimeltä _Sukkamieli
eli Lempi_. Hänestä ei ole kuitenkaan paljo tietoja. Se oli "mielten
kääntäjä", joka osasi taivuttaa vastahakoiset sydämet rakkauteen.
Toiselta puolen se myös oli sama haltija, joka nosti epäluuloa ja
eripuraisuutta aviopuolisoin välillä, niin että toinen tai toinen
heistä alkoi mustin sukin käydä.
Neitoset varsinkin rukoilivat Sukkamielen apua. Jos ei nuoret
miehet heidän mielestään olleet kyllin nopsaat kosimaan, he ottivat
taikakeinot turvaksensa. He menivät salaa yöllä pyhälle lähteelle
ja pesivät siinä kasvonsa; siitä tulivat silmät sirkeiksi, posket
punaisiksi. Wielä parempi oli koko ruumis pyhällä vedellä kylvettää.
Sitä varten ammennettiin vesi lähteestä kullatulla vaskikauhalla,
ja kaadettiin kuumennetuille kiville. Tästä syntyi "lemmen löyly";
vasta piti olla korkean koivun lehdistä tehty. Näin tehtäessä
luettiin _Lemmen nosto-sanat_. Yhdessä tämmöisessä luvussa rukoillaan
Sukkamieltä näillä sanoilla: "mesilläs tuon mieli haudo, haudo mieli
mielettömän, armahani armottoman!" Ja Sukkamieli, jos luvut ja uhrit
(lähteesen vuollut hopeasipareet) olivat hänelle mieleen, teki neidon
muodon ja varren viehättävän näköiseksi. Kaikkein nuorten miesten
sydämet, taikka jos tyttö yhteen tyytyi, mielitetyn sydän syttyi
kohta ilmileimuhun palamaan, eikä kihlat enää viipyneet kauan.